Kenellekään blogiani vähän enemmän selanneelle tuskin on jäänyt epäselväksi, että minä olen kotosalla viihtyvä introvertti. Tykkään kyllä kaveriporukan pelituokioista ja polveilevista keskusteluista parhaan ystäväni kanssa, mutta kaipaan vastapainoksi tosi paljon omaa aikaa ihan vain itsekseni. Samaten kodin ulkopuoliset aktiviteetit, harrastukset ja vierailut perheen luona ovat tosi mukavia, mutta ahdistun, jos minulla ei ole tarpeeksi aikaa vain olla.
Vauvan synnyttyä moni haluaa vetäytyä "pesimään" kotiin oman perheen kanssa ainakin muutamiksi päiviksi tai jopa viikoiksi. Toisaalta sukulaiset ja tuttavat palavat usein innosta päästä tapaamaan uutta pienokaista. Itse uskon kuuluvani ehdottomasti niihin ihmisiin, jotka menemisen ja meiningin sijaan kaipaavat vauva-arjen alkuun rauhaa ja lepoa. Olenhan sellainen muutenkin. Miten sitten toimia perheen ja ystävien vierailuiden kanssa?
Perheemme haluavat tietysti nähdä vauvan mahdollisimman pian, joten ainakin omat vanhempani tulevat varmasti vierailulle jo sairaalaan. Sairaalassahan saavat kuitenkin nykyisten ohjeistusten mukaan vierailla ainoastaan isovanhemmat, ja hekin tunnin vierailuajan puitteissa, joten muut perheenjäsenet tulevat sitten mahdollisesti ekoina kotipäivinä kylään. Mielestäni vierailijarajoitus on oikein hyvä juttu: en varmaankaan jaksaisi tavata vielä sairaalassa kovin isoa jengiä tai kovin pitkää aikaa. On kiva, että vauvan isovanhemmat pääsevät piipahtamaan, mutta päivät on kuitenkin rauhoitettu nimenomaan ydinperheen yhdessäololle, synnytyksestä toipumiselle ja vauvan hoidon opettelulle.
Tilanteemme on onneksi siinä mielessä tällaiselle vetäytyväiselle kotoilijalle miellyttävä, että molempien perheiden lisäksi muuta jonoa oven taakse ei ole mitenkään valtavasti heti ensimmäisinä päivinä. Tahdon ehdottomasti kutsua parhaan ystäväni vauvaa tapaamaan, kun vain jaksan ja olemme päässeet kotiutumaan rauhassa. Vaikeaa arvioida, kauanko siinä sitten tosiasiassa kestää, mutta varmaan jo viikon päästä kotiutumisesta olisi ihanaa saada hänet kylään. Muut kaverit näkevät kuitenkin vauvan luultavasti vasta siinä kohtaa, kun jaksamme osallistua kaveriporukan tavanomaiseen ajanviettoon edes jotenkin: pienryhmäkaverit siis sitten, kun pidämme seuraavan solun, perjantain pelikamumme silloin, kun peli-illan pitäminen on taas ajankohtaista, ja niin edelleen. Ainakin pari viikkoa kuluu siis varmastikin ihan vain perheen ja tämän läheisimmän ystäväni kyläilyllä.
Olen lueskellut nyt raskaana ollessa jonkin verran lapsivuodeajasta. Esimerkiksi Raamatussa Vanhan testamentin aikaan juutalaiset naiset viettivät pojan syntymän jälkeen 33 ja tytön syntymän jälkeen 66 päivää kotosalla. Lapsivuodeajan idea on mielestäni todella mielenkiintoinen, vaikka itse en olekaan aikeissa jäädä ainakaan kokonaan vuoteeseen synnytyksen jälkeen. Alan luultavasti jo aika nopeasti puuhastella jotakin pientä kotosalla sekä käydä miehen, koiran ja vauvan kanssa rauhallisilla vaunukävelyillä. Siitä huolimatta turhan hötkyilyn, kotitöiden teon tai runsaan kodin ulkopuolella liikkumisen sijaan aion yrittää panostaa rauhaan ja lepäämiseen. Raskausaika ja synnytys ovat niin suuria ponnistuksia sekä kehollisesti että hengellisesti, että myös palautumiselle on syytä jättää runsaasti tilaa. Pysähtyä uuden ja ihmeellisen pienen ihmisen äärelle ja antaa itselle aikaa vain olla ja rauhoittua. Tutustua vauvaan sekä opetella uudenlaista elämää, vain me kolme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti