18. syyskuuta 2018

Arkea ja syystunnelmia

Syksy tuntuu nyt viimein puskevan oikein kunnolla päälle. Koiraa aamulenkille viedessä on pitänyt vetää hupparin päälle toppaliivi ja käsiin sormikkaat. Sateenvarjoa on saanut ripustaa saunaan kuivumaan monta kertaa päivässä. Muuttunut sää ei kuitenkaan harmita minua ollenkaan. On ollut ihan kiva kaivata villasukkia tietokoneen ääressä opiskellessa ja vetää viltti harteille telkkaria katsellessa.

Huomaan, että olen alkanut myös kokata selvästi syksyisempiä ruokia: kurpitsasosekeittoa (kurpitsan saaminen esiin kuorestaan ei tosin mielestäni ollut ihan vaivan väärti), punajuuripastaa, intialaista kastiketta riisille. Leivoin viime viikolla myös ensimmäistä kertaa elämässäni omenapiirakkaa äidiltä saaduista oman pihan omenista. Helppoa, simppeliä ja herkullista, vaikka vanilijakastiketta jäikin taas ihan älyttömästi yli. Mikä siinä onkin, että isolla vuoalla tehdystä piirakasta ja runsaasta kastikkeen läträyksestä huolimatta sitä pientä purkillista ei vaan saa kulumaan loppuun?

Lauantaina kävin myös äidin kanssa syksyn alennusmyynneissä. En ole kierrellyt vaatekauppoja varmaan vuoteen, joten oli ihan hauskaa vaihtelua mennä pitkästä aikaa ostoskeskukseen pyörimään, vaikka vaatteiden katselusta ei saakaan niin paljon iloa irti, kun tietää, ettei halua eikä aio ostaa mitään. Minulla oli tarvetta ainoastaan rintsikoille, joita päädyin lopulta ostamaan "valitse 3, maksa 2" -tarjouksen houkuttelemana peräti kolmet. Ei kuitenkaan kaduta, koska liivit olivat edullisia ja kuuluvat niihin harvoihin tuotteisiin, joita ei oikein viitsi ostaa käytettyinäkään. Omistin entuudestaan vain kahdet sopivat rintsikat, joten viiden kappaleen kokoelma ei myöskään ole vielä mikään ihan överisuuri.

Muutoin olenkin sitten vain opiskellut ja tavannut kavereita lautapelailun ja seurakunnan pienryhmän merkeissä. Tänään viemme auton huoltoon ja loppuviikosta lähden äidin kanssa hengelliseen naisten viikonloppuun. Siitä kirjoitan varmasti lisää ensi viikolla.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti