Ennen kuin aloin seurustella nykyisen aviomieheni kanssa, minulla oli päässäni melko selkeä ajatus siitä, millaisen tyypin kanssa päätyisin todennäköisimmin yhteen. Koska olen kova suunnittelemaan, tein jopa huvikseni jonkinlaisen listan unelmapoikaystäväni ominaisuuksista. En valitettavasti löytänyt listaa tähän hätään esiteltäväksi, mutta pääpiirteet muistan kyllä: ajattelin kumppanin löytyvän mitä luultavimmin seurakunnasta, olevan akateemisesti orientoitunut ja asuvan Suomessa, koska kaukosuhde ei tietenkään ole mikään kaikista edullisin tilanne. Ulkonäöltään unelmapoikaystäväni olisi ollut sinisilmäinen, vaalea ja noin 175-senttiä pitkä, koska itse olen aika lyhyt. Ikäeroa meillä olisi ihannetilanteessa ollut yhdestä kolmeen vuotta. Luonteenpiirteistä kiltteys, turvallisuus ja luotettavuus olivat kärjessä.
Vaikka vaaleat hiukset ja siniset silmät, luonteenpiirteet, seurakunnassa tapaaminen ja asuinpaikka Suomessa menivät nappiin, loppujen lopuksi puolisokseni valikoitui aika erilainen ihminen kuin olisin kuvitellut. Meillä on viisi vuotta ikäeroa ja pituuseroakin melkein 25 senttiä. Ehkä suurin eroavaisuus on kuitenkin se, että tulemme tosi erilaisista taustoista. Minä olen ns. aurinkoisen kadun tyttö, kun taas mieheni lapsuudessa erilainen huono-osaisuus ja varsinkin päihdeongelmat olivat paljon näkyvämmässä roolissa. Ero on tosi selkeä, kun katsoo vaikka sitä, missä alakouluaikaiset kaverimme nykyisin ovat: omat lapsuudenystäväni opiskelevat yliopistossa tai reissaavat maailmalla, mieheni yli 25-vuotiaista kavereista monet asuvat edelleen kotona, ovat työttömiä ja käyttävät runsaasti päihteitä.
Olin myös luullut, että päätyisin totta kai yhteen akateemisen korkeakouluopiskelijan kanssa, koska olen aina pitänyt yliopistoa itsestään selvänä koulutuspolkuni päätepisteenä ja ollut kiinnostunut uuden tiedon opiskelusta. Kun tapasimme, mieheni oli käynyt ammattikoulun eikä muutenkaan edustanut sellaista älykkötyyppiä, jonka olin etukäteen kuvitellut minulle sopivan. Aika pian sain kuitenkin huomata, ettei koulutustausta oikeastaan kerro ihmisestä kovinkaan paljoa. Nykyään mieheni opiskelee ammattikorkeassa ja on löytänyt oman, itseään kiinnostavan ja motivoivan opiskelualan, mikä on tosi hienoa. Mutta sama ihminen hän on edelleen. Ei viisaiden akateemisten ajatusten tai kurssikirjojen nippelitiedon jakaminen lopulta ollut tippaakaan sitä, mitä parisuhteeltani kaipaan. Tärkeämpiä ovat ihan muut asiat.
Vaikka olemme joissain asioissa aivan erilaisia ja ajattelemme eri tavoilla, ne tärkeimmät asiat ovat aina olleet kohdallaan. Yhteiset arvot ja samanlaiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat aina yhdistäneet meitä. Ne ovatkin mielestäni onnistuneen parisuhteen perusta. Triviaalit seikat, kuten harrastukset tai jotkin poliittiset kannat, eivät ole niin olennaisia, kun arvomaailman suuret linjat mukailevat toisiaan. Ateistille tai tapauskovalle esimerkiksi uskonto voi olla täysin yhdentekevä seikka kumppaninvalinnassa, mutta koska minulle usko on tosi tärkeä asia ja ajatusmaailmani peruspilari, en voisi kuvitellakaan seurustelevani ihmisen kanssa, joka ei kristillisyyttäni jaa. Koska oma ajatukseni seurutelusta on aina ollut nimenomaan loppuelämän avioliittoon tähtäävä sitoutuminen, yhteiset tulevaisuudentuunnitelmat ovat myös olleet minulle aina parisuhteen kannalta erittäin keskeinen seikka. Esimerkiksi lapsettomuudesta tai ulkomaille muuttamisesta haaveileva mies ei luultavasti olisi ollut meikäläiselle kovin onnistunut match.
Kolmas olennainen meitä yhdistävä asia ovat yleinen elämätyyli ja ajanviettotavat. Vaikka mieheni kuunteli suhteemme alkuvaiheessa raskaampaa musiikkia, Elvistä ja psychobillyä (josta en itse ollut aikaisemmin kuullutkaan) ja minä tykkäsin popista soul- tai folkvivahteilla; vaikka hän ei ole koskaan tykännyt lukea kirjoja ja minä raijasin aina nuorena koko kirjaston nuortenosaston kotiini; vaikka hänen leffasuosikkinsa ovat komediaa, toimintaa ja scifiä ja minun syvällistä, vakavahenkistä historiallista tai kotimaista elokuvaa - loppujen lopuksi tykkäämme viettää vapaa-aikaa hyvin samanlaisilla tavoilla. Viihdymme kumpikin kotosalla ja tykkäämme pelailla lauta- tai tietokonepelejä sekä katsoa elokuvia. Meille tulee hyvin harvoin riitaa ajankäytöstä, koska arvostamme molemmat yhteistä parisuhdeaikaa emmekä välitä viilettää joka ilta harrastuksissa tai kavereiden kanssa. Kaipaan paljon omaa rentoutumisaikaa ihan vain kotona, joten ekstrovertin tyttöystävänä olo olisi voinut olla minulle aika vaikeaa.
Yhteenvetona sanoisinkin, että paras vaihtoehto on sopiva tasapaino täydentäviä ja samanlaisia piirteitä. Arvomaailman, ajanvieton ja tulevaisuudensuunnitelmien on hyvä olla yhteneviä, mutta hieman erilaiset luonteet voivat tasapainottaa toisiaan ja pienet erilaisuudet toimia hyvinä piristeinä suhteessa. Loppujen lopuksi ulkoiset seikat kertovat kuitenkin ihmisestä tai parisuhteesta aika vähän. Tärkeintä on suhteessa vallitseva luottamus, turvallisuus ja hyvä olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti