Uusi vuosi ilman suunnitelmia ja ajatuksia ensi vuodelle

Uusi vuosi ei ole koskaan ollut minulle mitenkään kovin tärkeä juhla. Kun olin lapsi, menimme lähes aina isän kotiseudulle hänen veljensä luokse, jonne kokoontui runsaasti väkeä. Teini-iässä vietin uutta vuotta välillä perheystävien luona, ainakin kerran pidin muutamalle kaverille meillä uudenvuoden yökyläilyt ja pari vuotta sitten olimme miehen kanssa hänen ystävänsä kotibileissä. Ainakin muutamana vuonna olen kuitenkin viettänyt vuodenvaihteen ihan vain kotosalla, ilman mitään sen kummempia juhlimisia. Se on suunnitelmana tälläkin kertaa.

Meidän koiraamme raketit ja pauke eivät voisi vähempää kiinnostaa, vaan hauva lenkkeilee ihan mielellään vaikka keskellä yötä taivaan täyttyessä ilotulitteista. Sen sijaan vanhempieni koiralle tämä uusivuosi on ensimmäinen, joten pennun reaktiota uudenvuoden äänimaisemaan ei voi oikein etukäteen ennustaa. Vanhemmat viettäisivät kuitenkin uutta vuotta mielellään muualla kuin kotona, joten me lupasimme ottaa koiran hoitoon. Ensimmäinen rakettikokemus meidän paukkuimmuunin koiramme seurassa on varmasti paras mahdollinen keino totuttaa pentu siihen, ettei kovia ääniä tarvitse pelätä.

Olisimme toki voineet vallan mainiosti kieltäytyä koiravahtivuorosta, jos meillä olisi ollut muita intressejä uv-karkeloihin, mutta emme kyllä ole ehtineet paljon sellaisia edes miettiä. Kaverit eivät tänä vuonna järjestä mitään ihmeempiä kekkereitä, ja vaikka seurakunnassa olisikin ohjelmaa tarjolla, ei meillä ole mitään suurta hinkua sinnekään. Mieluummin annamme vanhempieni juhlia tänä vuonna rauhassa. En tiedä, onko parikymppisten kotinahjustelu uutenavuotena jonkin yleisen sosiaalisen koodiston vastaista, mutta uskon, että meillä on oikein kivaa kahdestaan elokuvaa sohvannurkassa katsellenkin.

Minulle kesäloma on oikeastaan aina tuntunut selkeämmältä vuoden "vaihtajalta" kuin oikea uusi vuosi. Opiskelijana olen tottunut ajattelemaan vuoden kouluvuosimaisesti syys- ja kevätlukukautena, jonka kesäloma katkaisee ja vaihtaa seuraavaan. Kulunutta vuotta miettiessäkin minun on oikeastaan vähän vaikea muistaa, mitä tammi-toukokuun aikana tapahtui: siitä tuntuu välissä olleen kesäloman vuoksi olevan jo niin kauan, eikä ajanjaksolle sattunut mitään mullistavia elämäntapahtumia. Viime kesä sen sijaan oli varsin mieleenpainuva sekä helteisen sään että kaupan kesätöiden vuoksi. Elokuussa aloitin myös tämän blogin kirjoittamisen.

Syksyä leimasikin sitten ennen kaikkea raskauden yrittäminen, toivominen ja loppuvuodesta itse raskaana oleminenkin. Uskon, että uusi perheenjäsen on varmasti myös vuoden 2019 keskeisin, tärkein, ihanin ja elämää mullistavin asia. Ei sitä tulevaa muutosta pysty vielä edes oikein käsittämään. Lapsi on todennäköisesti vähän samanlainen, mutta vieläkin isompi elämän "ennen ja jälkeen" -aikaan jakava asia kuin mitä parisuhde minulle aikoinaan oli. Seurustelu, yhdessäolo mieheni kanssa ja sitä kautta täysin muuttunut ajankäyttöni sekä ajattelutapani parisuhteista teki nopeasti sen, että aika sinkkuna alkoi tuntua kaukaiselta. Vauva toivon mukaan tekee saman: lapseton elämä alkaa tuntua etäiseltä, eikä oikein enää osaa kuvitellakaan, miten erilaista arki ja oma ajattelu oli ennen häntä.

Oikein onnellista tulevaa vuotta kaikille!

Raskausviikot 9-10

Viikko 9
Ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeisenä iltana vessassa käydessä huomaan paperissa kirkkaanpunaista verta. Sydän jättää lyönnin välistä. Mitä ihmettä, miksi, onko tämä keskenmeno? Joudun pyyhkimään useampaan kertaan, että saan kaiken veren pois. Housuihin laitettuun siteeseen ei kuitenkaan valu enää juuri mitään. Googlettelen sydän kurkussa verenvuodon mahdollisia syitä ja seurauksia, mutten juuri tule hullua hurskaammaksi. Mahdollisia selityksiä on noin miljoona. No, ainakaan vähäisen vuodon ei luultavasti pitäisi näillä viikoilla olla vaarallista.

Huokaisen helpotuksesta, kun kirkkaanpunaista verta ei tule enää lainkaan. Ruskea tiputteluvuoto jatkuu kuitenkin molemmat viikot, joskin hyvin vähäisenä. Soitan vajaan viikon kuluttua vuodon alkamisesta varmuuden vuoksi neuvolaan. Puhelimessa ääni rauhoittelee ja sanoo, ettei syytä huoleen pitäisi olla. Keskenmenon kohdalla vuoto nimenomaan runsastuisi, eikä jäisi pelkäksi ruskeaksi tiputteluksi. Mieleni rauhoittuu, mutta sen verran hetkellinen vauvan menettämisen pelko säikäyttää, että huomaan ajattelevani raskaudesta hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Luotan edelleen, että kaikki menee hyvin, mutta tuo luotto ei ole enää mikään automaattinen oletus.

Yhdeksännen viikon lopulla käyn parhaan ystäväni kanssa kaupungilla ja teen ensimmäiset hankinnat vauvalle: kirpputorilta parilla eurolla söpön pilvikuvioisen yöpuvun sekä Benettonin harmaat housut. Värilliset harsot ovat uusia, mutta sen verran edullisia, että haluan panostaa niihinkin. Loput harsot haalin luultavasti perusvalkoisina jostakin tarjoushintaan, mutta keväisenraikas vihreä ja sydänkuvioinen harmaa liina ovat niin söpöt ja saavat minut niin hyvälle tuulelle, että tuumin parin kuviollisen harson olevan hyvä sijoitus. Tuntuu niin hyvältä saada ostaa jotain konkreettista vauvalle! Vaikka verenvuodon aiheuttama säikähdys on edelleen takaraivossa mukana, järkeilen, ettei ensimmäisten ostosten tekemistä ole tarvetta lykätä tämän pidemmälle. Me joka tapauksessa toivomme vauvaa ja uskon, että vaikka tämän ihanan pienen menettäisimmekin, joskus meille lapsia vielä tulee.

Viikko 10
Verenvuoto tuntui saavan etovan olon jotenkin unohtumaan ja vähän tauolle, mutta nyt yökötys on jälleen tuttu vieras. Oksennan pariin otteeseen, eikä olo ole mitenkään kehuttava. Etominen noudattaa kuitenkin vanhaa kaavaa sen suhteen, että se tuntuu tulevan ja menevän mielensä mukaan. Pari päivää saattaa mennä oikein hyvissä voinneissa, ja sitten taas heikkenee.

Teen vielä pari kirpputoriostosta vauvalle. Ohuet vaaleansiniset legginssit vaikuttavat sukkaosion ansiosta käytännöllisiltä, ja kevyet vaatteet tulevat varmasti kesävauvalle tarpeeseen. Kylpykirjalle ei ehkä ole niinkään järjellisiä perusteita, koska vauva tuskin lueskelee vielä pitkään aikaan peseytyessään kirjallisuutta. Vedenalaisen maailman kuvitus ja lorumuotoon runoiltu teksti ovat kuitenkin tosi suloisia, ja on mukavaa, että vauvalle on heti alusta asti jotakin pientä luettavaa. Huomaan, että haalin vauvalle kaikenlaista sinistä ja vihreää. Ne tuntuvat väreinä vetävän minua puoleensa. ja sopivat mielestäni mainiosti sekä tytölle että pojalle.

Juuri ennen joulua sairastun. Päänsärky, kurkkukipu ja valuva nenä eivät ole mitenkään mukavia yhdistettynä raskauspahoinvointiin ja muutenkin heikkoon oloon. Sunnuntaina käyn tervehtimässä Mr. Pönttöä kahdesti jo aamiaisen aikoihin, kun edes ensimmäisen oksennuksen jälkeen hörpätty vesitilkka ei pysy sisällä. Onneksi olo hieman helpotaa päivän mittaa. Yritän lipittää mehujäätä ja nakerran jäisiä mustikoita saadakseni mahantäytteeksi edes jotakin.

Odotan jo innolla ensimmäistä ultraa. Raskauden alussa tuntui, että viikot kuluvat superhitaasti, mutta nyt nämä viimeiset kaksi ovat sujahtaneet ohi kumman nopeasti. Tuntuu hassulta ajatella, että se pieni seesaminsiemen on nyt jo viinirypäleen kokoinen.

Meidän joulumme

Olin alunperin ajatellut lähinnä rentoutua viikon mittaisen lomani ennen joulua, mutta suunnitelmiin tuli pieniä muutoksia. Minua pyydettiin kolmeksi päiväksi sijaiseksi päiväkotiin, jossa olen käynyt pari kertaa aiemminkin tekemässä yksittäisiä sijaisuuksia. Suostuin tietenkin mielelläni. Viihdyn hyvin lasten kanssa, ja onhan parin päivän keikasta saatava rahasummakin opiskelijalle ihan merkittävä. Valitettavasti myös viikonloppu meni kuitenkin lomailun sijaan ihan muihin aktiviteetteihin: onnistuin ilmeisesti saamaan päiväkodista kunnon flunssapöpön, ja varsinkin sunnuntai meni levätessä, oksentaessa ja sairauden ja alkuraskauden ikävää yhdistelmäoloa potien. Pelkäsin hetken, että joulunviettokin menee taudin takia plörinäksi, mutta onneksi niin ei kuitenkaan päässyt käymään. Joulusiivouksen ja etukäteisrentoutumisen puute ei haitannut lainkaan, kun joulun pyhät vietimme joka tapauksessa muualla ja lomaa on vielä jäljellä reilusti ennen opiskelujen jatkumista.

Mies kävi aattona jo aamupäivällä omien vanhempiensa luona pikaisella jouluruoalla, mutta minä keräsin sen aikaa voimia kotona. Omien vanhempieni luokse jaksoin kuitenkin onneksi lähteä illaksi. Mukava seura ja joulutunnelma antoivatkin hyvin voimia, eikä sairastaminen häirinnyt juhlintaa juurikaan. Aattoiltapäivä kului varsin perinteisissä merkeissä: koristelimme heti vanhemmille saavuttuamme yhdessä kuusen, söimme jouluruokia ja avasimme lahjat. Sain tosi ihania paketteja, ja erityisen onnistuneita olivat nappiin osuneet yllätyslahjat: viiden kerran hierontalahjakortti sekä vuoden tilaus Vauva-lehteä. Rakastan lukea lehtiä, mutta kirjastoon tulee lähdettyä sen verran harvoin, että on ihanaa luksusta saada ajankohtaista luettavaa kotiovelle säännöllisesti. Illalla pelasimme vielä lautapelejä koko porukalla.

Joulupäivänä menimme sitten molemmat sinne mieheni vanhemmille. Onneksi hänen siskonsa miehineen pääsi myös paikalle, joten kaikki sisarukset olivat kasassa poikkeuksellisesta päivävalinnasta huolimatta. Aktiviteeteiltaan päivä noudatti aika lailla samaa kaavaa kuin aattokin: jouluruokaa, lahjat, useamman tunnin lautapelisessio. Kirjoitin lahja-ahdistuksesta jo aikaisemmin oman postauksensa, mutta täytyy sanoa, että tänä vuonna yllätyimme pakettien määrästä ja sisällöstä oikein positiivisesti! Mitään ihan turhaa ei tullut, vaan tällä kertaa keksimme kaikille lahjoille ainakin jotakin käyttöä. Joulun ehkä paras lahja oli miehen siskon itse tekemä kaunis unipussi vauvalle. On ihan parasta, että suvusta löytyy tuollainen käsityötaitoinen täti.

Tänään tapaninpäivänä menimme vielä uudemman kerran minun vanhemmilleni jouluruokien rippeitä tyhjentämään. Pelasimme erän Alfapet -sanapeliä ja ulkoilutimme koirat mukavan talvisessa säässä. En ole sairastamisen vuoksi päässyt kävelylle pariin päivään, joten oli kiva tehdä kunnon reipas lenkki koirien kanssa. Tästä päivästä eteenpäin laskeudummekin sitten varmaan tavalliseen lomailumoodiin. Jouluruokien puputtamisen sijaan ajattelimme, että huomenna voisi mennä pitkästä aikaa vaikka kunnon hampurilaisille. Perjantaina meille on tulossa kaveri kylään, ja katsotaan, mitä muuta sitä loppuviikolle keksiikään. Ihanaa joulun aikaa kaikille vielä näin jälkijunassa!

Lautapelisuosikkini

Monilla perheillä - myös meillä - on perinteenä pelata joulunpyhinä lautapelejä. Tänään on siis hyvä hetki käydä läpi muutamia suosikkilautapelejäni! Minä ja miehenihän pelaamme lautapelejä joka viikko, eli pelaamista voisi kutsua jo ihan harrastukseksi. Jouluisin repertuaariin kuuluu kuitenkin pelihetki perheen kanssa tavallisen kaveriseurassa pelailun sijaan. Tässä kymmenen suosikkiani erilaisiin lautapelihetkiin. Yritin valita kattavan kattauksen erilaisia pelejä: joukossa on siis niin  klassikoita, sanailua, strategiaa kuin matkakokojakin.

1. The Settlers of Catan
Klassikkopeli, jota olemme pelanneet etenkin seurakuntaporukalla ihan luvattoman paljon. Ideana on kerätä voittopisteitä rakentamalla kyliä ja kaupunkeja erilaisilla luonnonresursseilla. Resursseja saa nopan heittolukemien mukaisesti riippuen siitä, millä alueilla omat kylät sijaitsevat. Vaihtelua peliin tuo pelilauta, joka muodostuu kuusikulmion muotoisista laatoista joka kerta erilaiseksi. Kiva ekstra on myös merilisäosa, joka lisää pelilaudan yllätyksellisyyttä ja pelin haastavuutta. Tarjolla on myös lisäosa, joka lisää pelaajamäärää kolmen-neljän hengen sakista viiteen tai kuuteen pelaajaan.

2. Carcassonne
Toinen klassikko. Tämä peli oli meillä jo lapsuudenkodissani, mutta jostain syystä muistan, että lapsena pelasin sitä hyvin vähän enkä oikein pitänyt pelistä. Ehkä yritin pelata sitä liian nuorena, enkä ymmärtänyt sääntöjä kunnolla? Nyt aikuisiällä olemme kuitenkin pelanneet Carcassonnea pariin kertaan, ja olen yllättynyt siitä, kuinka kiva peli itse asiassa onkaan. Pelilauta muotoutuu yllätyksellisesti ja joka kerta erilaiseksi, koska sitä koostetaan pelin edetessä erilaisia laattoja nostamalla. Pisteitä saa sen mukaan, saako omien nappuloiden hallussa olevista kaupungeista, teistä, pelloista ja luostareista valmiita ja suuria.

3. Rappakalja
Erilaiset sanaselityspelit tuntuvat olevan ihan oma lautapeligenrensä, mutta Rappakalja on mielestäni niistä kaikista hauskin ja monipuolisin. Ideana on, että pelaajat sepittävät kuvitteellisia selityksiä sanoille ja yrittävät arvata, mikä vaihtoehdoista on oikea kortissa lukenut selitys. Pisteitä saa sekä oikeista arvauksista että siitä, jos joku menee halpaan ja veikkaa toisen pelaajan keksimää selitystä. Meillä on Rappakaljasta tuplaversio, joka sisältää sekä uuden että vanhan pelin. Olemme kuitenkin pelanneet ainoastaan uudempaa versiota, koska se on huomattavasti monipuolisempi. Siinä missä alkuperäisessä Rappakaljassa selitetään pelkästään erikoisten sanojen merkityksiä, uudessa painoksessa mukana on useampi kategoria: osallistujat pääsevät virittelemään mielikuvitustaan mm. elokuvien juonien, kirjainlyhenteiden, lakien ja henkilöiden nimien muodossa.

4. Tension
Toinen sanapeli, joka keskittyy tiettyyn aihepiiriin liittyvien sanojen keksimiseen lyhyessä ajassa. Ideana on luetella tiettyyn aihepiiriin liittyviä sanoja tiimalasin hiekan valuessa, mutta mukana on pieni twisti: mitkä tahansa sanat eivät kelpaa, vaan pisteitä saa vain niistä, jotka lukevat tehtäväkortissa. Peli toimii parhaiten kahdella tai neljällä pelaajalla.

5. Rummikub
Rummikub on klassinen ja yksinkertainen peli, joka vaatii kuitenkin hieman aivonystyröiden vaivaamista. Pelin tavoitteena on päästä omista numerolaatoista eroon muodostamalla niistä joko värisuoria tai erivärisiä samannumeroisia laattarivistöjä. Olemme pelanneet Rummikubin sovellutusta myös tavallisella korttipakalla, joten lautapeliversion hankkiminen ei ole välttämätöntä. Netistä korttipeliversion ohjeet löytyvät nimellä Shanghai.

6. Haaste!
Pelasimme Haastetta ensimmäisen kerran pari vuotta sitten jouluna vanhempieni luona, ja innostuimme kokeilun myötä hankkimaan pelin myös itsellemme. Haasteen ideana on tienata rahaa suorittamalla tehtäviä sekä lyömällä vetoa siitä, onnistuvatko toiset pelaajat suorittamaan tehtäviä annetussa ajassa. Tehtäviä on kahta tyyppiä: aktiivisuushaasteita, joissa kyseessä on yleensä jokin fyysinen suorite, sekä passiivihaasteita, joissa koetellaan lähinnä älynystyröitä. Mukana on myös Juoniorihaasteet, joten peli sopii hienosti koko perheen pelihetkiinkin.

7. Toledo
Toledo on yksi uusimmista pelihankinnoistamme. Ostimme pelin pari kuukautta sitten kirpputorilta, ja sitä on tullut testattua nyt muutamaan kertaan. Lautapelin ideana on rakentaa timantteja ja kiveä keräämällä miekkoja, joista saa pisteitä vaaditun resurssimäärän mukaisesti. Kivana vaihtelua tuovana elementtinä pelissä on pelilauta, joka "rakennetaan" aina pelin alussa asettamalla vuorotellen omia kortteja laudalle. Toledossa pärjääminen vaatii taitoa, mutta myös liikkumista määrittelevien korttien saaminen määrittelee menestystä jonkin verran.

8. Splendor
Saimme tämän pelin vuosi sitten joululahjaksi siskoltani. Kyseessä on siitä harvinainen lautapeli, että sen pelaaminen sujuu mukavasti myös kahdestaan. Siispä pelailimme Splendoria viime joulun jälkeen miehen kanssa kaksin vähän liikaakin; lopulta meinasimme kyllästyä, ja peli lojui muutaman kuukauden käyttämättömänä kaapissa. Nyt olemme kuitenkin ottaneet sen uudelleen esiin, ja peli on edelleen oikein huippu! Ideana on kerätä pisteitä ostamalla erivärisillä jalokivillä kortteja. Voittoon tarvitaan taitoa, mutta pinkasta paljastuvien korttien satunnainen järjestys tuo mukaan myös ripauksen tuuria.

9. Port Royal
Kätevän matkakokoinen korttipeli, joka on kuitenkin samalla monipuolinen ja kiinnostava. Peli on suunniteltu fiksusti, koska korttien kääntöpuolet ovat rahoja ja oikeat puolet varsinaisia kortteja. Ideana on kerätä mahdollisimman paljon voittopisteitä ostamalla kolikoilla erilaisia kortteja. Korteissa on myös ominaisuuksia, jotka helpottavat peliä jatkossa: esimerkiksi admiraalikortin saanut pelaaja saa kaksi ylimääräistä kolikkoa joka kerta, kun pelilaudalle on nostettu yli viisi korttia. Port Royalissa joutuu puntaroimaan riskinoton ja varovaisuuden välillä, koska liiallinen ahneus johtaa vuoron päättymiseen tyhjin käsin.

10. Dungeon Rush
Dungeon Rush on niin ikään korteista koostuva matkakokoinen lautapeli. Alussa jokainen pelaaja valitsee omat hahmonsa valikoimasta, ja sitten hahmojen ominaisuuksia hyödyntäen pelaajat yrittävät saada itselleen kortteja, joilla kertyy kolikkoja sekä lisää kykyjä hahmoille. Dungeon Rush on nimensä mukaisesti nopeuspeli, joten korttien hankinnassa nopeat aivot ja kädet ovat tärkeitä. En itse yleensä ole mitenkään järin taitava tämäntyyppisissä nopeuspeleissä, mutta Dungeon Rushista olen tykännyt. Peli on suhteellisen nopea pelattava, joten se on senkin takia näppärää ottaa mukaan silloin, kun monituntinen monopolysessio ei houkuta.

Röykkiöittän paketteja: ajatukseni joululahjoista

Pidän joulusta. Pidän yhdessäolosta, ajasta perheen kanssa, herkullisista ruoista ja kiireettömästä loma-ajasta. Pidän myös joululahjojen jakamisesta, jossain määrin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lahjarumba voi mennä myös ihan överiksi. Eri perheissä on tosi erilaisia lahjomiskulttuureita, ja valitettavasti mieheni isoäidin tyyli tuo meille enemmän harmia ja surua kuin iloa.

Omassa lapsuudenkodissani lahjanvaihtoperinne on mennyt tuttuun tapaan jo vuosikaudet. Ennen joulua kysellään lahjatoiveita puolin ja toisin, ja sitten aatoksi kaikki ostavat toisilleen kohtuullisen määrän jotakin sellaista, mitä toinen tarvitsee tai on toivonut. Minä ja siskoni annamme yleensä yhdet lahjat kullekin, vanhemmat meille "lapsille" muutaman. Kuusen alle kertyvä pakettipino pysyy varsin kohtuullisena.

Tänä vuonnakin hankin tavalliseen tapaani lähinnä perheenjäsenten toivomia lahjoja. Siskoni toivoi kosmetiikkaa, äiti kirjaa ja huulirasvaa ja isä pitkiä kalsareita. Höystin jokaista pakettia jollain pienellä ekstralla (siskolle kynsilakkaa sävyssä, jollaisia tiedän hänen käyttävän, isälle sukkia, koska niitä hän toivoo ja tarvitsee aina), mutta pääosin olen aina lahjonut perheenjäseniä nimenomaan etukäteen vinkatuilla paketti-ideoilla. Mies esittää hyvin harvoin lahjatoivomuksia, joten hänelle olen antanut vaihtelevasti erilaisia, lähinnä hyötykäyttöön meneviä lahjoja. Tänä vuonna hän sai selvästi kalliimman lahjan jo etuajassa, kun Super Smash Bros Ultimate -peli ilmestyi Switchille. Mies osti pelin ja Switchin jo joulukuun alussa. Koska elelemme säästeliäästi ja ostamme hyvin harvoin niin kalliita asioita vain itsellemme, ostos oli samalla joululahja minulta.

Omien lahjatoiveiden keksiminen on muuttunut vuosi vuodelta vähän hankalammaksi, koska tuntuu, että nykyisin tarvitsen niin vähän mitään. Yleensä olen toivonut täydennystä kosmetiikkavarastoihini, koska ne kuluvat koko ajan. Joulu on myös hyvä hetki toivoa jotakin sellaista kosmetiikkaa, jota en välttämättä itse raaskisi ostaa testiin, mutta joka kuitenkin ilahduttaa suuresti ja tulee takuulla käyttöön - esimerkiksi tänä vuonna toivoin seerumia. Lisäksi pyysin joululahjaksi kevättä ennakoiden Converse-kenkiä, koska edelliset kaksi paria ovat pohjasta rikki. Kun saman tuotteen on omistanut aikaisemminkin, oli helppo vinkata oikea koko vanhemmille. Yleensähän paitaa tai neuletta haastavammissa vaatelahjaostoksissa hankaluutena on juuri oikean koon löytäminen.

Mieheni perheessä pakettimäärä onkin sitten ihan toista maata. Nelilapsisessa perheessä lahjojen saajiakin on toki enemmän, mutta kyse ei ole pelkästään siitä. Erityisesti mieheni mummo ostaa joka joulu säkkikaupalla lahjoja. Ja tarkoitan siis oikeasti, että säkkikaupalla.

Suoraan sanottuna miehen perheen lahjomiskäytäntö tuntuu minusta (ja myös hänestä) aika vastenmieliseltä. Emme missään tapauksessa haluaisi opettaa esimerkiksi tulevaa lastamme järkyttävään lahjamäärään. Olemme miettineet jo etukäteen, pitäisikö lapsen myötä ryhtyä radikaaleihin toimenpiteisiin ja vaikka jemmata puolet lahjamäärästä kaappiin avattavaksi myöhemmin, useamman kuukauden kuluessa. Siten joululle ei jäisi niin valtavia pakettiövereitä. Miehelläni on reilusti nuorempi pikkusisko, ja monena vuotena on ollut ihan kamalaa katsoa, miten mieletön lahjavuori oikeasti vain vie lahjojen saamisen ilon pois. Vaikka tarkoitus lahjojen ostajalla onkin hyvä, kymmeniä lahjoja pois kääreistä aukoessa lapsi vain turtuu lahjamäärään, eivätkä paketeista paljastuvat tuotteet enää edes ilahduta. Överirunsauden keskellä pakettien sisältöön ei pysty samalla tavalla keskittymään, kun vielä on kaksi pussillista lahjoja avaamatta.

Muutama ajatuksella ostettu ja toivottu lahja ilahduttaisi paljon enemmän kuin kymmenen krääsäpakettia, joiden sisältöä ei tarvitse tai ole toivonut. Asialle on kuitenkaan vaikea tehdä mitään. Mummo ostaa lahjoja selvästi lähinnä omaksi ilokseen, ja se on hänelle tärkeää. En haluaisi arvostella häntä, koska tiedän, että lahjojen antaminen on hänelle tapa osoittaa välittämistä. Tilanne on kuitenkin pulmallinen, koska kaikki lahjoja vastaanottavat lapset ovat yhtä mieltä lahjavuorien älyttömyydestä. Onneksi muiden perheenjäsenten kesken lahjomiskulttuuri onkin miehen perheessä järkevöitynyt, ja esimerkiksi sisarukset ostavat toisilleen lähinnä pieniä ja toivottuja lahjoja. Tai eivät mitään, jos mitään sopivaa ei tule mieleen. Sekin on minusta ihan hyvä vaihtoehto. Lahjoja tulee joka tapauksessa niin monta, että turhuuksien sijaan ainakin me olemme paljon mieluummin ilman.

Joululahjat ovat kiva juttu, jos ne aidosti ilahduttavat saajaansa, ne on ostettu ajatuksella ja niistä on oikeasti hyötyä käyttäjälleen. Ylimääräinen turha tavara on kuitenkin turhaa, vaikka se kuinka olisi joululahjaksi saatua. Olemme päätyneet lahjoittamaan ihan huoletta täysin käyttämättömiksi jäävät ja tarpeettomat paketit eteenpäin, koska niiden säästämisessä ei olisi mitään järkeä. Juuri äskettäin jouluna lahjaksi saatujen tavaroiden vieminen hyväntekeväisyyskirpparille heti vuodenvaihteessa on toki hullua ja tosi surullista, mutta kaikkeen ei ikävä kyllä pysty itse vaikuttamaan.

Haluankin tällä tekstillä muistuttaa kaikkia siitä, että lahjojen ostaminen ei ole mikään välttämättömyys tai pakko joulunakaan. Lahjan antamatta jääminen voi oikeasti olla paljon parempi lahja kuin väkipakolla ostetun turhakkeen paketoiminen. Lahjojen määrän, hinnan tai olemassaolon ei tarvitse korreloida ihmissuhteen läheisyyden kanssa. Kulutustottumuksien punnitseminen myös jouluna tuo paljon paremman joulumielen, ihan kaikille.

Vauva opiskeluaikana

Kun ensisynnyttäjien keski-ikä kipuaa tilastoissa yhä korkeammalle ja lapsia saadaan aiempaa vähemmän, itseni kaltaiset parikymppiset opiskelijavanhemmat eivät ole enää nykyään mitenkään ihan tavanomainen näky. Meidän kannaltamme nyt, kesken molempien korkeakouluopintojen, on kuitenkin juuri sopiva hetki vauvalle.

En ylipäätään koe, että opiskelut ja vauva olisivat jotenkin huono yhdistelmä. Etenkin yliopistossa kurssien suorittaminen on todella joustavaa, ja etäopiskelu ja omaan tahtiin eteneminen on tehty helpoksi. Siinä missä työelämässä ollessani minun pitäisi luultavasti joko palata täyspäiväiseksi työntekijäksi tai olla hoitovapaalla, opintojen pariin voi palata vähitellen oman jaksamisen mukaan. Laskettu aika on heinäkuun lopussa, joten olen näillä näkymin varmasti ainakin syksyn kokonaan kotona, ja palailen mahdollisesti keväällä kevyellä lukujärjestyksellä maisteriopintojen pariin. Tai sitten olen suosiolla koko keväänkin vauvan kanssa - aion mennä ihan oman fiiliksen mukaan. Itsenäiset suoritusvaihtoehdot mahdollistavat joka tapauksessa sen, että lapsen ei tarvitse olla ainakaan alkuun juurikaan hoidossa.

Opiskelujen mahdollistaman jouston lisäksi meillä on hyvät tukiverkostot. Ystäväperheissämme vauvoja ei toki vielä niin paljoa ole, mutta ainoita nuoria vanhempia emme suinkaan ole. Kuten olen aiemmin täällä maininnutkin, paras ystäväni on raskaana. Lisäksi omat vanhempamme ovat vauvauutisesta iloisia, ja tiedän, että erityisesti minun vanhempani hoitavat varmasti lasta mielellään ja tukevat muutoinkin kaikessa uuteen tulokkaaseen liittyvässä. Emme siis jää elämänmuutoksen kanssa yksin.

Toinen yleinen lastenhankinnan lykkäämistä puoltava perustelu on vakaan taloudellisen tilanteen saavuttaminen ennen perheellistymistä. Meille raha tai ansiot eivät kuitenkaan koskaan ole olleet erityisen tärkeitä. Onnellinen ja mukava elämä ei meidän näkökulmastamme vaadi suurta omaisuutta. Toki lasten saamisen kannalta on hyvä, että taloudellistakin puolta on mietitty, eikä uusi perheenjäsen aiheuta älyttömiä rahahuolia tai stressiä. Tiedämme, että selviämme taloudellisesti ihan mukavasti vauvan tulosta huolimatta. Totta kai opiskeluaikana taloudellinen tilanne on tiukempi kuin mitä se olisi, mikäli olisimme molemmat töissä, mutta niinhän se menee ilman perheenlisäystäkin.

Sataprosenttisen täydellistä hetkeä lapselle tuskin koskaan tulee, mutta ainakin nyt minulla on sellainen olo, että tämä aika on kyllä niin lähellä täydellistä kuin voi olla. Vauva syntyy sopivasti kandi- ja maisteritutkintojeni välissä, paras ystäväni on äitiyslomalla samaan aikaan kanssani ja tärkeimpänä kaikista, me haluamme lasta. Loppujen lopuksi emme kumpikaan ajattele, että ulkoiset tekijät olisivat perheen perustamisessa niitä keskeisimpiä. Tärkeintä on, että vauva on rakastettu ja vanhemmat kokevat olevansa valmiita elämänmuutokseen.

Täältä tullaan joululoma

Nyt se on ohi, viimeinenkin vuoden 2018 opiskelusuoritus eli ruotsin suullinen tentti. Höpisin itseni på svenska varmasti läpi, joten enää ei tarvitse huolehtia tämän vuoden puolella muusta kouluaskareesta kuin kandiaiheen mielessä kypsyttelystä. Kolmen ja puolen viikon loma, aika luksusta.

Minusta tuntuu, etten koskaan ehdi uhrata juuri ajatuksia joululle ennen loman alkamista, joten siinä mielessä varhainen opiskelujen loppu on varsin positiivinen asia. Pari lahjaa olen saanut hankittua jo tällä viikolla, siskon kosmetiikkatuotteen tiistaina neuvolareissun jälkeen ja isän vaatelahjan eilen, kun näin parasta ystävääni keskustassa. Loput hankinnat teen varmaan ensi maanantaina, koska sovimme menevämme uudemman kerran jouluostoksille kaverini kanssa. Vauvallekin olisi kiva alkaa hankkia jo jotain ensimmäisiä tarvikkeita, jos käytettynä sattuu löytymään sopivia. Raskaushousutkin ovat varmaan jo muutaman viikon sisällä ajankohtaiset: vaikka maha ei olekaan vielä kasvanut, turvotus on sitä luokkaa, että hiuslenkillä löystytetty farkkujen nappiviritelmäkään ei tahdo riittää. Kotona en pysty käyttämään muita kun lörpsähtäneimpiä pyjamahousujani. Jopa tavallisten lököhousujen vyötärönauha kiristää liikaa.

Varsinaisen joulun aiomme viettää vaihteeksi minun vanhempieni luona. Joulupäivänä menemme sitten miehen vanhemmille käymään. Kaksi aiempaa joulua ovat kuluneet mieheni perheen kanssa, koska heillä ainoat jouluperinteet mummolassa vierailuineen ja lahjojen jakamisineen liittyvät nimenomaan aattoon. Minun lapsuudenkodissani pääasiallinen joulunvietto on ollut helpompi siirtää päivää myöhemmäksi, koska myös siskoni on ollut parina aiempana vuotena miehensä vanhempien luona aaton. On kuitenkin kiva päästä vaihteeksi oman perheen pariin jo ihan varsinaisena jouluna.

Olen jouluihminen siinä määrin, että nautin joululauluista, joulun tunnelmasta, ruoista ja yhdessäolosta. En kuitenkaan juhli joulua etukäteen, kuten jotkut innokkaimmat, vaan minulle fiilistelyyn riittävät muutamat joulunpyhän päivät. Esimerkiksi meillä kotona joulu ei näy mitenkään, koska mies ei joulusta perusta enkä itsekään koe tarpeelliseksi hankkia esimerkiksi koristeita, jotka olisivat lähes koko vuoden varastossa tilantukkeena. Pikkujouluteemaisella seurakunnan pienryhmäkerralla sentään leivoimme pipareita, joten vähän joulun makuja olemme päässeet maistamaan jo ennen aattoa. Yksi ilta kuuntelin myös hetken Pentatonixin joululauluja. Kyllä se joulufiilis siis tästä lähtee nousemaan!

Ihonhoitorutiinini

Olen ihonhoidon ja kosmetiikkatuotteiden suhteen aikamoinen tuuliviiri. Toisena päivänä luen kosmetiikkablogeista seerumeista ja hoitonesteistä ja haavailen ihonhoitorutiinini laajentamisesta, toisena taas selailen luonnollisuuteen keskittyneitä kanavia ja mietin, onko viime vuosina korealaisen kosmetiikan myötä supersuosioon räjähtänyt ihonhoitohifistely ja valtava kosmetiikkabisnes pelkkää humpuukia. Siispä myös ihonhoitorutiinini poukkoilee vähän näiden kahden ajattelutavan välimaastossa.

Jokapäiväinen ihonhoitorutiinini on erittäin yksinkertainen. Pyyhin kasvoni puhtaiksi iltaisin Lumenen miselliveteen kostutetulla pumpulipallolla. Koska en yleensä meikkaa, misellivesi riittää puhdistukseen oikein hyvin. Ripsivärit poistan tarvittaessa perus Aqualan-voiteella, jota olen käyttänyt silmämeikinpoistoaineena ihan teini-iästä asti äitini jalanjäljissä. Pohjameikit peseytyvät tarvittaessa Erisanin puhdistusaineella.

Puhdistuksen jälkeen levitän kasvoilleni Erisanin kosteuttavaa kasvovoidetta, johon tutustuin ensimmäisen kerran saatuani sitä viime jouluna lahjaksi. Normaalille ja sekaiholle tarkoitettu kosteusvoide on iholleni täydellinen: ei tuki huokosia, mutta kuitenkin kosteuttaa selvästi tehokkaammin kuin apteekista saatava Humektan, jota käytin aikaisemmin. Levitän voidetta kasvoilleni paitsi iltaisin, myös joka toinen aamu suihkun jälkeen. Silmänympärysvoidetta käytän niin ikään pääasiassa suihkussa käynnin yhteydessä. Luin Pirkka-merkin voiteesta netistä suosituksia, ja ostin sen kokeiluun, koska putilo oli huomattavan halpa. Tuote on mielestäni ihan ookoo, mutta sen loppuessa testaan varmaan vaihteeksi jotain muuta.

Vaikka päivittäinen ihonhoitorutiinini on supersimppeli enkä jaksa viettää kylpyhuoneessa kuin hetken, toisaalta ihonhoito voi mielestäni olla myös itsensä hemmottelua. Aina toisinaan kaivan kaapista esiin kuorintavoiteen ja kasvonaamion, joilla saa nopeasti aikaan ihanan hemmotteluhetken ja rentoutuneen olon. En ole varma, onko epäsäännöllisellä tehohoidolla muita kuin henkisiä vaikutuksia, mutta ainakin kasvot ovat aina superpehmeät kuorinnan ja naamion jälkeen.

Joululahjatoivomuksiksi esitin tänä vuonna seerumin ja konjac-sienen, joten pientä laajennusta tuotevalikoimaani on todennäköisesti tiedossa. Seerumi on kiva hemmotteleva lisä ennen kosteusvoidetta arkena tai hemmotteluhetkinä, konjac-sieni taas juuri sellainen nopea ja kätevä kasvojuenpuhdistaja, joka uppoaa yksinkertaiseen tyyliini. Jatkossakin iholleni on siis luultavasti tiedossa vähän molempia laitoja: hemmotteluhuoltoa ja arjen pikarutiinia.

Raskausviikot 7-8 ja ensimmäinen neuvolakäynti

Viikko 7

Katselen YouTubesta videota, jossa eräs tyttö kertoo aikaisemmin kokemastaan syömishäiriöstään. En tiedä, onko kyse anoreksian aikaisista kuvista vai tytön kuvailemasta ahdistuksesta, mutta minulle tulee ihan hirveä olo. Pyörryttää niin, että on pakko mennä sohvalle makaamaan. Pian alkaa myös oksettaa, ja oksennan raskausajan ensimmäiset yrjöt kaaressa vessanpönttöön. Kädet ja jalat menevät kihelmöivän tunnottomiksi, ja tuntuu, että sormet ja varpaat kipristyvät itsestään kippuralle. Pelästyn voimakasta reaktiota niin, että vielä parin tunnin päästäkin on vähän itkuinen olo.

Seuraavana aamuna yökkäilen aamiaista valmistaessa, ja joudun käymään välillä parvekkeella hengittelemässä. En saa kaikkea ruokaa millään syötyä, enkä pysty menemään lähellekään haisevaa biojäteastiaa. Muutamat seuraavatkin päivät olo tuntuu aaltoilevalta: joinain päivinä olo on täysin normaali, toisina yökin jatkuvasti ja etova olo velloo vatsassa.

Viikko 8

Oksennan kahtena aamuna jo ennen, kun ehdin syödä mitään. Toisella kertaa yökötyksen saavat aikaan edellisillan kebabinjämät jääkaapissa, toisena mitään selkeää laukaisijaa ei edes ole. Suurien annosten syöminen on hankalaa, joten nappailen välipaloiksi hedelmiä, jotta voimakas ja yllättäen iskevä nälkä pysyisi edes hieman loitolla.

Ensimmäinen äitiysneuvolakäynti menee kivasti, ja mieskin pääsee sopivasti mukaan. Terveydenhoitaja on supermukava, joskaan hän ei ilmeisesti ole pysyvä hoitajani, vaan ensi vuoden puolella tilalle tulee varsinainen oma terkkari.  Täytyy toivoa, että meillä käy toistamiseen yhtä hyvä tuuri. Juttelemme rennossa ja iloisessa hengessä raskauden kulusta ja elämäntilanteestamme.

Käänne huonompaan tapahtuu siinä kohtaa, kun on aika mitata hemoglobiini. Olen joskus aikaisemminkin pyörtynyt rokotuksessa, mutta en osaa arvata, että pieni sormen nippaisu saa aikaan niin voimakkaan reaktion. Terveydenhoitajan kertoessa influenssarokotuksista silmissäni alkaa sumeta. Olen juuri aikeissa sanoa, että minua pyörryttää, kun menetän tajuntani ja kopsahdan lattiaan - juuri sopivasti silloin, kun terveydenhoitaja on kaapin luona ja mies katsoo muualle. Saan kunnon kuhmun otsaani ja joudun makaamaan hetken jalat ylhäällä, jotta olo normalisoituu. Näköjään meikäläisen pyörtyilykerroin on näin raskauden myötä koholla. Hoitaja kehottaa minua pyytämään jatkossa kaikki verikokeet makuuasennossa tehtyinä.

Käytetyt vs. uutena ostetut: katsaus vaatekaappini kierrätysprosenttiin

Esittelin hetki sitten vaatekaappini sisällön, ja lupasin palata vielä tarkemmin siihen, kuinka suuri osuus vaatteistani on käytettynä hankittuja. Osaa vaatteista, kuten takkeja ja huppareita, en ottanut mukaan tähän postaukseen, koska kerroin niiden kierrätysprosentit jo aiemman esittelyn yhteydessä. Tässä vertailussa mukana on siis kolme perusvaateryhmää, joita käytän eniten: neuleet ja colleget, t-paidat sekä housut.

Kuten tuossa aiemmassa postauksessa kerroinkin, ostan vaatteita hyvin harvoin, mutta koska myös käytän niitä erittäin pitkään, kokoelmani on paisunut varsin suureksi. Minulla oli jo ennen jaottelua ja kuvaamista varsin hyvä näppituntuma siitä, että noin puolet vaattaistani on tullut luokseni muuta kautta kuin itse kaupasta hakemalla. Oli kuitenkin mielenkiintoista katsoa tarkemmin, mikä uuden ja kierrätetyn vaatteen suhdeluku todella on. Luokittelin tällä kertaa myös lahjaksi saamani vaatteet kierrätetyiksi, vaikka osa niistä onkin ollut uusia ja varta vasten minulle lahjaksi ostettuja. En ole kuitenkaan ollut itse vaikuttamassa lahjavaatteiden ostoprosessiin tai minulle päätymiseen.

Neuleiden ja college-paitojen kohdalla jako uusien ja käytettyjen välillä menee aika lailla fifty-fifty. Uutena ostamiani on 12 ja muita 11 kappaletta. Ylemmässä kuvassa näette kierrätettynä hankitut tai lahjaksi saamani vaatteet, alemmassa puolestaan omat ostokseni. Kategorioissa on mielestäni kiinnostavaa hajontaa: esimerkiksi kaikki ohuet neuletakit ovat itse ostamiani, kun taas jokainen avonainen pidempi neule on päätynyt minulle jotakin muuta kautta.

Housut mahtuivatkin kaikki samaan kuvaan: vasemmalla kierrätetyt, oikealla uudet. Housujenkin suhteen uutena ostetut ja käytetyt edustavat jokseenkin erilaista linjaa. Esimerkiksi molemmat mustat farkkuni ja kotoisat oleiluhousuni ovat perheenjäseniltä saatuja, kun taas kaikki urheiluhousuni olen ostanut itse. Housujen suhteen jako menee täysin tasan: kierrätettyjä pöksyjä löytyy kaapistani kuusi kappaletta, uusia samoin kuudet.

Kierrätettyjä paitoja on valtava pino, suurin osa siskoni vanhoja ja useamman vuoden takaisia. Erityisesti monet umpinaisten neuleiden alla käytettävät, yksiväriset "peruspaitani" ovat häneltä vuosia sitten saatuja. En tarvitsisi näin montaa paitaa, mutta lähes kaikki niistä ovat vielä oikein hyvässä kunnossa. Käytän jokaista, vaikkakin kiertoväli on toki aika pitkä ja jotkut ovat suuremmassa suosiossa kuin toiset.

Uutena ostettuja paitojakin on ihan liikaa, valitettavasti. Paidoista en jaksanut alkaa laskea tarkkoja kappalemääriä, mutta uutena ostettuja on ikävä kyllä joka tapauksessa selkeä enemmistö. T-paidat ovat ehdottomasti heikkouteni mitä uutena ostamiseen tulee, vaikka niitä saisi kyllä todella näppärästi kirpputoreilta käytettyinäkin. Onneksi iso osa t-paidoista, kuten myös muista vaatteistani, on sentään ostettu yli viisi vuotta sitten: ylemmässä kuvassa näette alle viisi vuotta vanhat, alemmassa sitä vanhemmat.

Sellainen vaatekaappi! Vaikka olen varsin tyytyväinen suunnilleen puolet ja puolet jakautuvaan käytettyjen kuteiden osuuteen, mikään pyhimys en ostamisenkaan suhteen voi sanoa olevani. Sen verran korkeat pinot löytyy kaapistani myös uutena itse hankittua tekstiiliä. Onneksi shoppailuni on ollut pelkästään vähenemään päin viime vuodet. Kuten vaatemäärästä on helppo nähdä, uusille kuteille ei ole juurikaan tarvetta, vaikka tietysti osa vaateomaisuudestani onkin sen verran iäkästä, että nyppyjen ja kuluneen rinnalla on ihan mukava pitää vähän tuoreempaakin tavaraa. Vaatteideni pitkäikäisyyteen olen erittäin tyytyväinen, koska uskoakseni aika harvalla parikymppisellä on näin paljon yläkouluikäisenä hankittuja vaatteita. Vaikka lähes kaikki vaatteeni ovat peräisin halpaketjumyymälöistä, ne ovat myös säilyneet pääosin käyttökelpoisina useiden vuosien pukemisesta huolimatta.

10 pientä faktaa minusta

1. En pidä kahvista, glögistä tai limsasta. En ole oikeastaan koskaan opetellut juomaan kahvia, ja se maistuu mielestäni edelleen kitkerältä ja ikävältä, vaikka tuoreen kahvin tuoksu onkin ihana. Glögistä muistan aikaisemmin pitäneeni, mutta nykyisin en voi sietää sen makua. Hiilihappoiset juomat taas eivät ole koskaan lukeutuneet suosikkeihini. Lapsena kavereiden vanhemmat olivat ihmeissään, kun pyysin kaverisynttäreillä limsan tilalle maitoa. Mehut sen sijaan uppoavat meikäläiseen hyvin, ja suosikkijuomani on päärynämehu.

2. Käyn aina tosi kuumissa suihkuissa. Tiedän, että viileä vesi olisi hellävaraisempi iholle ja myös säästäisi energiaa, mutta rakastan kuuman veden valumista iholla ja sitä, ettei suihkussa todellakaan tarvitse palella. Käymme melkein aina suihkussa yhdessä mieheni kanssa, joten hän saa joka kerta vääntää minun vuoroni jälkeen hanaa kylmemmälle. Maksimilämpötilan lisäksi en halua, että suihkun paine on liian voimakas, joten laitan sen aina niin hiljaiselle, että vesi on vähällä alkaa valua suihkun sijasta hanasta. 

3. Fanitin lapsena Nalle Puhia. Minulla oli kerran jopa Nalle Puh -teemaiset synttärit, joissa kiinnitettiin häntää Ihaalle ja heiteltiin pieniä Ruu-karkkipusseja Kengun mahapussiin. Katsoimme hetki sitten uuden Christopher Robin -elokuvan, ja rakastuin siihen ihan täysillä. Puolen hehtaarin metsän maailma ei siis selvästi ole menettänyt vieläkään hohtoaan.

4. Minulla oli nuorena lemmikkikotiloita. Aloitin ihan tavallisilla, kotipihaltakin löytyvillä lehtokotiloilla, ja myöhemmin sain suurikokoisia akaattikotiloita ja vähän eksoottisempia sagriinikotiloita. En enää nykyään oikein osaisi kuvitella itselleni terraariolemmikkejä, mutta nuorempana kotiloharrastus oli minulle tosi tärkeä.

5. En pelkää hämähäkkejä tai muita maassa olevia ötököitä, mutta lentävät koppakuoriaiset sun muut pään ympärillä pörräävät ötökät pelottavat paljon enemmän. Ne ovat jotenkin niin hallitsemattomia! Ajatus siitä, että jokin öttimötikkä pörräisi korvaan tai kasvoille, tuntuu puistattavalta.

6. Rakastan kyselyihin vastaamista. Olen kerännyt pisteitä Mielipidemaailmassa ja M3 Panelissa kyselyihin vastaamalla, ja kun yliopiston sähköpostiin kilahtaa pyyntöjä osallistua tutkimuksiin, teen sen melkein aina. Kun tulin raskaaksi, täytin riemulla myös neuvolan esitietolomakkeet sähköisestä palvelusta.

7. Pidän enemmän makeista kuin suolaisista herkuista. Kun olin lapsi, meillä kotona ei koskaan ollut sipsejä tai muita suolaisia naposteltavia muuta kuin synttäreinä. Sen sijaan lauantain irtokarkit olivat jokaviikkoinen perinne, ja karkki on edelleenkin suosikkiherkkuni. Nyt vanhemmiten olen kyllä oppinut himoitsemaan välillä suolaisia ja rasvaisiakin ruokia, mutta harvoin mieleeni tulee ostaa niitä itse. Yleensä mies on meistä se, joka ajautuu kaupassa sipsihyllylle.

8. Keräilin pienenä kuvioituja nenäliinoja, possuaiheisia tavaroita sekä ulkomaan kolikoita. Minulla on edelleenkin kaapissa tallessa ihania ankka-, koira- ja possukuvioituja nenäliinoja, enkä millään raaskisi käyttää niitä. Tuntuu suorastaan loukkaukselta niistää niin nätteihin nenäliinoihin. Yritän kuitenkin siirtyä kokoelmiini siinä kohtaa, kun tavalliset nenäliinani loppuvat, ja säästää vain yhden kappaleen kutakin keräilynenäliinaa kokonaisen paketin sijaan.

9. Minulla on todella hyvät unenlahjat. En herää koviinkaan ääniin, nukahdan nopeasti ja nukun lähes poikkeuksetta yöt heräämättä kertaakaan. Lisäksi en koskaan nukahda selinmakuulle, vaan suosikkiasentoni on joko mahallaan nukkuminen tai miehen kanssa lusikassa olo.

10. Unissani toistuvat säännöllisesti samat teemat. Vakioaiheita jo usean vuoden ajalta ovat muun muassa suuret aallot ja unohtuneet lemmikit. Aaltounet ovat harvoin varsinaisesti pelottavia, vaikka usein vesi viekin unissa tavarani rannalta tai pyyhkäisee kokonaisen saaren alleen. Lemmikkiuneni sen sijaan ovat tosi ahdistavia! Kaava menee niin, että tajuan unessa omistavani jonkin lemmikin (yleensä marsun, kanin tai muun jyrsijän), jonka olemassaolon olen unohtanut täysin. En siis ole muistanut hoitaa kuvitteellista lemmikkiäni ollenkaan. Usein lemmikkien lukumääräkin on vieläpä valtava tai niitä tupsahtelee koko ajan jostain lisää. Välillä kyse on myös jonkun tuttavani lemmikistä, joka on tuotu minulle hoitoon, mutta jota en ole muistanut hoitaa.

Raskausviikot 5-6

Viikko 5

Tiistaina kiertopäivänä 26 tekemäni negatiivisen testin jälkeen kuukautisia ei kuulu. Toiveikkuuteni kasvaa päivä päivältä, vaikka yritän järkeillä, että ei tässä nyt kannata liikaa innostua: johan minä sain negatiivisen tuloksen. Lauantai-iltana annan itselleni kuitenkin luvan selata ensimmäistä kertaa käytettyjä vauvantarvikkeita netistä. Jotenkin en ole vielä tähän mennessä antanut itselleni "lupaa" lueskella mitään varsinaiseen raskauteen tai vauva-aikaan liittyvää, vaan pitäytynyt hedelmällisyyteen liittyvissä aiheissa.

Olen päättänyt, että uuden testin saa tehdä sunnuntaina eli kiertopäivänä 31. Ei tässä nyt sentään miksikään hysteerisiksi sarjatestaajiksi ruveta, vakuuttelen itselleni, vaikka lasken suunnilleen tunteja sunnuntaiaamuun. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä näen unta raskaustestien teosta. Teen unessa kaksi testiä, joista molemmat vaikuttavat ensin positiivisilta, mutta joita alan sitten kyseenalaistaa: olikohan tämä sittenkin ovulaatiotesti? Kymmentä vaille kahdeksan herätyskello lopulta soi levottomasti nukutun yön jälkeen. Mittaan aamulämmön (se on tosi korkea!) ja patistan miehen edeltä vessaan, ettei hän ole sitten jonossa koputtelemassa oven takana, kun yritän itse keskittyä tärkeään hetkeen.

Testin teko sujuu jo ihan rutiinilla. Kippo valmiiksi, pakkaus auki, pala vessapaperia ja kännykän sekuntikello esille. Haalea viiva alkaa piirtyä tikkuun saman tien. Huudan miehen katsomaan, siinä on kaksi viivaa! Mies on suloisen aamuäreä ja toteaa minun kiusakseni, ettei ennen viiden minuutin odotusaikaa voi vielä mitään sanoa. Minä olen niin innoissani, etten meinaa pysyä paikoillani. Kaksi viivaa! Ja vielä selkeä viiva! Otan kasan kuvia raskaustestistä sekä pari tärähtänyttä selfietä meistäkin, tulevista vanhemmista. Laitan saman tien viestiä parhaalle ystävälleni, ja viestittelemme hänen kanssaan innokkaina asiasta. Miehen kanssa vitsaillaan, että hän taitaa "joutua" syömään pakastimen lakritsijäätelöt ja herkkukaapin Suku-Lakut yksin.

Ylempi testi on alkuperäinen sunnuntain positiivinen raskaustestini: kuvassa viiva näkyy todella paljon haaleampana kuin tosielämässä. Alempi testi on seuraavan viikon keskiviikolta. Hyvin oli viiva vahvistunut!

Olen niin onnellinen. On ihanaa, kun nyt saa pelkän odottelun sijaan oikeasti iloita. Tapaan päivällä ystävääni, ja jatkamme raskausaiheista höpöttelyä. Illalla luen positiivisia raskaus- ja synnytysjuttuja netistä ja olen huomaavinani jo pari raskausoirettakin: metallisen maun suussa ja tavallista kovemman palelelmisen. Minulla on hyvä ja levollinen olo tästä kaikesta.

Maanantaina soitan neuvolaan ja saan ajat ensimmäiselle neuvolakäynnille sekä ultraan. Täytän innoissani neuvolan esitietolomakkeita nettipalvelussa: olen aina fanittanut kaikenlaisiin kyselyihin vastaamista. Keskiviikkoaamuna teen vielä kaiken varalta toisen raskaustestin. Viiva on vahvistunut hyvin, eli aihetta huoleen ei ainakaan toistaiseksi ole.

Pidämme uutisen omana tietonamme pari päivää, mutta torstaina, kun menemme mieheni vanhemmille kylään, päätämme kertoa heille uutisen. Miehen äidin silmiin tulvahtavat kyyneleet, kun hän kuulee raskaudesta. Veli ei ensin tajua, mistä on kyse, kun mieheni kutsuu häntä sedäksi. Illalla oma äitini soittaa, ja kerron uutiset hänellekin. Äiti innostuu ja häkeltyy, miten nopeasti kaikki tapahtui - olimme kertoneet hänelle vasta pari viikkoa sitten, että toivomme vauvaa. Äiti lupaa kertoa uutiset isällekin, ja laitan vielä itse siskolleni tekstarin. Tuntuu hyvältä, että perheemme tietävät raskaudesta, vaikka täysin julkista tiedosta tulee luultavasti vasta ensimmäisen ultran jälkeen.

Illalla huomaan Maria Nordinin Vaipaton vauva -kurssin olevan Black Friday -tarjouksessa vain 25 euroa, joten ostan kurssin. Vessahätäviestintä kuulostaa kiinnostavalta, ja toivon, että sen avulla pystymme vähentämään älytöntä vaipparoskan määrää. Kestovaippailu ja pyykkiralli ei houkuttele, joten on hienoa, jos kertakäyttövaippojen kulutusta pystyy vähentämään varmasti muutenkin vauvalle hyödyllisen varhaisen vuorovaikutuksen avulla. Katselen saman tien ensimmäisen videoluennon.

Viikko 6

Perjantaina kaverimme tulee tuttuun tyyliin meille pelailemaan. Meillä on tapana käydä aina viikon kuulumiset läpi kahvia juodessa, ja oman vuoronsa päätteeksi mies töksäyttää ihan yhtäkkiä, että "ja Iina on raskaana". Häkellyn ilmoituksesta totaalisesti - minua ei yhtään haittaa, että tämäkin ystävämme tietää, mutta olin luullut, ettei mies halua vielä kertoa hänelle. Kerromme lasketun ajan olevan vasta heinäkuussa ja mieheni vitsailee, että toivottavasti vauvalle ei tule samaa syntymäpäivää kuin hänelle.

Raskausoireita minulla ei ole vieläkään juuri lainkaan. Iltaisin maha on turvoksissa ja välillä sitä särkee samaan tapaan kuin kuukautisten aikana, ja lisäksi minua paleltaa tavallista enemmän. Parina päivänä suussa myös maistuu metallinen verenmaku, mutta se menee nopeasti ohi. Olen iloinen, että ainakin toistaiseksi olen päässyt niin vähällä, mutta toisaalta oireettomuus saa raskauden tuntumaan vähän epätodelliselta. Kasvaako kohdussani ihan todella oma vauva?

Viikonloppuna menemme vihdoin vanhempieni luokse kylään, ja pääsemme juttelemaan raskausuutisesta heidän kanssaan kasvokkain. Puhumme nimi-ideoista, äiti kaivaa vanhoja säästämiään lastenvaatteita vaatehuoneesta ja lainaa minulle odotusajasta kertovan ysäriä henkivän kirjan. Siskoni kanssa selailemme omia vauvakirjojamme. On ihana jutella vauvajutuista. Pikkuhiljaa uutinen alkaa myös tuntua todellisemmalta ja konkreettisemmalta. Katson pitkin viikkoa vaipattomuusvideoita ja vauva pyörii minun ja mieheni puheenaiheissa lähes päivittäin.

Edelliset raskausviikkopostaukset:

Raskauviikot 1-4

Vastakohdat täydentävät vai samanlaisuus yhdistää? Mikä on oikeasti tärkeää parisuhteessa

Ennen kuin aloin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa, minulla oli päässäni melko selkeä ajatus siitä, millaisen tyypin kanssa päätyisin todennäköisimmin yhteen. Koska olen kova suunnittelemaan, tein jopa huvikseni jonkinlaisen listan unelmapoikaystäväni ominaisuuksista. En valitettavasti löytänyt listaa tähän hätään esiteltäväksi, mutta pääpiirteet muistan kyllä: ajattelin kumppanin löytyvän mitä luultavimmin seurakunnasta, olevan akateemisesti orientoitunut ja asuvan Suomessa, koska kaukosuhde ei tietenkään ole mikään kaikista edullisin tilanne. Ulkonäöltään unelmapoikaystäväni olisi ollut sinisilmäinen, vaalea ja noin 175-senttiä pitkä, koska itse olen aika lyhyt. Ikäeroa meillä olisi ihannetilanteessa ollut yhdestä kolmeen vuotta. Luonteenpiirteistä kiltteys, turvallisuus ja luotettavuus olivat kärjessä.

Vaikka vaaleat hiukset ja siniset silmät, luonteenpiirteet, seurakunnassa tapaaminen ja asuinpaikka Suomessa menivät nappiin, loppujen lopuksi puolisokseni valikoitui aika erilainen ihminen kuin olisin kuvitellut. Meillä on viisi vuotta ikäeroa ja pituuseroakin melkein 25 senttiä. Ehkä suurin eroavaisuus on kuitenkin se, että tulemme tosi erilaisista taustoista. Minä olen ns. aurinkoisen kadun tyttö, kun taas mieheni lapsuudessa erilainen huono-osaisuus ja varsinkin päihdeongelmat olivat paljon näkyvämmässä roolissa. Ero on tosi selkeä, kun katsoo vaikka sitä, missä alakouluaikaiset kaverimme nykyisin ovat: omat lapsuudenystäväni opiskelevat yliopistossa tai reissaavat maailmalla, mieheni yli 25-vuotiaista kavereista monet asuvat edelleen kotona, ovat työttömiä ja käyttävät runsaasti päihteitä.

Olin myös luullut, että päätyisin totta kai yhteen akateemisen korkeakouluopiskelijan kanssa, koska olen aina pitänyt yliopistoa itsestään selvänä koulutuspolkuni päätepisteenä ja ollut kiinnostunut uuden tiedon opiskelusta. Kun tapasimme, mieheni oli käynyt ammattikoulun eikä muutenkaan edustanut sellaista älykkötyyppiä, jonka olin etukäteen kuvitellut minulle sopivan. Aika pian sain kuitenkin huomata, ettei koulutustausta oikeastaan kerro ihmisestä kovinkaan paljoa. Nykyään mieheni opiskelee ammattikorkeassa ja on löytänyt oman, itseään kiinnostavan ja motivoivan opiskelualan, mikä on tosi hienoa. Mutta sama ihminen hän on edelleen. Ei viisaiden akateemisten ajatusten tai kurssikirjojen nippelitiedon jakaminen lopulta ollut tippaakaan sitä, mitä parisuhteeltani kaipaan. Tärkeämpiä ovat ihan muut asiat.

Vaikka olemme joissain asioissa aivan erilaisia ja ajattelemme eri tavoilla, ne tärkeimmät asiat ovat aina olleet kohdallaan. Yhteiset arvot ja samanlaiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat aina yhdistäneet meitä. Ne ovatkin mielestäni onnistuneen parisuhteen perusta. Triviaalit seikat, kuten harrastukset tai jotkin poliittiset kannat, eivät ole niin olennaisia, kun arvomaailman suuret linjat mukailevat toisiaan. Ateistille tai tapauskovalle esimerkiksi uskonto voi olla täysin yhdentekevä seikka kumppaninvalinnassa, mutta koska minulle usko on tosi tärkeä asia ja ajatusmaailmani peruspilari, en voisi kuvitellakaan seurustelevani ihmisen kanssa, joka ei kristillisyyttäni jaa. Koska oma ajatukseni seurutelusta on aina ollut nimenomaan loppuelämän avioliittoon tähtäävä sitoutuminen, yhteiset tulevaisuudentuunnitelmat ovat myös olleet minulle aina parisuhteen kannalta erittäin keskeinen seikka. Esimerkiksi lapsettomuudesta tai ulkomaille muuttamisesta haaveileva mies ei luultavasti olisi ollut meikäläiselle kovin onnistunut match.

Kolmas olennainen meitä yhdistävä asia ovat yleinen elämätyyli ja ajanviettotavat. Vaikka mieheni kuunteli suhteemme alkuvaiheessa raskaampaa musiikkia, Elvistä ja psychobillyä (josta en itse ollut aikaisemmin kuullutkaan) ja minä tykkäsin popista soul- tai folkvivahteilla; vaikka hän ei ole koskaan tykännyt lukea kirjoja ja minä raijasin aina nuorena koko kirjaston nuortenosaston kotiini; vaikka hänen leffasuosikkinsa ovat komediaa, toimintaa ja scifiä ja minun syvällistä, vakavahenkistä historiallista tai kotimaista elokuvaa - loppujen lopuksi tykkäämme viettää vapaa-aikaa hyvin samanlaisilla tavoilla. Viihdymme kumpikin kotosalla ja tykkäämme pelailla lauta- tai tietokonepelejä sekä katsoa elokuvia. Meille tulee hyvin harvoin riitaa ajankäytöstä, koska arvostamme molemmat yhteistä parisuhdeaikaa emmekä välitä viilettää joka ilta harrastuksissa tai kavereiden kanssa. Kaipaan paljon omaa rentoutumisaikaa ihan vain kotona, joten ekstrovertin tyttöystävänä olo olisi voinut olla minulle aika vaikeaa.

Yhteenvetona sanoisinkin, että paras vaihtoehto on sopiva tasapaino täydentäviä ja samanlaisia piirteitä. Arvomaailman, ajanvieton ja tulevaisuudensuunnitelmien on hyvä olla yhteneviä, mutta hieman erilaiset luonteet voivat tasapainottaa toisiaan ja pienet erilaisuudet toimia hyvinä piristeinä suhteessa. Loppujen lopuksi ulkoiset seikat kertovat kuitenkin ihmisestä tai parisuhteesta aika vähän. Tärkeintä on suhteessa vallitseva luottamus, turvallisuus ja hyvä olo.

Kurkistus vaatekaappini sisältöön

Järjestelin viime viikonloppuna pitkästä aikaa vaatekaappini, kun huomasin housuhyllyllä pyörivän vielä kesän jäljiltä shortseja ja neulepinon muistuttavan uhkaavasti röykkiötä. Tänään vuorossa on siis varsinainen kilometripostaus, nimittäin kurkistus vaatekaappini sisältöön.

Karsin siivouksen yhteydessä pienen muovikassillisen vaatteita eteenpäin lahjoitettavaksi, mutta täytettä jäi edelleen kaappiinkin enemmän kuin runsaasti. Ostan uusia vaatteita äärimmäisen harvoin, mutta myös käytän niitä todella pitkään: varmaan puolet vaatteistani ovat vähintään viisi vuotta vanhoja, ja suuri osa on vieläpä ollut sitä ennen käytössä siskollani. Etenkin paidoista jotkut ovat jopa kymmenen vuoden takaisia, siskoni yläasteella tekemiä ostoksia.

En pyri vaatekokoelmassani minimalismiin, vaan säästän yleensä sellaisetkin vaatteet, joista pidän mutta joita en ehdi käyttää kuin harvoin. Monet vaatteeni ovat pitkästä käyttöiästä (ja halvasta ostohinnasta) johtuen vähän nuhjaantuneita. Pyrin löytämään niille siitä huolimatta käyttöä - ja välillä jopa varsinkin siksi, koska kirpputorille kelpaamattomat vaatteet päätyisivät muuten roskiin. Esimerkiksi nyppyyntynyt t-paita toimii vielä vallan mainiosti umpinaisen neuleen aluspaitana. Koen, että olen tietyllä tapaa vastuussa vaatehankinnoistani loppuun asti. Jos ostan tai saan jotakin, en "voi" vain dumpata sitä saman tien kierrätykseen, vaan yritän aina keksiä sille jotakin käyttöä. Onneksi en ole nirso tyylini suhteen, vaan kaikenlaiset perusvaatteet kelpaavat. Päälläni on lähes aina farkut, jokin paita ja neule.

Koska Suomen vilpoisissa säissä jokin lisäkerros t-paidan päälle on tarpeen lähes ympäri vuoden, on pitkähihaisten paitojen kokoelmani paisunut varsin suureksi. Kaikista eniten minulla on erilaisia umpinaisia neuleita ja college-paitoja. Ylemmässä kuvassa oikealla puolella näkyy 3/4-hihaisten paitojeni rivistö, kun taas alemman kuvan valkoinen, tummanharmaa ja poolokauluksinen neule sen sijaan edustavat vaatekaappini lämpimimpiä pitkähihaisia. Ylemmän kuvan tummanvihreä ja tummansininen neule sekä alakuvan vaaleanharmaa ja vaaleanpunainen paita ovat pituudeltaan varsin lyhyehköjä, ja niitä käytän mielelläni etenkin korkeavyötäröisten mama jeansieni kanssa. Uusin paidoista on vaaleanpunainen, ihanan pehmeä college: rakastuin väriin, ja minun oli "pakko" ostaa se keväällä omakseni. Muut kuvien puserot ovatkin sitten vähintään kolme vuotta vanhoja, monet jopa viiden vuoden takaisia. Ainoastaan yläkuvan beigeraidallisen, lämpöisen neuleen ostin pari vuotta sitten kirpputorilta.

Edellisten lisäksi minulla on vielä lisääkin pitkähihaisia (apua, en ollut edes tajunnut kokoelmieni laajuutta ennen tämän postauksen tekoa). Ylemmässä kuvassa ovat neljä ohuinta neulettani -  viininpunainen, valkoinen sekä löysä ja tyköistuvampi tummansininen. Lisäksi kuvassa näkyy vielä yksi lyhythelmainen collegepaita, jonka sain jokunen vuosi sitten joululahjaksi. Muut yläkuvan neuleet ovatkin jo tosi vanhoja, ainakin viiden vuoden takaisia.

Alakuvassa näkyvät omistamani hupparit. Käytän niitä tosi harvoin, mutten toisaalta halua luopuakaan niistä: turkoosi ja harmaa umpinainen huppari ovat ihanan lämpimiä kylmimpinä talvipäivinä. Violetti Puman huputon collegepaita on lähinnä urheilukäytössä, ja valkoisesta ohuesta hupparista pidän, koska siinä on hauskat 3/4-mittaiset hihat. Kaikki hupparini ovat erittäin vanhoja ja lahjaksi saatua Puman versiota lukuun ottamatta käytettynä minulle tulleita - juuri niitä postauksen alussa mainostamiani kymmenen vuoden takaisia siskoni hankintoja.

Neuletakkityyppisiä tai avonaisia neuleita minulla ei onneksi ole ihan niin paljoa kuin umpinaisia versioita. Avoimet neuleet ovatkin siitä kivoja, että niitä on helppo muunnella alla olevaa paitaa vaihtamalla. Näistä saa siis koottua lukemattomia erilaisia asuja! Ylemmässä kuvassa ovat pidemmät, takapuolen peittävät versiot ja alemmassa rento ruutupaitani, kolme ohutta neuletakkia sekä valkoinen, hyvin ohut avonainen neule. Näiden asettelu kuvaa varten oli ihan tuskaa, joten luovutin lopulta valkoisen neuleen kanssa - se on niin epäsymmetrisen mallinen helmastaan, että näytti joka kuvassa pelkältä muodottomalta kasalta. Siksi siis tuollainen outo kääryle, haha! Näin talven lähestyessä ohuet neuleet jäävät aika lailla lomalle vaatekaapissani, mutta ylemmän kuvan harmaa ja musta neule lämmittävät mainiosti viileämmilläkin keleillä.

Huh, siinä kaikki pitkähihaiseni! 28 kappaletta, ihan tolkuton määrä. Käytän kuitenkin niistä kaikkia, vaikka osaa toki hyvin harvoin. Pitkähihaiset on myös tarkoitettu aika erilaiseen käyttöön: osa toimii toki paremmin vuoden ympäri, mutta hupparit ja villapaidat jäävät kyllä pääosin talveen ja ohuet neuleet lämpimämpiin keleihin.

Housuja en onneksi omista ihan niin paljoa. Kuten alussa sanoinkin, farkut ovat ehdottomat ykköshousuni: käytän niitä oikeastaan aina. Vaikka omistan farkkuja kahdeksan paria, ne ovat itse asiassa ehkä ainoa vaate, jota saatan tarvia lähitulevaisuudessa lisää. Monet housuni ovat nimittäin aika huonossa kunnossa: alarivin oikeanpuoleiset ovat aivan reikäiset ja palvelevat enää koti- ja mökkikäytössä, ja alarivin keskellä olevat harmaat ja punaiset farkut osoittavat uhkaavia haaroista kulumisen merkkejä. Molemmat mustat farkkunikin ovat vähän heikossa hapessa: oikeanpuoleiset ovat haalistuneet harmaiksi ja vasemmanpuoleiset ovat kuluneet melkein puhki reidestä. Ainoat oikeasti hyväkuntoiset farkkuni ovat alarivin vaaleansiniset mama jeansit, jotka ovatkin uusimmat ja uutena ostetut, sekä ylärivin ruskeat ja tummansiniset. Harmi kyllä tummansiniset, tasaisen väriset perusfarkkuni eivät oikein istu, vaan puristavat mahasta ikävästi. Siksi ne ovat jääneet hyvin vähäiselle käytölle, vaikka olen omistanut ne jo pitkään. Pitäisi varmaan ottaa projektiksi valita ne jalkaan aina silloin, kun menoa on vain parin tunnin ajaksi ja mahaan uppoutuva vyötärökaistale ei ehdi käydä sietämättömäksi - ne nimittäin näyttävät tosi hyviltä.

Ainoastaan kotona oleillessa en voi sietää kiristävää vyötäröä, joten minulla on muutamat rennot kotipöksyt, joilla kyllä myös ulkoilutan usein koiraa. Alemman kuvan kahdet oikeanpuoleiset housut kuuluvat näihin kotilöhövaatteisiin. Lisäksi minulla on vielä rennot harmaat housut, jotka olivat kuvan ottamisen aikaan pesussa. Alemman kuvan vasemmanpuoleinen pino sisältää sen sijaan urheiluhousuni: harmaat lökärit, tummanharmaat polvipituiset lököhousut sekä päällimmäisenä uusimmat urheiluhousuni eli salitrikoot.

Kesällä käytän tietysti shortseja ja mekkoja. Kuusi paria shortseja on ihan liikaa siihen nähden, että tavallisessa Suomen ilmastossa niitä pystyy käyttämään ehkä kuukauden päivät vuodessa, mutta ne ovat kaikki niin ihania ja hyvännäköisiä, että jemmaan niitä kaapissa harvoista käyttökerroista huolimatta. En totisesti ole mikään hameihminen, mutta omistan kuitenkin myös muutamia mekkoja: oikean ylänurkan mekko on lähinnä kesäiseen kotikäyttöön erittäin lyhyen helmansa tähden, kun taas kukkakuvioista shortsipukua ja farkku-raidallista mekkoa käytän kesäaikaan todella aktiivisesti. Sain tuon kukkakuvioidun shortsihaalarin tänä keväänä mieheni siskolta, jolle se ei ollutkaan sopivan kokoinen, ja en juuri muita vaatteita viime kesänä pitänytkään. Ihanan rento, kevyt ja helppo kesäasu! Aika hauskaa muuten, miten sinisävyisiä kaikki kesämekkoni ovat - tätäkään en olisi tajunnut ilman postauksen kuvaamista.

T-paitoja, toppeja ja ohuita pitkähihaisia paitoja minulla on niin älytön kokoelma, että niiden kuvaamisessa yksitellen ei olisi ollut mitään järkeä. Joudutte siis tyytymään tympeisiin pinoihin vaatekaapissa. Jotta kaivatun vaatekappaleen löytäminen olisi helpompaa, olen järjestellyt t-paidat kahteen pinoon: ylemmässä kuvassa näkyvät löysemmät, kuvioidut tai muutoin "esillä pidettäviksi" tarkoitetut versiot, alempi pino sisältää yksivärisiä ja simppeleitä paitoja, joita pidän pääasiassa umpinaisten neuleiden alla. Enimmäkseen käytän nimenomaan t-paitoja, mutta kylmemmällä säällä on mukavaa, että aluspaidassakin on pitkät hihat. Toppeja käytän lähinnä löysien tai avonaisten t-paitojen kanssa, joten niitä omistan vain muutamia ja niitä näkee ylläni pelkältään ainoastaan helteisimpinä päivinä.

Takkeja minulla on myöskin reilusti, lähinnä siksi, että olen ostanut viimeisen puolentoista vuoden aikana useamman uuden lämmittimen kirpputorilta. Ylemmässä kuvassa ovat paksummat talvitakit ja alemmassa kevyemmät välikausitakit. Yläkuvan vasemman reunan musta ja vaaleanruskea takki ovat oikeita supertoppalämmittimiä, joita käytän pakkasen puremilla koiranulkoilutuslenkeillä (ja mustaa välillä myös "hienommissa menoissa", jos kroppa uhkaa muutoin vajota hypotermiaan). Yleensä minut tapaa talviaikaan kuitenkin harmaassa villakangastakissani, jonka ostin 12 euron pilkkahintaan kirpputorilta. Takki on itse asiassa lasten kokoa 158cm, mutta sopii ylleni kuin nakutettu. Kuvan oikeassa reunassa kurkkii vielä vanha pidempi toppatakkini, joka on siskoni vanha. En käyttänyt sitä enää viime talvena juurikaan, mutta takista on repeytynyt yksi nappi, joten en tiedä, menisikö se kaupaksi kirpputorillakaan. Toistaiseksi olen siis säilyttänyt sitä ja käyttänyt välillä kunnon pitkää takkia kaivatessani.

Itse asiassa kaikki takkini lukuun ottamatta alakuvan vanhempaa, toisen nahkatakin takaa kurkkaavaa nahkatakkiani ovat käytettynä hankittuja tai saatuja. Alakuvan vasemmanpuoleinen kevyttoppatakki on kevät- ja syyskauden vakiovarustukseni, joskaan ei enää lämmitä riittävästi lämpötilan laskiessa lähemmäs viittä plusastetta. Sen vieressä oleva nahkatakki on uusin kirpputorilöytöni. Edellinen, takaa pilkistävä tekonahkatakkini alkoi hajota vuosien ahkeran käytön jälkeen, joten halusin tilalle kestävän, aidon nahkatakin. Ostin takin niin myöhään syksyllä, etten ehtinyt käyttää sitä kuin ihan hetken, mutta uskon, että kaivan sen kevään tullen innolla esiin. Toppaliivi on siskoni muinaisjäänne ja kätevä koiranulkoilutusverme välikaudella. Sen takaa pilkistävä valkoinen hiha kuuluu puolestaan niin ikään siskoltani perittyyn superohueen kuoritakkiin, jota käytän sateella ulkoillessa. Takki on merkkiä Wesc, mistä voi ehkä jo arvata, että se on hankittu yli kymmenen vuotta sitten.

Näiden lisäksi minulla on tietysti myös vino pino sukkia, alusvaatteita, uimapukuja, sukkahousuja ja legginsejä sekä muutama juhlamekko. Plus asusteet, kuten pipot ja tumput talveksi sekä muutama huivi asujen piristeeksi. En viitsinyt ryhtyä kuvaamaan niitä, mutta räpsäisin nyt kuitenkin otoksen juhlavammista paidoistani, kun normipaitoja en jaksanut alkaa esitellä erikseen. Koska en harrasta bileitä, tarvitsen siistimpää päällepantavaa aika harvoin. Siksi varsinaisten juhlamekkojen, boleroiden ja -hameen lisäksi kaapistani löytyy vain viisi juhlavampaa yläosaa. Vaikka tavallaan olisin mielelläni se tyttö, joka käyttää nättiä silkkipaitaa arkenakin, en vain kestä "hienomman materiaalin" tuntua ihollani normikäytössä. Siispä muiden kuin trikookuteiden esiintyminen ylläni keskittyy harvoihin ja valittuihin hetkiin.

Huhhuh, johan oli rykäisy! Kun vaatteet kerran tuli leviteltyä ympäri makuuhuonetta, otin samalla otokset myös kierrätyksestä ja uutena ostetuista vs. käytettynä hankituista vaattesta kertovaa postausta varten. Sellainen on siis luultavasti tulossa lähitulevaisuudessa. Blogini pisimmän ja kuvarikkaimman postauksen jälkeen pieni tauko vaateaiheesta tekee kuitenkin ehkä terää - katsotaan siis, millä aiheella ensi kerralla törmäillään.