Baby showerieni jälkeisenä yönä herään herätyskellon näyttäessä 2.30. Siinä ei ole sinänsä mitään outoa: viime viikkoina olen lähes joka yö herännyt pariin kertaan kääntämään kylkeä ja nukahtanut sitten uudelleen. Nyt en kuitenkaan saa millään unta. Päässä pyörivät vauvanvaatteet ja valmistelut ja olo on aivan pirteä. Vaihtelen asentoa, suljen silmät, mikään ei toimi. Supisteleekin välillä. Puoli viideltä olen edelleen hereillä ja alan seurata herätyskellosta supistusten välejä: vain viidestä viiteentoista minuuttia. Innostunut pelko valtaa mielen, vaikken toisaalta uskokaan, että vauva voisi oikeasti vielä syntyä. Mitä kaikkea sinne synnytyskassiin pitikään pakata? No, tunnin päästä torkahdan viimein, ja päivän mittaa harjoitussupistuksia tulee enää ihan satunnaisesti. Supistukset eivät myöskään ole vielä kertaakaan olleet kipeitä. Sen verran yöllinen valvominen kuitenkin hätkähdyttää, että vauvan syntymä alkaa tuntua paljon konkreettisemmalta. Kohta se ihan oikeasti tapahtuu.
Alan vihdoin saada oikeasti vipinää viimeisten juttujen kuntoon laittoon. Viimeistelen synnytystoivelistani, pesen kaikki vauvanvaatteet ja muut tekstiilit valmiiksi ja virittelen miehen kanssa pinnasängyn makuuhuoneeseen. Vauvan nukkumapaikasta tulee tosi söpö, ja tulen hyvälle tuulelle aina nähdessäni sen. Tuntuu ihanan rentouttavalta, kun koti valmistuu viimein vauvan tuloon. Teemme myös miehen vanhempien luona vuosittaisen auton sisätilojen puhdistuksen, jotta turvakaukaloa ei tarvitse kiinnittää koirankarvaisille ja hiekkaisille penkeille.
Neuvolassa sf-mitta on palannut käyrälle, joten kontrolliaika lääkärille voidaan peruuttaa. Käyn antamassa labrassa streptokokkinäytteen, joka seulotaan kaikilta raskaana olevilta. Olen helpottunut, kun Omakantaan pärähtää tieto negatiivisesta tuloksesta. Suhtaudun vähän epäileväisesti "varmuuden vuoksi" lääkitsemiseen, joten olen tyytyväinen, etten joudu miettimään synnytyksen yhteydessä antibioottitippaan joutumista. Käymme tutustumassa synnytyssairaalassa, ja vaikka uutta tietoa ei kovin paljoa tulekaan ja tiloja ei tietenkään pääse jatkuvan käytön vuoksi kovin hyvin näkemään, tuntuu mukavalta, että ainakin sisääntulopaikka on selvillä.
Minulla on kaikin puolin hyvä olo, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Toki ajatus siitä, ettei synnytyksen ajankohtaa voi tietää, jännittää, mutta mukavalla tavalla. Vaikka maha on selvästi jo painava ja esimerkiksi kenkien pukeminen hankalaa, tunnen oloni loistavaksi. Loppua kohden vauvan liikkeiden pitäisi kuulemma muuttua selkeiden potkujen sijaan hienovaraisemmaksi möyrinnäksi, kun tila alkaa käydä vähiin. Minusta tuntuu päinvastoin siltä, että vauva on innostunut liikkumaan vain entistäkin enemmän ja selkeämmin. Joko hän työntää pepullaan oikealta navan vierestä tai potkii tai liu'uttaa jalkaansa vasenta kylkeäni pitkin. Liikkeet ovat niin selviä ja päämäärätietoisia, että ne on todella helppo nähdä mahan ulkopuolellekin. Pari kertaa onnistun jopa videoimaan potkuja, vaikka bebellä onkin tapana ujostella aina, kun yritän saada möyrintöjä ikuistettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti