18. heinäkuuta 2019

Tyttöjen reissu Turkuun


Tulin eilen illalla kotiin parin päivän tyttöjen reissulta Turusta. Päätimme lähteä äidin ja siskon kanssa pienelle kaupunkilomalle, kun siskolla oli sopivasti muutama arkivapaa ja minäkään en vielä ole synnyttänyt. Oli aivan huippumukava reissu! Junamatkat hurahtivat nopeasti ja aika kului Turussa kuin siivillä. Jaksoin hyvin kävellä ja puuhastella mahasta huolimatta. Mielessä kyllä käväisi, onko fiksua lähteä junalla toiseen kaupunkiin alle pari viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta onneksi sain järkeiltyä epäilykset pois. Turussa on yhtä lailla synnytyssairaala, monilla on jo lähtökohtaisesti sairaalaan pidempi matka kuin minulla Turusta kotiin ja synnytyksen käynnistymisestä ei ollut mitään merkkejä ilmassa. Ja onneksi lähdin!


Olimme perillä tiistaina aamupäivällä, ja kävimme jo matkalla juna-asemalta hotellille Gaggui-kahvilassa lounassalaatilla. Salaatti oli  hyvänmakuinen mutta yllättävän pieni, joten tämän kokemuksen perusteella en välttämättä suosittelisi kahvilaa lounaspaikaksi. Ruokaisampia salaattilounaita saa samaan hintaan tai edullisemminkin muualta. Miljööltään kahvila oli kuitenkin tosi miellyttävä, ja kun piipahdimme samassa paikassa kahveilla keskiviikkona ennen kotiin lähtöä, raparperipiirakka oli oikein hyvää.


Tiistai-iltapäivä kului muutoin aika pitkälti kaupoissa kierrellen. En hankkinut reissulta itselleni mitään, koska mahan kanssa vaatteiden sovittaminen ei oikein onnistu, mutta äiti halusi ostaa vauvalle pari pientä bodya. Shoppailujen jälkeen söimme Mami-ravintolassa täyttävän ja superherkullisen illallisen. Tilasin itse vaihteeksi kasvisruokaa eli sitruunaisen risoton. Annos oli todella maukas ja tosiaan niin täyttävä, ettei jälkiruoalle jäänyt tilaa. Myös äidin savulohiannos oli tosi hyvä ja kesäisen makuinen, samoin siskon tilaama kana. Ruoan jälkeen menimme vielä hetkeksi istuskelemaan viereiseen Tiirikkala -anniskelukahvilaan juomien kera. Yläkerran teranssilta oli hienot näkymät Aurajoen rantaan.

Nukuin hotellihuoneessa suhteellisen hyvin, vaikka omaan erikoistyynyyn tottuneena mikä tahansa muu päänalunen tuntuu aina vähän epämukavalta. Ihaninta oli, että toisin kuin kotona, hotellissa nukkumislämpötila oli niin sanotusti normaali. En joutunut kieriskelemään alasti hikisellä lakanalla, vaan pystyin jopa käyttämään peittoa. Talvea, kämpän viilentymistä ja raskauden päättymistä odotellessa, haha.


Keskiviikkoaamuna suuntasimme runsaan ja herkullisen hotelliaamiaisen jälkeen kauneushoitola Pieni Kauneushuoneeseen hierontoihin. Oli ihana rentoutua hierottavana, vaikka näin raskaana ollessa pakollinen istuma-asento ei olekaan yhtä mukava kuin makuullaan oleminen. Kävin keväällä pari kertaa opiskelijahieronnoissa, joissa niskajumit saivat kunnolla kyytiä, joten vaihteluksi tällainen kevyempi rentoutushieronta oli oikein miellyttävä kokemus, vaikkei toki yhtä tehokas. Hieronnan jälkeen menimme lounaalle kiinalaiseen sekä piipahdimme Turun taidemuseossa katsomassa Neljä elementtiä- -näyttelyn sekä Imogen Cunninghamin valokuvataidetta. Kahvittelun kanssa meinasi tulla vähän kiire ennen junalle kiiruhtamista, koska asemalle päin valumisen sijaan kävelimme vahingossa päinvastaiseen suuntaan. Hyvin kuitenkin ehdimme junaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti