Viisi vinkkiä polttarijärjestelyihin

Kuten pari postausta sitten kerroin, olen mukana järjestämässä ystäväni polttareita syyskuulle. Syksy ei ehkä ole sitä tyypillisintä polttarisesonkia, mutta ajattelin silti koostaa tähän postaukseen muutaman vinkin vastaavaa suunnitteleville. Polttareiden järjestäminen on hauskaa mutta yllättävän työlästä, joten suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.

1. Kysy morsiamen mielipidettä. Vaikka polttareiden on yleensä tarkoitus olla yllätys, ainakin jotain suuntaa-antavaa osviittaa juhlakalun toiveista on viisasta kartoittaa etukäteen. Ainakin morsiamen kanta extreme-aktiviteetteihin ja noloihin tehtäviin on syytä olla järjestelijöillä tiedossa. Me saimme morsiamelta ennakkoon listan ihmisistä, joita hän toivoo polttareihin kutsuttavan. Listassa oli myös kyseisten naisten puhelinnumerot, mikä helpotti yhteydenottoa huomattavasti, koska me kaasot emme tunteneet kuin murto-osan kutsutuista. Sen kun pistimme WhatsApp-ryhmän pystyyn ja aloimme kysellä ihmisten aikatauluista.

2. Budjetoi. Kysy hyvissä ajoin, millaisia ajatuksia osallistujilla on polttareihin käytettävästä rahasummasta. Jaa sitten potti osiin hahmottaaksesi, paljonko mihinkin osa-alueeseen (aktiviteetit, ruokailut, tila, kuljetukset, koristeet ja muu ekstra) on käytettävissä rahaa. Tätä kannattaa miettiä myös siltä kannalta, minkä arvelette olevan morsiamelle tärkeää. Haluatteko panostaa hienoon juhlatilaan? Onko morsian haaveillut benji-hypystä tai muusta hintavammasta aktiviteetista? Itse suosittelen panostamaan mieleenpainuviin aktiviteetteihin ja hyvään meininkiin - ulkoiset seikat, kuten koristeet, ovat vain kivaa ekstraa.

3. Säästä kaikesta, mistä voit. Kun isot rahareiät ovat selvillä, pohdi, miten mikäkin osa-alue hoituu mahdollisimman edullisesti mutta silti miellyttävästi. Esimerkiksi ruokailuiden suhteen kannattaa harkita, voisiko aterian tehdä yhdessä kalliin ravintolan sijaan. Kokkailu voi nimittäin olla samalla hauskaa yhteistä tekemistä. Myös aktiviteettien kohdalla voi hyvin miettiä, olisiko yhden tai kahden maksullisen hupailun lisäksi olemassa kivaa, ilmaista puuhaa. Erilaiset rastitehtävät kaupungilla ovat esimerkki klassikosta, joka kysyy enemmän viitseliäisyyttä ja mielikuvitusta kuin kahisevaa.

4. Ota selvää osallistujien mahdollisista suhteista ja kyvyistä ja hyödynnä niitä. Tämä on ehkä kaikista paras säästövinkkini. Esimerkiksi näissä ystäväni polttareissa säästämme pitkän pennin, kun ilta vietetään yhden osallistujan sukumökillä, tanssitunti saadaan tuttava-alennuksella ja kajakit melontaan tulevat kaason vanhempien yrityksen kautta ilmaiseksi. Myös polttarivieraiden omat kyvyt kannattaa tietysti valjastaa käyttöön. Parturi-kampaaja voi loihtia morsiamelle tyylikkään polttarikampauksen, taitava kotikotti pyöräyttää tarjottavia yhteiseen ruokapöytään ja musikaalinen tyyppi laulattaa polttareiden teemabiisiä.

5. Jaa vastuualueita. Etenkin isommalla porukalla kannattaa pyrkiä levittämään järjestelyvastuuta muillekin kuin vain kaasoille. Kaikkien osallistujien ei myöskään tarvitse vaivata päätään koko päivän kululla, vaan joku voi keskittyä polttaritehtävien suunnitteluun, toinen miettiä morsiussaunaperinteitä ja kolmas kehitellä asun morsiamelle. Yhdessä suunnittelu on myös hyvä keino tutustuttaa toisilleen entuudestaan tuntemattomat polttarivieraat toisiinsa jo ennen kemuja.

Vauva-arjen mutkissa

Kun ihmiset kysyvät, miten vauvan kanssa on mennyt, en ole aina ihan varma, mitä vastata. Pääpiirteissään meillä on sujunut aivan loistavasti. Vauva nukkuu oikein hyvin. Hän herää yöllä pari-kolme kertaa syömään ja nukahtaa sitten vaivatta uudelleen. Imetyksen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia ja bebe on kasvanut hienosti. Olen kiitollinen hyvin nukutuista öistä ja erittäin tietoinen siitä, että vauva-arki voisi olla miljoonasti raskaampaa ja hankalampaakin.

Päivien kulku on kuitenkin aika vaihtelevaa. Vauva saattaa nukkua pitkiä päiväunia, katsella hereillä ollessaan tyytyväisenä ympärilleen ja olla tosi helppo ja hyväntuulinen tapaus. Tai sitten hän itkeskelee lähes koko päivän vatsavaivoja, yliväsymystä ja ties mitä rauhoittumatta lainkaan. Huonot päivät tulevat yleensä parin-kolmen päivän sarjoissa, ja silloin oma jaksaminen on kyllä koetuksella. Kun hytkyttelee ja hyräilee hysteerisenä itkevää vauvaa kello yksi yöllä, tuntuu vain niin avuttomalta. Mikään ei auta, mitään ei voi tehdä, tuntuu että vauvalla on koko ajan kaikki huonosti. Sitä ripustautuu toiveeseen, että ehkä hän seuraavan imetyksen päätteeksi nukahtaa tai ehkä vaunulenkin jälkeen hänet saa kipattua suoraan sänkyyn nukkumaan, ja turhautuu, kun vauva avaa kerta toisensa jälkeen silmät ja aloittaa itkun.

Mutta. Sitten se pieni vihdoin nukahtaa hengitystään rohistaen olkapäälle, kipristelee imetyksen jälkeen uneliaana sängyllä, katselee vakavana viisailla syvänsinisillä silmillään ja ilmeilee iloisena. Niin ihana että melkein itkettää. Maailman rakkain oma vauva, en vaihtaisi häntä mihinkään. Pieni kiukkupussi ärripurri, reppana harmistunut raasu. Ei hän tahallaan ole hankala, eikä useimmiten edes ole. Haluaisin vain suojella häntä kaikelta pahalta, pitää ihan lähellä. Harmittaa, kun vatsavaivojen eteen ei voi tehdä peruskonsteja enempää. Enkä läheskään aina edes tiedä, mikä hänellä on hätänä.

Ei tätä elämää vauvan kanssa pystynyt mitenkään kuvittelemaan etukäteen. Tunteiden vuoristorataa, kun arki on samaan aikaan maailman parasta ja ihan peräpeilistä. Rakkautta, ylpeyttä ja hellyyttä omaa pientä kohtaan. Kiirettä, kun mihinkään ei ole oikeasti hoppu mutta vähänkään keskittymistä tai pidempää yhtäjaksoista aikaa vaativiin hommiin ei vain meinaa kyetä. Lapsen kasvun seuraamista, kun kulunut kuukausi on tuntunut samaan aikaan tosi pitkältä ja ihan silmänräpäykseltä vain.

Voi vauva. Kaikki on sun kanssasi niin erilaista, raskaampaa ja silti miljoonasti arvokkaampaa.

Mitä kannattaa huomioida vauvan vaatekaappia koostaessa

Vaikka olen ollut äiti vasta kuukauden, jo tässä ajassa olen ehtinyt oppia vauvanvaatteista yhtä sun toista. Hankintojen tekeminen raskausaikana on aina joiltan osin hakuammuntaa: pienokaisen koosta ei voi olla varma, ja omaan arkeen kätevimmät ratkaisut löytyvät usein vain kokeilemalla. Halusin kuitenkin koota tällaisen listan asioista, jotka kannattaa ottaa huomioon vauvan vaatekaappia koostaessa. Kuka tietää, ehkä teen vielä toisenkin vinkkilistan sitten, kun beibi on vanhempi ja kokemusta pukemisesta karttunut enemmän.

 - Tätä olen valitellut blogissa jo moneen kertaan, mutta vaatteiden kokomerkintöjen välillä on huimia eroja. Esimerkiksi Newbien ja H&M:n vaatteet ovat selvästi pienempiä kuin Lindexin tai Name It:in. Vauvallamme on ollut päällään samaan aikaan Lindexin koon 44 body ja Newbien koon 56 housut, ja silti bodyssa on ollut enemmän kasvunvaraa kuin housuissa. Kokomerkintää ei siis kannata tuijottaa liikaa. Äitini on kysynyt monesti, minkä kokoisia vaatteita hänen kannattaisi ostaa vauvalle lahjaksi, mutta kysymykseen on vaikeaa vastata. Riippuu ihan siitä, ostaako suuria vai pieniä vaatteita valmistavalta merkiltä. Koskaan ei myöskään voi tietää, paljonko vaate kutistuu pesussa. Tässä mielessä kirppislöydöt ovatkin turvallisin vaihtoehto: niistä näkee heti päällepäin, minkä kokoinen vaate on kyseessä, eikä tarvitse arpoa, millaiseksi vaate muuttuu pesukoneessa pyörähdettyään.

- Edelliseen liittyen: järjestä vaatteet kaappiin ehdottomasti todellista kokoa vertailemalla, älä kokomerkinnän mukaan. Muutoin osa saattaa olla jo aivan liian pieniä siinä kohtaa, kun kurkistat ensimmäistä kertaa suurempien vaatteiden laatikkoon. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka paljon mitäkin kokoa vastaavia vaatteita vauvallemme on hankittu, koska vaatteet ovat vähitellen suurenevassa pinossa vaatekaapin hyllyllä. Nyt, kun pari pienintä bodya alkaa olla jo melkoisen nafteja, olen pikkuhiljaa ottanut käyttöön pinossa seuraavana olevia vaatteita.

- Muista muutkin vaatteet kuin bodyt ja housut. Helposti sitä tulee hamstranneeksi kauhean kokoelman jokapäiväisessä käytössä olevia vaatteita, kuten juuri bodyja. Niitä myös saa ehdottomasti eniten lahjaksi. Sen sijaan sukkahousuja, neuletakkeja tai collegehaalareita ei välttämättä tule ajatelleeksi, tai en ainakaan itse tullut, kun saimme kesävauvan ja ajatuksena oli, että sitten syksymmällä ehtii miettiä lämpimiä vaatteita. Totuus kuitenkin on, että jo näin elokuussa sateisella ja tuulisella säällä vauvalle tarvitaan päälle muutakin kuin kesähepeneitä. Äitiyspakkauksen koon 62/68 collegehaalarin pukeminen kolmen ja puolen kilon kääryleelle ei paljoa naurata.

- Osta ihan pienimpiä vaatteita järkevästi. Esimerkiksi monissa Lindexin bodyissa on kätevä tuplanepparisysteemi, jolla alaosan pituutta pystyy säätämään hieman. Ihan minejä vaatteita ei kannata olla liikaa, mutta kuitenkin sen verran, että niillä pärjää mukavasti ensimmäiset viikot. Ota jälleen huomioon myös muut vaatekappaleet kuin bodyt ja housut. Meidän vauvallamme on esimerkiksi vain yksi pipo, joka sopii hänen päähänsä nyt eikä valahda jatkuvasti silmille. Pärjäämme hyvin sillä yhdellä, koska päähineet harvoin likaantuvat, mutta jos kyseistä hattua ei olisi, olisimme helisemässä. Sen sijaan sukissa olen saanut yllättyä siitä, kuinka pieniä pienimmät sukat todella ovat. Koon 13/15 sukatkit ovat tosi nafteja. Kantapää alkoi valua jo parin viikon ikäisellä vauvalla pois paikaltaan. Tämänhetkisellä tietämyksellä hankkisin vain ihan parit 13/15-koon sukat, en yhtään 10/12-kokoa ja panostaisin enemmän isompiin sukkakokoihin.

- Pidä mielessä vaatteiden yhdisteltävyys. Ihaniin kuoseihin ja kivoihin väreihin tulee kuin huomaamattaan kiinnittäneeksi ostoksilla enemmän huomiota, ja niitä ihmiset myös antavat mielellään lahjaksi. Toimivaa vaatekaappia on kuitenkin vaikea rakentaa pelkästään kuviollisten tai kovin värikkäiden vaatteiden varaan. Hanki siis myös niitä tylsän yksinkertaisia perusvaatteita neutraaleissa väreissä, jotta kuvioiden ja värien yhdistely helpottuu.

- Bodyt likaantuvat paljon housuja nopeammin, koska ne vastaanottavat ensimmäisinä sekä kuolat ja puklut että vuotavan vaipan sisällön. Bodyja kannattaa siis olla suhteessa selvästi enemmän kuin housuja. Lämpimällä säällä body käy myös jo itsessään asusta, eli housuja ei sisätiloissa aina tarvita.

- Vaatteita tulee todennäköisesti lahjaksi paljon. Älä siis huolehdi, jos raskausaikana tuntuu siltä, että pari lisävaatetta ei olisi pahitteeksi - kun ihmiset tulevat tapaamaan vauvaa ensimmäistä kertaa, todella monilla on mukanaan tuliaisena jokin vaatekappale (yleensä body tai housut) tai lelu. Itse jotenkin ajattelin, että tuskin vauva nyt syntymänsä jälkeen niin kovin paljon lahjoja saa, ehkä ristiäisissä sitten. Olin kuitenkin väärässä, melkein jokainen on tuonut mukanaan jotakin. Se on ihanaa, mutta olisin sen vuoksi hyvin voinut säästää jotkut hankinnat vasta syntymän jälkeiseen aikaan.

- Muista helppo puettavuus. Pukeminen harvoin on vauvojen lempipuuhaa, joten nopeat ja näppärät ratkaisut kunniaan. Etenkin vaipanvaihdon sujuvuus on hyvä ottaa huomioon. Kietaisumallisia bodyja ei turhaan ylistetä pienen vauvan vaatekaapin ykkösvaatteena, ja pyjamissa riittävän alas aukeava vetoketju on mielestäni kaikista kätevin mekanismi.

Kaasomeininkejä

Lokakuun alussa juhlitaan hyvän ystäväni häitä, ja olen yksi hänen kolmesta kaasostaan. Polttarijärjestelyt ovat siis jo hyvässä vauhdissa. Tapasin tänään yhtä toista kaasoa kahvittelun merkeissä ja mietimme taas polttarikuvioita piirun verran eteenpäin. On ollut hauskaa taas järjestellä porukalla juhlia nyt, kun edellisistä kekkerijärkkäilyistä eli parhaan ystäväni baby showereista on kulunut muutama kuukausi.

Olen ollut kerran aikaisemminkin kaasona, joten osin homma on jo tuttua. Eri morsian ja kaveriporukka kuitenkin tekevät juhlajärjestelyistä aika erilaisia. Edelliset polttarit järjestettiin melko pienellä porukalla ja edullisella budjetilla, ja suunnittelimme ne pitkälti kahdestaan toisen kaason kanssa. Näihin syksyisiin juhliin on puolestaan tulossa reilusti yli 15 vierasta, asumme kaasojen kanssa kaikki eri paikkakunnilla emmekä tunne toisiamme kovin hyvin ennestään. Onneksi järjestelyt ovat silti sujuneet tosi hyvin. Itse jaksoin panostaa suunnitteluun hyvin vielä heinäkuussa ennen vauvaa, ja toinenkin kaaso on tosi aktiivinen ja innokas organisoija. Kolmas kaaso puolestaan järjesti hyvän ja halvan ohjelmanumeron kontaktiensa kautta. Vielä täytyy suunnitella yksityiskohtia, kuten ruokapolitiikkaa ja morsiamen tehtäviä, mutta uskon, että saamme homman kasaan kunnialla.

Polttarimeininkeihin osallistuminen reilun kuukauden ikäisen vauvan äitinä on toki sekin mietityttänyt. Päivään on tarkoitus sisältyä brunssi, tanssitunti, tehtäviä ja kaupunkikiertelyä, melontaa, mökkeilyä sekä saunomista. Valtaosa vieraista aikoo myös yöpyä mökillä. Olenkin joutunut vähän punnitsemaan, mihin kaikkeen pystyn itse beben kanssa osallistumaan. Olisi toki ihanaa olla mukana koko päivän ja kaikessa, mutta vähän veikkaan, että se kävisi liian raskaaksi meille molemmille. Olenkin vähän miettinyt, että skippaisin osan keskipäivän aktiviteeteista ja menisimme siksi aikaa kotiin lepäämään ja valmistautumaan iltapäivän ja illan mökkeilyyn. Olen myös suostutellut miestä, että hän hakee meidät illalla kotiin. Vaihtelevasti nukkuva vauva ja yöpyminen tuntemattomalla mökillä ison tyttöjengin kanssa ei ehkä olisi kovin hyvä idea.

Itse häissä meille kaasoille ei onneksi ole mitään kovin kummoisia tehtäviä, ainoastaan yleistä vieraiden ohjaamista ja juhlien sujuvan kulun varmistamista. Morsian on myös painottanut, että minä saan täyden vapautuksen kaikesta sellaisesta, mitä en vauvan kanssa pysty tai jaksa hoitaa. Häitä edeltävänä päivänä olisi tarkoitus koristella juhlatila valmiiksi, mutta en ole vielä varma, menenkö sinne vai säästelemmekö voimia itse hääpäivää varten. Menen jo aamulla aamiaiselle ja laittautumaan tyttöjen kanssa ennen varsinaista vihkimistä ja juhlaa. Koska vauva syö vain rintaa, "joudun" ottamaan hänet mukaan kaikkialle. Virike- ja ärsyketulva on siis pienelle melkoinen, kun koko päivä on menon ja meiningin täyteinen. Mutta uskon, että selviämme silti hyvin! Mies on onneksi häissä mukana, joten voimme vaihdella vauvan sylittely- ja hyssyttelyvuoroja. Aina voi vetäytyä sivummalle tai vaikka lähteä aiemmin kotiin, jos tuntuu, että hänelle alkaa riittää. Vauvan kanssa elämä ja erilaisiin huvituksiin osallistuminen on tosi erilaista ja usein mutkikkaampaa kuin ilman häntä, mutta niistä nauttiminen silti ihan mahdollista.

Vuosi bloggaamista takana

Olin aikeissa julkaista tänään ihan eri postauksen, mutta huomasin blogin sivupalkkia selatessani, että hetkinen: nyt on kulunut vuosi siitä, kun julkaisin ensimmäisen postaukseni. Aika paljon on muuttunut sen jälkeen! Isoimpana juttuna tietysti raskaus ja vauva, mutta myös kolmas opiskeluvuosi ja kandin teko sekä tietenkin ne miljoona pientä arkista tapahtumaa ja puuhaa, joista suurinta osaa en edes enää muista.

Vanhoja postauksia selatessa on hassu olo, koska samaan aikaan vuoden takaisista kaverin valmistujaisjuhlista, naisten viikonlopusta tai meikkipostauksen kirjoittamisesta tuntuu olevan ikuisuus, ja samalla vasta niin lyhyt aika. Olen iloinen, että päätökseni aloittaa blogi ja kirjoittaminen on todella pitänyt. Ihan alkua lukuun ottamatta olen julkaissut joka kuukausi vähintään 12 postausta ja pitänyt varsin säntillisesti yllä kolmen viikoittaisen postauksen tahtiani. Nyt vauvan myötä tilanne on blogin kannalta sinänsä mielenkiintoinen, että ideoita aiheisiin kumpuaa kuin itsestään, mutta aikaa naputtelulle on murto-osa aiemmasta. Olen antanut itselleni siimaa aikataulujen suhteen, mutta kirjoittamista en todellakaan ole lopettamassa. On ihanaa, miten blogiin on taltioitunut sekä päiväkirjamaisesti arkea että teemoittaista pohdintaa. Molempiin on mukava palata myöhemmin. Varmuuskopiointia tosin olen miettinyt, koska minulla ei ole tekstejä tallessa missään muualla kuin täällä Bloggerin alustalla.

Lukijoita minulla on edelleen huimat yksi kappale, oma mieheni. Vastikään vanhemmillenikin selvisi, että kirjoitan blogia, sillä kirjoitin asiasta vauvakirjaan ja he sattuivat lukemaan sen. En kuitenkaan suostunut paljastamaan heille blogin nimeä tai osoitetta. Lukijat olisivat toisaalta ehkä ihan kivakin juttu ja välillä postausten kirjoittaminen tuntuu hassulta, kun periaatteessa kirjoitan jollekin hypoteettiselle yleisölle, mutta samalla tiedän, ettei kukaan satunnaisia yksittäiskävijöitä lukuun ottamatta lue tekstejäni. Pari kertaa olen laittanut oman blogini linkkiä muiden blogeihin jättämiini kommentteihin, mutta varmaan viimeiseen puoleen vuoteen en ole tehnyt sitäkään. Pelkään edelleen paineita todellisille lukijoille kirjoittamisesta ja omien mielipiteideni "paljastamisesta" julkisesti niin, että joku voisi niihin tarttua. Somen keskusteluilmapiiri on aika armoton, enkä usko, että kestäisin mitään myllytystä. Toisaalta blogini saisi kasvaa aika paljon, että sellainen olisi edes mahdollista. Loppujen lopuksi aika harvat lukijat jaksavat kommentoida.

Ajattelen, että blogini on ihan keskivertohyvä ja monet postausaiheeni sellaisia, että ne voisivat ehkä kiinnostaakin jotakuta. Esimerkiksi vauvaan kulunut rahasumma -postaus oli (ainakin omasta mielestäni) niin mielenkiintoinen, että vähän harmittaa, ettei sitä luultavasti löydä ikinä kukaan. Ehkä jotain pientä mainostustakin voisi siis joskus harkita. Juuri nyt tuntuu kuitenkin hyvältä näin. Lisäksi kuvaaminen on ikuinen akilleenkantapääni. En vain jaksa panostaa siihen kovin paljoa.

Kuka tietää, kenties joskus vielä mainostan blogia ja saan muutaman lukijan. Silloin näistä kaikista vanhoista postauksistakin voi olla hyötyä, jos kiinnostunut ihminen päättää selata uusimpien tekstien lisäksi myös arkistojen kätköjä. Ja jos kukaan muu ei niin tee, niin itse palaan mielelläni vanhojen postausteni äärelle. Tuleva vuosi on luultavasti bloggauksen suhteen edeltäjästään eroava, mutta olen silti varma, että blogi jatkuu myös toiselle vuosikkaalleen. Todennäköisesti vielä paljon, paljon pidemmällekin.

Kummeista

Blogi on elellyt tämän kuun pienoista hiljaiseloa vauvan arjesta ahmaiseman ajan vuoksi. Siinä missä vauva olalla keikkuen on ainakin teoriassa mahdollista katsoa videoita, tekstin näpyttäminen yhdellä kädellä on onnettoman hidasta. Viime viikolla sain ulos vain yhden postauksen, kun sairastuin viikonloppuna ja olin varsinkin lauantain kovassa kuumeessa. Onneksi on puoliso, joka hoiti vauvan iltaitkut ja kotityöt! Ja onneksi outo tauti ei tuonut mukanaan yleensä kuumeeseen liittyviä flunssan oireita, vaan kuumekin laski jo sunnuntaihin mennessä reippaasti. Pääsin siis maanantaina tapaamaan pitkästä aikaa parasta ystävääni.

Näimme kaupungilla, kiertelimme kauppoja ja kahvittelimme. En ollut aikaisemmin käynyt vauvan kanssa keskustassa, mutta useamman tunnin reissu sujui silti suhteellisen mukavasti. Tapaamisemme alkupuoliskon beibi torkkui tyytyväisenä rattaissa. Herättyään hän ei enää siellä suostunut olemaan, vaan itki kovaan ääneen kauppakeskuksen käytävillä ja kahvilajonossa. Pääsimme onneksi aika nopeasti istumaan, ja hän tyyntyi syliin. Matkaa jatkaessamme en kuitenkaan enää viitsinyt kiusata beibiä vaunuissa, vaan sain hänet nukahtamaan uudelleen tällä kertaa kantoreppuun. Vauvojen mukanaolosta huolimatta sain ostettua muutaman tarpeellisen jutun, muun muassa sukkahousut ristiäisiin sekä Cuplatonia hypoteettiseksi helpotukseksi vauvan vatsanpuruihin.

Pääsin tapaamisellamme viimein myös pyytämään ystävääni vauvan kummiksi. Olimme miehen kanssa soutaneet ja huovanneet kummiasiaa jo läpi raskausajan. Emme kuulu luterilaiseen kirkkoon eikä lapsemme siinä mielessä tarvitse virallisia kummeja. Alunperin ehdotinkin itse, että emme pyytäisi kummeja lainkaan. Järkeilin, että sitten ei tarvitsisi mahdollisten tulevien lasten kohdalla pähkäillä, ketä pyytää, jos ne oikeasti tosi läheiset ystävät "loppuisivat kesken", ja että lapsen elämässä olevat tärkeät aikuiset ovat ihan yhtä tärkeitä nimikkeen puutteesta huolimatta. Mies tarttui ideaan mielellään, koska koki kummit oman kokemuksensa perusteella lähinnä lahja-automaatteina, joilla on harvoin mitään todellista osaa lapsen elämässä.

Raskauden edetessä ajatus kummittomasta vauvastamme alkoi kuitenkin harmittaa ja vaivata minua. Varsinkin, koska tiesin, että nimenomaan tämä ystäväni olisi ihan paras mahdollinen kummi, jonka kanssa olen ihan varmasti tekemisissä ja jonka kanssa todella olen jakanut jo raskausajasta asti kaiken vauvaan liittyvän. Lisäksi hän on uskossa, joten pelkän aikuiskaveruuden sijaan hän on potentiaalinen henkilö toteuttamaan myös kummien alkuperäistä tehtävää. Miehelle ystäväni kummius sopi, vaikka hän ei henkilökohtaisesti edelleenkään näe kummien nimeämistä mitenkään tärkeänä. Itse olen kuitenkin tosi iloinen, että pienellämme on nyt kummi, vaikka ehdotus kummittomuudesta oli alun alkaen omani. Ajatus siitä, että vauvalla on oma kummi, jolle hän on takuulla tärkeä, on mielestäni tosi ihana. Miksi olla pyytämättä kummia, kun ihan täydellinen ehdokas kerran elämästämme löytyy?

Suunnilleen viikko sitten vauvaa imettäessä tajusin, että oma vastahakoisuuteni kummiutta kohtaan taisi alunperin kummuta pelosta. Vaikka tälle esikoiselle meillä on pyytää ihana ystäväni kummiksi, mitäs sitten muiden lasten kohdalla? Jos yhdellä on kummi, muillakin on oltava. En halua kummiksi ketään satunnaista tai etäistä tyyppiä, jota homma ei kiinnosta. Ennakoin siis jo ikään kuin valmiiksi huolta siitä, mistä keksimme kummit mahdollisille tuleville sisaruksille, kun läheinen ystäväverkostomme on melko pieni. Minulle "ei sillä ole väliä" -suhtautumistapa on eräänlainen suojautumiskeino, jota olen pikkuhiljaa viime aikoina alkanut tiedostaa aiempaa enemmän. Erityisesti se nousee pintaan tilanteissa, jotka herättelevät minussa yksinäisyyden tunnetta. Kun totean kaikille, etteivät kummit tai baby showerit ole minulle mitenkään tärkeä asia, hyvin sitä ilmankin pärjää, suojaudun samalla pelolta kivusta, ettei minulla ole ketään, joka juhlat järjestäisi tai jota kummiksi pyytää.

Tämän tajuttuani ymmärsin, etten oikeasti pidä kummeja yhdentekevinä tai kummiutta turhana juttuna, en todellakaan. Olen tosi iloinen tyttäremme kummitädistä. Melkein minuun iski jo spontaani halu pyytää toistakin kummia, siskoani, mutta sen suhteen mies sentään toppuutteli. Hänen mielestään sukulaiskummit ovat kaikista omituisin kummiuden muoto (siskonihan on jo vauvan täti ja hänellä on siten oma "nimikerooli", eli mihin nimenomaan kummitäteyttä siihen päälle vielä tarvitaan?), ja tottahan on sekin, että tuon tulevaisuuden kumminhankintaongelman kannalta fiksuinta on pyytää lapselle vain yksi kummi. Jos pyytäisimme kummiksi minun siskoni, olisi luontevaa pyytää myös miehen siskoa, jolloin kummeja olisikin yhtäkkiä jo kolme. Sukulaiskummien idean voikin hyvin "säästää" vielä toistaiseksi.

Vauva ja koira

Ennen vauvan syntymää mielessä kävi useasti se, mitenköhän koiramme suhtautuu uuteen tulokkaaseen. Se ei ole koskaan varmaan nähnytkään vauvoja lähietäisyydeltä eikä ole viettänyt aikaa myöskään pikkulasten kanssa. Emme kuitenkaan olleet asiasta kovin huolissamme, koska perusluonteeltaan koira on (ainakin sisätiloissa) rauhallinen ja omissa oloissaan viihtyvä.

Ihan ensimmäisinä päivinä koira tuli usein nuuhkimaan vauvaa erityisesti silloin, kun yritin imettää sohvalla. Viime aikoina haukku ei kuitenkaan ole enää kiinnittänyt bebeen juuri mitään huomiota.  Edes vauvan kovaääninen itku ei ole saanut koirassa aikaan juuri minkäänlaista reaktiota. Yhteiselo on siis sujunut paremmin kuin hyvin: koiraa ei ole tarvinnut erityisesti totuttaa vauvaan tai opettaa käyttäytymään oikein, vaan asia on järjestynyt kuin itsestään. Eläimen kanssa täytyy toki silti aina muistaa olla varovainen. Vältämme esimerkiksi vauvan jättämistä yksinään sängylle makaamaan, koska vaikka koira ei olekaan osoittanut minkäänlaisia aggression tai edes mielenkiinnon merkkejä, vauvan hengailu valvomatta paikassa, jonne koirallakin on pääsy, ei ole ikinä sataprosenttisen turvallista. Lisäksi tilanne voi tietenkin muuttua sitten, kun vauva lähtee liikkeelle ja alkaa ottaa itse kontaktia koiraan. Uskon kuitenkin, että rauhallisella totuttelulla siitäkin vaiheesta selvitään.

Koiran ulkoilutus on jäänyt vauvan syntymän jälkeen pääasiassa miehen kontolle. Koska minä syötän öisin vauvaa ja hoidan mahdolliset iltaiset, nukkumaanmenoa edeltävät itkut, olen jäänyt monena aamuna vielä vauvan kanssa nukkumaan, kun mies on noussut koiralenkille ja aamiaista laittamaan. Päivä- ja iltalenkeille olemme lähteneet välillä koko poppoollakin vauva vaunuissa tai kantorepussa. Lenkkeihin osallistuminen riippuu kuitenkin aika paljon siitä, sattuuko beibi olemaan valmiina lähtöön oikeaan aikaan. Esimerkiksi kesken päiväunien emme ole halunneet häntä herätelleet pukemis- ja lähtemisrumballa.

Mies palaa kohta takaisin opintojen pariin. Yritän sitten ulkoiluttaa koiraa vauvan kanssa kaksin ainakin joinain päivinä jo ennen, kun hän palaa kotiin. Rattaiden kuljettaminen ja ainakin vielä toistaiseksi puolelta toiselle poukkoilevan koiran lenkitys ei ole kovin helppoa yksinään, mutta kantorepussa lenkkeily sujuu varmaankin ongelmitta. Minun pitää tosin vielä vähän harjoitella repun pukemista itse: etenkin niskan alapuolella olevan klipsun kiinnitys on toistaiseksi aika kankeaa ilman apua.

Paljonko vauvaan meni rahaa?

Koska tapoihini kuuluu kirjata joka kuukauden menot ja tulot Exceliin, päätin jo raskauden alkupuolella tehdä myös vauvaan liittyvistä kuluista oman taulukkonsa. Sen avulla olen pystynyt kartoittamaan tarkasti, minkä verran rahaa beben hankintoihin on ihan oikeasti kulunut. Laskelmaan olen kirjannut kaikki suoraan raskausaikaan, synnytykseen tai vauvan tuloon valmistautumiseen liittyvät hankinnat. Ulkopuolelle olen jättänyt ainoastaan beibin syntymän jälkeiset kulutustavaraostokset, kuten vaipat tai jälkivuotoa varten hankitut siteet. Lisäksi taulukosta puuttuvat tietysti myös sellaiset asiat, joita emme ole vielä hankkineet. Esimerkiksi syöttötuolia ei vielä ole, vaan saamme sen todennäköisesti ristiäislahjaksi. Sitterin, lelukaaren ja matkarattaiden hankkiminen saattaa niin ikään jossain kohtaa tulla ajankohtaiseksi, tai sitten ei - niitäkään meillä ei siis ainakaan vielä ole.

Lapsen saamisen hinta on aiheena mielestäni tosi mielenkiintoinen, koska vauvan tarvikkeisiin käytettävä rahasumma voi olla oikeasti melkein ihan mitä vain. Joku voi saada käytännössä kaiken ilmaiseksi tuttavilta, toinen taas ostaa kalliilla uutena niin vaunut, vaatteet kuin vaipparoskiksenkin. Meidän toimintafilosofiamme oli jotain näiden kahden ääripään väliltä. Halusimme suosia mahdollisimman paljon kierrätettyä, joten leijonanosa hankinnoista tehtiin kirpputoreilta. Uusia tarvikkeitakin kuitenkin ostettiin. Esimerkiksi turvakaukalo, kantoreppu, rintapumppu ja valtaosa omista raskausvaatteistani olivat uusia. Kelan äitiyspakkauksesta saimme myös paljon tavaraa. Lähipiirissämme ei ole vauvaperheitä, joten emme saaneet ilmaiseksi tutuilta juuri mitään, mutta vaatteita ja leluja on tullut jonkin verran lahjana. Lisäksi joitain perustarvikkeita, kuten pyyhkeitä, saimme vanhemmiltani. He maksoivat myös vauvan yhdistelmävaunut. En ole tietenkään voinut laskea saatujen lahjojen arvoa budjettiin, mutta vaunujen ostosumma on sisällytetty laskelmaan, koska niiden hinta on meillä tiedossa. Vaikka emme itse osallistuneet rattaiden kustannuksiin, summa on vauvaan käytetyn rahanmenon arvioinnin kannalta sen verran merkittävä, että olisi sitä paitsi tuntunut huijaukselta jättää se sivuun.

Kallein hankinta vauvalle olivatkin juuri nuo 170 euron yhdistelmävaunut. Muita isoja ostoksia olivat turvakaukalo (94,90€) sekä Tulan Free to Grow -kantoreppu (109,90€). Pinnasängyn saimme kahden euron suklaalevyä vastaan ilmaiseksi, samoin suurin osa pienemmistä tarvikkeista tuli huokeaan hintaan käytettyinä. Kylpyammeen, vaipparoskiksen, hoitoalustan, potan, vauvakirjan, pinnasängyn reunapehmusteen ja harsojen kaltaisiin pienempiin ostoksiin kuluikin yhteensä vain 88,14 euroa. Vauvojen vessahätäviestintään liittyvä nettikurssi kustansi 25 euroa, raskausaikana tarvitut foolihappo ja rautalisä maksoivat yhteensä 13,20 euroa ja ainoa vauvalle itse hankkimani lelu 1,50 euroa.

Vauvan vaatteisiin kulutin 138,22 euroa, kun taas omat raskausvaatteeni maksoivat 165,28 euroa - käytin siis omiin kuteisiini enemmän rahaa kuin vauvan vaatekaappiin! Aika hurjaa, mutta syynä on tietysti pitkälti se, että siinä missä vauvan vaatteista yli 90% on käytettyjä, itselleni löysin kirppareilta vain yhdet farkut ja paidan. Imetykseen liittyviin tarvikkeisiin, kuten rintsikoihin, kestoliivinsuojiin ja rintapumppuun, meni 57,68 euroa. Synnytys eli parkkimaksu plus minun ja miehen kolmen päivän perheosastolla oleilu maksoivat kokonaisuudessaan 331,40 euroa. Ostin myös kivunlievitykseen rentoutusäänitteitä sisältävän kännykkäsovelluksen hintaan 3,39 euroa. Synnytys itsessään oli siis yllättävänkin kallis kuluerä siihen nähden, että sairaalamaksua ei yleensä tule edes ajatelleeksi ja siten laskeneeksi vauvan kuluihin.

Kokonaisuudessaan vauvaa varten tekemämme hankinnat, synnytys sekä omat raskausajan tarvikkeeni maksoivat siis 1200,61 euroa. Summa kuulostaa tavallaan tosi suurelta, mutta jaoteltuja kuluja katsoessani olen kyllä tyytyväinen siihen, miten edullisesti  loppujen lopuksi selvisimme. Tuohon tonniin kun sisältyvät oikeasti ihan kaikki ostokset. Uskoisin, että monilla vauvan kokonaiskulut ovat paljon isommat - käyttäväthän jotkut jo niihin rattaisiin saman verran rahaa kuin mitä meillä meni kaikkeen aina omista raskauspöksyistäni vauvan ruokalappuun asti. Ja mahdollisia seuraavia lapsia vartenhan meillä on nyt olemassa hyvä varasto tarvikkeita. Beben sisarusten kohdalla pääsemme varmasti vielä huomattavasti edullisimmilla etukäteishankinnoilla.

En ole koskaan

Vauvakuulumisten keskelle vähän jotain muutakin, nimittäin useammassakin blogissa viime viikkoina kiertänyt En ole koskaan -haaste. Minä en ole koskaan...

ajanut mopolla. Skootterin kyydissä olen ollut kerran pikkulapsena, kun isä vuokrasi perhelomallamme Mallorcalla sellaisen pariksi päiväksi. Muutoin en ole ikinä edes ollut moottoripyörien kyydissä, vaikka siskollanikin oli teini-iässä skootteri. Minäkin olisin saanut sellaisen, mutta omassa kaveripiirissäni mopot eivät olleet suosiossa enkä ollut muutenkaan kiinnostunut ajamaan mopokorttia.

uinut avannossa. Olen niin vilukissa, että hyvä kun kesäaikaan menen järveen uimaan. Avantoon pulahtaminen olisi siis aikamoisen kynnyksen takana.

käynyt festareilla. En ole oikein kiinnostunut "tavallisista" festareista ja niiden artisteista, joten jos joskus menen festareille, kyseessä olisi varmastikin kristilliset Maata Näkyvissä -festarit. Nyt lähivuosina tuskin olen menossa niillekään.

ollut leikkauksessa tai ambulanssin kyydissä. Aioin kirjoittaa, etten ole koskaan ollut yötä sairaalassa, mutta olenhan minä nyt synnytyksen myötä ollut. En kuitenkaan ole ikinä joutunut sairaalaan mihinkään vakavampiin toimenpiteisiin, vaan olen välttynyt aika hyvin isommilta tapaturmilta ja sairastumisilta.

ollut vuoristoradassa. Olen tosi arka menemään mihinkään hurjiin huvipuistolaitteisiin, joten vaikka olen kyllä käynyt aikuisiälläkin huvipuistossa, en ole ikinä mennyt Linnanmäen Kirnun tai Särkänniemen Tornadon kaltaisiin laitteisiin. Liian pelottavia ja lisäksi saan huonon olon kiepunnasta.

käyttänyt rakennekynsiä, ripsenpidennyksiä, itseruskettavaa tai hiuslisäkkeitä. Viihdyn parhaiten mahdollisimman luonnollisessa lookissa, enkä jaksaisi nähdä tarpeeksi vaivaa moisten lisäkkeiden kunnossa pitämiseen.

polttanut tupakkaa tai ollut humalassa. Olen aina ollut enemmän kiltti kuin kapinallinen, ja teini-iässäkin minulla oli onneksi kiva ja kunnollinen kaveriporukka, jonka ajanviettotapoihin päihteet eivät kuuluneet millään tapaa. Olin yläkoulussa musiikkiluokalla, ja sekä oman että ystävieni arjen täyttivät harrastukset rellestämisen sijaan.

viettänyt kaksin aikaa miespuolisen kaverin kanssa. Tai joskus pikkulapsena ehkä, mutta en ainakaan kouluun menemisen jälkeen. Kaikki läheiset ystäväni ovat aina olleet tyttöjä. Poikia on kyllä ollut samoissa isommissa seurakunta- ja lautapeliporukoissa, mutten ole koskaan nähnyt ketään miespuolista kahdestaan vapaa-ajalla ilman, että ilmassa olisi ollut jotakin romanttista. Ihastun tosi helposti, joten minun olisi varmasti ollut aika vaikeaakin olla pelkkä läheinen kaveri pojan kanssa. Koen oloni luontevammaksi tyttöseurassa, ja usein olen myös päätynyt ympäristöihin, joissa on enemmän naisia kuin miehiä. Esimerkiksi lukiossamme oli todella suuri tyttöenemmistö ja samaten opiskelualani on varsin naisvaltainen.

hypännyt uima-altaaseen pää edellä tai yli metrin korkeudesta. Tämä menee aika lailla samaan kategoriaan kuin vuoristoradatkin, eli yleensä välttelen kaikkea vähänkään hurjapäistä. Ei vain ole minun juttuni. Metrin ponnulta olen uskaltanut pomppia uimahallissa, mutta sen korkeammalle ei tulisi mieleenikään kiivetä. Ja pää edellä hyppäämistä en ole ikinä tullut opetelleeksi. Pidän vielä nykyäänkin aina nenästä kiinni, jos hyppään veteen.

ostanut itselleni käsilaukkua. Minulla on kaksi käsilaukkua, jotka molemmat olen saanut lahjaksi. En ole erityisemmin laukkuihminen, vaan minulle riittää, että omistan jonkinlaisen tavaroiden kantamiseen soveltuvan kapistuksen. Yleensä suosin reppuja, koska niihin mahtuu esimerkiksi kaupungille lähtiessä myös mahdolliset ostokset. Niitä olen kyllä hankkinut itsekin.

Mökillä viikon ikäisen kanssa

Lähdimme viime viikon perjantaina ensimmäistä kertaa vähän pidemmälle vauvan kanssa. Miehen isoäidillä oli 70-vuotissyntymäpäivät heidän mökillään. Olimme alunperin arvelleet, ettemme pääsisi paikalle, mutta koska vauva syntyi sopivasti hieman luultua aikaisemmin ja eka viikko sujui niin hyvin, päätimme kuitenkin osallistua. Emme tosin jääneet mökille yöksi muiden tapaan, vaan ajoimme illalla takaisin kotiin. Matkaa mökille on onneksi vain noin tunnin verran, niin tällainen päivävisiittikin oli ihan mahdollinen.

Paikalla olivat kaikki miehen perheenjäsenet eli hänen vanhempansa, sisko kumppaninsa kanssa, veli kaverinsa kanssa ja toinen sisko. Sekä tietysti mummu itse! Samalla miehen isä, veli ja mummu tapasivat vauvan ensimmäistä kertaa. Varsinkin mummu oli oikein otettu suvun uudesta jäsenestä. Saimme otettua myös hyviä perhekuvia: neljän sukupolven potretin sekä otoksen koko perheestä. 

Vauva viihtyi mökillä oikein hienosti, olihan siellä useampia käsipareja sylittelemässä ja heijaamassa. Hänellä on ollut viime aikoina varsin paljon vatsavaivoja, mutta miehen äidin neuvomat asennot auttoivat vähän niihinkin. Illalla vauva nukkui tyytyväisenä pitkät pätkät raittiissa ulkoilmassa vilttiin käärittynä. Mökillä olikin nimittäin yllättävän kylmä: minäkin olin lähtenyt reissuun shortseissa, mutta aika pian illan edetessä sai kyllä vaihtaa pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta päälle ja kääriytyä täkkiin.

Tällainen yhden päivän mökkivisiitti oli oikein sopiva harjoituskerta reissaamiseen. Paljoahan me emme matkustele muutenkaan, mutta oli kiva huomata, että vähän kotiseutua pidempikin autoreissu sujuu vauvan kanssa mukavasti. Tänään vauva tapaakin sitten ensimmäistä kertaa pienryhmäporukkamme ja myös itseään viikon vanhemman vauvakaverin.

Vauvan ekan viikon kuulumisia

Vauva-arki on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Joka päivälle on ollut ainakin jotain pientä ohjelmaa, kyläilyjä tai neuvolaa. Se on ollut kivaa, enkä ole kokenut sitä mitenkään raskaana, vaikka etukäteen ajattelin kaipaavani runsaasti ihan vain kahdenkeskistä kotoiluaikaa vauvan ja miehen kanssa. Toki oma aika ja esimerkiksi tietokoneella surffailu on ollut erittäin kortilla puuhastelujen ja vauvan hoidon vuoksi, mutta se nyt oli tietenkin tiedossa jo alun alkaenkin.

Kotiuduimme sairaalasta perjantaina, eli olemme nyt viettäneet viikon vauva-arkea sairaalan ovien ulkopuolella. Ensimmäiseksi pariksi päiväksi suuntasimme tosiaan vanhempieni luokse hellettä karkuun, koska yli 30 asteen helle tulikuumaksi kopperoksi kuumentuvassa ja remontin takia muoveihin käärityssä talossamme, jossa ei voi tuulettaa, ei totisesti houkutellut. Maanantaina siirryimme sitten omaan kotiin, ja heti silloin kylässä kävivät paras ystäväni ja hänen vauvansa. Kahden ja puolen kuukauden ikäinen kummityttöni on tähän saakka näyttänyt minusta aivan miniltä, mutta vastasyntyneen rinnalla kokoeron huomasi tietysti saman tien. Apua, nämä pienet kasvavat niin nopeasti!

Tiistaina menimme hakemaan pari päivää hoidossa ollutta koiraa miehen vanhempien luota. Myös hänen siskonsa ja siskonsa mies piipahtivat vauvaa moikkaamassa. Keskiviikkona toinen ystäväni vieraili nopeasti vauvaa kurkkaamassa ja haimme omille vanhemmilleni unohtuneita tavaroita. Koiralenkillä testasimme ensimmäistä kertaa laittaa vauvan kantoreppuun. Hän viihtyi siinä tosi hyvin! Niin turvakaukalossa, vaunuissa kuin kantorepussakin matkustaminen tuntuu olevan pienen mieleen. Koska vaunumme ovat varsin suuret ja jykevät, suosimme varmasti kantamista kyläilyreissuilla ja käytämme rattaita kotona ja silloin, kun olemme miehen kanssa molemmat yhdessä liikenteessä.

Sairaalasta kotiuduttuamme neuvolan terveydenhoitaja tuli parin päivän päästä meille kotiin käymään. Vauvan paino oli noussut ihan superhyvin ja oli jo parisataa grammaa enemmän kuin syntymäpaino. Juttelimme imetyksestä ja kerroin, että maitoa tuntuu tulevan aika runsaasti: vauva usein hikkaa, nikottelee ja ylimääräinen maito valuu suupielistä syödessä. Terveydenhoitaja sanoi, että suihkutissien kanssa ongelmaksi helposti tuleekin tietynlainen vatsavaivojen kierre: vauvalla menee imiessä ilmaa mahaan, jolloin hän hakeutuu rinnalle lohtua saamaan ja mahavaivat vain pahenevat. Hän neuvoi meille puoli-istuvan imetysasennon ja kehotti ruokkimaan vauvaa aina pari kertaa peräkkäin samasta rinnasta. Lisäksi saimme luvan alkaa käyttää tuttia niinä hetkinä, kun vauva kaipaa vain imemistä eikä ole oikeasti nälkäinen. Tuttia imemällä kun ei saa maitoa väärään kurkkuun, ja rintojen ylituotantoa saadaan vähän hillittyä. Jatkuvan maidon tarjoamisen sijaan parin tunnin välit imetyksessä ovat jopa toivottavia.

Vauvan napatynkä irtosi jo maanantaina, ja kotikäynnillä terveydenhoitaja totesi navan kaipaavan laapista. Torstaina kävimmekin sitten jo uudemman kerran neuvolassa hoidattamassa napaa ja mittaamassa painon. Menemme vielä toisenkin kerran ylimääräiselle navanhoitokäynnille maanantaina. Torstain käynnillä vauvan paino oli pudonnut muutaman kymmenen gramman verran, mutta koska syntymäpainoon verrattuna painoa on silti tullut niin hyvin, jatkamme vielä viikonlopun samaan malliin ja paino tarkistetaan uudelleen sitten maanantaina. Hyvä painonnousu oli helpotus, koska synnytyksen jälkeisissä herkkistiloissa olin ehtinyt olla jo vähän huolissani siitä, että vauva syö niin nopeasti. Tuntikausien imetysmaratonien sijaan hänen tyylinsä on kulauttaa viidessä tai maksimissaan kymmenessä minuutissa maidot mahaan ja sen jälkeen irrottaa otteensa tai torkahtaa. Yhtenä yönä väsymyksen ja baby bluesin kourissa itkin, kun vauva ei suostunut heräämään syömään, vaikka edelliskerrasta oli jo kulunut sallitut kolme tuntia. Tieto painonnoususta vähensi siis saman tien stressiäni.

Ylipäätään on kiva, että vauvaa tarkkaillaan aika tiuhaan nyt alkuvaiheessa, vaikka mitään erityisiä huolenaiheita ei olekaan. Tietysti neuvolassa ravaaminen vie oman aikansa päivistä, ja vaikka olen joka päivä hieman harkinnut päiväunia, en vain "ehdi" koskaan niitä nukkumaan. Helposti sitä tulee käyttäneeksi ajan syömiseen, kotitöihin tai pieneen yhteiseen tekemiseen miehen kanssa, vaikka päiväunet voisivat hyödyttää omaa oloa paljon enemmän kuin kuivumaan ripustetut pyykit.