Vauva-arki on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Joka päivälle on ollut ainakin jotain pientä ohjelmaa, kyläilyjä tai neuvolaa. Se on ollut kivaa, enkä ole kokenut sitä mitenkään raskaana, vaikka etukäteen ajattelin kaipaavani runsaasti ihan vain kahdenkeskistä kotoiluaikaa vauvan ja miehen kanssa. Toki oma aika ja esimerkiksi tietokoneella surffailu on ollut erittäin kortilla puuhastelujen ja vauvan hoidon vuoksi, mutta se nyt oli tietenkin tiedossa jo alun alkaenkin.
Kotiuduimme sairaalasta perjantaina, eli olemme nyt viettäneet viikon vauva-arkea sairaalan ovien ulkopuolella. Ensimmäiseksi pariksi päiväksi suuntasimme tosiaan vanhempieni luokse hellettä karkuun, koska yli 30 asteen helle tulikuumaksi kopperoksi kuumentuvassa ja remontin takia muoveihin käärityssä talossamme, jossa ei voi tuulettaa, ei totisesti houkutellut. Maanantaina siirryimme sitten omaan kotiin, ja heti silloin kylässä kävivät paras ystäväni ja hänen vauvansa. Kahden ja puolen kuukauden ikäinen kummityttöni on tähän saakka näyttänyt minusta aivan miniltä, mutta vastasyntyneen rinnalla kokoeron huomasi tietysti saman tien. Apua, nämä pienet kasvavat niin nopeasti!
Tiistaina menimme hakemaan pari päivää hoidossa ollutta koiraa miehen vanhempien luota. Myös hänen siskonsa ja siskonsa mies piipahtivat vauvaa moikkaamassa. Keskiviikkona toinen ystäväni vieraili nopeasti vauvaa kurkkaamassa ja haimme omille vanhemmilleni unohtuneita tavaroita. Koiralenkillä testasimme ensimmäistä kertaa laittaa vauvan kantoreppuun. Hän viihtyi siinä tosi hyvin! Niin turvakaukalossa, vaunuissa kuin kantorepussakin matkustaminen tuntuu olevan pienen mieleen. Koska vaunumme ovat varsin suuret ja jykevät, suosimme varmasti kantamista kyläilyreissuilla ja käytämme rattaita kotona ja silloin, kun olemme miehen kanssa molemmat yhdessä liikenteessä.
Sairaalasta kotiuduttuamme neuvolan terveydenhoitaja tuli parin päivän päästä meille kotiin käymään. Vauvan paino oli noussut ihan superhyvin ja oli jo parisataa grammaa enemmän kuin syntymäpaino. Juttelimme imetyksestä ja kerroin, että maitoa tuntuu tulevan aika runsaasti: vauva usein hikkaa, nikottelee ja ylimääräinen maito valuu suupielistä syödessä. Terveydenhoitaja sanoi, että suihkutissien kanssa ongelmaksi helposti tuleekin tietynlainen vatsavaivojen kierre: vauvalla menee imiessä ilmaa mahaan, jolloin hän hakeutuu rinnalle lohtua saamaan ja mahavaivat vain pahenevat. Hän neuvoi meille puoli-istuvan imetysasennon ja kehotti ruokkimaan vauvaa aina pari kertaa peräkkäin samasta rinnasta. Lisäksi saimme luvan alkaa käyttää tuttia niinä hetkinä, kun vauva kaipaa vain imemistä eikä ole oikeasti nälkäinen. Tuttia imemällä kun ei saa maitoa väärään kurkkuun, ja rintojen ylituotantoa saadaan vähän hillittyä. Jatkuvan maidon tarjoamisen sijaan parin tunnin välit imetyksessä ovat jopa toivottavia.
Vauvan napatynkä irtosi jo maanantaina, ja kotikäynnillä terveydenhoitaja totesi navan kaipaavan laapista. Torstaina kävimmekin sitten jo uudemman kerran neuvolassa hoidattamassa napaa ja mittaamassa painon. Menemme vielä toisenkin kerran ylimääräiselle navanhoitokäynnille maanantaina. Torstain käynnillä vauvan paino oli pudonnut muutaman kymmenen gramman verran, mutta koska syntymäpainoon verrattuna painoa on silti tullut niin hyvin, jatkamme vielä viikonlopun samaan malliin ja paino tarkistetaan uudelleen sitten maanantaina. Hyvä painonnousu oli helpotus, koska synnytyksen jälkeisissä herkkistiloissa olin ehtinyt olla jo vähän huolissani siitä, että vauva syö niin nopeasti. Tuntikausien imetysmaratonien sijaan hänen tyylinsä on kulauttaa viidessä tai maksimissaan kymmenessä minuutissa maidot mahaan ja sen jälkeen irrottaa otteensa tai torkahtaa. Yhtenä yönä väsymyksen ja baby bluesin kourissa itkin, kun vauva ei suostunut heräämään syömään, vaikka edelliskerrasta oli jo kulunut sallitut kolme tuntia. Tieto painonnoususta vähensi siis saman tien stressiäni.
Ylipäätään on kiva, että vauvaa tarkkaillaan aika tiuhaan nyt alkuvaiheessa, vaikka mitään erityisiä huolenaiheita ei olekaan. Tietysti neuvolassa ravaaminen vie oman aikansa päivistä, ja vaikka olen joka päivä hieman harkinnut päiväunia, en vain "ehdi" koskaan niitä nukkumaan. Helposti sitä tulee käyttäneeksi ajan syömiseen, kotitöihin tai pieneen yhteiseen tekemiseen miehen kanssa, vaikka päiväunet voisivat hyödyttää omaa oloa paljon enemmän kuin kuivumaan ripustetut pyykit.
Kotiuduimme sairaalasta perjantaina, eli olemme nyt viettäneet viikon vauva-arkea sairaalan ovien ulkopuolella. Ensimmäiseksi pariksi päiväksi suuntasimme tosiaan vanhempieni luokse hellettä karkuun, koska yli 30 asteen helle tulikuumaksi kopperoksi kuumentuvassa ja remontin takia muoveihin käärityssä talossamme, jossa ei voi tuulettaa, ei totisesti houkutellut. Maanantaina siirryimme sitten omaan kotiin, ja heti silloin kylässä kävivät paras ystäväni ja hänen vauvansa. Kahden ja puolen kuukauden ikäinen kummityttöni on tähän saakka näyttänyt minusta aivan miniltä, mutta vastasyntyneen rinnalla kokoeron huomasi tietysti saman tien. Apua, nämä pienet kasvavat niin nopeasti!
Tiistaina menimme hakemaan pari päivää hoidossa ollutta koiraa miehen vanhempien luota. Myös hänen siskonsa ja siskonsa mies piipahtivat vauvaa moikkaamassa. Keskiviikkona toinen ystäväni vieraili nopeasti vauvaa kurkkaamassa ja haimme omille vanhemmilleni unohtuneita tavaroita. Koiralenkillä testasimme ensimmäistä kertaa laittaa vauvan kantoreppuun. Hän viihtyi siinä tosi hyvin! Niin turvakaukalossa, vaunuissa kuin kantorepussakin matkustaminen tuntuu olevan pienen mieleen. Koska vaunumme ovat varsin suuret ja jykevät, suosimme varmasti kantamista kyläilyreissuilla ja käytämme rattaita kotona ja silloin, kun olemme miehen kanssa molemmat yhdessä liikenteessä.
Sairaalasta kotiuduttuamme neuvolan terveydenhoitaja tuli parin päivän päästä meille kotiin käymään. Vauvan paino oli noussut ihan superhyvin ja oli jo parisataa grammaa enemmän kuin syntymäpaino. Juttelimme imetyksestä ja kerroin, että maitoa tuntuu tulevan aika runsaasti: vauva usein hikkaa, nikottelee ja ylimääräinen maito valuu suupielistä syödessä. Terveydenhoitaja sanoi, että suihkutissien kanssa ongelmaksi helposti tuleekin tietynlainen vatsavaivojen kierre: vauvalla menee imiessä ilmaa mahaan, jolloin hän hakeutuu rinnalle lohtua saamaan ja mahavaivat vain pahenevat. Hän neuvoi meille puoli-istuvan imetysasennon ja kehotti ruokkimaan vauvaa aina pari kertaa peräkkäin samasta rinnasta. Lisäksi saimme luvan alkaa käyttää tuttia niinä hetkinä, kun vauva kaipaa vain imemistä eikä ole oikeasti nälkäinen. Tuttia imemällä kun ei saa maitoa väärään kurkkuun, ja rintojen ylituotantoa saadaan vähän hillittyä. Jatkuvan maidon tarjoamisen sijaan parin tunnin välit imetyksessä ovat jopa toivottavia.
Vauvan napatynkä irtosi jo maanantaina, ja kotikäynnillä terveydenhoitaja totesi navan kaipaavan laapista. Torstaina kävimmekin sitten jo uudemman kerran neuvolassa hoidattamassa napaa ja mittaamassa painon. Menemme vielä toisenkin kerran ylimääräiselle navanhoitokäynnille maanantaina. Torstain käynnillä vauvan paino oli pudonnut muutaman kymmenen gramman verran, mutta koska syntymäpainoon verrattuna painoa on silti tullut niin hyvin, jatkamme vielä viikonlopun samaan malliin ja paino tarkistetaan uudelleen sitten maanantaina. Hyvä painonnousu oli helpotus, koska synnytyksen jälkeisissä herkkistiloissa olin ehtinyt olla jo vähän huolissani siitä, että vauva syö niin nopeasti. Tuntikausien imetysmaratonien sijaan hänen tyylinsä on kulauttaa viidessä tai maksimissaan kymmenessä minuutissa maidot mahaan ja sen jälkeen irrottaa otteensa tai torkahtaa. Yhtenä yönä väsymyksen ja baby bluesin kourissa itkin, kun vauva ei suostunut heräämään syömään, vaikka edelliskerrasta oli jo kulunut sallitut kolme tuntia. Tieto painonnoususta vähensi siis saman tien stressiäni.
Ylipäätään on kiva, että vauvaa tarkkaillaan aika tiuhaan nyt alkuvaiheessa, vaikka mitään erityisiä huolenaiheita ei olekaan. Tietysti neuvolassa ravaaminen vie oman aikansa päivistä, ja vaikka olen joka päivä hieman harkinnut päiväunia, en vain "ehdi" koskaan niitä nukkumaan. Helposti sitä tulee käyttäneeksi ajan syömiseen, kotitöihin tai pieneen yhteiseen tekemiseen miehen kanssa, vaikka päiväunet voisivat hyödyttää omaa oloa paljon enemmän kuin kuivumaan ripustetut pyykit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti