12. syyskuuta 2018

Ehkäisystä, osa 2: Mitä hormonitonta menetelmää käytämme

Kirjoitin hetki sitten hieman ehkäisyhistoriastani sekä syistä, minkä vuoksi mahdollisimman luonnonmukainen ja hormoniton ehkäisy alkoi houkutella minua puolisen vuotta sitten. Tässä tekstissä valotan tarkemmin sitä, millaiseen ratkaisuun olemme päätyneet ja kuinka hormoniton ehkäisy on luonnistunut.

Kun etsin erilaisia hormonittomia vaihtoehtoja, kaksi menetelmää nousivat selkeästi yleisimmiksi ehkäisyiksi: kuparikierukka ja kondomi. Kuparikierukka ei oikein innostanut minua, koska hormonittomuudestaan huolimatta sekin on kuitenkin ylimääräinen esine kehossa. En myöskään halunnut enää uutta useamman vuoden kestävää ehkäisyä, koska toiveenamme on saada lähivuosina lapsia. Kondomi puolestaan mietitytti siksi, että yleinen suhtautuminen sen käyttöön pitkissä parisuhteissa näytti olevan niin negatiivinen: puristaa, häiritsee, vie tuntoaistin, pilaa tunnelman... Hyvin harva tuntui käyttävän kondomia muutoin kuin uusissa suhteissa, seksitautien välttämiseksi tai lyhytaikaisesti pakon edessä.



Kolmas vaihtoehto, jonka löysin, olivat LadyComp ja muut hedelmällisyystietokoneet. Ne kuulostivat mielenkiintoisilta mutta kovin kalliilta investoinneilta. Kuukautiskiertoni on aina ollut hyvin epäsäännöllinen, joten minua epäilytti, saisinko moisella konstilla lainkaan vihreitä päiviä. Usean sadan euron arvoista laitetta ei olisi myöskään kovin fiksua hankkia vain testimielessä.

Sattumalta näiden pohdintojeni keskellä tapasin ystävääni, joka oli miettinyt samanlaisia asioita kuin minäkin. Hän kertoi alkaneensa seurata kuukautiskiertoaan Flo-nimisellä kännykkäsovelluksella. Idea on käytännössä sama kuin LadyCompissa ja muissa ehkäsytietokoneissakin: tarkalla lämpömittarilla omia aamulämpöjä seuraamalla ovulaation ajankohta on helpompaa huomata, jolloin muuta ehkäisymenetelmää ei välttämättä tarvitse käyttää koko kierron ajan. Koska olen aina ollut todella kiinnostunut seuraamaan kehoni toimintaa, päätin itsekin ostaa kahden desimaalin tarkkuudella mittaavan lämpömittarin sekä asentaa sovelluksen puhelimeeni. Vaikka tällaisten menetelmien ehkäisyteho on tietysti hieman kyseenalainen ja ilmaisesta kännykkäsovelluksesta ei löydy samanlaista tekoälyä kuin virallisista ehkäisytietokoneista, järkeilin, että jonkinlaista osviittaa ja parempaa kehon tuntemusta sovellus ainakin tuo.


Flo toimii niin, että aiempien kiertojen ja syötettyjen tietojen pohjalta sovellus arvioi ovulaation ja seuraavien kuukautisten ajankohdan. Se myös ilmoittaa päivät, joina käyttäjän on mahdollista tulla raskaaksi. Itselläni ovulaatioiden bongaus aamulämpöjen avulla ei ole toiminut niin hyvin kuin toivoin, koska vaikka mittaan lämpötilan aina välittömästi herättyäni, se tuntuu heittelevän edestakaisin kierron kaikissa vaiheissa. Lisäksi sovellus tosiaan on vain sovellus, joten ennustamisen sijaan parhaiten se toimii kierron tarkasteluun takautuvasti. Jos nimittäin kierto onkin jossain kuussa esimerkiksi ennustettua lyhyempi tai pidempi, sovellus vaihtaa ovulaation paikkaa kalenterissa vasta jälkikäteen. Tietoihin ei siis tietenkään voi luottaa sokeasti, mutta koen, että sovelluksen avulla pysyn silti paljon helpommin kartalla kehoni toiminnasta. Kuukautisten ja aamulämpötilojen lisäksi sovellukseen voi merkata myös muun muassa mielialan, valkovuodon koostumuksen ja monia muita oireita. Sitä voi käyttää myös painon, liikunnan ja seksikertojen seuraamiseen. Raskaana olevat voivat kytkeä päälle erillisen raskaustilan, jossa seurataan ovulaation ja kuukautisten sijaan sikiön kehitystä.

Vaikka (ainakaan tämä) sovellus ei varsinainen ehkäisymenetelmä olekaan, pidän kyllä kaikenlaiselle raskautumisen suunnittelulle hyvänä lähtökohtana oman kehon luonnollisen toiminnan seuraamista. Alunperin ajattelin, että hankin Flo:n tilalle "virallisen" ja kuukausimaksulla toimivan Natural Cycles -sovelluksen, mikäli aamulämpöjen mittaaminen osoittautuu järkeväksi menetelmäksi. Koska nyt muutaman kuukauden käytön jälkeen kierron seuraaminen on tuntunut pikemminkin varmempaa ehkäisyä tukevalta lisukkeelta ja keinolta oman kehon tuntemiseen, näillä näkymin aion jatkaa Flo:n käyttäjänä. En nimittäin usko, että uskaltaisin luottaa myöskään Natural Cycles -sovelluksen arvioihin riittävästi tukeutuakseni siihen varsinaisena ehkäisynä.


No, jos pelkät varmat päivät eivät ainakaan tällä hetkellä tunnu riittäviltä, mitä me sitten käytämme varsinaiseen ehkäisyyn? Juurikin sitä "epämukavaa ja hankalaa" kondomia. Vaikka olin alunperin skeptinen sen suhteen, meille kondomi on sopinut oikein hyvin. Aluksi ajatuksena oli, että käyttäisimme kondomia vain ovulaation aikoihin ja luottaisimme muutoin varmoihin päiviin - raskaaksi tuleminen vahingossa kun ei olisi mikään maailmanloppu, vaan jos niin kävisi, ottaisimme vauvan iloisina vastaan. Koska kondomi on kuitenkin ollut meille niin vaivaton ja hyvä ehkäisy, olemme käyttäneet sitä koko ajan. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että kondomi voi vallan hyvin olla meidän lopullinen ehkäisymenetelmämme. Esimerkiksi kuparikierukkaan siirtyminen myöhemminkään tuskin tulee tarpeeseen. Kokoaikaisesta kondomin käytöstä huolimatta mittaan edelleen joka aamu aamulämpöni ja seuraan kuukautiskiertoani tarkasti sovelluksesta. 

Haluan vielä lopuksi korostaa, että kehon lämpötilan mittaamiseen ja varmoihin päiviin perustuvat menetelmät eivät ole yhtä luotettavia kuin vaikkapa ne hormonit ja kierukat. En siis missään tapauksessa suosittele sovelluksia tai luonnonmukaisia menetelmiä, mikäli raskaaksi tuleminen olisi katastrofi. Meidän kaltaisissamme tapauksissa, joissa vauva on joka tapauksessa suunnitteilla tulevaisuudessa ja yllätysraskaus ei olisi mikään ongelma, ne ovat kuitenkin mielestäni esiin nostamisen arvoinen vaihtoehto. Toki ne sopivat paremmin sellaisille, joilla on säännöllinen kierto ja selkeät oireet ovulaation aikoihin. Lisäksi vaatimuksena on tietysti se, että on valmis käyttämään estemenetelmää tai pidättäytymään yhdynnästä silloin, kun raskauden mahdollisuus on suuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti