Miten ihana viikonloppu takana.
Lähdimme perjantaina äidin kanssa junalla kohti Kiponniemeä ja kristillistä naisten viikonloppua. Äiti oli pyytänyt minua kanssaan sinne pari viikkoa aikaisemmin, ja olin luvannut lähteä, koska se vain oli tuntunut heti hyvältä idealta. Sellaiselta, että minun olisi hyvä lähteä. Ja niin olikin!
Ajattelin etukäteen, että kirjoittaisin kivan pikku koosteen viikonlopun kulusta ja heränneistä ajatuksista, mutta itse asiassa sain niin syviä oivalluksia ja koin niin ihanaa hengellistä rauhaa, etten oikeastaan osaa tiivistää niitä mitenkään järkevästi. Viikonlopun pääopettajana oli terapeutti Salme Blomster, joka puhui sisäisestä lapsesta, identiteetistä, häpeästä sekä Jumalan rauhasta, joka ei ole sama asia kuin maailman olosuhteiden mukaan vaihteleva tyyneyden tunne.
Ohjelma oli tiivis. Opetus- ja ylistystuokioiden sekä ruokailujen lisäksi en ehtinyt juuri muuta kuin lukea iltaisin mukaan ottamaani Riku Rinteen Talon tarina -kirjaa ja käydä kerran kävelyllä äidin kanssa. Lauantai-iltana saunottiin, ja rohkeimmat (en minä) kävivät järvessä uimassa. Opetuksentäyteisistä päivistä huolimatta viikonloppu ei tuntunut liian täysinäiseltä, vaan minulla oli rentoutuneen rauhallinen olo.
Emme ole miehen kanssa olleet kahta yötä erossa tosistamme sitten ihan suhteen alkuvaiheen, mutta viikonlopussa oli niin paljon muuta mietittävää, etten edes ehtinyt ikävöidä. Oli myös kiva viettää pitkästä aikaa vähän enemmän aikaa äidin kanssa. Olin reilusti nuorin leiriläisistä, ja suurin osa noin seitsemästäkymmenestä naisesta oli äitini ikäisiä tai vanhempia. Se ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, ohjelma kolahti hyvin kaikenikäisiin. Muistin taas, miksi tällaiset leirityyppiset reissut ja ajan varaaminen uskonasioiden käsittelyyn syvemmin ovat ihan loistojuttu. Olisi mukavaa osallistua useamminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti