1. kesäkuuta 2019

Lisää valmistuneita käsitöitä

Kerroin aikaisemmin käsityökärpäsen puraisusta ja innostuksestani virkata vauvalle. Ilokseni into ei jäänyt pelkäksi parin päivän rykäykseksi, vaan olen virkkaillut aktiivisesti koukun hankinnasta lähtien. Aiemmassa postauksessa esittelemieni rusettipantojen lisäksi tein vauvalle vielä toisenkin pannan hieman suuremmassa koossa. Tähän pantaan hyödynsin nättiä pastellisävyistä puuvillalankaa ja tein rusetin sijaan somisteeksi kukan. Pannat ovat tosi käteviä virkkuukohteita, koska niihin kuluu niin vähän lankaa ja valmista tulee hetkessä. Kuka tietää, ehkä teen vielä jossain kohtaa vauvalle pari pantaa lisää, niin on vaihtoehtoja ja kokoja mätsäämään eri asuihin.


Pantojen jälkeen virkkasin kolme norsua. Alunperin suunnitelmanani oli askarrella norsuista mobile vauvan pinnasängyn päälle, mutta lopulta kallistuin enemmän vaunukoristeen suuntaan. Aiomme pitää pinnasänkyä aluksi makuuhuoneessamme ja siirtää sen myöhemmin vauvan omaan huoneeseen, joten mobilen kiinnittämistä varten olisi pitänyt joko ruuvata kaksi koukkua kattoon tai ostaa erillinen, sängyn laitaan kiinnitettävä mobileteline. Koska yksi alkuperäisistä motivaattoreistani tehdä mobile itse oli rahan säästäminen, viidentoista euron investoiminen telineeseen ei houkutellut. Eihän se kallis olisi, mutta koska kyseessä on enemmänkin vanhempia ilahduttava koriste kuin oikeasti vauvan kannalta tarpeellinen juttu, päätin, että teen norsuista vaunukoristeen. En ole vielä ihan päättänyt, millaisella narulla ja kiinnityksellä vaunukoristeen kiinnitän, joten vielä toistaiseksi norsut hengailevat erillään toisistaan. Kunhan saamme lähiviikkoina vaunut viriteltyä käyttökuntoon, mittaan tarkemmin koristeen koon ja teen sen valmiiksi vauvaa varten.


Kolmatta projektia miettiessä selailin niin tuttinauhoja kuin helistimiäkin, mutta päätin lopulta aloittaa pehmorievusta. Tiedättehän, pehmoinen riepu, jossa on kiinni jonkin eläimen pää ja kädet? Pinterestissä oli valtava kasa erilaisia ohjeita, mutta päädyin lopulta soveltamaan oman versioni tästä koalalelusta. Oma pehmokaverini muistuttaa ehkä enemmän nallea kuin koalaa, mutta olen silti lopputulokseen tosi tyytyväinen. Kokonaisuudessaan pehmorievun toteuttaminen oli paljon työläämpää kuin etukäteen kuvittelin. Onneksi parin aiemman virkkuutyön sekä yrittämisen ja erehdyksen kautta olen pikkuhiljaa oppinut tulkitsemaan virkkuuohjeita vähän paremmin sekä soveltamaan tarvittaessa hieman itsekin.

Eniten aikaa koalassa kului ehdottomasti pään virkkaamiseen sekä kaikkien irrallisten osien kiinnittämiseen. Vaikka ompelin silmät ja korvat kiinni päähän jo ennen täyttämistä helpottaakseni irtolankojen päättelyä, oli ompelussa jonkin verran hommaa. Aloitin koalan teon pään virkkaamisella, ja koska en ollut aiemmin käyttänyt englanninkielistä virkkuuohjetta, en heti uskaltanut luottaa tuon ylle linkkaamani ohjeen neuvoihin. Siksi googletin suomenkielisen, erillisen ohjeen ja tein päätä varten tarvittavan suurimman pallon tällä ohjeella. Koska käyttämäni lanka oli huomattavasti paksumpaa kuin ohjeessa, päästä tuli huomattavasti suurempi kuin olin etukäteen ajatellut. Onneksi se ei lopulta haitannut ollenkaan. Sovelsin vain koalaohjeessa annettuja tassujen ja rusetin virkkuuohjeita hieman lisäämällä niihin pari silmukkaa ja ylimääräistä kerrosta, niin koalasta ei tullut eriparisen näköistä.


Viimeisenä tein isoäidin neliön periaatteella pienen viltin tai rievun, johon kiinnitin koalan pään ja kädet. Siinä missä muiden osasten teko ja etenkin kiinnittäminen ja päättelyt veivät reilusti aikaa, viltti valmistui yllättävän näppärästi. Kun isoäidin neliössä pääsi vauhtiin, kerroksia kertyi nopeasti. Esimerkiksi tässä on simppeli video-ohje isoäidin neliöön. Huolittelin viltin reunan vielä kerroksella kiinteitä silmukoita.

Näiden lisäksi virkkasin siskoni pyynnöstä hänelle feikki-ampiaispesän. On ollut kiva huomata, miten nopeasti virkkaustaitoni ovat kehittyneet. Nyt pelkän perussuoran kiinteän silmukan virkkaus tuntuu jo vähän puuduttavalta ja uskallan vähintään testata hankalammankin oloisia ohjeita. Seuraavaksi olenkin ajatellut etsiä jonkin helpon vauvanvaatteen ohjeen. Haluaisin myös tehdä virkkaamalla jotakin ristiäislahjaksi parhaan ystäväni vauvalle, mutten ole vielä aivan varma, mitä se voisi olla. Onneksi tässä on vielä kuukausi aikaa hioa taitoja sekä löytää sopiva idea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti