Somemaailma ja yksityisyys

En ole kertonut blogissa sukunimeäni, asuinpaikkakuntaani, opiskelemaani alaa tai kenenkään läheisteni nimiä. Kuvissani ei näy kasvoja. En ole koskaan ollut kova somettamaan tai jakamaan sisältöä itsestäni internetissä, joten päätös pysytellä anonyymina on ollut helppo ja luonteva. Haluan kirjoittaa vapaasti ilman pelkoa siitä, että tutut bongaavat tekstini tai miettimättä, kenen kaikkien kannalta ajateltuna blogini pitää olla korrekti.

Erityisesti nykyisessä somemaailmassa nimenomaan henkilöbrändi on kuitenkin todella tärkeä tekijä. Esimerkiksi blogin nimi on nykyisin todella usein sisällöntuottajan oma nimi, ja pelkän yhden kanavan sijaan menestyvät vaikuttajat toimivat niin blogeissa, Instagramissa kuin YouTubenkin puolella. Jos havittelisin menestyvää blogia ja laajaa lukijakuntaa, strategiani pysytellä piilossa olisi takuuvarma haitta. Onneksi sellainen ei kuitenkaan ole minulle tärkeää. Persoonalleni ei sopisi valokeilassa paistattelu ja ilkeiden nettikommentoijien riepottelun kestäminen.

Kasvojen ja henkilötietojen rajaaminen pois on ollut sekä bloggaamista helpottava että vaikeuttava tekijä.  Kirjoittaessa en koe, että olisin joutunut juurikaan huomioimaan anonymiteettiä. Esimerkiksi opinnoista olen kuitenkin välillä joutunut kirjoittamaan melko ympäripyöreästi ja tarkemmat, omaan alaani pureutuvat tekstit ovat jääneet julkaisematta. Kuvaamiseen vaikutukset ovat olleet aika lailla kaksijakoiset. Bloggaamisessa kirjoittaminen on ehdottomasti se minun juttuni, ja kuvat tulee usein otettua nopeasti muutamassa minuutissa tai kaivettua arkistojen kätköistä. Toisin sanoen: en panosta blogin kuvitukseen mitenkään hirvittävästi, vaan minulle riittää, että joka postauksessa on vähintään yksi kuva, joka liittyy aiheeseen tai näyttää muuten vain riittävän hyvältä. Kasvojen piilottamisessa hyvää on se, että pystyn hoitamaan valokuvaamisen täysin itse. Esineitä taustalla -tyyppisten otosten tai maisemakuvien ottaminen on helppoa ja näppärää yksinkin. Jos julkaisisin blogissa kuvia itsestäni, joutuisin rekrytoimaan miehen kuvaajaksi paljon nykyistä useammin. Hän ei ole kovin innostunut ajatuksesta, ja omakuvien ottaminen tuntuu paljon enemmän valmistelua vaativalta operaatiolta kuin luonnon tai tavaroiden kuvaaminen. Jos julkaisisin itsestäni kasvokuvia, tuntuisi myös helposti siltä, että niitä pitää tietyin väliajoin olla.

Toisaalta omien kasvojen näyttäminen helpottaisi kuvaamista siinä mielessä, että saisin yhden kuvitusmahdollisuuden lisää. Ainaiset esineasetelmat, kukat ja puut kun tuntuvat välillä kiertävän kehää blogissani. Koska en julkaise kuvia itsestäni, joudun aina miettimään jonkun muun aasinsillan postauksen tekstin ja kuvan välille. Ja onhan totta, että kuvat ihmisistä ovat usein mielenkiintoisempia kuin pelkät tavarat. Onneksi blogi on minulle kuitenkin niin matalan kynnyksen kanava, etten jaksa juuri stressata tai miettiä postausten tyylikkyyttä tai optimaalista laatua. Haluan pitää blogin rentona harrastuksena, jonne voin postata ilman suorituspaineita.

Nimenomaan suorituspaineissa anonyymina pysyttely onkin auttanut. Koska en mainosta blogiani melkein koskaan ja lukijoita ei mieheni lisäksi pahemmin ole, en joudu miettimään, mitä teksteistäni ja minusta ajatellaan. Tutut varmasti pystyisivät tunnistamaan minut blogini perusteella, jos he tänne eksyisivät, mutta todennäköisyys sille on hyvin pieni. Kukaan tuntemattomampi tyyppi ei tiedä, kuka blogin takana on. Se tuntuu hyvältä ja vapauttavalta. Minulla on omat, harvakseltaan päivittyvät somekanavat yksityiselle minälle ja tosielämän tuttaville, mutta blogissa olen anonyymi.

Huolimatta omasta suhtautumisestani julkisuuteen ja somenäkyvyyteen en koe, että sellaisessa olisi mitään väärää. Seuraan itsekin lukuisia vaikuttajia, jotka jakavat suuren kaistaleen yksityiselämästään nettiin. Erityisesti perheaiheista sisältöä tuottavia kritisoidaan usein lasten yksityisyyden turmelemisesta, mutta henkilökohtaisesti en näe esimerkiksi lasten kasvokuvien julkaisemista sinänsä ongelmallisena. Itse en niin aio täällä blogissa tietenkään tehdä (olisihan järjetöntä, jos julkaisisin tunnistettavia kuvia lapsestani mutten itsestäni), mutta esimerkiksi omaan henkilökohtaiseen someeni tulen mitä luultavimmin postaamaan myös otoksia vauvasta. En koe Internettiin laitettuja asiallisia ja kunnioittavia kuvia lasta vahingoittaviksi, etenkään, koska nykymaailmassa kuvien jakaminen on aivan normijuttu. Tietenkin asiaa pitäisi pohtia aivan erilaiselta pohjalta, jos minulla todella olisi sadantuhannen suomalaisen joukko Instagram-feediäni seuraamassa. Näin yksityishenkilönä, jota seuraavat ainoastaan tosielämän tutut, en kuitenkaan näe siinä ongelmaa.

Postauksen kuvat ovat Pixabaysta - milläs muulla sitä some-postauksen kuvittaisi kuin Internetin ihmemaailmasta löydetyillä otoksilla.