16. heinäkuuta 2019

Blogihaaste: 11 kysymystä

But I'm human not a Sandwich -blogin Iina vastaili juuri äsken tähän Sunshine Blogger Award -blogihaasteeseen. Kysymykset vaikuttivat sen verran kivoilta, että päätin itsekin tarttua taas valmiiseen listaukseen.



1. Mikä on blogisi tarina ja kuinka se alkoi? Blogin aloittaminen oli pyörinyt mielessäni useampaan kertaan. Aloitin jo kertaalleen tällä samalla blogialustalla ja -nimellä, mutta into tyrehtyi muutamassa kuukaudessa. Vuosi sitten elokuussa uskaltauduin starttaamaan uudelleen ja julkaisin ensimmäisen postaukseni.

2. Mitä intohimo tarkoittaa sinulle? Innostusta ja motivaatiota tehdä itselle tärkeitä asioita.

3. Mitä teet rentoutuaksesi? Selailen blogeja, katselen ASMR-videoita tai virkkaan. Myös saunominen rentouttaa mukavasti!

4. Viimeisin matkasi? Pienemmistä reissuista viimeisin oli toukokuinen mökkireissu. Ulkomailla olen muistaakseni ollut viimeksi alkuvuodesta 2015, kun kävimme seurakuntaporukalla Lontoossa eräässä hengellisessä tapahtumassa. Neljä vuotta sitten siis jo! Aika hämmentävää siihen nähden, että aiemmin kävimme tosiaan perheen kanssa ulkomailla joka vuosi. Omilleen muuttamisen jälkeen en kuitenkaan ole kaivannut matkustelua.

5. Matkustatko yleensä yksin vai ryhmässä? Aina ryhmässä. En ole koskaan reissannut yksinäni edes Suomen sisällä, vaan mukana on aina ollut joko mies, kaveri tai perheenjäsen.

6. Unelmakohde, jonne olet halunnut aina matkustaa? Tein aivan blogin alkuaikoina postauksen haavematkakohteistani. Lista on pysynyt suunnilleen samana, vaikken edelleenkään tosiasiassa oikeastaan edes halua matkustaa minnekään. Joku tavallinen rento etelänlomareissu olisi kiva tehdä sitten useamman vuoden päästä, kun lapset saisivat uima-altaasta ja jäätelöstä vähän enemmän irti. Muutoin toiveissani ovat lähinnä lomat luonnon rauhassa. Niiden osalta mökkeily on kuitenkin riittänyt oikein hyvin, eli en usko, että lähivuosina olisimme suuntaamassa myöskään Lappiin tai patikkareissuille. Ihan jo vauvankin takia.


7. Mikä on viimeisin kirja, jonka olet lukenut? Apua, en edes muista. Luin nuorena jatkuvasti, nykyisin en oikein ollenkaan. Viimeisin kirja, jota olen lukenut, on Raamattu - päivittäiset puolen tunnin tuokiomme jatkuvat edelleen. Mutta en osaa yhtään sanoa, minkä kirjan olisin viimeksi lukenut kannesta kanteen.

8. Mikä on lempi kirjallisuuden lajisi? En tiedä, onko kyseessä varsinainen genre tai jos on, miksi sitä kutsutaan, mutta pidän "tavallisista" ja realistiseen maailmaan sijoittuvista romaaneista. Myös dekkarit menettelevät. Esimerkiksi fantasiaa en sen sijaan ole koskaan juuri lukenut Harry Pottereita lukuun ottamatta.

9. Mitä tykkäät jakaa sosiaalisessa mediassa? En jaa omassa henkilökohtaisessa somessani kovinkaan usein mitään. Lähinnä päivitän sinne suuret elämänmuutokset tai julkaisen kuvan, jos olen onnistunut ottamaan jonkun erityisen hyvän. Nyt raskauden myötä olen päivitellyt muutamaan kertaan peruskuulumisia Instagram Storyyn, esimerkiksi äitiyspakkauksen saapumisesta ja mökkireissulta. Täällä blogissa jaan mielelläni pohdintoja ja arkea laidasta laitaan.

10. Mikä on suhteesi asuinpaikkaasi? Tämä on ollut kotikaupunkini aina, enkä osaisi kuvitella elämää muualle. Täällä asuvat kaikki läheisemme, viihdymme täällä, en kaipaa muualle. Aion suurella todennäköisyydellä asua tässä kaupungissa tai ympäryskunnissa koko elämäni.

11. Mitä haluaisit edistää maailmassa? Jumalan valtakuntaa, koska uskon sen olevan tärkein asia, mitä voi olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti