Raskausviikot 38-39

Tämä lienee raskausviikkopostausteni toisiksi viimeinen päivitys. Neuvolakäynnillä kohdun sf-mitta on laskenut edellisestä tuloksesta reilusti. Sijaistavan terveydenhoitajan kanssa kuitenkin tuumimme, että mittaustuloksen tipahtaminen voi hyvin johtua siitä, että vauva on laskeutunut kohdussa alemmaksi sekä siitä, että mittaajana on joku muu kuin vakioterkkamme. Terveydenhoitajan mukaan vauva ei tunnu käsillä tunnustelemalla erityisen pieneltä tai lapsiveden määrä vähäiseltä. Hän on kohdussa hyvässä asennossa ja liikkuu aktiivisesti, pää ei ole vielä kiinnittynyt. Saamme sf-mitan vuoksi kuitenkin ylimääräisen kontrolliajan reilun viikon päähän, kun oma työntekijämme palaa lomaltaan.

Äidin ja siskon kanssa tehty reissu Turkuun sujuu mainiosti. Äiti ihmettelee, kun jaksan hyvin kävellä useita kilometrejä ympäri keskustaa enkä ole yhtään sen väsyneempi kuin hekään. Vauvan liikkeitä ja omaa jatkuvaa hikoilua lukuun ottamatta olo tuntuu samanlaiselta kuin ilman raskauttakin. Päinvastoin, siinä missä viimeisen kolmanneksen alkupuolella kylkiluita välillä jomotteli ja odotin jo paljon puhuttujen kolotusten alkamista, nyt viimeinen kuukausi on ollut täysin oireeton. Ilmeisesti kuulun niihin onnekkaisiin, joilla voidaan kärsimysten sijaan puhua kolmannella kolmanneksellakin raskausajan hehkusta. Olen huomannut, että ihoni on ollut koko raskausajan tavallista paremmassa kunnossa. Siinä missä aiemmin hiuksiin täytyi suihkuttaa toisena pesun jälkeisenä päivänä kuivashampoota, nyt tukkakin pysyy hyvin puhtaana kaksi päivää.

Tunnepuolella nämä viimeiset viikot ovat olleet seesteisiä mutta jotenkin myös herkkiä. Hän voi saapua hetkenä minä hyvänsä. Se tuntuu niin epätodelliselta! Minulla ei ole yhtään sellainen olo, että raskaus olisi loppusuoralla. Olo on hyvä, mieli iloinen ja tyyni. Synnytys tuntuu edelleen joltain unenomaiselta tulevaisuuden jutulta, ei asialta, johon on enää päiviä tai pisimmilläänkin viikkoja. Suhtaudun synnytykseen tosi positiivisesti ja sillä ajatuksella, että se tulee menemään oikein hyvin. Samalla myönteinen ajattelutapani herättää minussa jopa vähän pelkoja: mitä jos olen ihan yltiöoptimistinen enkä tarpeeksi valmistautunut, kun tässä vain tyynenä nautiskelen loppuraskaudesta ilman kuumeista synnytyksen odottamista tai tuskailua? Voiko synnytys tosiaan sujua yhtä mukavasti ja helposti kuin tämä loppuraskaus?

Vauva-arki odottaa aivan nurkan takana, ja sekin tuntuu epätodelliselta hypyltä tuntemattomaan. Tiedän, että tulemme rakastamaan pientä aivan äärettömästi. Uskon, että ensimmäiset päivät hänen kanssaan ovat ihania. Mutta kyllähän valtava elämänmuutos, joka lähestyy koko ajan eikä silti tunnu yhtään todellisemmalta, myös pelottaa. Koko tämä synnytys- ja vauva-asia on oman kontrollini ulottumattomissa. Voin vain luottaa siihen, että kaikki menee hyvin ja heittäytyä siihen, mitä vastaan tulee. Tietää, että mitä ikinä tapahtuukaan, meillä ei ole mitään hätää.