22. heinäkuuta 2019

Viimeiset virkkaukset ennen vauvaa


Minulla on ollut tapana käydä läpi virkkaukseni aina kuukauden alussa. Aikaistan kuitenkin hieman tätä käsityöpäivitystä, koska olen ollut tässä kuussa varsin aktiivinen virkkaaja ja uskon, että nyt aivan pian syntyvän vauvan kanssa en enää niinkään ehdi heiluttaa virkkuukoukkua. Olen saanut tässä muutaman viikon aikana valmiiksi muutaman projektin: söpöt vastasyntyneen housut, tunnustelukuutiolelun sekä pari tuttinauhaa. Lisäksi muistin, että olen unohtanut esitellä täällä blogissa joitain aiemmin tekemiäni virkkauksia. Tein vauvalle jo virkkaustaipaleeni alkuvaiheessa parit raapimistumput. Olen myös unohtanut esitellä kuvan kanssa pienet violetit tossut, jotka virkkasin ystäväni vauvalle baby shower -lahjaksi. Niistä minulla ei siis ole enää kunnollista kuvaa, mutta jos joku on kiinnostunut simppelistä ohjeesta vauvan töppösiin, käytin tätä ohjetta.


Valkoinen ja pastellivärinen tuttinauha syntyivät käden käänteessä samalla kaavalla kuin aiempi, kummityttöni ristiäislahjaksi tekemäni nauhakin. Pastellinsävyinen nauha sopii kivasti aiemmin tekemiini raapimistumppuihin ja hiuspantaan sekä tuo tarvittaessa väriä neutraalien vaatteiden kaverina. Valkoinen on puolestaan monikäyttöinen, koska se sopii kaiken kanssa eikä riitele värikkäämmänkään asun rinnalla.

Housut ovat todella pienet, mutta tein niistä tarkoituksella vauvan ensihousut, joita käyttää heti syntymän jälkeen. Käytin tätä YouTube-videota osviittana, mutta aika pitkälti sovelsin itse silmukoiden määrän ja muut yksityiskohdat vertaamalla pöksyjä vauvalle aiemmin ostamiini housuihin. Vaatteiden tekeminen tuntui etukäteen arveluttavalta ja vähän hankalalta, mutta housut oli itse asiassa todella helppoa ja rentoa virkata. Ei tarvinnut laskea jatkuvasti silmukoita tai kavennuksia, vaan suurimmaksi osaksi virkkuu oli pelkkää tavallista pylvästä kerros toisensa perään. Sininen Keto-lanka on mukavan pehmoista, joten housuista tuli myös oikein miellyttävän tuntuiset.


Kolmantena projektina innostuin vielä tekemään vauvalle toisenkin lelun helistimen kaveriksi. Sensory blockin eli tunnustelukuution ideana on, että kuution jokaisella sivustalla on jotain kivaa nypellettävää ja tutkittavaa vauvalle. Kehittelin sivustojen kuviot itse selailemalla ideoita Pinterestistä. Yhdellä sivulla on nalle, jonka korvat ulkonevat kuutiosta, yhdellä niin ikään ulkoneva kiemura, yhdellä rusetteja, yhdellä kukkia ja yhdellä mustekala, jonka kiemuraiset lonkerot roikkuvat pallosta ulospäin. Yhden sivun virkkasin kokonaan hauskalla lenkkisilmukalla, jonka ohjeen löysin täältä. Kuutiosta tuli hieman suurempi kuin etukäteen ajattelin ja täytettä upposi siihen reilusti, mutta onpahan pehmoinen ja esimerkiksi heittelyä hyvin kestävä möykky. Tunnustelukuutioon sai myös näppärästi uppoamaan eriväriset langanloput. Halusin, että sävyt sopivat jotenkuten yhteen, mutta koska kontrastit ja värit usein kiinnostavat vauvoja, en halunnut kuutiosta liian neutraalinkaan väristä. Ihan vastasyntynyttä kuutio tuskin vielä kiinnostaakaan, mutta toivon, että vähän vanhemmalla iällä kuutio tuo pienelle iloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti