22. kesäkuuta 2019

Juhannus kaupungissa


Hyvää juhannusta!

Sekä miehen että minun puolen sukuni mökeille oli sen verran tunkua, että me jäimme ihan suosiolla kaupunkiin juhannukseksi. Miehellä oli perjantaina vapaapäivä, joten suuntasimme jo aamupäivällä ruokakauppaan tekemään viikon ostokset sekä hakemaan vähän juhannussyötävää iltapalaksi. Yleensä päivän ohjelmaamme kuuluu puolen tunnin henkilökohtainen hetki Jumalan kanssa ja puoli tuntia yhteistä Raamatun tutkimista ja rukoilua, mutta tänään päätimme korvata ne poikkeuksellisesti gospel-levyraadilla. Valikoimme kumpikin viisi hengellistä biisiä eri genreistä, kuuntelimme ne yhdessä ja annoimme toistemme kappaleille numerot. Soitimme muun muassa näitä muutama postaus aiemmin esittelemiäni artisteja. Keskiarvoista tuli varsin korkeat, koska hengellinen musiikki nyt vain on melkein aina hyvää. 

Yleensä kaverimme tulee meille perjantaisin pelaamaan, mutta juhannuksen takia olimme siirtäneet perjantaipelailut tältä viikolta jo torstai-iltaan. Kotona oleilun sijaan suuntasimmekin illaksi miehen kaverin luokse, jonne kokoontui illan mittaa iso porukka väkeä. Sää oli onneksi hyvä, joten pystyimme istumaan koko illan ulkona terassilla. Loppuraskauden myötä minulla on jatkuvasti kuuma, joten vaikka auringon laskiessa paljaita sääriä alkoi vähän paleltaa, tarkenin hellemekossa ja neuletakissa oikein hyvin. Mies sen sijaan hytisi välillä shortseissaan. Hassua, miten roolit ovat nyt kääntyneet päälaelleen - yleensä minä olen vilukissa, kun taas hän valittaa hikoilua.

Juttelimme, oleilimme, joku kävi saunassa ja  me grillasimme mukaan ottamamme grillitassut ja söimme niitä perunasalaatin kanssa. Illemmalla muut pelasivat juomapelejä, mutta se ei meitä häirinnyt. Kaikki tietävät, että emme käytä alkoholia, ja ihmisten kanssa on yleensä ihan mukava viettää aikaa, vaikka he olisivatkin humalassa. Supermyöhään emme kuitenkaan viihtyneet, vaan lähdimme yhdentoista maissa kotia kohti. Nappasimme uimisesta ja pihalla olosta nauttimaan päässeen koiramme mukaan hoidosta miehen vanhemmilta ja veimme matkalla yhden kaverin kotiin.

Loput juhannusviikonlopusta vietämmekin varmaankin ihan kotosalla ilman ihmeempiä suunnitelmia. Viikonloppu tuntuu kyllä heti tosi pitkältä, kun siihen tulee yksi päivä lisää. Vaikka itse olen muutenkin lomalla, miehen opiskelupäivät ja niiden aikana tekemäni kotityöt ja tenttiin lukemiset kuitenkin rytmittävät jonkin verran minunkin arkeani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti