30. huhtikuuta 2019

Parhaan ystävän baby showerit

Olin lauantaina parhaan ystäväni baby showereissa. Meitä oli ihana seitsemän hengen tyttöporukka, joiden kanssa yllätimme juhlasankarin. Ohjelmassa oli rennon yhdessäolon ja syömisen lisäksi varmaan aika perinteisiä vauvakutsujen aktiviteetteja: arvaustaulukot beibin syntymäajasta sun muusta olennaisesta, Kahoot-visa vauvatietoudesta sekä hieronta ja vähän muutakin hemmottelua tulevalle äidille.


Budjettimme oli pieni ja suunnittelukin aloitettiin verrattain myöhään, mutta tosi kivat juhlat saimme silti aikaiseksi. Kokosimme niin tarjoilut, simppelit koristelut (viiri, ilmapalloja ja väriteemaan sopivat servetit) kuin tulevan äidin lahjapakkauksenkin WhatsApp-kommunikaation ja yhteistyön voimin. Minun vastuullani oli mustikkapiirakan leipominen lauantaiaamuna, väriteemaan sopivien karkkien ostaminen sekä parin tuotteen hankinta tulevan äidin lahjaan. Päädyimme erilaisten ideoiden pallottelun jälkeen kokoamaan ystävälleni eräänlaisen "äidin selviytymispakkauksen", joka sisälsi mm. aineettoman lahjakortin jokaiselta vieraalta, Vauva-lehden, herkkuja, juhlakalun suosikkiteetä sekä nenäliinoja tunteenpurkauksiin. Vaikka baby shower -lahja olisi voinut olla jotain vauvaan liittyvääkin, mielestäni juhlissa on kiva hemmotella nimenomaan äitiä. Vauva kun saa usein joka tapauksessa runsain mitoin lahjoja syntymän ja ristiäisten yhteydessä.

Voin tunnustaa, että olen ehkä tottunut pitämään baby showereita vähän sellaisena turhana jenkkilämeininkinä. Aloite vauvakutsujen järkkäämiseen tulikin parilta muulta kaverilta. Kivojen ihmisten ympäröimänä juhlinta ei kuitenkaan tuntunut yhtään väkinäiseltä, vaan meillä oli tosi ihana iltapäivä yhdessä. Vaikka juhlakalu ei osannut odottaa yllätystä (eikä varmasti olisi loukkaantunut juhlien puutettakaan), hän vaikutti nauttivan kemuista kovasti. Esimerkiksi itselleni en kuitenkaan odota vastaavaa loppuraskauden juhlistusta, enkä ole tippaakaan pettynyt siitä, ettei sellaista 99% varmuudella tule. Vauvakutsut ovat ihan kiva konsepti, mutta mielestäni ne eivät ole samalla tavalla suomalaiskulttuuriin vakiintunut juttu kuin vaikkapa polttarit. Lisäksi minulla ei introverttina ole selkeää kaveriporukkaa, joiden kesken juhlia, vaan ennemminkin pari läheistä ystävää, jotka eivät oikein tunne toisiaan. En keksi ketään, joka juhlat minulle järjestäisi, varsinkaan kun paras ystäväni eli tämänpäiväisten juhlien pääsankari on oman synnytykseni aikaan juurikin parin kuukauden ikäisen vauvan äiti.

Järjestelytahona oli joka tapauksessa kiva toimia, ja pääsinpä näin saamaan vähän tuntumaa vauvakutsumeininkeihinkin. Kesälle onkin sitten tiedossa enemmänkin juhlintaa, kun toinen ystäväni menee syksyllä naimisiin ja järjestän hänelle kahden muun kaason kanssa polttarit. Lisäksi edessä on tietysti oman vauvan ristiäisten miettimistä sekä ystäväperheiden vauvojen nimiäistunnelmia. Juhlaa pukkaa, siis!

26. huhtikuuta 2019

Raskausviikot 25-27


Viikot vierivät ja raskaus etenee. Suurin osa vauvan tarvikkeista alkaa olla nyt kasassa. Kylläpä se tuo mukavasti mielenrauhaa! Bongasin ihan sattumalta kivan, valkoisen peruspinnasängyn ilmaiseksi Facebookin annetaan-ryhmästä. Saimme mukaamme vieläpä patjan ja pari aluslakanaakin, joten löytö oli todellakin kymppi plus. Isomman satsin hankintoja teinkin sitten ihan Jollyroomin verkkokaupasta. Olin alkuun vähän epäluuloinen Jollyroomin tasokkuudesta, mutta kun huomasin, miten monet tuotteet olivat siellä aidosti halvempia kuin muissa liikkeissä, totesin kaupan parhaaksi vaihtoehdoksi uusien ostosten tekoon.

Kalleimmat hankinnat olivat turvakaukalo ja Tulan Free to Grow -kantoreppu, jotka olimme jo aiemmin päättäneet hankkia uusina. Kummastakin oli kuitenkin reilut alennukset, joten yhteishinta jäi reiluun pariinsataan euroon. Lisäksi pienempinä tarvikkeina tilasin rintapumpun, pinnasängyn reunapehmusteen sekä hoitoalustan. Reunapehmusteen ja hoitoalustan olin alunperin ajatellut hankkia käytettyinä, mutta pikaisen Tori.fi -selailun perusteella hyvissä tarjouksissa olleet uudet eivät olleet sen kalliimpia kuin käytetytkään. Tilaamalla säästyi kuitenkin runsaasti aikaa ja vaivaa, joten muutamat poikkeukset kierrätyslinjasta sallittakoon.

Enää puuttuu vain kylpyamme ja muutamia pienempiä, helposti ihan perusmarketistakin hankittavissa olevia tarvikkeita, kuten rintakumit ja harsoja. Vauvan ruokailuun liittyvät tarvikkeet, kuten syöttötuolin ja astiat, olemme ajatelleet hankkia vasta myöhemmin maisteluiän tullessa ajankohtaiseksi. Myös mahdolliset "huvitukset", kuten sitteri ja lelukaari, ovat ostoslistalla vasta, jos ne alkavat tuntua vauva-arjessa välttämättömiltä. Jo tämänhetkiset tarvikkeet vievät aika paljon tilaa, joten en halua kodin tukkeeksi mitään sellaista, mille ei välttämättä ole tarvetta tai jonka käyttö tulee ajankohtaiseksi vasta muutaman kuukauden iässä.

Vaikka vauva liikuskelee mahassa tuntuvasti päivittäin, huomaan edelleen usein havahtuvani epätodellisuuden tunteeseen häntä miettiessäni. Ihanko todella me saamme lapsen kolmen kuukauden päästä? Apua, niin pian! Olenko valmis? En. Mutta en usko, että voisinkaan olla. En pysty mitenkään vielä ymmärtämään, miten arkemme tulee muuttumaan. Vanhemmuus on varmasti yksi niistä asioista, jotka todella ymmärtää ja oppii vasta, kun uusi perheenjäsen todella saapuu. Me voimme vain yrittää parhaamme. Vaikka raskausaika on teoriassa yhdeksän kuukauden aikaikkuna, jona "valmistautua" vauvan tuloon, en tiedä, miten tähän huimaan elämänmuutokseen edes voisi oikeasti valmistautua. Teoriatietoa raskausviikoista, synnytyksestä, vastasyntyneen hoidosta ja imetyksestä kyllä löytyy, mutta tunnepuolen muutoksia on mahdotonta ennustaa ennalta.

24. huhtikuuta 2019

Ohi on!


Hiphei ja hurraa, maanantaina sain vihdoin sanoa hyvästit koko kevään hartaudella työstämälleni kanditutkielmalle. Tekoprosessi oli pitkä ja polveileva, mutta toisaalta sain taas kandia naputellessani huomata, kuinka paljon pidän kirjoittamisesta ja johonkin aiheeseen syvällisesti sukeltamisesta. Vaikka aineiston metsästäminen, lähdeviitteiden jäljittäminen ja jatkuva tutkimuskysymyksen, rajauksen ja olennaisen sisällön miettiminen oli välillä aika raskasta, kandi oli kyllä kokonaisuudessaan enemmän nautinto kuin riippakivi. Mutta olen silti iloinen, että urakka on nyt ohi. Sopivasti kolme päivää ennen määräaikaa, vaikka tein viimeistelyt ja loppusilaukset varsin hitaalla tahdilla. Viime hetken paniikkihätää ei siis ehtinyt tulla.

Maanantai-iltana sain siis siirtyä lähes kouluvapaan loppuviikon viettoon. Torstaina on vielä kandin kypsyysnäyte, perjantaiksi olen lupautunut työvuoroon ja ensi viikon maanantaina on kevään viimeinen luento, mutta muutoin tälle viikolle on luvassa kauan kaivattua rentoutumista ja lomailua. Eilen kävin kaverini luona, torstaina menen neuvolaan ja kaupungille ja lauantaina tiedossa on parhaan ystäväni baby showerit. Niistä kirjoitan varmasti tarkemman postauksenkin.

Ihan tyystin en vielä tämän viikon jälkeenkään koulukirjoja hautaa, koska aion tenttiä touko-kesäkuun aikana ainakin yhden kirjatentin, mahdollisesti toisenkin, jos motivaatiota riittää. Kaikki kokoon saatavat opintopisteet kun ovat pois äitiysloman jälkeiseltä ajalta. Kirjatenteistä ei kuitenkaan onneksi tarvitse ottaa yhtään stressiä, koska voin lueskella materiaaleja täysin omaan tahtiini. Mies aikoo suorittaa kesäopintoja, joihin sisältyy päivittäistä läsnäoloa koululla, joten minulle on  tiedossa runsaasti omaa vapaata opiskeluaikaa kesäkuukausille. Nyt aion kuitenkin nauttia ainakin hetken ihan vain rennosta oleilusta ja elämästä.

22. huhtikuuta 2019

Vauvakirjaa valitsemassa


Vauvakirja on hankinta, johon olen jo näin raskausaikana käyttänyt ehkä kaikista eniten harkintaa. Vauvakirjan merkittävyys johtuu varmasti paitsi siitä, että pidän kirjoittamisesta ja haluan taltioida vauvavuoden käänteet talteen, myös siitä, että oma vauvakirjani on ollut minulle itselleni tosi tärkeä. Olen vuosien varrella selannut omaa ja siskoni kirjoja lukemattomia kertoja, ja on ollut huippua päästä syventymään omaan vauva-aikaan äidin kirjoittamien tekstien kautta. Vauvakirjassa kaikki varhaislapsuuden merkittävät jutut ovat hyvässä tallessa. Vähän kuin valokuva-albumi, mutta sanallisessa muodossa! Ilman kirjaa tuskin olisin tullut kyselleeksi äidiltä tarkemmin esimerkiksi  syntymästäni, ensimmäisistä ruoka-annoksistani tai puolivuotiaan Iinan päivärytmistä.

Minulla ja siskollani oli lapsina Mervi Miettisen ja Kristiina Louhin Huomenta maailma - nyt alkaa suuri seikkailu -niminen vauvakirja. Samaa kirjaa ei enää näin parinkymmenen vuoden jälkeen ymmärrettävästi ollut saatavilla, vaikka se olisi laajoine teksikenttineen ja sopivine aiheineen ollutkin tarpeisiini oikein hyvä. Siispä jouduin uppoutumaan tämänhetkisen tarjonnan pariin ja selaamaan lukuisia vaihtoehtoja kirjakaupoissa. Kauniisti kuvitettuja kirjoja löytyi monia, mutta suurimmassa osassa minua häiritsivät kovin lyhyet, vain muutaman vastausrivin kysymykset. Haluan mahtua kirjoittamaan synnytyskertomuksen ja kaikki vauva-arjen kohokohdat kunnolla muistiin.

Lopulta päädyin Outi Virtasen Pienen oma kirja -vauvakirjaan. Kirjan visuaalinen ilme on mielestäni aivan hurmaava, ja vapaata kirjoitustilaakin on varsin kohtuullisesti. Ainoat pienet miinukset ovat omituinen sukupuu sekä muutamat meidän perheellemme "turhemmat" sivut, kuten maailmanmatkaajakartta. Ymmärrän, että moninaisten perhemallien vuoksi perinteinen äiti ja isä - isovanhemmat - isoisovanhemmat -kaava ei välttämättä ole nykyisin kovin toimiva sukulaisuussuhteiden ilmentämiseen, mutta itse koen, että pelkistä erinäisistä palloista koostuvaan puuhun on hankalampaa hahmotella selkeästi ja ymmärrettävästi perheitämme. Onneksi pari yksittäistä puutetta ovat kuitenkin varsin pieniä verrattuna siihen, kuinka syvästi olen tykästynyt Pienen oman kirjan yleisilmeeseen ja pääsisältöihin. En malttaisi odottaa, että pääsen täyttämään kirjaa!

20. huhtikuuta 2019

Luovuudesta


Minulla on ollut nuorena useita luovina pidettyjä harrastuksia. Aloitin pianonsoiton 5-vuotiaana, menin kolmannella luokalla musiikkiluokalle ja kaikenlainen musisointi ja etenkin laulaminen leimasivat vahvasti kouluvuosiani. Lisäksi rakastin tarinoiden kirjoittamista ja kävin luovan kirjoittamisen tunneilla kahdeksanvuotiaasta yläkoulun loppuun saakka. Osallistuin jopa parina vuotena yläasteella National Novel Writing Month -haasteeseen ja kirjoitin marraskuun aikana ensin 30 000 sanan ja seuraavana vuonna 40 000 sanan romaanikäsikirjoitukset. Kirjoittaminen oli minun juttuni, jossa koin olevani hyvä ja joka sai minut aina hyvälle tuulelle. Kolmantena luovaksi luokiteltavana harrastuksena harrastin vielä pari vuotta tanssiakin, vaikka se ei ehkä itselleni aloittelijatasolla niin kovin luovana näyttäytynytkään - koska en tehnyt ikinä itse koreografioita, kyse oli enemmänkin ilmaisusta kuin varsinaisesta luovuudesta.


Huolimatta näistä kaikista en ole koskaan oikein mieltänyt itseäni luovaksi. Ehkä se johtuu siitä, että jotenkin alitajuisesti olen ajatellut luovien ihmisten olevan erilaisia kuin minä: he ovat räväköitä, kekseliäitä ja hauskoja heittäytyjiä, eivät kaltaisiani vähän rajoittuneita tyyppejä, jotka eivät halua leikkiä pantomiimia peli-illassa tai osallistua luovan ilmaisun kurssille lukiossa ja joita pelottaa, etteivät omat ideat kuvaamataidontunnin sarjakuvaan tai ryhmätyöprojektin sloganiksi ole tarpeeksi hyviä. Luovuus on ollut minulle sellainen vähän hankala juttu, josta pysyttelen mieluummin kaukana. Mukavuusalueella turvallisessa ja "epäluovassa" toiminnassa on tuntunut helpommalta hengittää.


Loppujen lopuksi luovuus ei kuitenkaan taida olla kumpaakaan kuvittelemistani piirteistä. Ei luonteenpiirre eikä jokin tietty harrastus. Monet todella taiteelliset ihmiset ovat olleet syrjäänvetäytyviä, ja toisaalta luovuus on niin paljon muutakin kuin vain perinteisiä musiikki- ja taideaktiviteetteja. "Luovan toiminnan" ei tarvitse tarkoittaa mitään kovin ihmeellistä. Jokainen on luova ihan tavallisessa arjessa, huomaamattaan. Luovuus voi olla kivan asukokonaisuuden valitsemista, ongelmanratkaisua uudella tavalla, oivaltava vitsi ta kokkaamista ilman reseptiä. Se kuuluu kaikille, ja kaikki kykenevät siihen, kun vain turha kriittisyys karisee ja luovuuden tukahduttava "en keksi mitään" -lukko aukeaa.

17. huhtikuuta 2019

Hiusherääminen

Hiuksillani on kahdenlaisia kausia. Tai no, ehkä voisi puhua ihan suosiolla vain vuodenajoista, talvesta ja kesästä.

Talvikaudella hiukseni ovat 24/4 auki. Suihkin niihin epätoivoisesti hoitosuihketta sähköisyyden kurissa pitämiseksi, mutta kampauksia ei päässäni nähdä. Olen kova palelemaan ja korvani jäätyvät ulkona saman tien, joten joudun käyttämään aina ulkoillessa pipoa, vaikka mittari näyttäisi plusasteita. Pipon alla lettiviritelmät, pompulat ja kaikki muutkin systeemit joko lytistyisivät, sotkeentuisivat tai saisivat minut näyttämään kaljulta. Tylsää hiuskautta kestää aina siis vähintään puolet vuodesta. Se on harmi, koska juuri sen sähköisyyden kannaltahan vaikka ponnari olisi nimenomaan kätevä, kun haituvat eivät pääsisi leijailemaan joka suuntaan. Ja onhan all day every day auki -malli pidemmän päälle aika tylsä.


Näin kevään korvilla havahdun yleensä hiushorroksestani ja muistan, että erilaiset kampauksetkin ovat olemassa. En ole mikään taituri hiustenlaitossa enkä ymmärrä, miten ihmisten koordinaatio, käsien ylhäälläpitovoima ja hahmotuskyky riittävät monimutkaisten lettiviritelmien tekoon oman pään taakse. Ponnarin ja letitetyn ponnarin lisäksi keskitynkin mieluiten etuhiuksiin tehtäviin kampauksiin. Niissä yhdistyvät sekä aukinaisten että laitettujen hiusten edut: hiukset kehystävät kasvoja, mutta etuhiukset ovat poissa tieltä ja kokonaisuus on heti paljon mielenkiintoisempi.

Lukioaikoina en pitänyt hiuksiani koskaan täysin auki, vaan tein joka aamu etuhiuksiin jonkinlaisen letin tai kiepautuksen, jonka kiinnitin sivulle. Valikoimaa onkin siis ehtinyt kertyä jonkin verran. Hauskoja ja vähän perusmalleista poikkeavia suosikkejani ovat vesiputouskierre ja käärme. Olen löytänyt melkein kaikki vähänkään erikoisemmat hiustyylini Cute Girls Hairstyles -kanavalta YouTubesta. Heillä on tosi paljon monimutkaisia ja upeita kampausvideoita, mutta koska itse en osaa niin haastavia tyylejä tehdä, ovat omassa käytössäni lähinnä heidän useita vuosia vanhojen videoidensa simppeleimmät tekniikat. Tässä siis kolme superhelppoa suosikkiani kaikille meille hiustumpeloille: etuhiusten taltuttamiseen sopivat vesiputous ja käärme, kun taas kettinkiletti tuo vaihtelua perusponnariin.


14. huhtikuuta 2019

Kevät on sittenkin kaunis


Kevät ei ole koskaan ollut suosikkivuodenaikani, päinvastoin. Lumen alta paljastuva luonto on varsin karun näköinen ennen kunnollista kasvukauttaan. Tiet ovat vuorotellen jäässä ja mutavelliä, eikä koskaan oikein tiedä, mitä pukisi päälle. Ehkä tympeintä on kuitenkin se, että keväässä ei oikein tunnu olevan mitään ihmeellistä. Syksyssä ihanaa on ruska ja vähitellen kirpenevä ilma, luminen talvimaisema on kaunis ja kesällä ulkoilu ja pukeutuminen on helppoa ja vaivatonta. Kevät sen sijaan vain on, jonkinlainen välikausi kivempien vuodenaikojen vaihteessa.

Lisäksi kevät on lähes aina opiskelujen suhteen kiireisintä aikaa, kun deadlinet kasaantuvat lukuvuoden loppuun. Kevät luikahtaa ohi kuin huomaamatta, kun kotona koneen äärellä pakertaessa lähinnä odottaa kesälomaa. Helmikuussa "Kumman valitsisin"-postaukseen kirjoittamani pohdinta tiivistää ajatukseni hyvin: "On keväässä omat ihanat juttunsa, kuten lisääntyvä valo ja koivujen vaaleanvihreät hiirenkorvat, mutta yleensä kevät tuntuu vain lipuvan ohi sulavan lumen ja arkisen aherruksen ohessa. Kiinnitän  keväisin kaikista vähiten huomiota vuodenaikaan."


Tänä vuonna asia on kuitenkin ollut vähän toisin, huolimatta siitä, että kandin työstäminen on lukinnut minua tälläkin kertaa varsin tehokkaasti opiskelujen pariin. Tänä keväänä olen havahtunut pitkästä aikaa siihen, että kevät on oikeastaan aika kaunis. Vaikka ojanpientareet ovatkin mudassa ja harmaat ryhdittömät lumikasat ankean näköisiä, metsässä raikkaassa kevätsäässä on oikeastaan aika ihana lenkkeillä koiran kanssa. Ennen kaikkea olen kuitenkin nauttinut valosta. Päivässä tuntuu olevan monta tuntia ekstra-aikaa, kun vielä kuudeltakin voi opiskella luonnonvalossa verhot auki. Kun vedän iloisenväriset Converset jalkaan ja nahkatakin neuleen päälle (se ei tietenkään mahdu mahan kanssa kiinni, nyyh), tuntuu olo kumman kevyeltä.

Vaikka kevät ei vieläkään vedä vertoja syksylle, talvelle ja kesälle, ehkä se on kuitenkin ihan mukava ja omanlaisensa vuodenaika muiden joukossa, ei pelkkä pakollinen paha. Huhtikuun lopussa kouluaherruksen hellittäessä ehdin luultavasti vielä hyvin nauttia siitä parhaasta osuudesta, kun luonto alkaa kunnolla vihertää. Vaikka hetkellinen takatalvi pakotti vaihtamaan taas pariksi päiväksi paksumpiin kenkiin ja talvitakkiin, ensi viikon säätiedotukset lupaavat onneksi kunnon kevätsäätä. Aurinkoista viikkoa siis itse kullekin!

11. huhtikuuta 2019

Raskausviikot 22-24

Terveisiä pallerolta! Vaikka kuva on otettu tämänkertaisen viikkokatsauspätkän alkuvaiheilla, nyt alkaa selvästi jo olla järkeä kuvittaa näitä postauksia myös mahakuvilla. Vatsa on kasvanut aivan älyttömästi, ja huomaan selvän eron jopa kahden viikon takaisiin kuviin verrattuna. Kasvupyrähdyksen lisäksi minityyppi on aktivoinut jumppaamisissaan. Potkut näkyvät jo mahan päällekin, ja selällään maatessani minun on välillä hankala keskittyä muuhun kuin vauvan möyrintään.

Melkein heti rakenneultran jälkeen meillä oli neuvola, jossa käytiin läpi tukiin liittyviä kiemuroita. Tapasimme samalla työntekijän, joka tulee olemaan "oma terkkarimme" ainakin koko tämän vuoden. Uusi työntekijä oli mukava - ei yhtä timanttia kuin ensikäynnin ihana sijainen, mutta varmasti tyyppi, jonka kanssa hommat hoituvat ja on ihan kiva tavata jatkossakin. Nythän neuvolakäynnit alkavat tiheytyä, kun raskaus on edennyt yli puolenvälin ja vointia halutaan seurata alkuraskautta tarkemmin.


Olemme aktivoituneet isompien hankintojen suhteen sen verran, että nyt bebellä on vaatteiden ja kylpytuen lisäksi myös vaunut ja vaipparoskis. Molempien kanssa kävi ihan superhyvä tuuri! Olin juuri edellisenä päivänä puhunut kaverini kanssa vaipparoskiksista, kun eräs vauvaperheellinen tuttu laittoi minulle Facebook-viestiä. Hän oli bongannut kirpparilta kympillä samanlaisen roskiksen, joka heillä itsellään oli käytössä, ja kysyi, haluanko, että hän ostaa meillekin sellaisen. Todellakin halusin! Kyseessä oli vieläpä sama roskis, jota kaverini oli edellispäivänä kehunut (ja todennut yli sadan euron arvoiseksi uutena). En itse ole juurikaan perehtynyt vaipparoskisten maailmaan, mutta tässä mallissa erityisen kätevää on se, ettei erillisiä vaipparoskikseen tarkoitettuja roskapusseja tarvitse ostaa. Tavallinen pussi kelpaa hyvin, ja roskiksen ominaisuudet pitävät siitä huolimatta hajut kurissa.

Myös vaunut olivat onnekas kierrätyslöytö. Vaikka suosimme muuten käytettyä, jotenkin ensin nihkeilin käytettyjen vaunujen etsintää netistä. Loputtomaan vaunuominaisuuksien suohon uppoaminen ei houkutellut, joten pelkäsin, että kierrätettynä hankittaessa mukaan tulisi vielä kaksin verroin säätöä. Katselinkin ensin vaunuja uutena, ja ystävän kanssa kaupungilla kierrellessä löysin vauvantarvikeliikkeestä kivat, keskihintaiset yhdistelmävaunut. Tai no, 650 euroa olisi kyllä pikemminkin älyttömän kalliit, jos kyse olisi jostakin muusta tuotteesta - uudet vaunut ovat ihan tajuttoman hintaisia. Tyyriydestä huolimatta olin jo vähän sillä ajatuksella, että kyseiset vaunut voisivat olla hyvä valinta. Onneksi kotona mies takoi päähäni järkeä ja kehotti katsomaan Tori.fi:n tarjontaa. Ja ta-daa! Heti etusivulla huomioni kiinnittivät edulliset, hyväkuntoiset Briot. Mies laittoi myyjälle viestiä ja jo samana iltana hurautimme kärryjä hakemaan.

Nyt häkkivarastossamme odottavat siis 170 euron hinnalla hankitut Brio Happy -yhdistelmävaunut, jotka ovat lähes uudenveroisessa kunnossa. Mukaan saimme sadesuojan, hyttysverkon ja kaikenlaisia muita härpäkkeitä, joten itse asiassa käytettynä ostaminen oli ennakkoluulojeni vastaisesti varsin näppärää. Rahaakin meni vain neljäsosa uusien rattaiden hinnasta. Happyt vaikuttavat tukevilta ja loistavilta joka sään lenkkeilykäyttöön, jossa niitä pääasiassa tulemme tarvitsemaan. Pieniä miinuksia ovat suuri koko kasaan laitettaessa (koira joutuu jatkossa muuttamaan farmariauton peräkontista takapenkille, mikäli haluamme sekä vaunut että hauvan mukaan) sekä se, että etupyörät eivät käänny. Bussissa tai ahtaassa ostoskeskuksessa vaunumme eivät siis ehkä ole ihan ideaalit, mutta onneksi sellaisissa paikoissa ei tule juurikaan käytyä. Lisäksi, koska rahaa säästyi uusiin vaunuihin verrattuna niin paljon, olemme vähän miettineet satalappusen sijoittamista Tulan Free to Grow -kantoreppuun. Näin ollen vaunuja ei tarvitse välttämättä aina ottaa mukaan, vaan vauva voi kulkea mukana myös kannettuna.

Vaateostokset olen himmannut lähes olemattomiin, koska päätimme ottaa äitiyspakkauksen. Lisäksi tiedän, että äitini haluaa ostaa vauvalle jonkin verran vaatteita. Loput hankinnat ehtii siis tarvittaessa tehdä lähempänä synnytystä, kun pakkauksen vaatteita on päässyt hypistelemään ja garderobin kokonaisuus on selvillä. Parhaalla ystävälläni on laskettu aika toukokuussa, joten saan myös luultavasti häneltä keväämmällä hyviä käytännön vinkkejä järkevän vaatekaapin koostamiseen.

8. huhtikuuta 2019

Vieraana ikävä eli harvinaislaatuinen viikonloppu ihan itsekseen

Mies lähti perjantaina viikonlopun mittaiseen kristilliseen seminaariin. Minulle se on tarkoittanut viikonloppua itsekseni, mikä on meidän parisuhteessamme todella harvinaista. Viimeksi olemme olleet erossa yön yli syyskuussa, kun minä olin äidin kanssa hengellisellä viikonloppukurssilla. Muita eroja liki kolmen vuoden avioliittomme ajalta en edes muista. Käymme ylipäätään harvoin missään, ja jos reissaamme, teemme sen lähes aina yhdessä.


Olemme varsin kiinnikasvaneita, ja arkemme on kietoutunut vahvasti toisiimme. Menemme joka ilta samaan aikaan nukkumaan, kun olemme ensin syöneet yhdessä iltapalaa ja harjanneet samaan aikaan hampaat. Aamuisin käymme yhdessä suihkussa ja valmistamme yhteistyönä aamiaisen tutun kaavan mukaan. Jos vain olemme kumpikin kotona, lenkitämme koirankin aina yhdessä. Silloinkin, kun "puuhailemme omiamme", se yleensä merkitsee vierekkäisten tietokoneiden ääressä istumista olohuoneen pöydän ääressä. Jonkun mielestä yhteispelimme voisi tuntua ahdistavalta, mutta meille se on itsestäänselvää. Toisen seura on parasta mahdollista eikä rutiinimme ole ikinä tuntunut rajoitteelta.

Joillekin muille pareille parin päivän poissaolot saattavat siis olla ihan peruskauraa, mutta meille erillään olo on poikkeustilanne. Perjantain lähestyessä huomasin potevani jonkinlaista ennakkoikävää. Ikävöin miestä jo ikään kuin valmiiksi, vaikka hän olikin yhä paikalla, ja halusin olla mahdollisimman paljon häntä lähellä.  Mietin, miten saisin unta ilman miestä ja tuntuisiko nukkumaanmeno tyhjässä kodissa pelottavalta koiran rauhoittavasta läsnäolosta huolimatta. Kun mies lähti, saatoin hänet koiran kanssa autolle ja menin siitä suoraan päivälenkille.


Vaikka hyvästely ei ikinä ole kivaa (edes alle kolmeksi vuorokaudeksi), lenkillä minulle tuli heti tyyni olo. Koko viikonloppu meni tosi mukavasti itsekseni. Tyhjässä kodissa tuntui siltä, kuin aika olisi lähestulkoon pysähtynyttä. Iltaan jatkuva ikkunoista sisään tulviva valo vain vahvisti kiireettömyyden tunnetta. Nautin omasta ajasta ja puuhastelin juttuja, joita perusarjessa harvemmin tulee tehtyä. Perjantaina väritin ja maalasin hyvän tovin värityskirjaa. Katsoin Areenasta koskettavan ja yhteiskunnallisesti kantaaottavan Minä, Daniel Blake -elokuvan ja itkin vähän. Lauantaina siivoilin rauhassa ja perusteellisesti. Perus imuroinnin ja pölyjen pyyhinnän lisäksi moppasin lattiat, pesin keittiön tasot oikein huolella ja pyykkäsin makuuhuoneen verhot. Ulkoilin koiran kanssa, vietin Jumala-aikaa ja tein koulujuttuja minimaalisen vähän.

Soittelimme miehen kanssa molempina iltoina ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi vietin aikaa perheeni kanssa. Lauantainaamuna menin äidin ja siskon kanssa seurakunnan naistentilaisuuteen ja brunssille. Sunnuntaina päätin niin ikään lähteä vanhempieni kanssa aamun jumalanpalvelukseen ex tempore, kun he tarjosivat kyytiä, ja jatkoin siitä heidän luokseen lounaalle. Vaikka viikonloppu meni mukavasti näinkin, oli ihana käpertyä miehen viereen sunnuntai-iltana ja jutella kaikki kuulumiset läpi. Olen niin onnekas, että minulla on kumppani, josta en haluaisi luopua edes muutamaksi päiväksi.

6. huhtikuuta 2019

Eduskuntavaalit: ajatuksia äänestämisestä ja politiikasta

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on hyvässä käynnissä, eikä varsinaiseen vaalipäiväänkään ole enää kauaa. Nämä ovat tähän mennessä muistaakseni kolmannet vaalit, joissa minulla on äänioikeus. Olen joka kerta käyttänyt äänestysmahdollisuuteni.


Perheessäni äänestämistä on aina pidetty tärkeänä, ja vähintään vaalien tienoolla politiikasta ja ehdokkaista on myös keskusteltu avoimesti. Siksi äänestäminen on minullekin ollut aina itsestäänselvää. Haluan olla mukana vaikuttamassa yhteiskuntaan, vaaleihin liittyvä keskustelu on mielestäni kiinnostavaa ja koen, että tietynlainen omien mielipiteiden ja arvojen puolustaminen äänestämisen muodossa on tärkeää. Esimerkiksi mieheni ei kuitenkaan äänestä. Vaikka minun on rehellisesti sanottuna välillä vaikeaa ymmärtää hänen päätöstään, olen kuitenkin pyrkinyt kunnioittamaan sitäkin. Asioita voi katsoa niin monesta eri perspektiivistä.

En seuraa politiikkaa superaktiivisesti, mutta pyrin pysymään suunnilleen kärryillä ajankohtaisesta keskustelusta. Tärkeinä pitämistäni arvokysymyksistä minulla onkin vahvat kannat, ja arvojani kannattava puolue on ollut minulle selvä koko ajan. Toki erilaisiin vaihtoehtoihin ja esimerkiksi vaalikoneiden ehdottamiin ihmisiin on kiinnostavaa tutustua, mutta tosissani en ole edes harkinnut muiden puolueiden ehdokkaita. Koen, että äänestämisessä olennaisinta on nimenomaan puolueen valinta, koska ääni hyödyttää koko puoluetta. Vaikka oma ehdokas ei pääsisi läpi, ääni kartuttaa puolueen saalista ja voi siten auttaa jonkun toisen ehdokkaan eduskuntaan. Ainoastaan presidentinvaaleissa olen äänestänyt jotakuta muuta kuin "oman puolueeni" ehdokasta, koska koen, että presidentinvaalit ovat ainoana poikkeuksena nimenomaan henkilövaalit. Presidenttejä valitaan vain yksi, joten presidentin puolueella ei ole sinänsä väliä, vaikka se toki ehdokkaan arvomaailmasta paljon kertookin.

Eniten äänestyspäätökseeni vaikuttaa ehdokkaan yleinen arvopohja. Haluan, että äänestämäni henkilön perusarvot rakentuvat samoille lähtökohdille kuin omanikin. Myös sijoittuminen oikeisto-vasemmisto -akselilla ja ajatukset talouspolitiikasta ovat mielestäni varsin olennaisia. Lisäksi toki toivon, että ehdokkaan mielipiteet tämänhetkisistä ajankohtaisista teemoista ovat linjassa omien näkemysteni kanssa. Henkilökohtaisesti minua kiinnostavat erityisesti esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin ja perheisiin liittyvät aiheet, kuten keskustelu perhevapaiden uudistamisesta. Näiden vaalien ehdokkaani ei ole vielä täysin selvillä, mutta minulla on muutama hyvä vaihtoehto mielessä.

Perinteisesti olen käynyt äänestämässä vasta vaalipäivänä, ja luultavasti teen niin tänäkin vuonna.  Ehkä varsinaisessa vaalipäivässä on jotenkin enemmän tunnelmaa? Yliopistolla kuitenkin on ennakkoäänestyspaikka, joten jos jonot eivät ole älyttömät, saatan äänestää jo huomenna tai ylihuomenna koululla käydessäni.

3. huhtikuuta 2019

Äitiyspakkaus vai raha?

Hartaan odottamisen jälkeen Kela julkisti viime torstaina vihdoin vuoden 2019 äitiyspakkauksen. Minulle uuden pakkauksen julkaisu oli tietysti tosi mielenkiintoinen juttu, koska heinäkuussa syntyvän beben vanhempana uusi pakkaus on se, jonka mekin todennäköisesti saamme. Jos siis pakkauksen valitsemme.


Alunperin raskauden alussa ajattelin, että otamme totta kai ehdottomasti äitiyspakkauksen. Meillä ei ole entuudestaan tarvikkeita vauvalle, pakkaus on tunnearvoltaankin kiva klassikkojuttu ja tuotteiden arvo ylittää vaihtoehtona tarjottavan äitiysrahan määrän. Tarkemmin asiaan tutustuessani kuitenkin totesin, että vuoden 2018 pakkauksen vaatteet eivät kuosillisesti oikein miellyttäneet minua. Toki mukana oli muutama kiva vaate, mutta aika monet eivät valitettavasti napanneet.

Tavallaan vaatteiden ulkonäöstä nihkeily tuntui ihan typerältä: tietenkään ulkonäkö ei ole se pääasia ja on ihan tosi hienoa, että meillä Suomessa tällainen avustus on. Toisaalta rahasumma on kuitenkin yhtä lailla hyvä valinta eikä tarkoita sitä, etteikö avustusta arvostaisi. Pohdin, kannattaisiko pakkausta ottaa, jos en rehellisesti voinut olla innoissani sisällöstä. Kirppareita kierrellessä tajusin myös, että vaikka uudet vauvanvaatteet maksavat maltaita, kirpputoreilta saa todella huokeaan hintaan myös edellisvuosien äitiyspakkausten tuotteita. Jos en ottaisi äitiyspakkausta, voisin silti hankkia tarpeellisimpia suosikkituotteita edullisesti käytettyinä.


Käytettynä kaiken tarvittavan metsästämisen vaatii enemmän vaivaa, mutta toisaalta uuden tavaran välttäminen sopisi arvomaailmaamme hyvin. En myöskään ollut varma, tarvitsemmeko aivan kaikkea pakkauksessa tulevaa. Toisaalta pakkaus olisi ihana perinteikäs juttu ja säästäisi etsimiseen kuluvan hässäkän. Koska en oikein tuntunut pääsevän järkevään ratkaisuun, päätin, että teen päätöksen pakkauksen ja rahan välillä vasta sitten, kun näen uuden pakkauksen sisällön. Jos kuosit ja tyyli miellyttäisivät, ottaisin sen (ja palauttaisin hakemuksen Kelaan hieman myöhemmin siinä toivossa, että edellisvuoden pakkaukset ehtivät huveta ennen minun vuoroani).

Ja uusi pakkaus on mielestäni aivan ihana! Rakastuin kuoseihin oitis: juuri minun makuuni eikä yhtäkään vaatetta, josta en pitäisi. Selatessani ensimmäistä kertaa tuoteluetteloa en ollut uskoa silmiäni, kun kaikki vastaantuleva miellytti. Päätös ottaa pakkaus oli siis saman tien selvä. Ainoa pieni ihmetyksen aihe pakkauksessa oli bodyjen määrä, joka on selvästi suurempi kuin esimerkiksi viime vuoden pakkauksessa. Toki bodyja tarvitaan useita, mutta varsinkin koon 62-68 bodyja oli ihan valtava kasa. Aiempina vuosina joka kokoa on tainnut olla korkeintaan kolme. No, joka tapauksessa olen superiloinen, että tämä pakkaus vs. raha -pohdinta ratkesi näin kivasti. Ennakkoarvion mukaan huhtikuun lopulla aletaan jakaa uutta pakkausta, joten jos lykkään hakemuksen teon tappiinsa eli toukokuun jälkipuoliskolle, ehdin aika varmasti saada uuden version. Jee! Nyt siis vain odotellaan vielä pari kuukautta, että pääsen hypistelemään tuotteita in real life.

2. huhtikuuta 2019

Ei aprillia vaan faktoja

Nyt kun eilisestä aprillipäivästä on selvitty, ajattelin, että jekkujen tai valkoisten valheiden sijaan voisin ottaa osaa viiden faktan haasteeseen, joka on kiertänyt ainakin Instagramissa sekä joissain blogeissa. Edelliskerran olen itse jakanut sekalaisen faktapläjäyksen itsestäni joulukuussa.


1. Tykkään tosi paljon kasveista ja kukista sisustuksessa, mutten totisesti ole mikään viherpeukalo niiden hengissä pitämisessä. En osaa tehdä kasveille säännöllisen epäsäännöllistä kastelua kummempaa, ja aika usein hankkimani ruukkukasvit ovat kuolleet muutamassa kuukaudessa. Muutama pitkäikäinen vakiokasvi minulla onneksi on, joita en ole onnistunut näivettämään hengiltä. Kodin varjoisempia kohtia olen lisäksi somistanut tekokasveilla. Ne eivät ehkä ole yhtä tyylikkäitä, mutta ainakin ne kestävät aikaa.

2. Aina, kun olen kipeänä, kehoni tulee täyteen punaista ihottumaa. Ei ole väliä, onko kyseessä norovirus, nuhakuume, vatsatauti vai perus flunssa - rintakehäni ja mahani täyttyvät ihottumasta. Outo oire alkoi yläkouluikäisenä, ja uskoisin sen olevan jonkinlainen allergiareaktio kehon oman immuunipuolustusjärjestelmän aktivoitumiseen. Ihottuma ei onneksi ole kipeää tai kutisevaa, ainoastaan kosmeettinen ilmiö.

3. Kuuntelen nykyään lähes aina tietokoneella ollessani ASMR-videoita. Pidän siitä, että hiljaisuuden sijaan taustalla on jotakin ääntä, mutten ole oikein ikinä innostunut varsinaisesta taustamusiikin käytöstä. Rentouttava äänimaisema, kuten hiusten harjaus tai inaudible-puhe toimii itselläni paljon paremmin! Aika usein kyllä myös pelkän taustaäänenä käytön sijaan katselen ASMR-videoita kunnolla rentoutuakseni. En ole koskaan saanut tinglesejä, mutta kuvitteellinen hetki kasvohoidossa tai vaatekaupassa rentouttaa silti kummasti.

4. Käytän nykyisin pelkästään kaarituettomia rintaliivejä. Mukavuus ennen kaikkea! Tuntuu, että kaarituettomista versioista oikean ja hyvin istuvan koon löytäminen on paljon helpompaa, eivätkä liivit kiristä samalla tavalla kuin perinteiset versiot. Onneksi kaarituettomuus ja kevyt bralette -tyyli ovat olleet jo pitkään muotia, joten kaarituettomia vaihtoehtoja löytyy helposti.

5. Haluan pitää kynteni tosi lyhyinä. Joskus varhaisteininä olin innostunut kynsitaiteesta ja yritin kasvattaa nysiäni pidemmiksi, jotta niihin olisi helpompi lakata jännittäviä kuvioita, mutta sen villityksen jälkeen olen pitäytynyt visusti mahdollisimman lyhyessä mitassa. En pidä lainkaan tunteesta, kun kynsi ulottuu paljon sormenpäätä pidemmälle. Enkä voisi ikipäivänä hankkia rakennekynsiä!