Kuumaa mehua ja nenäliinoja

Muutama päivä sitten se iski tännekin, oikein kunnon syysflunssa nimittäin. Nenäni oli vuotanut satunnaisesti jo pari viikkoa, mutta olin ehtinyt tyytyväisenä ajatella, että varsinainen tauti taitaa tällä kertaa jäädä väliin. Alkuviikosta niistäminen alkoi kuitenkin kiihtyä, ja keskiviikkona jätin luennon väliin väsähtäneen olon vuoksi. En kuitenkaan malttanut jäädä kokonaan lepäämään, vaan lähdin keskustaan ystävää tapaamaan. Oli ihana nähdä häntä ja jutella, mutta illalla tapaamisen vaikutukset kyllä valitettavasti huomasi: nenä vuosi ja päätä särki siihen malliin, ettei kipeydestä ollut enää epäilystäkään.

Minulla olisi ollut myös tentti varattuna torstaille, mutta jouduin siirtämään sen ensi viikolle. Onneksi sain opiskeluaikataulut soviteltua hyvin uudenkin tenttiajan ympärille. Flunssa ei myöskään ole vienyt minua kokonaan vuoteen omaksi, vaan olen saanut tehtyä verkkokurssien tehtäviä ja muita etäopintoja. Ylipäätään olen istunut viimeiset kaksi päivää tietokoneen ääressä kuin tatti ja viihdyttänyt itseäni katsomalla hyvällä omallatunnolla lukuisia turhanpäiväisiä YouTube-videoita ja telkkarisarjoja.

Oma oloni on alkanut tänään vähän kohentua, mutta vastineeksi mies sai tartunnan ja on viettänyt päivän kotona vilttiin kääriytyneenä. Hänen oli tarkoitus lähteä viikonloppuna Helsinkiin, mutta ne suunnitelmat jäävät nyt toiseen kertaan. Itse yritän olla huomenna sen verran paremmassa kunnossa, että voisin mennä käymään omien vanhempieni luona. Kauppareissukin tulisi tarpeeseen, kun vain jompikumpi jaksaisi lähteä ostoksia tekemään.

Koiran kannalta sairastaminen on aina vähän hankalaa, koska hauva tietysti olisi yhtä lailla liikunnan ja aktiviteettien tarpeessa. Onneksi tällä kertaa pahimmat sairaspäivämme menivät ristiin. Mies ehti käydä ennen tartuntaansa leikittämässä koiraa vanhemmillaan, ja minun vanhempieni koiranpentu oli keskiviikkona ensimmäistä kertaa meillä hoidossa. Koirallamme on siis ollut tällä viikolla seuraa, vaikka lenkki jääkin varmaan tänään vähän tavallista lyhyemmäksi. Ei voi kuin olla iloinen siitä, että meitä on joka tapauksessa kaksi ihmistä huolehtimasta hauvan hoidosta ja jakamassa vastuuta. Sympatiani ovat niiden yksin asuvien koiranomistajien puolella, joilla ei ole lemmikilleen mitään hoitopaikkaa sairauden iskiessä!

Palataan taas ensi viikolla asiaan, toivottavasti hyvinvoivissa ja nenäliinattomissa merkeissä :)

Viikonloppu naisten kesken

Miten ihana viikonloppu takana.

Lähdimme perjantaina äidin kanssa junalla kohti Kiponniemeä ja kristillistä naisten viikonloppua. Äiti oli pyytänyt minua kanssaan sinne pari viikkoa aikaisemmin, ja olin luvannut lähteä, koska se vain oli tuntunut heti hyvältä idealta. Sellaiselta, että minun olisi hyvä lähteä. Ja niin olikin!

Ajattelin etukäteen, että kirjoittaisin kivan pikku koosteen viikonlopun kulusta ja heränneistä ajatuksista, mutta itse asiassa sain niin syviä oivalluksia ja koin niin ihanaa hengellistä rauhaa, etten oikeastaan osaa tiivistää niitä mitenkään järkevästi. Viikonlopun pääopettajana oli terapeutti Salme Blomster, joka puhui sisäisestä lapsesta, identiteetistä, häpeästä sekä Jumalan rauhasta, joka ei ole sama asia kuin maailman olosuhteiden mukaan vaihteleva tyyneyden tunne.

Ohjelma oli tiivis. Opetus- ja ylistystuokioiden sekä ruokailujen lisäksi en ehtinyt juuri muuta kuin lukea iltaisin mukaan ottamaani Riku Rinteen Talon tarina -kirjaa ja käydä kerran kävelyllä äidin kanssa. Lauantai-iltana saunottiin, ja rohkeimmat (en minä) kävivät järvessä uimassa. Opetuksentäyteisistä päivistä huolimatta viikonloppu ei tuntunut liian täysinäiseltä, vaan minulla oli rentoutuneen rauhallinen olo.

Emme ole miehen kanssa olleet kahta yötä erossa tosistamme sitten ihan suhteen alkuvaiheen, mutta viikonlopussa oli niin paljon muuta mietittävää, etten edes ehtinyt ikävöidä. Oli myös kiva viettää pitkästä aikaa vähän enemmän aikaa äidin kanssa. Olin reilusti nuorin leiriläisistä, ja suurin osa noin seitsemästäkymmenestä naisesta oli äitini ikäisiä tai vanhempia. Se ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, ohjelma kolahti hyvin kaikenikäisiin. Muistin taas, miksi tällaiset leirityyppiset reissut ja ajan varaaminen uskonasioiden käsittelyyn syvemmin ovat ihan loistojuttu. Olisi mukavaa osallistua useamminkin.

Tulevaisuuden haaveeni

Olen kertonut blogissa aiemminkin, miten tärkeää minulle on haaveilu ja tulevaisuuden suunnittelu. Ei ole niin väliä, tapahtuuko kaikki siten kuin olen ajatellut - voin kyllä muuttaa suuntaa tarvittaessa ja nautin jälleen uusien suunnitelmien pohtimisesta - mutta haluan hahmottaa aina jonkinlaiset tulevaisuuden suuntaviivat mielessäni. Mutta mistä sitten konkreettisesti haaveilen, ja miltä tulevaisuudensuunnitelmani näyttävät juuri nyt?

Itse asiassa tässä elämänvaiheessa en osaa sanoa kovin tarkkaan, missä järjestyksessä ja millä aikataululla haluaisin saada tavoitteeni toteutumaan. Minulla on seuraavalle viidelle vuodelle niin monta unelmaa ja toivetta, ja ne kaikki eivät voi tapahtua yhtä aikaa. Tässä kuitenkin vähän tarkemmin avattu lista asioista, joita toivon elämältäni. Kaikki postauksen kuvat ovat peräisin Pixabaysta.

1. Perhe
Olen todella kiitollinen, että olen löytänyt rinnalleni ihanan, rakastavan ja minulle sopivan kumppanin. Puoliso on itse asiassa ollut yksi elämäni suurimmista unelmista, josta haaveilin vuosikaudet jo ihan pienestä asti. Teini-ikäisenä tuntui, etten löydä ikinä ketään, joka rakastaisi minua, ja uskalsin haaveilla häistä aikaisintaan 25-vuotiaana. Kunnes sitten tapasin nykyisen mieheni hieman ennen 18-vuotissynttäreitäni ja asiat alkoivat edetä vauhdilla. Enpä olisi silloin 16-vuotiaana uskonut, että päätyisin naimisiin kaksi viikkoa ylioppilasjuhlieni jälkeen!

Aviomiehen lisäksi toinen suuri perheeseen liittyvä haaveeni ovat lapset. Haluaisin ainakin kaksi lasta, mieluiten ehkä kolme. En pidä mahdottomana ajatusta, että lapsia tulisi neljäskin, mutta uskon, että siinä menisi aika lailla maksimiraja. En välttämättä haluaisi olla poissa työelämästä niin kauaa kuin suuren lapsikatraan kotona hoitaminen vaatisi. Muutenkin tässä vaiheessa on tietysti vaikea määritellä lasten ihannemäärää tarkasti, kun ei ole kokemusta lapsiperhearjesta ja sen myötä todenmukaista käsitystä omista voimavaroista. Ihannetilanteessa lapset syntyisivät muutaman vuoden välein niin, että heistä olisi seuraa toisilleen, mutta he kaikki eivät olisi yhtäaikaa ihan pieniä.

Lisäksi toivon perheeseen liittyen tietenkin, että niin kaikki läheisemme, perheenjäsenemme kuin ystävämmekin saisivat elää terveinä ja onnellisina.

2. Opiskelu ja työ
Kuten jo blogin sivupalkistakin käy ilmi, opiskelen kolmatta vuotta yliopistossa ja tavoitteenani on saada kandi ulos tänä keväänä. Sitten jäljellä ovatkin enää maisterin opinnot. Mikäli lasta tai muuta vastaavaa keskeytystä ei tule opiskelujen aikana, koetan valmistua hieman tavoiteaikaa ripeämmin. Aion esimerkiksi suorittaa maisterivaiheeseen kuuluvan työharjoittelun kesälomalla neljännen vuoden jälkeen. Haluaisin ylipäätäänkin saada tulevina kesinä töitä omalta alalta ja kerryttää kokemusta käytännön työstä. Toivon, että pääsen harjoitteluun johonkin sellaiseen paikkaan, joka kiinnostaa muttei välttämättä ole minulle se itsestäänselvin valinta, koska uskon, että monipuolisesta kokemuksesta on työelämässä hyötyä.

Valmistumisen jälkeen toivon tietysti löytäväni mieluisan ja mielenkiintoisen työpaikan. Olen tyytyväinen alavalintaani, joten uskon tekeväni nykyisen ammattini töitä vähintään useita vuosia, jos nyt en ihan eläkeikään saakka. Aluksi haluaisin työskennellä alalleni tyypillisissä perustehtävissä ja saada kokemuspohjaa siitä. Kun työkokemusta kertyy, pyrin mahdollisesti siirtymään tavallisesta kenttätyöstä hieman spesifimpiin tehtäviin.

Vapaa-aika, ajan viettäminen perheen parissa sekä rauhallinen elämäntyyli ovat minulle tärkeitä arvoja, joten lasten ollessa pieniä (ja downshiftauksen merkeissä miksei toki myöhemminkin) tekisin mielelläni esimerkiksi osa-aikaista työviikkoa. Haaveenani onkin, että tietynlaiset irtiotot oravanpyörästä ja kevyempi työtahti olisivat meille tulevaisuudessa taloudellisesti mahdollisia. Noin muuten en pidä rahan kerryttämistä mitenkään kovin olennaisena, vaan toivon, että tulomme riittäisivät yksinkertaiseen, hyvään elämään. Palkkaa keskeisemmäksi koen työn merkityksellisyyden. Valitsin alunperinkin opiskelualani pitkälti sen vuoksi, että koen ammattini tärkeäksi ja sitä kautta motivoivaksi.

3. Koti
Nykyinen kerrostalokolmiomme on kiva ja edullinen, mutta loppuelämän kotina haaveilen ikiomasta omakotitalosta. Unelmakoti sijaitsisi joko nykyisessä kotikaupungissamme tai naapurikaupungissa, josta mieheni on kotoisin. Talossa olisi sen verran tilaa, että kaikille lapsille riittäisi tarvittaessa oma huone, ja siihen kuuluisi viihtyisä aidattu piha, jossa olisi tilaa potkia palloa koiralle ja leikkiä lasten kanssa. Koti sijaitsisi rauhallisella ja turvallisella alueella, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden lähellä. Talon ei tarvitsisi olla mitenkään uusi ja pramea saavuttaakseen haavekotini titteliä, riittää, kunhan siellä olisi hyvä olla ja asua vuosikymmeniä.

Olemme saaneet säästettyä asuntosäästötilille varsin mukavan summan rahaa, mutta asuntolaina on ajankohtainen vasta, kun jompikumpi tai mieluummin molemmat ovat töissä. Muutenkaan näin kahden hengen taloutena ei oikein ole vielä järkeä investoida isoon taloon, kun pienempikin riittää vallan mainiosti ja lasten tuleva lukumäärä on kysymysmerkki. Toistaiseksi olenkin tyytyväinen nykyiseen asumisjärjestelyyn. Ainoastaan koiran kannalta olisi tietysti ihanaa, jos oma piha toteutuisi jo lähivuosina - pääsisi hauva nauttimaan vapaudesta edes eläkepäivikseen. No, onneksi koirapuistossa ja miehen vanhempien luona hän pääsee kirmaamaan vapaana.

4. Harrastukset

Harrastin lapsena ja nuorena aktiivisesti monenlaista jazztanssista ratsastukseen ja pianonsoitosta sanataidekouluun. Näin vanhemmiten harrastaminen on typistynyt kotoa käsin tehtäviksi satunnaisiksi aktiviteeteiksi. Tai no, onhan minulla yksi selkeä harrastuskin, tämä blogi! Tätä vain tuntuu vielä toistaiseksi hankalalta mieltää harrastukseksi, kun olen kirjoittanut vasta kovin vähän aikaa.

Tulevaisuudessa olisi kiva palata takaisin joidenkin jo lopettamieni harrastusten pariin. Luova kirjoittaminen on ollut minulle todella tärkeää, joten haluaisin jatkaa sitä vielä joskus. Tänne blogiin on kätevä jakaa ajatuksia ja kuulumisia, mutta proosaa en ole kirjoittanut sitten peruskoulun. Jotenkin kynnys aloittaa on kasvanut aivan järjettömän suureksi. Vaikka ajatus periaatteellisella tasolla houkuttelee, en ole saanut (ainakaan omasta mielestäni) riittävästi inspiraatiota ja ideoita varsinaisen kirjoitustyön aloittamiseksi. Toinen harrastus, jonka pariin haluaisin tehdä comebackin, on hevosten kanssa puuhailu. Varsinainen ratsastus ja siihen panostaminen ei välttämättä ole intohimoni, mutta rento hevosten kanssa oleilu ja vaikka maastovaelluksilla käyminen olisi aivan ihanaa. Heppailu on kylläkin sen verran tyyristä puuhaa, että tämän unelman toteutusaika on luultavasti vähän kauempana.

5. Uskonelämä
Viimeisimpänä se, mistä kaikki oikeastaan lähtee: usko. Koska olen uskossa, Jumala on ehdottomasti osa unelmatulevaisuuttani ja oikeastaan sen lähtökohta. Olen kamppaillut vuosikausia henkilökohtaisessa suhteessani Jumalaan, ja minulle on tuottanut suuria vaikeuksia saavuttaa toivomaani läheistä jumalasuhdetta. Ensisijainen toiveeni uskonelämältäni onkin oma hengellinen kasvu. Sen myötä ja siitä käsin lähtee muiden palveleminen. En ainakaan tällä hetkellä koe, että oma tehtäväni välttämättä olisi perinteinen hengellinen työ tyyliä lähestystyöhön lähteminen tai seurakunnassa ammatiksi palveleminen, mutta toivon toki, että minullakin olisi jonkinlainen rooli Jumalan valtakunnan eteenpäin viemisessä.

Uskonelämään ja Jeesuksen seuraamiseen liittyvät haaveet ovat siinä mielessä mielenkiintoisia, että ne voivat potentiaalisesti pyyhkäistä kaikki muut unelmani uusiksi. Loppujen lopuksihan kontrolli elämästäni on Jumalalla, riippumatta siitä, millaisia hienoja suunnitelmia itse olen varalleni kehitellyt. Toiveeni onkin, että osaisin pitää Jumalan ykkösenä ja antaa ohjat hänelle niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Haaveeni numero yksi on hänen mielensä mukainen elämä ja sillä polulla kulkeminen, jonka hän on elämälleni hyväksi nähnyt.

Arkea ja syystunnelmia

Syksy tuntuu nyt viimein puskevan oikein kunnolla päälle. Koiraa aamulenkille viedessä on pitänyt vetää hupparin päälle toppaliivi ja käsiin sormikkaat. Sateenvarjoa on saanut ripustaa saunaan kuivumaan monta kertaa päivässä. Muuttunut sää ei kuitenkaan harmita minua ollenkaan. On ollut ihan kiva kaivata villasukkia tietokoneen ääressä opiskellessa ja vetää viltti harteille telkkaria katsellessa.

Huomaan, että olen alkanut myös kokata selvästi syksyisempiä ruokia: kurpitsasosekeittoa (kurpitsan saaminen esiin kuorestaan ei tosin mielestäni ollut ihan vaivan väärti), punajuuripastaa, intialaista kastiketta riisille. Leivoin viime viikolla myös ensimmäistä kertaa elämässäni omenapiirakkaa äidiltä saaduista oman pihan omenista. Helppoa, simppeliä ja herkullista, vaikka vanilijakastiketta jäikin taas ihan älyttömästi yli. Mikä siinä onkin, että isolla vuoalla tehdystä piirakasta ja runsaasta kastikkeen läträyksestä huolimatta sitä pientä purkillista ei vaan saa kulumaan loppuun?

Lauantaina kävin myös äidin kanssa syksyn alennusmyynneissä. En ole kierrellyt vaatekauppoja varmaan vuoteen, joten oli ihan hauskaa vaihtelua mennä pitkästä aikaa ostoskeskukseen pyörimään, vaikka vaatteiden katselusta ei saakaan niin paljon iloa irti, kun tietää, ettei halua eikä aio ostaa mitään. Minulla oli tarvetta ainoastaan rintsikoille, joita päädyin lopulta ostamaan "valitse 3, maksa 2" -tarjouksen houkuttelemana peräti kolmet. Ei kuitenkaan kaduta, koska liivit olivat edullisia ja kuuluvat niihin harvoihin tuotteisiin, joita ei oikein viitsi ostaa käytettyinäkään. Omistin entuudestaan vain kahdet sopivat rintsikat, joten viiden kappaleen kokoelma ei myöskään ole vielä mikään ihan överisuuri.

Muutoin olenkin sitten vain opiskellut ja tavannut kavereita lautapelailun ja seurakunnan pienryhmän merkeissä. Tänään viemme auton huoltoon ja loppuviikosta lähden äidin kanssa hengelliseen naisten viikonloppuun. Siitä kirjoitan varmasti lisää ensi viikolla.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Kiire jonnekin

Syksyn opiskelut pyörähtivät viime viikolla taas kunnolla käyntiin. Vaikka eniten kiireitä minulle on luvassa loka-marraskuussa, jo nyt lukemiseen on kulunut runsaasti aikaa. Aikataulutin itselleni muiden kurssien oheen kirjatentin parin viikon päähän, ja ylipäätään yritän kerätä nyt syksyllä mahdollisimman paljon opintopisteitä. Aion saada keväällä kandin tehtyä, joten en halua sen rinnalle kevätlukukaudelle liikaa muita haastavia opintoja. Pakollisia kieliopintoja (mm. pelottava ruotsi), luentoja, verkkokursseja ja kirjatenttejä siis riittää. Ehdin saada jo pienen stressinpoikasen aikaiseksi opiskeluaikataulustani, mutta onneksi osa tehtävistä on osoittautunut luulemaani rennommiksi tehdä. Olen siis ihan hyvässä vauhdissa.

Tämän syksyn lisäksi olen hahmotellut kalenteriini opiskelusuunnitelmaa koko yliopistotutkintoni varalle ja tehnyt laskelmia siitä, millaisella aikataululla maisterin tutkinto olisi järkevää koettaa kääräistä pakettiin. Pakko myöntää, että minulla on ollut vähän sellainen... kiireinen olotila opiskelujen suhteen. Tiedän, että olen oikeasti tosi hyvässä vaiheessa elämässäni - aloitin yliopistossa heti lukion jälkeen, olen tehnyt joka vuosi muutaman ylimääräisen opintopisteen tavoitevauhtiin verrattuna ja ylipäätään töihin ja "elämässä eteenpäin" ei pitäisi olla minkäänlaista hoppua. Haloo, olen 21-vuotias! Silti välillä tuntuu, että pitäisi kiiruhtaa, sovittaa kaikki tavoitteet ja etapit nimenomaan lähivuosille, pyrkiä mahdollisimman nopeasti kohti työelämää, omistusasuntoa ja perhettä.

Hyvä herätys aikataulutukseeni tuli Facebook-päivityksen muodossa. Lukion ikäluokkani ryhmässä entinen opinto-ohjaaja kyseli, mitä kukakin on päätynyt tekemään lukion jälkeen. Ketjuun kertyi hetkessä valtava pino vastauksia, ja niitä selatessani mietin, miten erilaisille poluille ihmiset ovat lähteneet. Vain kourallinen oli mennyt opiskelemaan saman tien lukion jälkeen. Minulle täysillä kouluun pyrkiminen ylioppilaskirjoitusten jälkeen oli itsestäänselvyys, koska koin, että välivuosi hanttihommissa olisi ollut minulle vain ajantuhlaukselta tuntuvaa pakkopullaa. Välivuodet ja opiskelupaikan vaihdokset ovat kuitenkin tosi yleisiä. Moni matkustelee, miettii tulevaisuuden suuntaa rauhassa tai kerää rahaa töissä. Vaikka omissa suunnitelmissani valmistuminen tapahtuu ehdottomasti ennen 25-vuotissynttäreitäni, todellisuudessa moni vasta aloittelee sen ikäisenä opintojaan tai pohtii, mitä haluaisi elämällään tehdä. Ja se on ihan ok.

Ehkä oma eteenpäin pyrkivyyteni kumpuaa osittain siitä, että olen aina nauttinut suunnittelemisesta. Minulle on tärkeää, että pystyn hahmottamaan ainakin jonkinlaisella tarkkuudella lähivuosien suuntaviivat. Toisaalta tällainen etukäteen valmistautuminen saa helposti ahnehtimaan liikaa ja stressaantumaan. Tiedän, mitä tulevaisuudeltani toivon, joten haluaisin päästä siihen seesteiseen vakityön, oman asunnon ja lapsiperhe-elämän vaiheeseen nopeasti. En kuitenkaan halua unohtaa nauttia juuri tästä elämänvaiheesta tässä näin, juuri nyt. Esimerkiksi opiskelujen mahdollistama aikataulujen vapaus on ihan huippujuttu, jota tulen varmasti ikävöimään sitten joskus kasista neljään -työläisenä. Miksi siis pilaisin tämän hetken pohtimalla liikaa tulevien vuosien suunnitelmia? Kaikkea ei tarvitse saavuttaa heti. Oikeasti juuri nyt on hyvä tässä näin.

Ehkäisystä, osa 2: Mitä hormonitonta menetelmää käytämme

Kirjoitin hetki sitten hieman ehkäisyhistoriastani sekä syistä, minkä vuoksi mahdollisimman luonnonmukainen ja hormoniton ehkäisy alkoi houkutella minua puolisen vuotta sitten. Tässä tekstissä valotan tarkemmin sitä, millaiseen ratkaisuun olemme päätyneet ja kuinka hormoniton ehkäisy on luonnistunut.

Kun etsin erilaisia hormonittomia vaihtoehtoja, kaksi menetelmää nousivat selkeästi yleisimmiksi ehkäisyiksi: kuparikierukka ja kondomi. Kuparikierukka ei oikein innostanut minua, koska hormonittomuudestaan huolimatta sekin on kuitenkin ylimääräinen esine kehossa. En myöskään halunnut enää uutta useamman vuoden kestävää ehkäisyä, koska toiveenamme on saada lähivuosina lapsia. Kondomi puolestaan mietitytti siksi, että yleinen suhtautuminen sen käyttöön pitkissä parisuhteissa näytti olevan niin negatiivinen: puristaa, häiritsee, vie tuntoaistin, pilaa tunnelman... Hyvin harva tuntui käyttävän kondomia muutoin kuin uusissa suhteissa, seksitautien välttämiseksi tai lyhytaikaisesti pakon edessä.

Kolmas vaihtoehto, jonka löysin, olivat LadyComp ja muut hedelmällisyystietokoneet. Ne kuulostivat mielenkiintoisilta mutta kovin kalliilta investoinneilta. Kuukautiskiertoni on aina ollut hyvin epäsäännöllinen, joten minua epäilytti, saisinko moisella konstilla lainkaan vihreitä päiviä. Usean sadan euron arvoista laitetta ei olisi myöskään kovin fiksua hankkia vain testimielessä.

Sattumalta näiden pohdintojeni keskellä tapasin ystävääni, joka oli miettinyt samanlaisia asioita kuin minäkin. Hän kertoi alkaneensa seurata kuukautiskiertoaan Flo-nimisellä kännykkäsovelluksella. Idea on käytännössä sama kuin LadyCompissa ja muissa ehkäsytietokoneissakin: tarkalla lämpömittarilla omia aamulämpöjä seuraamalla ovulaation ajankohta on helpompaa huomata, jolloin muuta ehkäisymenetelmää ei välttämättä tarvitse käyttää koko kierron ajan. Koska olen aina ollut todella kiinnostunut seuraamaan kehoni toimintaa, päätin itsekin ostaa kahden desimaalin tarkkuudella mittaavan lämpömittarin sekä asentaa sovelluksen puhelimeeni. Vaikka tällaisten menetelmien ehkäisyteho on tietysti hieman kyseenalainen ja ilmaisesta kännykkäsovelluksesta ei löydy samanlaista tekoälyä kuin virallisista ehkäisytietokoneista, järkeilin, että jonkinlaista osviittaa ja parempaa kehon tuntemusta sovellus ainakin tuo.

Flo toimii niin, että aiempien kiertojen ja syötettyjen tietojen pohjalta sovellus arvioi ovulaation ja seuraavien kuukautisten ajankohdan. Se myös ilmoittaa päivät, joina käyttäjän on mahdollista tulla raskaaksi. Itselläni ovulaatioiden bongaus aamulämpöjen avulla ei ole toiminut niin hyvin kuin toivoin, koska vaikka mittaan lämpötilan aina välittömästi herättyäni, se tuntuu heittelevän edestakaisin kierron kaikissa vaiheissa. Lisäksi sovellus tosiaan on vain sovellus, joten ennustamisen sijaan parhaiten se toimii kierron tarkasteluun takautuvasti. Jos nimittäin kierto onkin jossain kuussa esimerkiksi ennustettua lyhyempi tai pidempi, sovellus vaihtaa ovulaation paikkaa kalenterissa vasta jälkikäteen. Tietoihin ei siis tietenkään voi luottaa sokeasti, mutta koen, että sovelluksen avulla pysyn silti paljon helpommin kartalla kehoni toiminnasta. Kuukautisten ja aamulämpötilojen lisäksi sovellukseen voi merkata myös muun muassa mielialan, valkovuodon koostumuksen ja monia muita oireita. Sitä voi käyttää myös painon, liikunnan ja seksikertojen seuraamiseen. Raskaana olevat voivat kytkeä päälle erillisen raskaustilan, jossa seurataan ovulaation ja kuukautisten sijaan sikiön kehitystä.

Vaikka (ainakaan tämä) sovellus ei varsinainen ehkäisymenetelmä olekaan, pidän kyllä kaikenlaiselle raskautumisen suunnittelulle hyvänä lähtökohtana oman kehon luonnollisen toiminnan seuraamista. Alunperin ajattelin, että hankin Flo:n tilalle "virallisen" ja kuukausimaksulla toimivan Natural Cycles -sovelluksen, mikäli aamulämpöjen mittaaminen osoittautuu järkeväksi menetelmäksi. Koska nyt muutaman kuukauden käytön jälkeen kierron seuraaminen on tuntunut pikemminkin varmempaa ehkäisyä tukevalta lisukkeelta ja keinolta oman kehon tuntemiseen, näillä näkymin aion jatkaa Flo:n käyttäjänä. En nimittäin usko, että uskaltaisin luottaa myöskään Natural Cycles -sovelluksen arvioihin riittävästi tukeutuakseni siihen varsinaisena ehkäisynä.

No, jos pelkät varmat päivät eivät ainakaan tällä hetkellä tunnu riittäviltä, mitä me sitten käytämme varsinaiseen ehkäisyyn? Juurikin sitä "epämukavaa ja hankalaa" kondomia. Vaikka olin alunperin skeptinen sen suhteen, meille kondomi on sopinut oikein hyvin. Aluksi ajatuksena oli, että käyttäisimme kondomia vain ovulaation aikoihin ja luottaisimme muutoin varmoihin päiviin - raskaaksi tuleminen vahingossa kun ei olisi mikään maailmanloppu, vaan jos niin kävisi, ottaisimme vauvan iloisina vastaan. Koska kondomi on kuitenkin ollut meille niin vaivaton ja hyvä ehkäisy, olemme käyttäneet sitä koko ajan. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että kondomi voi vallan hyvin olla meidän lopullinen ehkäisymenetelmämme. Esimerkiksi kuparikierukkaan siirtyminen myöhemminkään tuskin tulee tarpeeseen. Kokoaikaisesta kondomin käytöstä huolimatta mittaan edelleen joka aamu aamulämpöni ja seuraan kuukautiskiertoani tarkasti sovelluksesta. 

Haluan vielä lopuksi korostaa, että kehon lämpötilan mittaamiseen ja varmoihin päiviin perustuvat menetelmät eivät ole yhtä luotettavia kuin vaikkapa ne hormonit ja kierukat. En siis missään tapauksessa suosittele sovelluksia tai luonnonmukaisia menetelmiä, mikäli raskaaksi tuleminen olisi katastrofi. Meidän kaltaisissamme tapauksissa, joissa vauva on joka tapauksessa suunnitteilla tulevaisuudessa ja yllätysraskaus ei olisi mikään ongelma, ne ovat kuitenkin mielestäni esiin nostamisen arvoinen vaihtoehto. Toki ne sopivat paremmin sellaisille, joilla on säännöllinen kierto ja selkeät oireet ovulaation aikoihin. Lisäksi vaatimuksena on tietysti se, että on valmis käyttämään estemenetelmää tai pidättäytymään yhdynnästä silloin, kun raskauden mahdollisuus on suuri.

Spontaani mökkireissu

Moikka!

Lähdimme perjantaina spontaanisti mökille viikonlopun viettoon. Itse olin ehtinyt jo asennoitua siihen, että mökkeilyt on tältä kesältä lomailtu, mutta kun mies yllättäen ehdotti vielä yhden viikonlopun viettämistä maaseudun rauhassa, suostuin tietysti mielelläni. Päätös osoittautui loistavaksi. Mökki herkästi unohtuu kesälomien päättyessä elokuussa, mutta itse asiassa ainakin tänä vuonna nyt syyskuussa olikin jopa passelimpi sää mökkireissulle kuin kesäkuumalla. Ulkona tarkeni liikkua ohuella pitkähihaisella, mutta viime kesän kaltaisesta paahtavasta ja voimat vievästä helteestä ei tarvinnut kärsiä.

Viikonlopun aktiviteetit noudattivat tuttua, ihanaa mökkikaavaa. Söimme perinteisiä kesäruokia eli pekoni-sienirullia, grillitassuja, perunasalaattia ja grillijuustoa. Ulkoilutimme koiraa, yritimme löytää lähimetsästä sieniä huonolla menestyksellä ja pelasimme korttipelejä. Yksi mökkiperinteistämme on Uuno Turhapuro -elokuvien katsominen, ja tämän viikonlopun aikana ehdimmekin katsoa melkein kaksi kokonaista elokuvaa. Kamera oli reissussa mukana, mutta en jotenkin halunnutkaan kaivaa sitä esiin tai valokuvata sen kummemmin. Nämä kuvat ovat siis jo aikaisempien mökkireissujen peruja.

Saunominen kuuluu tietysti mökillä asiaan, mutta vähän omaksi yllätykseksenikin kävimme kahtena päivänä myös uimassa. Olen yleensä kauhea vilukissa ja luonnonvesissä uiminen tekee lämpöisinä kesäkuukausinakin tiukkaa. Miehen kannustuksella uskalsin kuitenkin kokeilla uimista, vaikka ajatus epäilyttikin. Ensimmäisellä kerralla vedestä noustessa koko kroppa tärisi ja hampaat kalisivat, mutta saunassa olo tasaantui nopeasti. Ja seuraavilla uimakerroilla vesi ei enää edes tuntunut kovin kylmältä! Kun laiturin tikkaat laskeutui salamannopeasti jäämättä miettimään, järvessä pystyi uiskentelemaan ongelmitta vähän pidemmänkin uintikierroksen.

Pelkän rentoutumisen lisäksi viikonloppu oli varsin opiskeluntäyteinen. Olen tehnyt itselleni ehkä vähän liiankin kunnianhimoisen lukusuunnitelman ylimääräisen tentin suorittaakseni, joten varsinkin lauantaina istuin mökin pirttipöydän äärellä monta tuntia kurssikirjaa päntäten. Toisaalta, mökin rauhassa oli joka tapauksessa mukavampaa opiskella kuin kotona. Kirjoitan opiskelujen aloittamisesta ja syksyn ajatuksista varmaan tarkemmin vielä omassa postauksessaan.

Rentouttavaa viikkoa kaikille!

Takaisin liikkumaan

Nyt, kun miehenikin aloitti opiskelut, aloimme taas puhua kotona saliharrastuksen jatkamisesta. Olemme käyneet aikaisemmin useammallakin kuntosalilla, aina muutaman kuukauden pätkiä kerrallaan, mutta säännöllinen urheilu on joka kerta tyssännyt muihin kiireisiin. Mieheni sentään on käynyt jatkuvasti pelaamassa salibandya, mutta itse olen kuntosalikausien välissä liikkunut ainoastaan koiranlenkityksen verran. Tavallaan kyllä pidän liikunnasta ja siitä tulee aina jälkikäteen hyvä ja energinen olo, mutta se ei ole ikinä ollut minulle mikään erityinen intohimo tai innostuksen kohde. Siksi se on ollut aina helppo jättää syrjään ja unohtaa kivempien puuhien tieltä, ja harvalla käyntitahdilla esimerkiksi salijäsenyyden ylläpito ei ole aikaisemmin ollut järkevää.

Korkeakoulujen salijäsenyydessä on kuitenkin varsin edullinen vuosimaksu, ja saleille pääsee kotoamme näppärästi polkupyörällä tai vaikka kävellenkin. Kävimmekin maanantaina ensimmäistä kertaa mieheni kanssa hänen koulunsa kuntosalilla. Sali oli vähän pienempi kuin odotimme, joten vilkkaaseen aikaan siellä on varmasti aika täyttä. Onneksi käymme treenaamassa mielellämme vähän hiljaisempiinkin aikoihin, kuten viikonloppuina ja aamupäivisin. Muutoin sali vaikutti oikein hyvältä. Polkiessa sai kätevät alku- ja loppuverryttelyt, ja yritin vielä kotona venytellä hieman. Ensimmäisillä salikerroilla seuraavan päivän kipeitä lihaksia ei kyllä voi oikein välttää millään, ja vatsalihakset ja kädet olivatkin pari päivää aika hellinä.


Kivana ekstrana yliopiston liikuntajäsenyydessä on se, että pelkän kuntosalin lisäksi se mahdollistaa osallistumisen erilaisille ryhmäliikuntatunneille. Kävin lukioikäisenä äidin kanssa BodyBalance-tunneilla, joten on mukavaa taas päästä pitkästä aikaa kokeilemaan ryhmäliikuntaa. Erityisesti minua houkuttelevat juuri kaikki Balancen kaltaiset kehonhuoltoon, venyttelyyn ja rentoutumiseen tähtäävät tunnit. Harmi kyllä tunnit eivät ole mitenkään minulle parhaisiin aikoihin, mutta yritän varmaan käydä kuntosalin lisäksi jossain ryhmäliikunnoissa suunnilleen kerran viikossa.

Ainakin vielä toistaiseksi olen tosi innoissani uudesta yhteisestä harrrastuksestamme. Vaikka vietämme mieheni kanssa todella paljon aikaa yhdessä, on mukavaa, että pelkän kotona hengailun ja kavereiden tapaamisen lisäksi on jotain muutakin yhteistä tekemistä. Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, että pääsen salien hyvien sijaintien vuoksi käymään urheilemassa tarvittaessa yksinkin. Näin ollen sopiva annos liikuntaa on helpompi saada sovitettua viikkojen ohjelmiin. Jospa kerrankin säännöllinen liikkuminen onnistuisi koko vuoden ajan?

Ehkäisystä, osa 1: Miksi halusin luopua hormonaalisesta ehkäisystä

Ensimmäinen kosketukseni e-pillereihin tapahtui 15-vuotiaana. Silloin en kaivannut hormoneita ehkäisyn takia, vaan pillereiden tarkoitus oli lyhentää ja normalisoida kuukautisiani - tuolloin ne kestivät keskimäärin yhdeksän päivää ja ensimmäiset neljä päivää vuoto oli niin runsasta, että sain imukykyisimmistä suojista huolimatta rampata vessassa parin tunnin välein. Muistan, että nousin öisinkin välillä varta vasten suojaa vaihtamaan, vaikka käytin sekä tamponia että yösidettä.

E-pillerikokeiluni jäi kuitenkin vain muutaman kuukauden mittaiseksi, koska sain niistä pahoja mielialanvaihteluita. Pillereiden lopettaminen ei tuntunut vaikealta päätökseltä, koska en kuitenkaan tarvinnut niitä ehkäisyksi ja haittavaikutukset olivat niin selkeitä. Kaikeksi onneksi kuukautisetkin jäivät pillereiden lopettamisen jälkeen viisipäiväisiksi ja huomattavasti aiempaa niukemmiksi, joten siinä mielessä niiden lyhytaikainen käyttö kyllä toi ratkaisun alkuperäiseen ongelmaan.

Tämän jälkeen ehkäisyasiat eivät sitten tulleetkaan ajankohtaisiksi ennen kuin neljä vuotta myöhemmin häidemme lähestyessä. En halunnut enää yhdistelmäehkäisyä aikaisemman huonon kokemuksen vuoksi, ja muutenkin tähtäimessä oli pidempiaikainen, vaivaton keino välttää raskaaksi tuleminen. Eri vaihtoehtojen selailun jälkeen päädyin ehkäisykapseliin. Ennen kapselin saamista käytin minipillereitä muutaman kuukauden, ja kun niistä ei vaikuttanut seuraavan sen kummempia haittoja, syyskuussa 2016 käteeni asennettiin ehkäisykapseli. Pääsin vieläpä opiskelijan harjoituskappaleeksi, joten minun ei tarvinnut pulittaa toimenpiteestä pennin pyörylää.

Kapseli sopi minulle hyvin ja tuntui kaikin puolin kätevältä ehkäisykeinolta. Parin viikon tiputteluvuodon jälkeen kuukautiseni loppuivat kokonaan, joten niistäkään ei tarvinnut enää huolehtia. Unohdin ehkäisyn miettimisen reiluksi vuodeksi. Huomasin kyllä, että limakalvot olivat kuivan tuntuiset ja haluttomuuttakin oli, mutten keskittynyt siihen liikaa, koska kapseli tuntui muuten niin näppärältä enkä ollut aivan varma, oliko oireiden syynä kapseli. Lisäksi en oikein tiennyt, mitä muutakaan enää voisin kokeilla. Jos kerran sain oireita vähähormonisesta kapselistakin, mikään muu keltarauhashormoniin perustuva keino tuskin olisi sen parempi, ja yhdistelmäehkäisy ei edelleenkään houkutellut mielialavaihteluiden vuoksi. Lisäksi perheessäni on paljon aurallista migreeniä, joten vaikken itse ollutkaan saanut ikinä migreenikohtausta, tästäkin syystä yhdistelmäehkäisy tuntui arveluttavalta. Siispä päätin vain porskuttaa kapselilla.

Muutama kuukausi sitten aloin kuitenkin yhä enemmän ajatella hormonaalisesta ehkäisystä luopumista kokonaisuudessaan. Olin viimeisen vuoden aikana lopettanut meikkaamisen, siirtynyt vähitellen luonnonkosmetiikkaan ja alkanut muutenkin miettiä enemmän sitä, mitä haluan kehooni laittaa. Kehon luontaisen toiminnan sekoittaminen hormoneilla ei enää tuntunut hyvältä, ja kuukautisten puuttuminenkin alkoi tuntua helppoudestaan huolimatta luonnottomalta. Ihmiskeho on luotu toimimaan tietyllä tavalla, ja myös hormonitasapaino on tarkoin suunniteltu kokonaisuus. Miksi muokkaisin sitä ylimääräisillä hormoneilla, varsinkin, kun nykyään hormonaalisen ehkäisyn haittavaikutukset ympäristölle ovat hyvin tiedossa? Sen sijaan, että tukahduttaisin vartaloni luonnolliset toimintamekanismit, kuten esimerkiksi juuri kuukautiskierron, halusin pikemminkin oppia jälleen tuntemaan keholleni ominaisen tasapainon ja rytmin. Vaikka olin käyttänyt hormoneja vasta suhteellisen vähän aikaa, ajatus niiden pitkäaikaisista vaikutuksista tuntui pelottavalta. Ajatus siitä, että käyttäisin hormonaalista ehkäisyä vuosikymmeniä ja lopulta kadottaisin käsityksen vartaloni luonnollisesta hormonitoiminnasta kokonaan, tuntui suorastaan vastenmieliseltä, vaikka todella monet niin tekevätkin.

Vaikka päätökseni oli lopulta selvä, kapselista luopuminen kyllä hieman hirvitti. Omassa kolmen vuoden versiossani olisi ollut käyttöaikaa jäljellä vielä melkein puolet, ja koska olin saanut ensimmäisen implantin ilmaiseksi, tiesin joutuvani maksamaan kokeilustani sievoisen summan, mikäli haluaisin sittenkin palata takaisin  kapselin käyttäjäksi. Lopulta keväällä rohkaistuin varaamaan itselleni lääkäriajan, jonka tosin sain vasta kesäkuun lopulle. Pitkä odotus oli toki vähän nihkeä juttu, mutta mitä lähemmäksi aika tuli, sitä innokkaammin odotin hormonitonta elämää ja omaan kiertooni tutustumista uudelleen.

Kapselin poistoa odottaessani pohdinnan kohteeksi jäi enää se, minkä ehkäisymenetelmän ottaisin tilalle. Siitä kerron kuitenkin lisää toisessa postauksessa. Tekstistä tuli nimittäin niin pitkä, että yhden kilometripostauksen sijaan koin mielekkäämmäksi jakaa stoorin kahteen osaan. Valitsemani menetelmän lisäksi kerron seuraavassa postauksessa siitä, miltä elämä ilman hormoneja on tuntunut ja kuinka uusi ehkäisykeino on meille sopinut. Jos teema kiinnostaa, kannattaa siis pysyä kuulolla!

Melkein unohtuneet valmistujaisjuhlat

Lauantaina menimme kaikessa rauhassa mieheni kanssa ensin parturiin ja sitten hänen vanhemmillaan käymään. Kahvipöydässä istuessamme puhelimeni soi, ja satuin onneksi sattumalta huomaamaan sen, vaikka kännykkä olikin äänettömällä. Luurin toisessa päässä ystävä seurakunnasta kyseli, mihin aikaan olimme menossa erään toisen kaverimme valmistujaisiin ja halusi tietää, voisimmeko hankkia kortin yhteislahjaan. Öö... Siis hetkonen. Voi ei, ne on tänään! O-ou!

Olimme molemmat lahjakkaasti unohtaneet koko jutun. Kutsun tultua kuukausi sitten ajattelin, että merkkaan kekkerit kalenteriin sitten, kun varmistuu, ettei minulla ole enää töitä ja pääsen juhliin. Arvatkaa muistinko - no en. Mies oli onneksi nähnyt valmistuvaa ystävää ilman minua ja ilmoittanut suullisesti, että toki ollaan tulossa. Hänkin oli kuitenkin jättänyt painamatta mieleensä juhlien tarkemman ajankohdan, koska oletti meikäläisen olevan asiasta kartalla, kun kerran varsinainen kutsukin oli tullut minulle.

Kaapista löytyi onneksi hetken testailun jälkeen toimiva juhla-asu ja - lucky me! - vieläpä ehjät ihonväriset sukkahousutkin.

No, onneksi tämä toinen ystävä sattui soittamaan hyvissä ajoin ja meidät oli kutsuttu kemuihin vasta viideksi. Ehdittiin siis hyvin käydä kaupassa hakemassa kortti ja mennä kotiin asuja valikoimaan. Mutta kylläpä vähän nolotti! Onneksi juhlakalu ei saanut tietää asiasta eikä erittäin suurella todennäköisyydellä lue blogiani. Tästä opittiin taas ainakin se, että vaikka johonkin tapahtumaan olisi vielä hyvin aikaa, se pitää ehdottomasti merkitä muistiin saman tien. Itse asiassa mitä kauempana tulevaisuudessa meno on, sitä varmemmin se ehtii unohtua.

Loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin ja juhlissa oli oikein mukavaa. Syötiin herkullisia tarjoiluita, juteltiin seurakuntakavereiden kanssa ja pelattiin Walk the Plank! -lautapeliä. Vaikka ulkona sataa tihutti välillä, terassilla oli mukava istuskella eikä siellä tullut ollenkaan liian kylmä. Oli ylipäätään kiva käydä pitkästä aikaa tällaisissa "hienommissa" juhlissa, varsinkin, kun tunnelma oli kuitenkin rento ja mutkaton. Viimeisten vuosien aikana tällaisia juhlia ei olekaan juuri ollut. Pari-kolme vuotta sitten omien ylioppilasjuhlieni aikaan todella monet kaverinikin valmistuivat, ja samaten omana hääkesänämme olivat peräti neljän ystävän häät. Kaveripiiri siis valmistui ja avioitui sellaisella joukkorytinällä, että nyt viime vuosina mitään vastaavia kekkereitä ei ole vietetty.

Juhlatunnelmia kännykkälaatuisena: hämärtyvä ilta, kynttilät, kakunjämät lautasilla ja hyvä poppoo pöydän ympärillä.

Yllätyselementistä huolimatta varsin onnistunut tapa viettää lauantai-iltaa!