2. syyskuuta 2019

Blogini siirtyy Lilyyn!


Blogini vuosipäivä laittoi kuin laittoikin rattaat pyörimään päässäni. Tapasin pian sen jälkeen parasta ystävääni kaupungilla. Hän on tehnyt jonkin aikaa YouTube-videoita, ja satuimme puhumaan videoiden tekemisestä. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että voisin kertoa blogistani hänelle, mutten jotenkin ollut ikinä tullut tehneeksi sitä. Nyt somesisällöstä jutellessa hetki tuntui vihdoin otolliselta. Kerroin kirjoittaneeni blogia vuoden omaksi ilokseni ja miettineeni hieman sen "julkisempaa" pitämistä, lukijoiden etsimistä ja blogiportaaliin siirtymistä. Ystäväni tietysti kannusti ja sanoi, että jos yhtään siltä tuntuu, kannattaa vain rohkeasti ottaa askel ja alkaa kirjoittaa sillä tähtäimellä, että lukijoitakin joskus mahdollisesti olisi.

Kuten olen aiemminkin kertonut, olen tähän mennessä "mainostanut" blogiani vain muutamaan otteeseen kommentoidessani muiden, suositumpien kirjoittajien blogeja. Päätinkin nyt, että tästedes aina kommentoidessani lisään nimimerkkiini linkityksen tänne. Vähäisestihän klikkausliikennettä sitä kautta tulee, ellei erikseen kommentissa nosta esiin jotakin omaa postaustaan, mutta siten on edes teoreettinen mahdollisuus, että blogiini eksytään. No, kuinka ollakaan, Mami Go Go -blogin Minttu kirjoitti juuri sopivasti vauvavuoden kuluista eli samasta aiheesta, jota itse käsittelin Paljonko vauvaan meni rahaa -postauksessa. Koska teksti osui täysin samaan aihealueeseen, jätin kommentin, jossa linkitin oman postaukseni ja kerroin kirjoittaneeni meidän perheessä kuluneista summista tänne omaan blogiini. Linkityksen kautta kävijöitä tulikin yli 250 siinä, missä yleensä postaukseni ovat saaneet alle viisi klikkausta.

Vaikka näin kertaluontoisesti sopivan aiheen sattuessa blogiin voi saada jonkin verran liikennettä kommenttimainostamalla, en kuitenkaan koe luontevaksi oman blogini jatkuvaa tuputtamista toisten tekstien yhteyteen. Siksi päätin tehdä vielä toisen, hieman suuremman muutoksen. Seuraan itse monia Lilyn blogeja, ja aika usein myös etsin uusia kiinnostavia postauksia portaalin etusivun kautta. Portaaliin kuuluminen voisikin auttaa huomattavasti lukijoiden löytämisessä. Lilyyn kuka tahansa voi perustaa matalalla kynnyksellä oman bloginsa, ja mikäli joku postaus saa enemmän lukijoita, se saattaa nousta alustan etusivulle ja ohjata sitä kautta vielä lisää väkeä blogin pariin.

Päätinkin siis tarttua tuumasta toimeen ja urakoin viikossa kaikki vanhat postaukseni uudelle alustalle. Plussaa siirrossa oli potentiaalisen lukijakunnan laajentumisen lisäksi myös se, että Lilyn blogien ulkoasu on mielestäni todella miellyttävä. Tämän itse väsätyn oranssin teeman vaihtuminen Lilyn yksinkertaisen tyylikkääseen malliin sai blogin näyttämään heti astetta ammattimaisemmalta.

Tästedes blogini päivittyy siis Lilyn puolella. Klikkaa itsesi tästä uuden Maja auringolle -blogin pariin!