Ihana yllätys - sittenkin babyshowerit!

Kirjoitin kaverini babyshowereiden yhteydessä aikaisemmin siitä, etten odota minulle järjestettävän vauvakutsuja. En ajatellut, että lähipiirissäni olisi potentiaalisia kekkereiden järjestäjiä, enkä ollut asiasta mitenkään pettynyt. Koska olin asennoitunut niin, että babyshowereita ei ole tulossa, en tietenkään osannut odottaa juhlia ollenkaan. Yllätys olikin aikamoinen, kun menin keskiviikkona "vanhempien luokse syömään", ja oven takana odottikin joukko ystäviä! Jälkikäteen ajateltuna mieleen tuli tietysti monta juttua, joista olisin voinut arvata yllätyskekkereiden järjestelyt tai edes haistaa jotakin epäilyttävää. Olin kuitenkin niin muissa ajatuksissa, etten osannut epäillä miehen ehdotusta jättää koira hänen kanssaan kotiin tai siskon kehotusta mennä sisään etuoven kautta yhtään.

Ja olipa mukavat juhlat! Juhlien järjestäminen ja muiden viihtyminen yleensä jännittää minua, mutta vaikka olin "juhlien keskipiste", minulla oli koko ajan tosi rento ja mukava olo enkä stressannut yhtään. Varmaan sekin vaikutti, että kaikki oli tosiaan järjestetty puolestani enkä sinänsä ollut vastuussa mistään, vaikka olinkin juhlakaluna. Vaikka kaikki vieraat eivät tunteneet toisiaan kovin hyvin etukäteen, juttu luisti ja kaikilla oli kivaa yhdessä. Kemut pidettiin tosiaan vanhempieni luona, ja mukana olivat äitini, siskoni, paras ystäväni ihanan pienen vauvansa kanssa, toinen hyvä ystäväni, jonka syksyn häissä olen kaasona, raskaana oleva kaverini pienryhmästä sekä eräs seurakunnasta tuttu kaveri. Porukka oli kaikin puolin oikein sopiva: kaikki lähimmät ystäväni olivat paikalla, ja vaikka muutama kutsutuista ei päässytkään paikalle, väkeä oli ihan sopivasti. Ainahan tällaisissa juhlissa käy niin, että ihan kaikille sama ajankohta ei mitenkään sovi.

Olin tosi otettu siitä, miten paljon juhliin oli panostettu. Ystäväni oli koristellut vanhempieni keittiön ja olohuoneen vaaleanpuna-valkoisilla ilmapalloilla, pom pomeilla sekä hienolla punakeltaisella uusiokäytettävällä kangasviirillä. Äiti oli ostanut ruokapöytään kauniin kukkakimpun, ja myös tarjoilut oli mietitty väriteemaan sopiviksi. Kanasalaatin, sämpylöiden ja ihanan uunissa tehdyn ja mansikkakastikkeella höystetyn juustokakun lisäksi tarjolla oli vaaleanpunaisia ja valkoisia vaahtokarkkeja ja marenkeja. Myös lautasliinat olivat sävy sävyyn. Juomaksi oli superherkullista boolia, jossa oli rypälemehua ja Spritea.

Aloitimme syömällä ja juttelimme samalla läpi kaikkien kuulumisia. Ruokailun jälkeen jatkoimme juttelua ja siirryimme istuskelemaan rennommin sohvalle. Ohjelmana oli vauvakuvien tunnistusta (sain kaikki oikein!), tietovisa vauvatietoudesta (voitin tämänkin!) sekä tietenkin tulokkaan tärkeiden faktojen arvailua. Oli hauska kuulla erityisesti muiden nimiarvauksia bebelle, kun meillä nimi on ollut jo niin kauan päätettynä. Kaikki veikkasivat vauvan olevan hieman keskimääräistä pienikokoisempi, ja lasketuksi ajaksi povattiin niin elokuun ensimmäistä kuin paria päivää laskettua aikaa aiempiakin päiväyksiä. Loppuillasta minulle tehtiin vielä jalka- ja käsihoidot.

Vauvaa muistettiin myös ihanilla lahjoilla. Siskoni oli väkertänyt solukaverini kanssa huikean vaippakakun, jota oli höystetty pienillä lahjoilla, joita äiti oli löytänyt omasta lapsuudestani. Sain mukaani esimerkiksi oman vanhan helistimeni, purulelun, vaunuihin kiinnitettävän possukoristeen sekä lapsena tekemäni huopanallen. Vaippakakun lisäksi ystävät olivat hankkineet muitakin kivoja lahjoja. Olin ihan ihmeissäni, miten kaikki olivat osanneet hankkia juuri sellaisia juttuja, joita meiltä vielä puuttui! Vauva sai pari kaunista kuvioharsoa, kuolalapun, ruokalapun, kivan rapisevan ensikirjan, tutteja, tuttipullon, pehmoiset merinovillahousut ja bodyn. Itseäni varten paketeista löytyi käsi- ja jalkavoidetta.

Olen niin iloinen ja ihmeissäni, että sain näin ihanat ja onnistuneet juhlat! Ei voi kuin olla kiitollinen kaikista rakkaista ihmisistä elämässäni, jotka halusivat olla mukana ja panostaa aikaa ja vaivaa kemujen järkkäilyyn.

Raskausviikot 34-35

Läkähtyneet raskausterveiset täältä hei. Tässä muutaman viikon sisään on totisesti selvinnyt, että hikoilussa ja kuumudesta kärsimisessä ei ole kyse pelkästään kotimme huonosta ilmastoinnista vaan myöskin raskaudesta. Pärjään ulkona illallakin hellevaatteissa, olen jatkuvasti hikinen ja pyörin öisin sängyssä kuumuuden vuoksi, vaikka lämpömittari ei edes ole kohonnut reilua pariakymmentä astetta ylemmäksi. Vettä täytyy juoda koko ajan. Vähän hirvittää, miten pärjään, jos sää tästä vielä heinäkuussa lämpenee ja raskaushikoilu pahenee.

Pientä edistystä vauvavalmisteluissa tapahtuu koko ajan. Hain ilmaisia vauvatarvikkeita ja näytteitä sisältävät Libero-pakkauksen ja Babyboxin kaupoista. Lisäksi kokosimme varastossa jemmassa olleet vaunut kuntoon vauvan tuloa varten. Niissä olikin aikamoinen säätäminen! Ohjekirjassa puhuttiin kantokopan asentamisesta, joten irrotimme ratasosan ja pyörittelimme tovin kantokoppaa käsissämme. Jonkin aikaa mahdottomalta tuntuneita ohjeita pähkäiltyämme kävi kuitenkin ilmi, että ilmeisesti meillä ei ole kantokoppaa vaan kantokassi, joka on tarkoitus kiinnittää ratasosaan. Eipä ihme, että ohjeet kuulostivat käsittämättömiltä! Lisäksi ostin vauvalle vielä vähän sukkia sekä pari söpöä mekkoa kirpparilta. Esittelen varmaankin vauvan koko vaatekaapin täällä blogissa sitten, kun beibi syntyy ja tiedän, minkä kokoinen hän on. Ihan pieniä vaatteita kun ei ole kovin montaa, joten niitä joudun mahdollisesti ostamaan vielä lisää, mikäli vauva on kovin siroa sorttia.

Neuvolakäyntejä on ollut melkeinpä joka viikolle. Viikolla 34 kävimme perhevalmennuksessa, joka oli mukavan rento tilaisuus. Suurin osa aiheista oli minulle entuudestaan tuttuja, koska olen surffaillut ahkerasti netissä ja etsinyt monista aiheista tietoa itsenäisesti. Miehen kannalta tietopaketti synnytykseen ja imetykseen oli kuitenkin hyödyllinen, ja opin kyllä itsekin joitain uusia asioita esimerkiksi vauvan kylvetyksestä. Perhevalmennuksen jälkeisellä viikolla menin neuvolalääkärille, jossa tsekattiin sisätutkimuksella ja ultraamalla vauvan meininkejä. Kohdunkaula oli pehmentynyt, mutta kaulaa on vielä pari senttiä jäljellä ja kohdunsuu oli kiinni. Vauva ei siis vaikuta olevan ainakaan ihan vielä syntymässä, niin kuin olen olotilani perusteella uumoillutkin. Saa nähdä, saadaanko hänet silti jo heinäkuun puolella mahan tälle puolen, vai viihtyykö tyyppi kohdussa elokuuhun asti. Toivoisin, ettei raskaus menisi kovin paljoa yliajalle, koska käynnistykseen joutuminen ahdistaa. Pidän kuitenkin todennäköisempänä, että bebe syntyy lasketun ajan hujakoilla kuin paljon etuajassa.

Hyvä uutinen oli myös se, että hemoglobiinini oli noussut rautalisän myötä sataan yhteentoista. Kohdun sf-mitta oli kuitenkin hieman laskusuunnassa, joten sain ylimääräisen kontrolliajan kahden viikon päähän. En ole jaksanut olla asiasta huolissani, koska lasku oli vähäinen ja eri mittaajakin voi vaikuttaa tulokseen. Vauva liikkuu todella aktiivisesti eikä minulla ole vieläkään mitään hikoilua ja satunnaisia ylävatsakipuja kummempia vaivoja, joten uskon kaiken olevan ihan kunnossa.

Otimme mieheni kanssa hieman lisää kuvia mahasta nyt, kun se todella alkaa olla täydessä mitassaan. Oli kiva saada raskausotoksia myös ulkona luontotaustalla. Haluaisin ehtiä ottaa vielä ainakin yhden satsin kunnollisia valokuvia ennen vauvan syntymää, koska raskauden päätyttyä suuren mahan  kanssa elämisen ja sen ulkonäön varmasti unohtaa pian. Olemme ottaneet kunnollisia raskauspotretteja kolmesti: ensimmäisen kerran viikolla 22, sitten viikon 27 tienoolla ja nämä uusimmat viikolla 34. Erot mahan koossa ovat kyllä selkeät! Lisäksi olen tietysti räpsinyt joitain epämääräisiä, huonosti valaistuja kuvia mahastani itse, mutta raskaustunnelmien fiilistelyn sijaan niistä voi lähinnä seurata vatsan kokoa. Alunperin ajattelin, että ottaisin joka maanantai raskausviikon vaihtuessa kuvat mahasta, ja jonkin aikaa teinkin niin vatsan alkaessa pikkuhiljaa erottua viikolla 18. Aika pian viikoittainen kuvien ottaminen kuitenkin unohtui, ja nyt raskauden loppupuolella olen muistanut ikuistaa itseni raskausviikkojen vaihteessa ehkä joka kolmas kerta. Kyllä niistä silti ainakin vähän kehityskaarta pystyy hahmottamaan.

Juhannus kaupungissa

Hyvää juhannusta!

Sekä miehen että minun puolen sukuni mökeille oli sen verran tunkua, että me jäimme ihan suosiolla kaupunkiin juhannukseksi. Miehellä oli perjantaina vapaapäivä, joten suuntasimme jo aamupäivällä ruokakauppaan tekemään viikon ostokset sekä hakemaan vähän juhannussyötävää iltapalaksi. Yleensä päivän ohjelmaamme kuuluu puolen tunnin henkilökohtainen hetki Jumalan kanssa ja puoli tuntia yhteistä Raamatun tutkimista ja rukoilua, mutta tänään päätimme korvata ne poikkeuksellisesti gospel-levyraadilla. Valikoimme kumpikin viisi hengellistä biisiä eri genreistä, kuuntelimme ne yhdessä ja annoimme toistemme kappaleille numerot. Soitimme muun muassa näitä muutama postaus aiemmin esittelemiäni artisteja. Keskiarvoista tuli varsin korkeat, koska hengellinen musiikki nyt vain on melkein aina hyvää. 

Yleensä kaverimme tulee meille perjantaisin pelaamaan, mutta juhannuksen takia olimme siirtäneet perjantaipelailut tältä viikolta jo torstai-iltaan. Kotona oleilun sijaan suuntasimmekin illaksi miehen kaverin luokse, jonne kokoontui illan mittaa iso porukka väkeä. Sää oli onneksi hyvä, joten pystyimme istumaan koko illan ulkona terassilla. Loppuraskauden myötä minulla on jatkuvasti kuuma, joten vaikka auringon laskiessa paljaita sääriä alkoi vähän paleltaa, tarkenin hellemekossa ja neuletakissa oikein hyvin. Mies sen sijaan hytisi välillä shortseissaan. Hassua, miten roolit ovat nyt kääntyneet päälaelleen - yleensä minä olen vilukissa, kun taas hän valittaa hikoilua.

Juttelimme, oleilimme, joku kävi saunassa ja  me grillasimme mukaan ottamamme grillitassut ja söimme niitä perunasalaatin kanssa. Illemmalla muut pelasivat juomapelejä, mutta se ei meitä häirinnyt. Kaikki tietävät, että emme käytä alkoholia, ja ihmisten kanssa on yleensä ihan mukava viettää aikaa, vaikka he olisivatkin humalassa. Supermyöhään emme kuitenkaan viihtyneet, vaan lähdimme yhdentoista maissa kotia kohti. Nappasimme uimisesta ja pihalla olosta nauttimaan päässeen koiramme mukaan hoidosta miehen vanhemmilta ja veimme matkalla yhden kaverin kotiin.

Loput juhannusviikonlopusta vietämmekin varmaankin ihan kotosalla ilman ihmeempiä suunnitelmia. Viikonloppu tuntuu kyllä heti tosi pitkältä, kun siihen tulee yksi päivä lisää. Vaikka itse olen muutenkin lomalla, miehen opiskelupäivät ja niiden aikana tekemäni kotityöt ja tenttiin lukemiset kuitenkin rytmittävät jonkin verran minunkin arkeani.

Somemaailma ja yksityisyys

En ole kertonut blogissa sukunimeäni, asuinpaikkakuntaani, opiskelemaani alaa tai kenenkään läheisteni nimiä. Kuvissani ei näy kasvoja. En ole koskaan ollut kova somettamaan tai jakamaan sisältöä itsestäni internetissä, joten päätös pysytellä anonyymina on ollut helppo ja luonteva. Haluan kirjoittaa vapaasti ilman pelkoa siitä, että tutut bongaavat tekstini tai miettimättä, kenen kaikkien kannalta ajateltuna blogini pitää olla korrekti.

Erityisesti nykyisessä somemaailmassa nimenomaan henkilöbrändi on kuitenkin todella tärkeä tekijä. Esimerkiksi blogin nimi on nykyisin todella usein sisällöntuottajan oma nimi, ja pelkän yhden kanavan sijaan menestyvät vaikuttajat toimivat niin blogeissa, Instagramissa kuin YouTubenkin puolella. Jos havittelisin menestyvää blogia ja laajaa lukijakuntaa, strategiani pysytellä piilossa olisi takuuvarma haitta. Onneksi sellainen ei kuitenkaan ole minulle tärkeää. Persoonalleni ei sopisi valokeilassa paistattelu ja ilkeiden nettikommentoijien riepottelun kestäminen.

Kasvojen ja henkilötietojen rajaaminen pois on ollut sekä bloggaamista helpottava että vaikeuttava tekijä.  Kirjoittaessa en koe, että olisin joutunut juurikaan huomioimaan anonymiteettiä. Esimerkiksi opinnoista olen kuitenkin välillä joutunut kirjoittamaan melko ympäripyöreästi ja tarkemmat, omaan alaani pureutuvat tekstit ovat jääneet julkaisematta. Kuvaamiseen vaikutukset ovat olleet aika lailla kaksijakoiset. Bloggaamisessa kirjoittaminen on ehdottomasti se minun juttuni, ja kuvat tulee usein otettua nopeasti muutamassa minuutissa tai kaivettua arkistojen kätköistä. Toisin sanoen: en panosta blogin kuvitukseen mitenkään hirvittävästi, vaan minulle riittää, että joka postauksessa on vähintään yksi kuva, joka liittyy aiheeseen tai näyttää muuten vain riittävän hyvältä. Kasvojen piilottamisessa hyvää on se, että pystyn hoitamaan valokuvaamisen täysin itse. Esineitä taustalla -tyyppisten otosten tai maisemakuvien ottaminen on helppoa ja näppärää yksinkin. Jos julkaisisin blogissa kuvia itsestäni, joutuisin rekrytoimaan miehen kuvaajaksi paljon nykyistä useammin. Hän ei ole kovin innostunut ajatuksesta, ja omakuvien ottaminen tuntuu paljon enemmän valmistelua vaativalta operaatiolta kuin luonnon tai tavaroiden kuvaaminen. Jos julkaisisin itsestäni kasvokuvia, tuntuisi myös helposti siltä, että niitä pitää tietyin väliajoin olla.

Toisaalta omien kasvojen näyttäminen helpottaisi kuvaamista siinä mielessä, että saisin yhden kuvitusmahdollisuuden lisää. Ainaiset esineasetelmat, kukat ja puut kun tuntuvat välillä kiertävän kehää blogissani. Koska en julkaise kuvia itsestäni, joudun aina miettimään jonkun muun aasinsillan postauksen tekstin ja kuvan välille. Ja onhan totta, että kuvat ihmisistä ovat usein mielenkiintoisempia kuin pelkät tavarat. Onneksi blogi on minulle kuitenkin niin matalan kynnyksen kanava, etten jaksa juuri stressata tai miettiä postausten tyylikkyyttä tai optimaalista laatua. Haluan pitää blogin rentona harrastuksena, jonne voin postata ilman suorituspaineita.

Nimenomaan suorituspaineissa anonyymina pysyttely onkin auttanut. Koska en mainosta blogiani melkein koskaan ja lukijoita ei mieheni lisäksi pahemmin ole, en joudu miettimään, mitä teksteistäni ja minusta ajatellaan. Tutut varmasti pystyisivät tunnistamaan minut blogini perusteella, jos he tänne eksyisivät, mutta todennäköisyys sille on hyvin pieni. Kukaan tuntemattomampi tyyppi ei tiedä, kuka blogin takana on. Se tuntuu hyvältä ja vapauttavalta. Minulla on omat, harvakseltaan päivittyvät somekanavat yksityiselle minälle ja tosielämän tuttaville, mutta blogissa olen anonyymi.

Huolimatta omasta suhtautumisestani julkisuuteen ja somenäkyvyyteen en koe, että sellaisessa olisi mitään väärää. Seuraan itsekin lukuisia vaikuttajia, jotka jakavat suuren kaistaleen yksityiselämästään nettiin. Erityisesti perheaiheista sisältöä tuottavia kritisoidaan usein lasten yksityisyyden turmelemisesta, mutta henkilökohtaisesti en näe esimerkiksi lasten kasvokuvien julkaisemista sinänsä ongelmallisena. Itse en niin aio täällä blogissa tietenkään tehdä (olisihan järjetöntä, jos julkaisisin tunnistettavia kuvia lapsestani mutten itsestäni), mutta esimerkiksi omaan henkilökohtaiseen someeni tulen mitä luultavimmin postaamaan myös otoksia vauvasta. En koe Internettiin laitettuja asiallisia ja kunnioittavia kuvia lasta vahingoittaviksi, etenkään, koska nykymaailmassa kuvien jakaminen on aivan normijuttu. Tietenkin asiaa pitäisi pohtia aivan erilaiselta pohjalta, jos minulla todella olisi sadantuhannen suomalaisen joukko Instagram-feediäni seuraamassa. Näin yksityishenkilönä, jota seuraavat ainoastaan tosielämän tutut, en kuitenkaan näe siinä ongelmaa.

Postauksen kuvat ovat Pixabaysta - milläs muulla sitä some-postauksen kuvittaisi kuin Internetin ihmemaailmasta löydetyillä otoksilla.

Kolme vuotta naimisissa: muistoja häistä

Meidän häistämme on tänään tasan kolme vuotta aikaa. Olen kirjoittanut blogiin jonkin verran parisuhdeaiheisia postauksia, muun muassa parisuhteen hoitamisesta ja sitoutumisesta, mutta häistämme en ole tainnut kertoa juuri mitään. Tänään on siis aika uppoutua vähän noihin kolmen vuoden takaisiin tunnelmiin.

Menimme naimisiin nykymittapuulla tarkasteltuna varsin lyhyellä varoitusajalla. Kihlauduimme helmikuussa ja astelimme alttarille jo alle neljä kuukautta myöhemmin. Se ei kuitenkaan ollut millään tapaa ongelma, koska olimme puhuneet avioliitosta jo kauan ennen kihlausta ja minä olin suunnitteluorientoituneena tyyppinä miettinyt ja selvitellyt jo pitkälti etukäteen, millaisia juttuja hääjärjestelyissä tulisi ottaa huomioon. Aika nopeasti päätimme, että haluamme pienet ja yksinkertaiset häät. Ajatus huomion keskipisteenä patsastelusta ja valtavista kekkereistä ahdisti molempia, eikä myöskään tuhansien eurojen sijoittaminen yhteen päivään houkutellut. Vieraslistalle päätyi lopulta reilut 20 nimeä: molempien perheenjäsenet eli vanhemmat ja sisarukset, isovanhemmat sekä kummankin kaksi läheisintä ystävää.

Kirkkovihkiminen oli meille itsestäänselvyys, koska nimenomaan hengellinen elementti ja siunaus ovat avioliitossa meille tärkeitä. Emme ole evankelis-luterilaisia, mutta meidät vihittiin silti kauniissa luterilaisessa kirkossa oman seurakuntamme tutun pastorin toimesta. Vihkimisen jälkeen juhlaa jatkettiin ravintolassa. Koska häät olivat pienet ja niiden ei ollut tarkoitus kestää perinteiseen tyyliin tuntitolkulla, ravintola pöytiintarjoiluineen tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. Kokoonnuimme ensin ravintolan terassilla, jossa kohotettiin alkumaljat ja otettiin yhteiskuvia vieraiden kanssa. Ravintolassa söimme alku-, pää- ja jälkiruoat (tavanomaista hääkakkua ei ollut), ja aina ruokalajien välissä oli pientä ohjelmaa. Isäni ja bestmanit pitivät pienet puheet, kaaso soitti yhden kappaleen huilulla ja ruokailun aikana pöydissä kiersi vieraskirja, johon vieraat saivat kirjoittaa avioliittovinkkejä ja muita terveisiä. Hääyön viettoon menimme ihan vain miehen kotiin; se tuntui rennommalta ja mukavammalta vaihtoehdolta kuin hotelli. Varsinaista häämatkaa emme ole tehneet vieläkään, mutta miehen kavereilta häälahjaksi saatu kylpyläviikonloppu hääkesän jälkeisellä joululomalla oli eräänlainen minihäämatkamme.

Häiden kokonaisbudjetiksi tuli reilut 2500 euroa, josta suurin osa kului (vanhempieni kustantamaan) ruokailuun. Pyrimme säästämään kaikessa missä pystyimme kuitenkaan tinkimättä itsellemme tärkeistä asioista. Esimerkiksi kampauksen ja meikin suhteen minulla ei ollut ennakkoon tarkkoja toiveita, joten koekampauksellisen, "hää"-etuliitteellä varustellun ajan sijaan varasin itselleni halvemman juhlakampauksen. Hääautona oli miehen isän vaaleansininen jenkkiavoauto, täydellinen häämekko löytyi viimeisenä jämäkappaleena juhlapukuliikkeen poistomyynnistä sadalla eurolla ja hunnun minulle ompeli kaasona toimineen ystäväni äiti. Valokuvaamassa oli valokuvausta opiskeleva tuttava, joka kuvasi meistä upeat potretit sekä vihkitilaisuuden kirkossa. Ravintolassa kuvia räpsi ainoastaan kaverini, ja koko juhlan videokuvauksesta huolehti niin ikään amatöörikaveri miehen videokameralla. Ohjelmaankaan ei mennyt lainkaan rahaa, sillä musikaaliset kaasoni huolehtivat musiikista sekä kirkossa että juhlapaikalla. En myöskään kokenut koristeita tarpeellisiksi, vaan tein itse ainoastaan kutsukortit.

Tärkeä perinnejuttu minulle oli kukkakimppuni, jossa oli äidin ja mummin kesäkuisten häiden perinnettä jatkaen kieloja. Koska hääseurue oli niin pieni, kukkaviehe tuli ainoastaan sulhaselle. Vaikka oma kimppuni ei ollutkaan halvin mahdollinen, kokonaisuudessaan kukkiin kului siis varsin maltillisesti rahaa. Miehelle ostimme uuden puvun, mutta koska hänellä ei ollut ennestään juurikaan juhlavaatteita, sama puku on päässyt käyttöön monissa muissakin kekkereissä. Myös vihkisormukset olivat edulliset, omani taisi kustantaa alle 200 euroa. Sormukseen tuli pieni timantti, mikä on mielestäni symbolisesti kiva juttu, mutta muutoin se on tyyliini sopivan yksinkertainen.

Koska kutsuimme varsinaisiin häihin ainoastaan kaasot ja bestmanit, järjestimme muille kavereille rennommat kekkerit erikseen kahden seuraavan viikonlopun aikana. Seurakuntaporukalla kokoonnuimme vanhempieni luokse rentoihin, lautapelien pelailua ja yhdessäoloa sisältäneisiin juhliin, kun taas miehen kaveriporukan kanssa vietimme mökkiviikonlopun. Mielestäni oli huomattavasti mukavampaa ja tunnelman kannalta vapautuneempaa, kun ei tarvinnut yrittää yhdistää eri kaveriporukoita ja vielä sukulaisiakin samoihin, perinteisiin hääjuhliin. Erillisten kemujen ansiosta kaikkien kanssa ehti oikeasti viettää aikaa ja tehdä juuri niitä juttuja, joista kukin pitää ja joka meitä yhdistää.

Kokonaisuudessaan häät ja niiden suunnittelu oli juuri sentyyppinen projekti, joita rakastan. Vaikka juhlien järjestäminen ylipäätään ei kuulu suosikkijuttuihini (stressaan aina ihan liikaa sitä, onhan kaikilla varmasti kivaa), häiden yksityiskohtien organisoiminen oli listauksia ja budjettisuunnittelua fanittavalle meikäläiselle oikein sopivaa hommaa. Avioliitto on meille paljon tärkeämpi ja suurempi asia kuin pelkät hääjuhlat, mutta olen tyytyväinen siihen, että saimme kivat ja meidän näköisemme juhlat.

Synnytyskassin sisältö

En ole vielä pakannut sairaalakassia (enkä edes päättänyt, mihin laukkuun kaikki tarvikkeet laitetaan), mutta luetteloa synnytyksessä mahdollisesti tarpeellisista asioista olen koostanut jo pidemmän aikaa. Suurena apuna ovat olleet muiden synnyttäneiden synnytyskassilistaukset. Periaatteessahan sairaalassa ei välttämättä tarvitse juuri mitään: kaikki supervälttämätön tarjotaan kyllä talon puolesta, ja koska asumme lähellä sairaalaa, mies voi tarvittaessa käydä hakemassa unohtuneita tarvikkeita myöhemminkin. Omaa oloa kuitenkin rauhoittaa, kun kaikki olennainen on jo valmiiksi mietitty ja mukaan pakattu.

Ykkösprioriteetit. Kännykkä latureineen, kamera, neuvolakortti ja synnytyssuunnitelma. Kännykällä voi pitää yhteyttä ulkomaailmaan ja se toimii viihdykkeenä, kamera on tietenkin olennainen vauvan ensihetkien ja ehkä synnytyksenkin taltioimiseen. Olen kirjoittanut synnytyssuunnitelmaa Wordiin, mutta siellä se ei tietenkään hirvittävästi hyödytä, vaan minun pitäisi vielä kirjoittaa lista jonnekin paperille tai rekrytä mies tulostamaan se koululla paperille. Paperisen neuvolakortin sijaan nykyään käytössä on sähköinen järjestelmä, joten neuvolakortin unohtuminen ei olisi mikään katastrofi. Mahdollisten käyttökatkojen varalta pakkaan silti paperiversionkin mukaan.

Vaatteet. Sairaalasta saa tietenkin sairaalavaatteet itse synnytystapahtumaa varten. Kotiutumista ja mahdollista muutakin hengailua ajatellen otan kuitenkin mukaan rennot lököhousut, imetykseen sopivan t-paidan sekä vaihtosukat ja -alusvaatteet. Myös miehelle pakataan varmaan ainakin rennot olohousut ja jotakin vaihtovaatetta.

Imetystarvikkeet. Imettämistä varten aion pakata sairaalaan parit imetysrintaliivit, kestoliivinsuojia ja nännivoidetta. Rintakumeja tai maidonkerääjiä en ole hankkinut etukäteen, vaan ne ostan sitten kotiutumisen jälkeen, jos tarvetta tuntuu olevan. Manuaalinen rintapumppu odottaa valmiina kotona, mutta jos sairaalassa sille on tarve, lainaan sairaalan pumppua.

Vauvan tarvikkeet. Olen saanut jo suurin piirtein päätettyä, missä vaatteissa vauva kotiutuu sairaalasta. Otan kuitenkin varmaan kaiken varalta toisenkin vaatekerran mukaan, jos sairaalassaoloaika venähtää, omia vaatteita haluaa käyttää jo sairaala-aikana tai jostain syystä toinen asu ei tunnukaan sopivalta. Koska laskettu aika on heinäkuun lopussa, uskoisin, että sisävaatekerta riittää ulos lähtiessäkin melko hyvin. Pakkaan kuitenkin ainakin ohuen peiton ja harson mukaan, jotta autolle mentäessä vauva on suojassa mahdolliselta tuulelta. Turvaistuin täytyy tietenkin myös virittää valmiiksi autoon.

Hygieniatuotteet. Shampoo, suihkusaippua, hammasharja ja -tahna, huulirasva, kosteusvoide, hiusharja ja ponnareita, korvatulpat. Kaikki varmaan aika itsestäänselviä - sairaalassakin on kiva peseytyä tutuilla tuotteilla, ja naamalle valuva tukka ei välttämättä ole kovin kiva juttu synnyttäessä.

Välipalaa. Pakkaamme laukkuun miestä varten pari proteiinipatukkaa ja minulle pillimehua, välipalapatukoita sekä ehkä jotain karkkia tai suklaata. Jo synnyttäneen tuttavan suosituksesta aion myös jemmata kotikaappiin kuivattuja luumuja synnytyksen jälkeistä aikaa helpottamaan.

Kesäaika

Vaikka olen lomalla, päivät tuntuvat täyttyvän erilaisista puuhista kuin itsestään. Opiskeluun kuluu aina hetki aamupäivästä, mutten oikein ole varma, mihin kaikki muu aika hujahtaa. Välillä kulutan toki aikaa videoiden tai virkkauksen parissa, mutta lisäksi joka päivälle tuntuu kertyvän jotakin konkreettista menoa. En ole edes tehnyt juurikaan kotitöitä. Mies syö lounaan koululla, joten kokata ei tarvitse yhtä tiheään, ja koska kämppä on niin kuuma, esimerkiksi imurilla hurruttelu ja lämpimän ilman puhaltaminen kotiin ei paljoa houkuttele. Tänään sentään skarppasin vähän ja laitoin pyykit, tiskit ja keittiön takaisin ruotuun. Huomenna meille tulee myös tuttuun tapaan kaveri pelailemaan, joten karvapalloista täydelle lattialle täytyy tehdä jotakin.

Vanhempani lähtivät lomareissulle, ja heidän koiransa on ollut meillä koko viikon hoidossa. Tänään kävin heidän luona kastelemassa kukat ja tyhjentämässä postilaatikon. Hauvakaveri on piristänyt mukavasti arkea, mutta kahden liikkuvaisen ja aivan erikokoisen koiran ulkoiluttaminen yksin on ollut vähän haasteellista, koska mies on päivälenkkiaikoihin koulussa. Olemmekin siirtäneet pitkän kävelylenkin iltoihin, jolloin on muutenkin viileämpää ja mukavampaa ulkoilla. Päivällä olen ainoastaan käyttänyt koirat pissakierroksella lähipuistossa.

Olen käynyt itsekseni kaupungilla, tavannut parasta ystävääni ja hänen pientä vauvaansa, viettänyt piknikiä toisen hyvän ystäväni kanssa sekä kyläillyt omien ja miehen vanhempien luona. Maanantaina oli jälleen kaverin baby showerit. Paikalla oli monia vanhoja tuttuja, joiden kanssa vietin paljon aikaa lukioikäisenä, mutta joita en ole viime aikoina juurikaan tavannut. Oli kiva vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan ja ylipäätään viettää aikaa ja höpötellä mukavassa porukassa.

On kiva, että tekemistä riittää, mutta samalla tuntuu, että aika kuluu hirveää vauhtia. Juurihan vasta kuukausi vaihtui ja nyt ollaan jo kesäkuun puolivälissä. Kesä ja loma kiitävät karkuun, vaikka samalla tietysti odotan jo loppukesää ja vauvan syntymää.

Kristilliset musiikkisuosikkini

Kuuntelemme autossa pelkästään kristillistä musiikkia, jota mies on ladannut muistitikulle. Lista on kasvanut vähitellen löytäessämme uusia, hyviä bändejä ja on tätä nykyä todella laaja ja monipuolinen. Myös tyylilajeja löytyy laidasta laitaan. Vaikken muuten arjessa kuuntele ikinä vaikkapa raskaampaa musiikkia, hengellisen elementin ansiosta oikeastaan mikä tahansa genre toimii. Tänään ajattelinkin jakaa muutaman suosikkiartistin kanssanne. Kristillisten bändien bongaaminen ei aina ole ihan helppoa, koska läheskään kaikki artistit eivät ole vaikkapa Spotifyssa tai YouTubessa, joten ehkä tämän listauksen kannalta joku löytää uusia tuttavuuksia. Olisin voinut luetella vielä vaikka kuinka monta muutakin bändiä, mutta ehkä nämä 15 riittävät alkuun.

Suomenkielisiä suosikkeja minulla on todella paljon. Hengellisessä musiikissa suomen kieli miellyttää minua englantia enemmän, koska kotimaisessa musassa tulee väkisinkin keskityttyä sanomaan vielä tavallistakin tarkemmin. Ehkä lempparini kaikista on varmasti monelle tuttu KLS, jonka tuotanto on pitkän toiminnan aikana ehtinyt paisua laajaksi kokoelmaksi ajatuksia herättäviä ja toimivia kristillisiä kappaleita. KLS:ssä minua viehättävätkin ennen kaikkea sanoitukset sekä laulajan Pertun todella hyvä ääni. Muita suomenkielisiä lemppareitani ovat Think Twice. Menevämmän ja iloisemman tyylisiä suosikkejani ovat mm. Park7 ja GodFm, joista jälkimmäinen käyttää nykyisin nimeä GFM. Myös Kraka on yksi suosikeistani. Heilläkin vahvuus ovat usein sanoitukset.

Raskaammasta kategoriasta autossamme soi usein Demon Hunter ja Theocracy. Kuten sanottu, en muutoin kuuntele metallia, mutta kummatkin osuvat siitä huolimatta hyvin makuuni. Vaikka tyylilaji on selvästi raskaampaa, kappaleissa on kuitenkin yleensä selkeät melodiat, joista pidän. Ei ihan yhtä metallikategoriaan menevä mutta silti raskaampaa tyyliä edustava lempparini on myös esimerkiksi suomalainen Lumina Polaris. Lumina Polariksessa on lisäksi yleensä todella hyviä sanoituksia.

Vaikka yleisestä olemuksestani sitä ei ehkä ihan heti arvaisi, yksi lempigenreistäni musiikkirintamalla on rap. Räppirintamalta löytyy tosi monia kotimaisia artisteja, kuten monelle tutut Immanuel, Pastorit ja BigBless. Ykkössuosikkini on kuitenkin englanniksi ja espanjaksi biisejä tekevä Psalms of Men. Heidän tuotantonsa ei ole kovin laaja ja biisejä ei juurikaan löydy esimerkiksi YouTubesta tai Spotifysta, mutta tykkään tosi paljon heidän kappaleistaan.

Vähän harvinaisempia genrejä kristillisellä kentällä edustavat reggaehenkinen Katajainen Kansa, eurodance-tyylinen G-Powered sekä tunnelmallinen Serafiel. Kaikki kolme ovat suomalaisia, vaikka Serafiel laulaakin englanniksi ja myös G-Powered on tehnyt joistain biiseistään englanninkielisiä versioita. Näistä lempparini on Serafiel, joiden kappaleiden fiilis on mielestäni tosi hieno ja miellyttävä.

Raskausviikot 31-33

Mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä nopeammin aika kuluu. Siinä missä alkuraskaudesta luin joka päivä raskaussovelluksen infot ja odotin viikkojen vaihtumista kuin kuuta nousevaa, nyt päivät vain rullaavat ohi. Joudun kysyttäessä varmistamaan kännykästä, mikä raskausviikko minulla on meneillään.

Toukokuun alkupuolella kävin neuvolassa. Beben asennosta ei meinattu ensin saada selkoa, ilmeisesti siksi koska hän hengaili niin ylhäällä kohdussani, mutta pikaisella ultrauksella onneksi selvisi, että hän on raivotarjonnassa kuten kuuluukin. Muutenkin kaikki oli edelleen oikein hyvin. Oma hemoglobiinini vain oli laskenut aimo harppauksen, joten jouduin aloittamaan rautalisän syömisen. Onneksi en ole ainakaan toistaiseksi saanut pillereistä mitään oireita, enkä ole kokenut itseäni mitenkään tavallista väsyneemmäksi. Tulevilla viikoilla onkin jo perhevalmennus, lääkärikäynti ja uusi neuvola-aika, joten aika pian päästään tsekkaamaan, onko raudan syömisestä ollut mitään apua.

Helle on tuntunut raskaalta ja etenkin öisin jopa lakana on liikaa peitoksi. Myöskään sylikkäin miehen kanssa nukkuminen ei tule näillä keleillä kysymykseenkään. En tiedä, kuinka paljon tuskastelussa kyse on raskaudesta ja kuinka paljon ihan vaan ylipäätään helteen rasituksesta. Kuumuudesta huolimatta oloni on pysynyt muutoin oikein hyvänä. Kasvava maha painaa välillä kylkiä ja kumartelu ei ole enää kauhean näppärää, mutta kaiken kaikkiaan voin loistavasti. Vatsan kasvun lisäksi kehossani on tapahtunut yksi toinenkin muutos. Huomasin viikon 32 tienoolla ensimmäistä kertaa haalean viivan mahassani. Olin jo ajatellut, että minulle ei tule lainkaan linea negraa, kun sellaista ei tiirailusta huolimatta ollut näitä viikkoja aiemmin ilmaantunut, mutta näköjään sekin voi tulla vielä näin loppuvaiheessa.

Kuten kuvistakin näkyy, äitiyspakkaus saapui viimein pari päivää sitten postiin. Olen aivan rakastunut! Käytin useamman tunnin järjestellen vauvanvaatteet koon mukaan, miettien yhdistelmiä ja varmistaen, että kokoelmassa ei ole vaatteita, jotka eivät yhdisty kivasti minkään samankokoisen kanssa. Kaikki asettui yhteen paremmin kuin olin uskaltanut  edes toivoa. Vaikka Kelan nettisivujen mukaan äitiyspakkauksen bodyt ja housut vastaavat kolmea eri kokoa (50-56, 62-68 ja 68-74), todellisuudessa monet vaatteet olivat ihan erikokoisia kuin olin etukäteen ajatellut. Jopa livenä kokojen järjestely oli vähän haastavaa, koska vaatteet olivat malleiltaan niin erilaisia. Onneksi itse kirppareilta hankkimani ja nyt äitiyspakkauksesta saadut kuteet asettuivat silti oikein kivaksi valikoimaksi. Ainoastaan valkoisia sukkia tarvitaan vielä, muutoin sain  mätsättyä niin housuista, bodyista kuin asusteistakin kaikista useampia järkeviä asuyhdistelmiä. Seuraavaksi voikin sitten alkaa miettiä pyykinpesu-urakkaa, vaunujen ja turvaistuimen asentamista sekä sängyn kuntoon laittamista. Synnytys ja vauva-arki ovat samaan aikaan niin lähellä, ja kuitenkin kaukana.

Shoppailureissu ja ajatuksia pukeutumisesta

Kävin keskiviikkona äidin ja siskon kanssa ostoskeskuksessa shoppailukierroksella. Reissu oli osaltani oikein tuottoisa ja sai minut pohtimaan taas hieman vaatteisiin ja kuluttamiseen liittyviä teemoja. Raskausaikana ja tulevan imetyksen myötä vaatteita katsoo ihan eri silmin kuin aiemmin. Oli hassua pyöriä äidin ja siskon perässä normiosastoilla, kun nyt raskaana ollessa olen tottunut käymään läpi sen ainoan raskausvaateosaston henkkamaukalta ja ohittamaan automaattisesti normihyllyt. Nyt suuntasin kuitenkin tarkoituksella tavallisille osastoille, koska halusin löytää mekon, jota voisi käyttää paitsi nyt raskausaikana, myös imettäessä ja jopa tulevina kesinä ilman vauva-ajan rajoitteita. Kunhan helma oli riittävän pitkä, kangas joustava ja koko tavallista muutaman pykälän suurempi, myös tavallisilta osastoilta löytyi yllättävän hyvin vaatteita, jotka mahtuivat mahan kanssa.

Ostin itse itselleni paketillisen alushousuja, mutta loput ostokseni äiti halusi ihanana maksaa puolestani. Sain Gina Tricotista mukavaa puuvillamatriaalia olevan mekon, jossa on rento hengailla nyt kesän lämpiminä päivinä. Jäljellä oli ainoastaan koot XS ja XL, mutta yllätyksekseni XL ei ollut yhtään hullumman näköinen. Iso koko sai helman ulottumaan riittävän pitkälle mahasta huolimatta, ja koska olkaimet ovat säädettävät, rinnusta ei silti jäänyt turhan alhaalle. Etuosan solmuyksityiskohta tekee myös imettämisestä superhelppoa, joten aion luultavasti käyttää mekkoa vielä vauvan synnyttyäkin, vaikka se saattaakin jäädä isosta koosta johtuen vähän teltaksi mahan kutistuessa.  Toinen äidin minulle ostama mekko on Mamalicious-merkkiä, josta olen kuullut todella paljon hyvää.  Vaaleansininen, erittäin mukavaa ja joustavaa kangasta oleva mekko toimii nyt kesällä mahan kanssa, mutta koska kyseessä on imetysvaate, voin käyttää sitä vaikka koko vauvavuoden. Koska malli on neutraali ja istuva, mekko toimii varmasti mainiosti syksyn ja talvenkin tullen paksujen sukkahousujen ja neuletakin kanssa. Mekkojen lisäksi äiti kustansi minulle vielä kaksi hiusdonitsiakin. Olen jo pitkään halunnut kokeilla niitä, ja nyt kesällä on hyvä tilaisuus pitää tukkaa kiinni, kun ei ole pipoa häiritsemässä hiustyylejä.

Olen jo vuosia shoppaillut vaatteita todella harvoin. Miehen kanssa piipahdamme säännöllisesti kirpputoreilla, ja jos minulla on jokin tarve mielessä, vilkaisen yleensä myös vaaterekkejä. "Tavallisissa" vaatekaupoissa en kuitenkaan käy kuin todella satunnaisesti, yleensä juurikin äidin ja siskoni kanssa. Nyt raskausaikana vaateostoksia on kuitenkin tullut tehtyä huomattavasti normaalia enemmän, koska tarve hankinnoille on ollut kasvavan mahan kanssa tietysti ihan eri luokkaa kuin tavallisessa arjessa. Kevään mittaa raskausvaateosastojen kiertely on ollut tyypillinen aktiviteetti vauvaa odottavan parhaan ystäväni kanssa.

Kirjoitin raskausajan pukeutumisesta tarkemmin tässä postauksessa. Lisäksi ostin toukokuussa itselleni kesää varten shortsit. Iloisena päivityksenä kerrottakoon myös, että postauksessa kertomani vikahankinta eli liian suuret Lidlin raskausfarkut ovat kuin ovatkin nyt raskausviikkojen kartuttua käyttökelpoiset. Vähemmän kivana juttuna täytyy kuitenkin sanoa, etten juuri voi suositella H&M:n raskausvaatteita laadun puolesta. Edellisen postauksen kuvassa näkyvään tummanvihreään raitapaitaan tuli reikä kainalosaumaan jo ensimmäisessä pesussa, ja myös erään toisen paidan ohut kangas on rispaantunut lähes reiälle kainalosta. Reiän paikka ei onneksi ole näkyvä eikä siten haittaa käyttöä, mutta eipä laadulle silti voi näiden kokemusten perusteella hurrata. Vaikka raskaus kestää vain vähän aikaa, vaatteita tulee kuitenkin käytettyä usein, ja ainakin itse haluan säästää ne mahdollisia tulevia raskausaikoja varten. Huono laatu ei siis todellakaan ole ok, ei edes raskausvaatteissa.

Vaikka raskauden jälkeen maha toivon mukaan häviää ja mahdun vanhoihin vaatteisiini, imetys asettaa haasteita pukeutumiseen vielä pitkälle tulevaisuuteen. Minulla on valmiina muutama imetykseen soveltuva paita, ja onneksi alaosiin imetys ei vaikuta. Pahoin kuitenkin pelkään, että suurin osa normivaatteistani on aika mahdottomia näppärän ja sujuvan imetyksen näkökulmasta. Toisaalta nyt raskausaikana on mielestäni ollut aika kivaakin tottua siihen, että vaatevalikoima on hyvin rajattu. Ison valikoiman pläräämisen sijaan minulla on joka päivä ylläni farkut ja joku muutamasta puhtaana olevasta paitavaihtoehdosta. Samat hyväksi havaitut yhdistelmät toistuvat päivästä toiseen, mutta vaatteita on kuitenkin sen verran, että kykenen pukeutumaan säänmukaisesti. Toki pienen valikoiman mukavuuteen voi vaikuttaa sekin, että kaikki raskausvaatteet on ostettu lähikuukausina. Ne vastaavat hyvin tämänhetkistä makuani, enkä ole ehtinyt kyllästyä niihin.

Olen joka tapauksessa ajatellut, että jahka selviän raskaus- ja imetysvaatteiden aikakaudesta, haluaisin muokata vaatekaappiani. Esittelin viime vuoden puolella täällä blogissa koko vaatekokoelmani, ja kuten tuosta postauksesta kävi ilmi, suurin osa kuteistani on todella vanhoja. Minulla on reilusti vaatteita, liikaakin, ja iso osa on siskoni perintöä tai muuten vain viidestä kahdeksaan vuotta vanhoja. Valtaosassa ei ole mitään varsinaista vikaa, joten en oikein osaa luopua niistä, mutta hyvin monia käytän harvakseltaan, koska ne eivät sitten myöskään ole ihan omaa tyyliäni. Lisäksi vanhoista ja jo vähän repsahtaneista vaatteista on vaikea luopua, koska läheskään kaikki eivät ole enää priimaa kirppiskamaa.

Nyt olen kuitenkin miettinyt, että voisin vallan mainiosti karsia vaatteitani rohkeammalla kädellä. Aiemmin pelkonani on ollut se, etten halua ostaa tilalle uutta - mitä jos kaipaankin enemmän valinnanvaraa ja vanhat vaatteeni ovat siinä kohtaa jo kierrätyksessä? Saako karsiminen vaatekokoelmani tuntumaan vain entistäkin huonommin minulle sopivalta, jos en saa tilalle niitä uusia, kivempia kuteita? Toisaalta kuitenkin pidän monista vaatteistani, joten en usko, että vähälle käytölle jääneiden poisto jäisi tosipaikan tullen harmittamaan. Kirpputoreilta on myös mahdollista löytää edullisesti uusia suosikkeja. Pitää vain olla tarkkana, ettei sorru ostamaan "ihan ookoo"-fiiliksen herättäviä vaatteita. Ainakin itse teen kirpputorilla helpommin ostopäätöksen, jos vaate on ihan kiva ja sopivan kokoinen, koska kirppareilla hinta on halpa, valikoima niin paljon rajatumpi ja ylipäätään toivotun tuotteen löytäminen yleensä mutkien takana. Kyseinen toiminta ei kuitenkaan palvele nimenomaan minunnäköiseni vaatekaapin rakentamista.

Saa siis nähdä, mihin suuntaan pukeutumiseni lähtee kehittymään. Pukeutuminen on minulle perusarjessa varsin toissijainen seikka enkä kiinnitä siihen kovinkaan paljon huomiota, mutta sitten välillä kaipuu erilaiseen lookkiin ja tuoreempiin vaatteisiin nostaa päätään. Toisaalta ulkonäkö ei ole minulle järin tärkeää, joten en tiedä, onko ihan ookoo -kuteisiin tyytyminen niin kovin suuri uhraus. Ainakaan mitään yletöntä shoppailua vaativaa uudistusta en tahdo siitä yli pääsemiseksi suorittaa.

Tänään mietin

...viha-rakkaussuhdettani lakanoiden vaihtoon. Rakastan puhtaiden petivaatteiden tuoksua ja tunnetta, mutta niiden paikalleen virittely on jostain syystä ihan hurjan ärsyttävää, vaikkei vie kuin muutaman minuutin. Onneksi nyt kesällä on helpompaa, kun nukumme pelkällä pussilakanalla. Ei tarvitse viritellä peittoa lakanan sisään, sen kun levittää alus- ja pussilakanat sängylle.

...miten kätevää yksin koiraa ulkoiluttaessa on kuunnella podcasteja. Musiikin kuuntelu on mielestäni aina tuntunut koiralenkeillä vähän epäkäytännölliseltä, kun kännykkää pitäisi biisiä vaihtaakseen kaivaa taskusta yhtenään ja plärätä yhdellä kädellä. Podcastit pyörivät Spotifysta kuulokkeisiin kuitenkin tosi näppärästi. Myös virkatessa podcastit ovat käytännöllisiä, koska silmukoita laskiessa en vielä toistaiseksi pysty katselemaan telkkaria tai videoita. Olen tähän asti keskittynyt katselemaan työelämään keskittynyttä Unelmaduunarit -podcastia, mutta varmaan pitää tutustua tarjontaan jatkossa vähän laajemminkin.

... koska äitiyspakkaus tulee. Myönteisen päätöksen saaminenkin kesti pari viikkoa, ja nyt olen odotellut jo ikuisuudelta tuntuvan ajan tekstiviestiä paketin saapumisesta. Haluaisin jo niin päästä käymään vaatteet läpi, tarkistamaan kokojen vastaavuudet ja miettimään asuyhdistelmiä! Tuntuu, etten saa vauvan vaatehankintoja valmiiksi, kun en tiedä, mitä kokoa äitiyspakkauksen vaatteet todellisuudessa vastaavat. Muutenkin pesänrakennusvietti alkaa vähitellen nostaa päätään, vaikka tiedän, että mitään kiirettä ei oikeasti ole. Mutta silti: alle kaksi kuukautta laskettuun aikaan, jokohan pitäisi viritellä pinnasänky ja sairaalakassi valmiuteen?

... että tämän viimeisen tentin jälkeen palaan opintojen pariin vasta reilusti yli vuoden päästä. Aika hurjaa! Ehtiiköhän maisterivaiheen harjoittelun rasittava suorituskäytäntö uudistua, ennen kuin kurssi tulee minulle ajankohtaiseksi?

Lisää valmistuneita käsitöitä

Kerroin aikaisemmin käsityökärpäsen puraisusta ja innostuksestani virkata vauvalle. Ilokseni into ei jäänyt pelkäksi parin päivän rykäykseksi, vaan olen virkkaillut aktiivisesti koukun hankinnasta lähtien. Aiemmassa postauksessa esittelemieni rusettipantojen lisäksi tein vauvalle vielä toisenkin pannan hieman suuremmassa koossa. Tähän pantaan hyödynsin nättiä pastellisävyistä puuvillalankaa ja tein rusetin sijaan somisteeksi kukan. Pannat ovat tosi käteviä virkkuukohteita, koska niihin kuluu niin vähän lankaa ja valmista tulee hetkessä. Kuka tietää, ehkä teen vielä jossain kohtaa vauvalle pari pantaa lisää, niin on vaihtoehtoja ja kokoja mätsäämään eri asuihin.

Pantojen jälkeen virkkasin kolme norsua. Alunperin suunnitelmanani oli askarrella norsuista mobile vauvan pinnasängyn päälle, mutta lopulta kallistuin enemmän vaunukoristeen suuntaan. Aiomme pitää pinnasänkyä aluksi makuuhuoneessamme ja siirtää sen myöhemmin vauvan omaan huoneeseen, joten mobilen kiinnittämistä varten olisi pitänyt joko ruuvata kaksi koukkua kattoon tai ostaa erillinen, sängyn laitaan kiinnitettävä mobileteline. Koska yksi alkuperäisistä motivaattoreistani tehdä mobile itse oli rahan säästäminen, viidentoista euron investoiminen telineeseen ei houkutellut. Eihän se kallis olisi, mutta koska kyseessä on enemmänkin vanhempia ilahduttava koriste kuin oikeasti vauvan kannalta tarpeellinen juttu, päätin, että teen norsuista vaunukoristeen. En ole vielä ihan päättänyt, millaisella narulla ja kiinnityksellä vaunukoristeen kiinnitän, joten vielä toistaiseksi norsut hengailevat erillään toisistaan. Kunhan saamme lähiviikkoina vaunut viriteltyä käyttökuntoon, mittaan tarkemmin koristeen koon ja teen sen valmiiksi vauvaa varten.

Kolmatta projektia miettiessä selailin niin tuttinauhoja kuin helistimiäkin, mutta päätin lopulta aloittaa pehmorievusta. Tiedättehän, pehmoinen riepu, jossa on kiinni jonkin eläimen pää ja kädet? Pinterestissä oli valtava kasa erilaisia ohjeita, mutta päädyin lopulta soveltamaan oman versioni tästä koalalelusta. Oma pehmokaverini muistuttaa ehkä enemmän nallea kuin koalaa, mutta olen silti lopputulokseen tosi tyytyväinen. Kokonaisuudessaan pehmorievun toteuttaminen oli paljon työläämpää kuin etukäteen kuvittelin. Onneksi parin aiemman virkkuutyön sekä yrittämisen ja erehdyksen kautta olen pikkuhiljaa oppinut tulkitsemaan virkkuuohjeita vähän paremmin sekä soveltamaan tarvittaessa hieman itsekin.

Eniten aikaa koalassa kului ehdottomasti pään virkkaamiseen sekä kaikkien irrallisten osien kiinnittämiseen. Vaikka ompelin silmät ja korvat kiinni päähän jo ennen täyttämistä helpottaakseni irtolankojen päättelyä, oli ompelussa jonkin verran hommaa. Aloitin koalan teon pään virkkaamisella, ja koska en ollut aiemmin käyttänyt englanninkielistä virkkuuohjetta, en heti uskaltanut luottaa tuon ylle linkkaamani ohjeen neuvoihin. Siksi googletin suomenkielisen, erillisen ohjeen ja tein päätä varten tarvittavan suurimman pallon tällä ohjeella. Koska käyttämäni lanka oli huomattavasti paksumpaa kuin ohjeessa, päästä tuli huomattavasti suurempi kuin olin etukäteen ajatellut. Onneksi se ei lopulta haitannut ollenkaan. Sovelsin vain koalaohjeessa annettuja tassujen ja rusetin virkkuuohjeita hieman lisäämällä niihin pari silmukkaa ja ylimääräistä kerrosta, niin koalasta ei tullut eriparisen näköistä.

Viimeisenä tein isoäidin neliön periaatteella pienen viltin tai rievun, johon kiinnitin koalan pään ja kädet. Siinä missä muiden osasten teko ja etenkin kiinnittäminen ja päättelyt veivät reilusti aikaa, viltti valmistui yllättävän näppärästi. Kun isoäidin neliössä pääsi vauhtiin, kerroksia kertyi nopeasti. Esimerkiksi tässä on simppeli video-ohje isoäidin neliöön. Huolittelin viltin reunan vielä kerroksella kiinteitä silmukoita.

Näiden lisäksi virkkasin siskoni pyynnöstä hänelle feikki-ampiaispesän. On ollut kiva huomata, miten nopeasti virkkaustaitoni ovat kehittyneet. Nyt pelkän perussuoran kiinteän silmukan virkkaus tuntuu jo vähän puuduttavalta ja uskallan vähintään testata hankalammankin oloisia ohjeita. Seuraavaksi olenkin ajatellut etsiä jonkin helpon vauvanvaatteen ohjeen. Haluaisin myös tehdä virkkaamalla jotakin ristiäislahjaksi parhaan ystäväni vauvalle, mutten ole vielä aivan varma, mitä se voisi olla. Onneksi tässä on vielä kuukausi aikaa hioa taitoja sekä löytää sopiva idea.