Synnytyskertomus

Tässä se tulee, meidän rakkaan esikoistyttömme synnytyskertomus. Jo näin alkupaljastuksena voin todeta, että synnytys oli kaikin puolin tosi hyvä ja nopea kokemus. Olin toivonut etukäteen mahdollisimman luonnollista ja lääkkeetöntä synnytystä ja sellaisen myös sain.

Vauva syntyi tosiaan varhain keskiviikkoaamuna. Maanantaina vessakäynnin yhteydessä olin huomannut ilmeisesti irtoavaa limatulppaa, ja neuvolakäynnillä selvisi, että vauvan pää oli kiinnittynyt. Tiistaina minua supisteli ensimmäistä kertaa selkeästi napakammin kuin aikaisemmin. Kellotin Hercule Poirotia katsellessani huvikseni supistusten välejä, jotka jäivät pääasiassa alle viiden minuutin. Supistukset eivät kuitenkaan olleet kivuliaita, eikä minulla muutenkaan ollut sellainen olo, että kyse olisi varsinaisista synnytyssupistuksista. Koiraa lenkittäessä selkää jomotteli kevyesti, mutta illan mittaa supistukset vähenivät ja unohtuivat. Vietimme miehen kanssa mukavan rennon koti-illan ja menimme yhdentoista korvilla nukkumaan.

Puoli yhden aikoihin yöllä heräsin siihen, että lapsivettä tihkui ja supisteli. Yritin ensin jäädä lepäämään, mutta aika pian siirryin olohuoneeseen kävelemään. Pari tuntia pärjäilinkin supistusten kanssa oikein hyvin liikkeellä pysymällä ja sunnuntaina ostamani Christian Hypnobirthing -kännykkäsovelluksen rentoutusäänitteitä kuuntelemalla. Kellotin samalla supistuksia. Ne tulivat alle kahden minuutin välein. En kuitenkaan siltikään ajatellut, että synnytys olisi vielä mitenkään kunnolla käynnissä; kipu oli ihan hallittavissa ja kaikkialla oli toitotettu, että ensisynnytys kestää usein kauan ja kotona voi olla niin kauan kuin siellä pärjää. Tuumin, että reilusti alle viiden minuutin supistustiheyskään tuskin vielä tarkoittaa sen kummempaa hoppua, kun olo on kerran niin hyvä. Kahden jälkeen herätin kuitenkin miehen ja sanoin, että vauva taitaa syntyä tänään, mutta ei mitään kiirettä, nuku vain vielä, hyvin tässä pärjäillään.

Supistukset alkoivat kuitenkin muuttua kivuliaammiksi ja intensiivisemmiksi, joten aika pian pyysin miestä tekemään minulle kaurapussin. Lämmin pussi tuntui mukavalta, mutta sitä oli vaikeaa pidellä hyvässä asennossa selkää vasten supistuksen iskiessä. Luovuin siis aika nopeasti kaurapussista ja päätin sen sijaan mennä suihkuun. Suihkussa oli vähän sama juttu: supistusten välissä vesi tuntui ihanan rentouttavalta, mutta itse supistukset olivat jo niin kipeitä, että oleminen oli vaikeaa. Olinkin suihkussa vain vartin ja sanoin kolmen jälkeen miehelle, että aletaan valmistautua sairaalaan lähtöön. Supistuksia tuli jo varmaan puolen minuutin välein ja ne olivat niin kipeitä, että miehen oli painettava joka supistuksella selkääni. En silti vieläkään ajatellut, että synnytys olisi edennyt alkua pidemmälle. Halusin sairaalaan lähinnä siksi, että toivoin saavani vaikka TENS-laitteen auttamaan kivun kanssa selviytymisessä.

Sairaalaan lähtö ei meinannut onnistua enää niin helposti. Mies yritti keräillä viimeisiä tavaroita kasaan niiden muutamien kymmenien sekuntien välien aikana, joina minä en supistellut. Lauloin o-äännettä, nojasin polvillani sohvaan ja supistusten huipun kohdalla lähestulkoon huusin kivusta. Neljältä pääsimme onneksi vihdoin lähtemään. Kenkien pukemisesta ja autolle vaappumisesta ei meinannut tulla enää mitään, ja jouduinkin nojaamaan seinään ja huutamaan täyteen ääneen niin hississä kuin ennen autoon nousemistakin. Onneksi sairaalaan oli vain kymmenen minuutin ajomatka, koska roikuin matkan ilman turvavöitä takapenkin selkänojaa vasten, kun en pystynyt kivun vuoksi istumaan aloillani. Silti ajattelin vain edelleen, että kyllä tässä varmaan vielä useampi tunti menee, enkä jotenkin kokenut kipua sen kovuudesta huolimatta mitenkään sietämättömänä tai kestämättömänä.

Mies jätti vain nopeasti auton sairaalan oven eteen ja kävelimme sisään. Matka käytävällä tuntui ikuisuuden mittaiselta, ja jouduin jatkuvasti nojaamaan seinään ja huutamaan supistusten aikana. Vastaan tullut työntekijä huomasi heti, ettei sisätutkimuksista tai haastatteluista tulisi enää mitään, vaan kärräsi minut suoraa kyytiä saliin. Olin täysin auki ja kätilö kysyi, ponnistuttaako. Vasta tässä vaiheessa oivalsin, että vauva oikeasti syntyy pian. Kätilö tarjosi ilokaasua, mutta kieltäydyin. Minua ei varsinaisesti ponnistuttanut ja ylipäätään yllätyin siitä, miten hankalalta ponnistaminen ja voiman saaminen ponnistuksiin tuntui. Kätilö onneksi ohjeisti ja kannusti. Yritin ensin ponnistaa polvillani sängyn pystyyn nostettuun päätyyn nojaten, koska se asento oli tuntunut luontevalta supistuskivun kanssa selviytymiseen. En kuitenkaan saanut ponnistettua kunnolla ja kätilökin sanoi, että asento on varsinkin ensisynnyttäjälle hieman hankala. Kokeilin seuraavaksi kylkimakuuta, mutta päädyin lopulta perinteiseen puoli-istuvaan asentoon. Olin etukäteen ajatellut, ettei se olisi niin mieluisa asento, mutta siinä ponnistaminen tuntui sujuvan parhaiten.

Jossain kohtaa kätilö sanoi, että koska vauvan sydänkäyrässä oli viitteitä hieman heikommasta voinnista ja hänen voinnistaan avautumisvaiheen aikana ei ollut tietoa, emme voisi jäädä odotte-lemaan syntymää ihan niin pitkäksi aikaa. Syntymän nopeuttamiseksi väliliha piti leikata. Olin tietysti toivonut ensisijaisesti, että episiotomiaa tai vastaavia ei tarvitsisi tehdä, mutta eipä leikkaus myöskään jäänyt harmittamaan. Oli kiva, että kätilö ehti selittää asian ensin ja kertoi koko ajan, mitä tekee (leikkaan seuraavan supistuksen aikana jne.). Tämä itse asiassa luki synnytystoiveissanikin, joskaan en tiedä, minkä verran kätilö ehti niitä selata kesken synnytyksen.

Kello 5.04, neljän tunnin avautumisvaiheen ja 34 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen, meidän täy-dellinen pieni tyttäremme syntyi. Napanuora oli kiertynyt kerran kaulan ympärille, mutta muutoin kaikki oli oikein hyvin ja hän pääsi heti rinnalle. Olo oli tosi epätodellinen – synnytys oli mennyt niin hyvin ja nopeasti, etten voinut uskoa, että se oli oikeasti jo ohi. Kätilö kysyi, saisiko pistää oksitosiinia istukan syntymiseksi, mutta pyysin, että odotetaan ensin, josko sitä ei tarvittaisi. Istukka syntyikin hetkeä myöhemmin itsestään. Oloni oli synnytyksen jälkeen oikein hyvä. Vaikea vieläkään uskoa, että tosiaan selvisin ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä ja pärjäsin koko avautumisvaiheen kotona. Tietääpähän jatkossa, että meikäläisen kannattaa lähteä sairaalaan ajoissa!

Synnytyksen jälkeen pääsimme perhehuoneeseen. Kyselyssä annoin arvosanaksi synnytykselle täyden kympin. Kipu oli huomattavasti vähäisempää ja kestettävämpää kuin olin etukäteen pelännyt, kaikki sujui hyvin omalla painollaan ja minulle ei missään kohtaa tullut epätoivoista, sietämätöntä tai turvatonta oloa. Parasta synnytyksessä oli tietysti vauvan tapaaminen, mutta voin kyllä silti ihan rehellisesti sanoa, ettei se synnyttäminen itsessäänkään ollut ollenkaan kamalaa. Intensiivistä toki, mutta silti jollain tapaa todella voimaannuttavaa ja kaunista. Nyt hän on viimein täällä <3

Hän

Keskiviikkona 24.7.2019 rakas pieni tyttäremme, 3295g ja 48cm, syntyi. Hän on aivan ihana ja valloittava persoona. Synnytys oli tosi nopea ja hyvä kokemus, josta kirjoitan pian pidemmän postauksen. Kotiuduimme perjantaina parin päivän perhehuoneessa olon jälkeen, ja olemme olleet nyt viikonlopun vanhempieni luona hellettä paossa. Huomenna säiden pitäisi viiletä ja pääsemme siirtymään omaan kotiin. Isovanhemmat ja tädit ovat käyneet vauvaa moikkaamassa, ja ensi viikolla myös pari kaveriani tulee häntä katsomaan. Arki on lähtenyt käyntiin oikein hyvin, vaikka onhan tässä paljon uutta ja ihmeellistä opeteltavaa. Vaikka hän nukkuu paljon, vauva-arjen intensiivisyys on imaissut mukaansa. Palataan siis blogin ääreen myöhemmin, mielenkiintoisia aiheita ainakin riittää <3

Viimeiset virkkaukset ennen vauvaa

Minulla on ollut tapana käydä läpi virkkaukseni aina kuukauden alussa. Aikaistan kuitenkin hieman tätä käsityöpäivitystä, koska olen ollut tässä kuussa varsin aktiivinen virkkaaja ja uskon, että nyt aivan pian syntyvän vauvan kanssa en enää niinkään ehdi heiluttaa virkkuukoukkua. Olen saanut tässä muutaman viikon aikana valmiiksi muutaman projektin: söpöt vastasyntyneen housut, tunnustelukuutiolelun sekä pari tuttinauhaa. Lisäksi muistin, että olen unohtanut esitellä täällä blogissa joitain aiemmin tekemiäni virkkauksia. Tein vauvalle jo virkkaustaipaleeni alkuvaiheessa parit raapimistumput. Olen myös unohtanut esitellä kuvan kanssa pienet violetit tossut, jotka virkkasin ystäväni vauvalle baby shower -lahjaksi. Niistä minulla ei siis ole enää kunnollista kuvaa, mutta jos joku on kiinnostunut simppelistä ohjeesta vauvan töppösiin, käytin tätä ohjetta.

Valkoinen ja pastellivärinen tuttinauha syntyivät käden käänteessä samalla kaavalla kuin aiempi, kummityttöni ristiäislahjaksi tekemäni nauhakin. Pastellinsävyinen nauha sopii kivasti aiemmin tekemiini raapimistumppuihin ja hiuspantaan sekä tuo tarvittaessa väriä neutraalien vaatteiden kaverina. Valkoinen on puolestaan monikäyttöinen, koska se sopii kaiken kanssa eikä riitele värikkäämmänkään asun rinnalla.

Housut ovat todella pienet, mutta tein niistä tarkoituksella vauvan ensihousut, joita käyttää heti syntymän jälkeen. Käytin tätä YouTube-videota osviittana, mutta aika pitkälti sovelsin itse silmukoiden määrän ja muut yksityiskohdat vertaamalla pöksyjä vauvalle aiemmin ostamiini housuihin. Vaatteiden tekeminen tuntui etukäteen arveluttavalta ja vähän hankalalta, mutta housut oli itse asiassa todella helppoa ja rentoa virkata. Ei tarvinnut laskea jatkuvasti silmukoita tai kavennuksia, vaan suurimmaksi osaksi virkkuu oli pelkkää tavallista pylvästä kerros toisensa perään. Sininen Keto-lanka on mukavan pehmoista, joten housuista tuli myös oikein miellyttävän tuntuiset.

Kolmantena projektina innostuin vielä tekemään vauvalle toisenkin lelun helistimen kaveriksi. Sensory blockin eli tunnustelukuution ideana on, että kuution jokaisella sivustalla on jotain kivaa nypellettävää ja tutkittavaa vauvalle. Kehittelin sivustojen kuviot itse selailemalla ideoita Pinterestistä. Yhdellä sivulla on nalle, jonka korvat ulkonevat kuutiosta, yhdellä niin ikään ulkoneva kiemura, yhdellä rusetteja, yhdellä kukkia ja yhdellä mustekala, jonka kiemuraiset lonkerot roikkuvat pallosta ulospäin. Yhden sivun virkkasin kokonaan hauskalla lenkkisilmukalla, jonka ohjeen löysin täältä. Kuutiosta tuli hieman suurempi kuin etukäteen ajattelin ja täytettä upposi siihen reilusti, mutta onpahan pehmoinen ja esimerkiksi heittelyä hyvin kestävä möykky. Tunnustelukuutioon sai myös näppärästi uppoamaan eriväriset langanloput. Halusin, että sävyt sopivat jotenkuten yhteen, mutta koska kontrastit ja värit usein kiinnostavat vauvoja, en halunnut kuutiosta liian neutraalinkaan väristä. Ihan vastasyntynyttä kuutio tuskin vielä kiinnostaakaan, mutta toivon, että vähän vanhemmalla iällä kuutio tuo pienelle iloa.

Raskausviikot 38-39

Tämä lienee raskausviikkopostausteni toisiksi viimeinen päivitys. Neuvolakäynnillä kohdun sf-mitta on laskenut edellisestä tuloksesta reilusti. Sijaistavan terveydenhoitajan kanssa kuitenkin tuumimme, että mittaustuloksen tipahtaminen voi hyvin johtua siitä, että vauva on laskeutunut kohdussa alemmaksi sekä siitä, että mittaajana on joku muu kuin vakioterkkamme. Terveydenhoitajan mukaan vauva ei tunnu käsillä tunnustelemalla erityisen pieneltä tai lapsiveden määrä vähäiseltä. Hän on kohdussa hyvässä asennossa ja liikkuu aktiivisesti, pää ei ole vielä kiinnittynyt. Saamme sf-mitan vuoksi kuitenkin ylimääräisen kontrolliajan reilun viikon päähän, kun oma työntekijämme palaa lomaltaan.

Äidin ja siskon kanssa tehty reissu Turkuun sujuu mainiosti. Äiti ihmettelee, kun jaksan hyvin kävellä useita kilometrejä ympäri keskustaa enkä ole yhtään sen väsyneempi kuin hekään. Vauvan liikkeitä ja omaa jatkuvaa hikoilua lukuun ottamatta olo tuntuu samanlaiselta kuin ilman raskauttakin. Päinvastoin, siinä missä viimeisen kolmanneksen alkupuolella kylkiluita välillä jomotteli ja odotin jo paljon puhuttujen kolotusten alkamista, nyt viimeinen kuukausi on ollut täysin oireeton. Ilmeisesti kuulun niihin onnekkaisiin, joilla voidaan kärsimysten sijaan puhua kolmannella kolmanneksellakin raskausajan hehkusta. Olen huomannut, että ihoni on ollut koko raskausajan tavallista paremmassa kunnossa. Siinä missä aiemmin hiuksiin täytyi suihkuttaa toisena pesun jälkeisenä päivänä kuivashampoota, nyt tukkakin pysyy hyvin puhtaana kaksi päivää.

Tunnepuolella nämä viimeiset viikot ovat olleet seesteisiä mutta jotenkin myös herkkiä. Hän voi saapua hetkenä minä hyvänsä. Se tuntuu niin epätodelliselta! Minulla ei ole yhtään sellainen olo, että raskaus olisi loppusuoralla. Olo on hyvä, mieli iloinen ja tyyni. Synnytys tuntuu edelleen joltain unenomaiselta tulevaisuuden jutulta, ei asialta, johon on enää päiviä tai pisimmilläänkin viikkoja. Suhtaudun synnytykseen tosi positiivisesti ja sillä ajatuksella, että se tulee menemään oikein hyvin. Samalla myönteinen ajattelutapani herättää minussa jopa vähän pelkoja: mitä jos olen ihan yltiöoptimistinen enkä tarpeeksi valmistautunut, kun tässä vain tyynenä nautiskelen loppuraskaudesta ilman kuumeista synnytyksen odottamista tai tuskailua? Voiko synnytys tosiaan sujua yhtä mukavasti ja helposti kuin tämä loppuraskaus?

Vauva-arki odottaa aivan nurkan takana, ja sekin tuntuu epätodelliselta hypyltä tuntemattomaan. Tiedän, että tulemme rakastamaan pientä aivan äärettömästi. Uskon, että ensimmäiset päivät hänen kanssaan ovat ihania. Mutta kyllähän valtava elämänmuutos, joka lähestyy koko ajan eikä silti tunnu yhtään todellisemmalta, myös pelottaa. Koko tämä synnytys- ja vauva-asia on oman kontrollini ulottumattomissa. Voin vain luottaa siihen, että kaikki menee hyvin ja heittäytyä siihen, mitä vastaan tulee. Tietää, että mitä ikinä tapahtuukaan, meillä ei ole mitään hätää.

Tyttöjen reissu Turkuun

Tulin eilen illalla kotiin parin päivän tyttöjen reissulta Turusta. Päätimme lähteä äidin ja siskon kanssa pienelle kaupunkilomalle, kun siskolla oli sopivasti muutama arkivapaa ja minäkään en vielä ole synnyttänyt. Oli aivan huippumukava reissu! Junamatkat hurahtivat nopeasti ja aika kului Turussa kuin siivillä. Jaksoin hyvin kävellä ja puuhastella mahasta huolimatta. Mielessä kyllä käväisi, onko fiksua lähteä junalla toiseen kaupunkiin alle pari viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta onneksi sain järkeiltyä epäilykset pois. Turussa on yhtä lailla synnytyssairaala, monilla on jo lähtökohtaisesti sairaalaan pidempi matka kuin minulla Turusta kotiin ja synnytyksen käynnistymisestä ei ollut mitään merkkejä ilmassa. Ja onneksi lähdin!

Olimme perillä tiistaina aamupäivällä, ja kävimme jo matkalla juna-asemalta hotellille Gaggui-kahvilassa lounassalaatilla. Salaatti oli  hyvänmakuinen mutta yllättävän pieni, joten tämän kokemuksen perusteella en välttämättä suosittelisi kahvilaa lounaspaikaksi. Ruokaisampia salaattilounaita saa samaan hintaan tai edullisemminkin muualta. Miljööltään kahvila oli kuitenkin tosi miellyttävä, ja kun piipahdimme samassa paikassa kahveilla keskiviikkona ennen kotiin lähtöä, raparperipiirakka oli oikein hyvää.

Tiistai-iltapäivä kului muutoin aika pitkälti kaupoissa kierrellen. En hankkinut reissulta itselleni mitään, koska mahan kanssa vaatteiden sovittaminen ei oikein onnistu, mutta äiti halusi ostaa vauvalle pari pientä bodya. Shoppailujen jälkeen söimme Mami-ravintolassa täyttävän ja superherkullisen illallisen. Tilasin itse vaihteeksi kasvisruokaa eli sitruunaisen risoton. Annos oli todella maukas ja tosiaan niin täyttävä, ettei jälkiruoalle jäänyt tilaa. Myös äidin savulohiannos oli tosi hyvä ja kesäisen makuinen, samoin siskon tilaama kana. Ruoan jälkeen menimme vielä hetkeksi istuskelemaan viereiseen Tiirikkala -anniskelukahvilaan juomien kera. Yläkerran teranssilta oli hienot näkymät Aurajoen rantaan.

Nukuin hotellihuoneessa suhteellisen hyvin, vaikka omaan erikoistyynyyn tottuneena mikä tahansa muu päänalunen tuntuu aina vähän epämukavalta. Ihaninta oli, että toisin kuin kotona, hotellissa nukkumislämpötila oli niin sanotusti normaali. En joutunut kieriskelemään alasti hikisellä lakanalla, vaan pystyin jopa käyttämään peittoa. Talvea, kämpän viilentymistä ja raskauden päättymistä odotellessa, haha.

Keskiviikkoaamuna suuntasimme runsaan ja herkullisen hotelliaamiaisen jälkeen kauneushoitola Pieni Kauneushuoneeseen hierontoihin. Oli ihana rentoutua hierottavana, vaikka näin raskaana ollessa pakollinen istuma-asento ei olekaan yhtä mukava kuin makuullaan oleminen. Kävin keväällä pari kertaa opiskelijahieronnoissa, joissa niskajumit saivat kunnolla kyytiä, joten vaihteluksi tällainen kevyempi rentoutushieronta oli oikein miellyttävä kokemus, vaikkei toki yhtä tehokas. Hieronnan jälkeen menimme lounaalle kiinalaiseen sekä piipahdimme Turun taidemuseossa katsomassa Neljä elementtiä- -näyttelyn sekä Imogen Cunninghamin valokuvataidetta. Kahvittelun kanssa meinasi tulla vähän kiire ennen junalle kiiruhtamista, koska asemalle päin valumisen sijaan kävelimme vahingossa päinvastaiseen suuntaan. Hyvin kuitenkin ehdimme junaan.

Blogihaaste: 11 kysymystä

But I'm human not a Sandwich -blogin Iina vastaili juuri äsken tähän Sunshine Blogger Award -blogihaasteeseen. Kysymykset vaikuttivat sen verran kivoilta, että päätin itsekin tarttua taas valmiiseen listaukseen.

1. Mikä on blogisi tarina ja kuinka se alkoi? Blogin aloittaminen oli pyörinyt mielessäni useampaan kertaan. Aloitin jo kertaalleen tällä samalla blogialustalla ja -nimellä, mutta into tyrehtyi muutamassa kuukaudessa. Vuosi sitten elokuussa uskaltauduin starttaamaan uudelleen ja julkaisin ensimmäisen postaukseni.

2. Mitä intohimo tarkoittaa sinulle? Innostusta ja motivaatiota tehdä itselle tärkeitä asioita.

3. Mitä teet rentoutuaksesi? Selailen blogeja, katselen ASMR-videoita tai virkkaan. Myös saunominen rentouttaa mukavasti!

4. Viimeisin matkasi? Pienemmistä reissuista viimeisin oli toukokuinen mökkireissu. Ulkomailla olen muistaakseni ollut viimeksi alkuvuodesta 2015, kun kävimme seurakuntaporukalla Lontoossa eräässä hengellisessä tapahtumassa. Neljä vuotta sitten siis jo! Aika hämmentävää siihen nähden, että aiemmin kävimme tosiaan perheen kanssa ulkomailla joka vuosi. Omilleen muuttamisen jälkeen en kuitenkaan ole kaivannut matkustelua.

5. Matkustatko yleensä yksin vai ryhmässä? Aina ryhmässä. En ole koskaan reissannut yksinäni edes Suomen sisällä, vaan mukana on aina ollut joko mies, kaveri tai perheenjäsen.

6. Unelmakohde, jonne olet halunnut aina matkustaa? Tein aivan blogin alkuaikoina postauksen haavematkakohteistani. Lista on pysynyt suunnilleen samana, vaikken edelleenkään tosiasiassa oikeastaan edes halua matkustaa minnekään. Joku tavallinen rento etelänlomareissu olisi kiva tehdä sitten useamman vuoden päästä, kun lapset saisivat uima-altaasta ja jäätelöstä vähän enemmän irti. Muutoin toiveissani ovat lähinnä lomat luonnon rauhassa. Niiden osalta mökkeily on kuitenkin riittänyt oikein hyvin, eli en usko, että lähivuosina olisimme suuntaamassa myöskään Lappiin tai patikkareissuille. Ihan jo vauvankin takia.

7. Mikä on viimeisin kirja, jonka olet lukenut? Apua, en edes muista. Luin nuorena jatkuvasti, nykyisin en oikein ollenkaan. Viimeisin kirja, jota olen lukenut, on Raamattu - päivittäiset puolen tunnin tuokiomme jatkuvat edelleen. Mutta en osaa yhtään sanoa, minkä kirjan olisin viimeksi lukenut kannesta kanteen.

8. Mikä on lempi kirjallisuuden lajisi? En tiedä, onko kyseessä varsinainen genre tai jos on, miksi sitä kutsutaan, mutta pidän "tavallisista" ja realistiseen maailmaan sijoittuvista romaaneista. Myös dekkarit menettelevät. Esimerkiksi fantasiaa en sen sijaan ole koskaan juuri lukenut Harry Pottereita lukuun ottamatta.

9. Mitä tykkäät jakaa sosiaalisessa mediassa? En jaa omassa henkilökohtaisessa somessani kovinkaan usein mitään. Lähinnä päivitän sinne suuret elämänmuutokset tai julkaisen kuvan, jos olen onnistunut ottamaan jonkun erityisen hyvän. Nyt raskauden myötä olen päivitellyt muutamaan kertaan peruskuulumisia Instagram Storyyn, esimerkiksi äitiyspakkauksen saapumisesta ja mökkireissulta. Täällä blogissa jaan mielelläni pohdintoja ja arkea laidasta laitaan.

10. Mikä on suhteesi asuinpaikkaasi? Tämä on ollut kotikaupunkini aina, enkä osaisi kuvitella elämää muualle. Täällä asuvat kaikki läheisemme, viihdymme täällä, en kaipaa muualle. Aion suurella todennäköisyydellä asua tässä kaupungissa tai ympäryskunnissa koko elämäni.

11. Mitä haluaisit edistää maailmassa? Jumalan valtakuntaa, koska uskon sen olevan tärkein asia, mitä voi olla.

Vieraita lapsivuodeaikana?

Kenellekään blogiani vähän enemmän selanneelle tuskin on jäänyt epäselväksi, että minä olen kotosalla viihtyvä introvertti. Tykkään kyllä kaveriporukan pelituokioista ja polveilevista keskusteluista parhaan ystäväni kanssa, mutta kaipaan vastapainoksi tosi paljon omaa aikaa ihan vain itsekseni. Samaten kodin ulkopuoliset aktiviteetit, harrastukset ja vierailut perheen luona ovat tosi mukavia, mutta ahdistun, jos minulla ei ole tarpeeksi aikaa vain olla.

Vauvan synnyttyä moni haluaa vetäytyä "pesimään" kotiin oman perheen kanssa ainakin muutamiksi päiviksi tai jopa viikoiksi. Toisaalta sukulaiset ja tuttavat palavat usein innosta päästä tapaamaan uutta pienokaista. Itse uskon kuuluvani ehdottomasti niihin ihmisiin, jotka menemisen ja meiningin sijaan kaipaavat vauva-arjen alkuun rauhaa ja lepoa. Olenhan sellainen muutenkin. Miten sitten toimia perheen ja ystävien vierailuiden kanssa?

Perheemme haluavat tietysti nähdä vauvan mahdollisimman pian, joten ainakin omat vanhempani tulevat varmasti vierailulle jo sairaalaan. Sairaalassahan saavat kuitenkin nykyisten ohjeistusten mukaan vierailla ainoastaan isovanhemmat, ja hekin tunnin vierailuajan puitteissa, joten muut perheenjäsenet tulevat sitten mahdollisesti ekoina kotipäivinä kylään. Mielestäni vierailijarajoitus on oikein hyvä juttu: en varmaankaan jaksaisi tavata vielä sairaalassa kovin isoa jengiä tai kovin pitkää aikaa. On kiva, että vauvan isovanhemmat pääsevät piipahtamaan, mutta päivät on kuitenkin rauhoitettu nimenomaan ydinperheen yhdessäololle, synnytyksestä toipumiselle ja vauvan hoidon opettelulle.

Tilanteemme on onneksi siinä mielessä tällaiselle vetäytyväiselle kotoilijalle miellyttävä, että molempien perheiden lisäksi muuta jonoa oven taakse ei ole mitenkään valtavasti heti ensimmäisinä päivinä. Tahdon ehdottomasti kutsua parhaan ystäväni vauvaa tapaamaan, kun vain jaksan ja olemme päässeet kotiutumaan rauhassa. Vaikeaa arvioida, kauanko siinä sitten tosiasiassa kestää, mutta varmaan jo viikon päästä kotiutumisesta olisi ihanaa saada hänet kylään. Muut kaverit näkevät kuitenkin vauvan luultavasti vasta siinä kohtaa, kun jaksamme osallistua kaveriporukan tavanomaiseen ajanviettoon edes jotenkin: pienryhmäkaverit siis sitten, kun pidämme seuraavan solun, perjantain pelikamumme silloin, kun peli-illan pitäminen on taas ajankohtaista, ja niin edelleen. Ainakin pari viikkoa kuluu siis varmastikin ihan vain perheen ja tämän läheisimmän ystäväni kyläilyllä.

Olen lueskellut nyt raskaana ollessa jonkin verran lapsivuodeajasta. Esimerkiksi Raamatussa Vanhan testamentin aikaan juutalaiset naiset viettivät pojan syntymän jälkeen 33 ja tytön syntymän jälkeen 66 päivää kotosalla. Lapsivuodeajan idea on mielestäni todella mielenkiintoinen, vaikka itse en olekaan aikeissa jäädä ainakaan kokonaan vuoteeseen synnytyksen jälkeen. Alan luultavasti jo aika nopeasti puuhastella jotakin pientä kotosalla sekä käydä miehen, koiran ja vauvan kanssa rauhallisilla vaunukävelyillä. Siitä huolimatta turhan hötkyilyn, kotitöiden teon tai runsaan kodin ulkopuolella liikkumisen sijaan aion yrittää panostaa rauhaan ja lepäämiseen. Raskausaika ja synnytys ovat niin suuria ponnistuksia sekä kehollisesti että hengellisesti, että myös palautumiselle on syytä jättää runsaasti tilaa. Pysähtyä uuden ja ihmeellisen pienen ihmisen äärelle ja antaa itselle aikaa vain olla ja rauhoittua. Tutustua vauvaan sekä opetella uudenlaista elämää, vain me kolme.

Kuulumiset elämän osa-alueittain

Opiskelu: Keskiviikkona sain vihdoin tehtyä pois alta kesäloman viimeisen koulutehtäväni eli yli tuhat sivua käsittäneen kirjatentin. Vaikka olen käyttänyt opiskeluun päivittäin vain noin tunnin, on kiva, ettei siitä tarvitse enää huolehtia senkään vertaa.

Ystävät: Pari seurakuntakaveria kävi tiistaina meillä pelailemassa lautapelejä. Testasimme ensimmäistä kertaa tällä porukalla myös tietokoneen ja kännykän kautta toimivia Jackbox-partypelejä. Oli oikein hauskaa! Eilen vietin aikaa kaupungilla parhaan ystäväni ja hänen juuri kaksi kuukautta täyttäneen vauvansa kanssa. En kestä, enää pari viikkoa, niin päästään tapaamaan meidänkin vauvamme!

Perhe: Mies oli lauantain harrastukseensa liittyvissä kilpailuissa, joten suuntasin koiran kanssa vanhempieni luokse. Myös siskoni ja hänen miehensä tulivat, ja nautimme aurinkoisesta säästä syömällä hyvää grilliruokaa ulkona. Tänään olemme menossa kylään miehen perheelle.

Parisuhde: Katsoimme miehen kanssa pitkästä aikaa DVD:ltä yhden luennon avioliittoleiriltä, jolle osallistuimme kaksi vuotta sitten. Saimme aikaan tosi hyvää keskustelua parisuhteestamme sekä asioista, joita haluaisimme kehittää. Koen arkemme ja suhteemme tilan yleisesti ottaen oikein mainioksi, mutta välillä on silti tärkeää keskustella niistä kimurantimmista ja muutosta kaipaavistakin osa-alueista. Maanantaina innostuimme lähtemään pitkästä aikaa yhteisille minitreffeille American Dineriin. Tavoistamme poiketen emme tällä kertaa tilanneet hampurilaisia, vaan testasimme herkulliset jälkiruokapirtelöt. Ison purilaisen jälkeen niille ei oikein ikinä ole mahassa tilaa, joten nyt oli kiva kerrankin herkutella ja tilata suolaiseksi purtavaksi pelkästään  jaettu korillinen waffle-ranskalaisia. Valitsin pirtelömaukseni kinuskin, kun taas mies testasi Hubbabubbaa. Maistui muuten ihan samalta kuin se lapsuuden purkkakin!

Vapaa-aika: Virkkaus on saanut taas uutta puhtia, koska yritän saada tällä hetkellä työn alla olevan projektin valmiiksi ennen vauvan syntymää. Käsitöiden teko kun ei välttämättä oikein onnistu vauva sylissä. Samalla olen katsellut Areenasta leffoja ja Hercule Poirot -jaksoja.

Raskausviikot 36-37

Baby showerieni jälkeisenä yönä herään herätyskellon näyttäessä 2.30. Siinä ei ole sinänsä mitään outoa: viime viikkoina olen lähes joka yö herännyt pariin kertaan kääntämään kylkeä ja nukahtanut sitten uudelleen. Nyt en kuitenkaan saa millään unta. Päässä pyörivät vauvanvaatteet ja valmistelut ja olo on aivan pirteä. Vaihtelen asentoa, suljen silmät, mikään ei toimi. Supisteleekin välillä. Puoli viideltä olen edelleen hereillä ja alan seurata herätyskellosta supistusten välejä: vain viidestä viiteentoista minuuttia. Innostunut pelko valtaa mielen, vaikken toisaalta uskokaan, että vauva voisi oikeasti vielä syntyä. Mitä kaikkea sinne synnytyskassiin pitikään pakata? No, tunnin päästä torkahdan viimein, ja  päivän mittaa harjoitussupistuksia tulee enää ihan satunnaisesti. Supistukset eivät myöskään ole vielä kertaakaan olleet kipeitä. Sen verran yöllinen valvominen kuitenkin hätkähdyttää, että vauvan syntymä alkaa tuntua paljon konkreettisemmalta. Kohta se ihan oikeasti tapahtuu.

Alan vihdoin saada oikeasti vipinää viimeisten juttujen kuntoon laittoon. Viimeistelen synnytystoivelistani, pesen kaikki vauvanvaatteet ja muut tekstiilit valmiiksi ja virittelen miehen kanssa pinnasängyn makuuhuoneeseen. Vauvan nukkumapaikasta tulee tosi söpö, ja tulen hyvälle tuulelle aina nähdessäni sen. Tuntuu ihanan rentouttavalta, kun koti valmistuu viimein vauvan tuloon. Teemme myös miehen vanhempien luona vuosittaisen auton sisätilojen puhdistuksen, jotta turvakaukaloa ei tarvitse kiinnittää koirankarvaisille ja hiekkaisille penkeille.

Neuvolassa sf-mitta on palannut käyrälle, joten kontrolliaika lääkärille voidaan peruuttaa. Käyn antamassa labrassa streptokokkinäytteen, joka seulotaan kaikilta raskaana olevilta. Olen helpottunut, kun Omakantaan pärähtää tieto negatiivisesta tuloksesta. Suhtaudun vähän epäileväisesti "varmuuden vuoksi" lääkitsemiseen, joten olen tyytyväinen, etten joudu miettimään synnytyksen yhteydessä antibioottitippaan joutumista. Käymme tutustumassa synnytyssairaalassa, ja vaikka uutta tietoa ei kovin paljoa tulekaan ja tiloja ei tietenkään pääse jatkuvan käytön vuoksi kovin hyvin näkemään, tuntuu mukavalta, että ainakin sisääntulopaikka on selvillä.

Minulla on kaikin puolin hyvä olo, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Toki ajatus siitä, ettei synnytyksen ajankohtaa voi tietää, jännittää, mutta mukavalla tavalla. Vaikka maha on selvästi jo painava ja esimerkiksi kenkien pukeminen hankalaa, tunnen oloni loistavaksi. Loppua kohden vauvan liikkeiden pitäisi kuulemma muuttua selkeiden potkujen sijaan hienovaraisemmaksi möyrinnäksi, kun tila alkaa käydä vähiin. Minusta tuntuu päinvastoin siltä, että vauva on innostunut liikkumaan vain entistäkin enemmän ja selkeämmin. Joko hän työntää pepullaan oikealta navan vierestä tai potkii tai liu'uttaa jalkaansa vasenta kylkeäni pitkin. Liikkeet ovat niin selviä ja päämäärätietoisia, että ne on todella helppo nähdä mahan ulkopuolellekin. Pari kertaa onnistun jopa videoimaan potkuja, vaikka bebellä onkin tapana ujostella aina, kun yritän saada möyrintöjä ikuistettua.

Tv-sarjojen suosikkini

Vaihteeksi jotain muutakin kuin vauvajuttuja, nimittäin tänään ajattelin listata teille muutamia telkkarisarjoja, joita olen seurannut ja joista pidän. En katso ikinä sarjoja varsinaisesti television välityksellä, vaan aina tietokoneelta. Pääosin olen ilmaisten nettipalveluiden eli Areenan, Katsomon ja Ruudun varassa. Valinnanvaraa ei siis ole todellakaan samalla tavalla kuin maksullisten suoratoistopalveluiden kuukausitilaajilla, mutta itselleni ilmaistarjonta on riittänyt varsin hyvin. Eipä tule katseltua liikaa ohjelmia, kun uusia jaksoja ei ole rajattomasti saatavilla. Vauvalle ilmaiseksi saadussa BabyBox-paketissa tuli kylläkin mukana kahden kuukauden kokeilujakso Viaplayhin, joten saa nähdä, josko äitiyslomalla tulisi katseltua jotain muitakin sarjoja. Imetysmaratonien aikana sitä tuskin paljon muutakaan saa aikaiseksi.

The Big Bang Theory

Juuri päätökseensä tullut The Big Bang Theory, kotimaisemmin Rillit huurussa, on ollut pitkään minun ja mieheni vakiokatseltavaa. Hän esitteli sarjan minulle, ja vaikka komedia ei yleensä kuulu suosikkeihini, Big Bang Theoryn persoonalliset hahmot ja sympaattinen tiedehuumori kolahtavat minuun täysin. Olen nähnyt kaikki jaksot, joten sarjan päättyminen tuntui haikealta. Toisaalta lopettaminen oli varmasti hyväkin päätös, koska aivan viimeisillä kausilla juonikuviot eivät enää lähteneet ihan niin hyvin lentoon kuin aikaisemmin.

Hercule Poirot

Agatha Christien kirjoihin perustuva Hercule Poirot tarjoilee ihanaa vanhan ajan tyyliä ja murhamysteereitä puolentoista tunnin itsenäisissä jaksoissa. Näitä on nyt tullut taas Areenaan, ja vaikka osan olen nähnyt aikaisemminkin, en malta olla katsomatta niitä uudelleen. Luin nuorempana paljon Agatha Christien kirjoja, ja Hercule Poirotin lisäksi voin suositella myös Christien toisesta etsivähahmosta, Neiti Marplesta, tehtyjä telkkarijaksoja. Siinä missä Christien dekkarit olivat usein aluksi melko pitkäveteisiä ennen varsinaisen toiminnan ja murhan selvittelyn alkamista, tv-jaksoissa on mielestäni varsin hyvä ja otteessaan pitävä rakenne.

Syke

Suomalainen sairaalasarja, jonka viides kausi on nyt katsottavissa Ruudussa (ja kuudes maksullisena Ruutu+-palvelun puolella; itse en ole kuutoskautta nähnyt, vaan odotan sen siirtymistä ilmaispuolelle). Olen katsonut sarjan kaikki tähän mennessä tulleet tuotantokaudet, ja vaikka minuun upposivat ehkä paremmin Ylen aikaiset neljä ensimmäistä kautta, olivat uudetkin jaksot mielenkiintoisia. Hahmoja vain alkaa ehkä olla vähän liikaa, vaikka periaatteessa sairaalan uusista kasvoista pidänkin. Joka tapauksessa Syke on mielestäni laadukas kotimainen draamasarja, jonka ehdoton helmi on omalaatuinen kirurgihahmo Petteri Holopainen.

Selviytyjät

Selviytyjiä seuraan tälläkin hetkellä, sillä Katsomossa pyörii parhaillaan jo sarjan 33. tuotantokausi Millenials vs. Gen X. Katson ylipäätään paljon tosi-tv:tä, koska sitä ilmaispalveluissa yleensä on eniten tarjolla, mutta Selviytyjät on ehdottomasti yksi lemppareistani. Seikkailuolosuhteet, ihmissuhdepeli ja mielenkiintoiset käänteet muodostavat kokonaisuuden, jota jaksaa seurata kaudesta toiseen. Sarjan konsepti vain toimii, minkä todistavat varmasti jo vuosikaudet jatkunut tuotanto sekä lukuisat fanitkin.

The Handmaid's Tale

The Handmaid's Talen dystopia-asetelma on mielestäni todella mielenkiintoinen. Sarja pitää otteessaan eikä käänteitä pysty arvaamaan ennalta. Itse olen valitettavasti päässyt näkemään vasta ensimmäisen tuotantokauden, vaikka jenkkilässä pyörimässä ovat jo kolmannen kauden jaksot. Harmitti ihan älyttömästi, kun tajusin, että toka kausi on pyörinyt tänä kevään Areenassa, mutta minä olen onnistunut missaamaan sen ihan täysin! Nyt näkyvissä ovat enää toisen kauden viimeiset jaksot, joita en tietenkään halua katsoa, kun monta jaksoa on jäänyt välistä. Voihan ärsyynnys. Ei auta kuin toivoa, että toka kausi tulisi vielä jossain vaiheessa jonnekin nähtäväksi ilmaisena.

Criminal Minds

En ole katsonut Criminal Mindsia muutamaan vuoteen, mutta tykästyin sarjaan ja sen mielenkiintoisiin rikosmysteereihin jo joskus yläkouluikäisenä, kun katselin jaksoja satunnaisesti telkkarista. Parasta sarjassa ovat jännittävät ja kiinnostavat rikokset sekä kiinnostavat päähenkilöt, joista suosikkini on persoonallinen Spencer Reid. En ole nähnyt läheskään kaikkia Criminal Mindsin tuotantokausia enkä ole itsekään ihan perillä, minkä verran jaksoja minulla on katsomatta. Tämä on kuitenkin ehdottomasti sellainen sarja, jota seuraisin mielelläni nykyisinkin, mikäli löytäisin helpon pääsyn ilmaisten jaksojen äärelle.

Virkkuukoukulta tullutta

On jälleen aika kurkistaa, mitä olen virkannut viimeisen kuukauden aikana. Aikaisempia virkkauksiani löytyy tästä postauksesta ja tässä tekstissä kerron virkkausinnostukseni alusta. Tässä kuussa virkkaukseni keskittyivät lähinnä ystäväni vauvan ristiäislahjan ympärille. Halusin antaa kummitytölleni jotakin itse tehtyä, ja aika nopeasti keksinkin, mitä lahjaan voisi kerätä. Koska pelkän langan ja virkkuukoukun lisäksi tekeleeni edellyttivät ensimmäistä kertaa myös joitain muita tarvikkeita, tilasin Nappikauppa Punahilkan kautta muutamia klipsejä, tuttirenkaita ja helistimiä kotiin. Tilaaminen sujui oikein näppärästi, ja tuotteet tipahtivat postiluukusta muutamissa päivissä.

Ristiäislahjan tärkein virkattu elementti oli norsuaiheinen vaunukoriste. Olin virkannut norsuja jo aikaisemminkin, joten aloitin tuttuun tyyliin virkkaamalla kolme norsua tämän ohjeen mukaisesti. Väreiksi valitsin tyttömäiset mutta neutraalit vaaleanpunaisen ja valkoisen. Vauvan lahjaan tehdyistä norsuista tuli kokemuksen ja harjoittelun myötä huomattavasti siistimpiä ja pienempiä kuin aikaisemmin tekemistäni elefanteista, mikä on tietysti lahjassa kiva juttu. Lopuksi yhdistin norsut langalla, laitoin väleihin ihan vain Prismasta ostamiani valkoisia puuhelmiä sekä kiinnitin päihin klipsut, joilla koristeen voi kiinnittää. Vaunukoristeesta tuli mielestäni tosi nätti! Toivon mukaan myös pituus on sopiva: yritin mallailla sitä meidän vaunuihimme oikean mitan määrittämiseksi. En ole muuten vieläkään päättänyt, mihin käytän aiemmin tekemäni kolme elefanttia. Koska nuo viime postauksessa esittelemäni norsut ovat huomattavasti kookkaampia, ne eivät oikein mahdu kolmisin vaunukoristeeseen. Olenkin miettinyt, pitäisikö solmia niistä vain jonkinlainen koriste vaikkapa vauvan pinnasänkyyn.

Toiseksi lahjaksi virkkasin vauvalle nallehelistimen tätä ohjetta mukaillen. Helistimen muodosta ei tullut ihan niin onnistunut kuin olisin toivonut, mutta ihan söpö nallukka silti mielestäni on. Pieneksi ekstraksi lahjaan tein vielä valkoisen tuttinauhan, joka olikin todella nopea ja simppeli projekti. Yksinkertaisen valkoinen nauha sopii hyvin yhteen kaikenväristen vaatteiden kanssa, eikä virkkaamisessa mennyt kuin reilu vartti. Tilasin tuttinauhatarvikkeita sen verran, että aion ehdottomasti tehdä pari eriväristä nauhaa myös omalle vauvallemme.

Loppukuusta, saatuani ristiäislahjaan tulevat elementit valmiiksi, tein vielä yhden vähän erilaisen helistimen tätä ohjetta mukaillen. Jätin ohjeessa olevat jalat tekemättä, koska arvelin helistimestä tulevan siistimmän näköisen ilman niitä, eivätkä ne mielestäni olleet välttämättömät eläimen ulkonäön kannalta. Pupun sijasta päädyin myös tekemään vauvamme helistimestä koiran. Sovelsin siis kuonon ja korvat päästäni muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta. Koirahelistimestä tuli mielestäni tosi kiva, ja tällä tyylillä helistimen tekeminen tuntui myös itselleni helpommalta kuin nallehelistimen tapaan virkkaaminen. Minulle jäi tarviketilauksesta ylimääräiseksi yksi helistimen sisusta, joten jos innostun tekemään vielä kolmannen helistimen vaikkapa jonkun toisenkin vauvan lahjaksi, suosin luultavimminkin tätä koirahelistimen pitkulamallia.

Ristiäiset: ajatuksia vauvan ensimmäisistä juhlista

Olimme sunnuntaina parhaan ystäväni vauvan ristiäisissä. Juhlat järjestettiin perheen kotona, ja vieraina oli pieni porukka lähimpiä sukulaisia ja ystäviä. Annoimme vauvalle lahjaksi kaulakorun sekä pari itse virkkaamaani juttua, jotka esittelen tarkemmin seuraavassa postauksessa kuukauden virkkauksieni yhteydessä. Mielestäni on kiva, että ristiäislahjasta jää jäljelle myös jotakin pysyvämpää eli sellaista, mitä lapsi voi käyttää kasvaessaan. Siksi pelkkien vauva-aikana käytettävien käsintehtyjen lahjojen lisäksi halusin antaa hänelle korun, vaikkei hän sitä vielä pariin vuoteen varmaan käytäkään.

Kaverin vauvan juhlat saivat miettimään myös oman lapsemme tulevaa siunaustilaisuutta. Emme kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja omassa seurakunnassamme on käytössä aikuiskaste. Vauvaamme ei siis kasteta, vaan kristillisenä elementtinä toimii siunaus. Tästä syystä en ole oikein osannut päättää, millä nimikkeellä juhlia pitäisi kutsua. Ristiäiset-sanaan kytkeytyy yleensä oletus luterilaisista perinteistä ja kastamisesta, kun taas nimiäiset tuovat ainakin itselleni mieleen nimenomaan uskonnottoman vaihtoehdon. Vauvamme nimi on jo nyt tiedossa lähipiirillämme ja aika monilla muillakin, emmekä aio mitenkään erityisemmin salailla sitä syntymän jälkeenkään. Nimen antaminen ei siis tule olemaan kekkereiden keskiössä, jolloin nimiäis-sana tuntuisi hieman oudolta. Siunaustilaisuus kuvaa ehkä sanana parhaiten juhliamme, mutta siitäkin mieleen tulee helposti hautajaiset eivätkä vauvan ensimmäiset juhlat. Olenkin tyytynyt käyttämään ristiäiset-termiä huolimatta siitä, että vauvaa ei kasteta.

Pidämme juhlat luultavasti vanhempieni kotona. Meidän pienessä olohuoneessamme vieraat olisivat kuin sillit suolassa, ja muutenkin kemujen "ulkoistaminen" tuntuu vähemmän stressaavalta vaihtoehdolta kuin oman kodin puunaaminen juhlakuntoon. Tiedän, että vanhempani ovat joka tapauksessa innokkaita auttamaan järjestelyissä ja tarjoiluissa, joten senkin kannalta on kätevää pitää juhlat heidän luonaan. Toiveenamme ovat rennot mutta kauniit juhlat. Kutsumme varmaankin omien vanhempiemme, isovanhempiemme ja sisarustemme lisäksi muutamat läheisimmät kaverit ja mahdollisesti pienryhmäporukan. En ole vielä varma, ketä pyydämme siunaamaan vauvan. Seurakunnasta voi toki pyytää pastoria tai muuta työntekijää, mutta periaatteessa siunauksen voi tehdä kuka tahansa. Kaverini vauvan ristiäisissä siunauksen toimitti lapsen täti, ja minusta ajatus jostakusta lähipiirin ihmisestä siunaajana on aika kiva. Saa siis nähdä, millaiseen ratkaisuun päädymme!

Kuten sanottu, saamme varmasti apua tarjoiluiden järjestämiseen vanhemmiltani. Ylipäätäänkin pyrimme varmasti mahdollisimman helppoihin ja vähän stressiä vaativiin juhlajärjestelyihin. Vastasyntyneen kanssa kekkereiden järjestely ei välttämättä ole ihan helppoa, ja muutenkin keskitän energian mieluummin vauvan hoitoon kuin ristiäisistä panikoimiseen. Esimerkiksi vieraat voi mielestäni vallan mainiosti kutsua tekstareilla itse väsättyjen kutsukorttien sijaan, ja keksejä ei tarvitse alkaa leipoa alusta asti itse, kun kaupasta löytyy helposti vallan maistuvia vaihtoehtoja. Myös pukukoodi tulee olemaan juhlissamme rento, sillä mieheni ei kovin mielellään sonnustaudu pukuun ja solmioon. Toki vieraat saavat pukeutua fiinimminkin, jos tahtovat, mutta itse menemme luultavasti kauluspaita- tai rento mekko -tyylillä. Tärkeintä ristiäisissä on kuitenkin se, että juhlistamme vauvaa ja hänet siunataan, eivät ulkoiset tekijät.