13. kesäkuuta 2019

Kesäaika


Vaikka olen lomalla, päivät tuntuvat täyttyvän erilaisista puuhista kuin itsestään. Opiskeluun kuluu aina hetki aamupäivästä, mutten oikein ole varma, mihin kaikki muu aika hujahtaa. Välillä kulutan toki aikaa videoiden tai virkkauksen parissa, mutta lisäksi joka päivälle tuntuu kertyvän jotakin konkreettista menoa. En ole edes tehnyt juurikaan kotitöitä. Mies syö lounaan koululla, joten kokata ei tarvitse yhtä tiheään, ja koska kämppä on niin kuuma, esimerkiksi imurilla hurruttelu ja lämpimän ilman puhaltaminen kotiin ei paljoa houkuttele. Tänään sentään skarppasin vähän ja laitoin pyykit, tiskit ja keittiön takaisin ruotuun. Huomenna meille tulee myös tuttuun tapaan kaveri pelailemaan, joten karvapalloista täydelle lattialle täytyy tehdä jotakin.

Vanhempani lähtivät lomareissulle, ja heidän koiransa on ollut meillä koko viikon hoidossa. Tänään kävin heidän luona kastelemassa kukat ja tyhjentämässä postilaatikon. Hauvakaveri on piristänyt mukavasti arkea, mutta kahden liikkuvaisen ja aivan erikokoisen koiran ulkoiluttaminen yksin on ollut vähän haasteellista, koska mies on päivälenkkiaikoihin koulussa. Olemmekin siirtäneet pitkän kävelylenkin iltoihin, jolloin on muutenkin viileämpää ja mukavampaa ulkoilla. Päivällä olen ainoastaan käyttänyt koirat pissakierroksella lähipuistossa.

Olen käynyt itsekseni kaupungilla, tavannut parasta ystävääni ja hänen pientä vauvaansa, viettänyt piknikiä toisen hyvän ystäväni kanssa sekä kyläillyt omien ja miehen vanhempien luona. Maanantaina oli jälleen kaverin baby showerit. Paikalla oli monia vanhoja tuttuja, joiden kanssa vietin paljon aikaa lukioikäisenä, mutta joita en ole viime aikoina juurikaan tavannut. Oli kiva vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan ja ylipäätään viettää aikaa ja höpötellä mukavassa porukassa.

On kiva, että tekemistä riittää, mutta samalla tuntuu, että aika kuluu hirveää vauhtia. Juurihan vasta kuukausi vaihtui ja nyt ollaan jo kesäkuun puolivälissä. Kesä ja loma kiitävät karkuun, vaikka samalla tietysti odotan jo loppukesää ja vauvan syntymää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti