28. maaliskuuta 2019

Raskausvaatteet eli mitä pukea päälle, kun maha alkaa oikeasti pullottaa

Mahani on pullahtanut muutaman viime viikon aikana viimein oikein kunnolla näkyviin. Tasaista kasvua on toki tapahtunut koko ajan, mutta nyt palloefekti alkaa olla niin vahva, että raskaustilasta on vaikea erehtyä. Tämä on tuonut tietenkin haasteita pukeutumiseen. Valikoima on kutistunut kovaa vauhtia, enkä voi enää kuvitellakaan vain vetäiseväni ylleni lyhyttä paitaa tai tavallisia farkkuja nappi pompulalla kiinnitettynä, kuten vielä pari kuukautta sitten toisinaan tein.
Ensimmäisenä hankin raskausfarkut. Niitä olenkin ehtinyt käyttää jo kuukausitolkulla. Mahani on aina ollut helposti turpoavaa sorttia, ja raskaus on vain voimistanut turvotusta. En myöskään voi sietää kiristävää vyötäröä, vaan haluan varsinkin kotioloissa nauttia mukavista housuista. Olen siis todella tyytyväinen, että hankin raskausfarkut jo siinä kohtaa, kun välttämätöntä tarvetta ei ehkä olisi vielä ollut. Niistä on ollut paljon iloa ja hyötyä! Nyt aletaan kuitenkin olla siinä pisteessä, että myös väljemmät yläosat ovat tulleet ajankohtaisiksi. Periaatteessa kyllä mahdun suurimpaan osaan tavallisista vaatteistani, mutta lähes kaikki niistä ovat alkaneet näyttää varsin epäimartelevilta. Paidanhelmat nousevat ylös ja jäävät törröttämään mahan kohdalta eteenpäin sen sijaan, että laskeutuisivat nätisti alas vatsan muotoa mukaillen. Olenkin alkanut vähitellen laajentaa raskausvaatekokoelmaani sekä miettiä, minkälaisia hankintoja tulen koko raskausaikaa silmällä pitäen tarvitsemaan.

Kuten sanottu, housuvalikoiman kimppuun kävin jo varhain. Tähän mennessä olen hankkinut kahdet raskausfarkut, yhdet legginssit (joita olen tähän asti käyttänyt lähinnä lämmikkeenä farkkujen alla) sekä lököhousut kotioleiluun. Lisäksi äidin vanhat tuulihousut mahtuvat yhä jalkaani, kun napin jättää auki, joten koiraa ulkoiluttaessa olen usein vain vetäissyt ne lökäreiden päälle. Ylipäätään harmaat raskauslökärit ovat olleet aivan loistava hankinta. Ne ovat ainoat housut, jotka eivät purista tippaakaan mistään, ja otan ne aina uudelleen käyttöön heti kun ne vain suinkin pesun jälkeen kuivuvat. Lököhousuja voi tarvittaessa käyttää myös urheillessa. Jos kesä on kovin lämmin, tarvitsen luultavasti vielä shortsit ihan raskauden loppumetreille, mutta muutoin uskon pärjääväni tällä valikoimalla hyvin.

Farkut ovat ohuita, joten niillä ei pitäisi tulla kuuma keväälläkään. Olen tosin käyttänyt lähinnä vain toisia niistä, koska toiset eivät ole yhtä mukavat ja joustavat, vaan kiristävät hieman jaloista. Raskauden loppupuolella olevalta kaveriltani minulle selvisi myös ihan uusi juttu: samat 34-koon pöksyt eivät välttämättä mahdu enää loppuraskaudesta, vaan raskausvaatteissakin voi joutua siirtymään pari kokoa suurempaan versioon. Aion siis pärjätä näillä housuilla niin kauan kuin mahdollista ja hankkia lisäfarkut vasta, jos vanhat alkavat kinnata kunnolla. Ilmojen lämmetessä voin kuitenkin yhdistää legginssejä mekkoihin, jolloin kesäisiä alaosia ei tarvita niin paljoa.

Raskauspaitoja minulla on seitsemän, joten niitä alkaa olla myöskin aika sopivasti. Lisäksi omista vanhoista paidoistani pari toimii edelleen vatsan kanssa. Ostetun tekstiilin määrä tuntuu tavallaan hurjalta, mutta paitoja todella tarvitsee useampia. Pesemme harvoin pyykkiä, ja paidoissa tärkeää on myös yhdisteltävyys. En voi pukea pitkähihaista 3/4-hihaisen collegen alle, toppia pakkaselle tai t-paitaa neuleen kanssa, jos niiden kaula-aukot ovat aivan eri malliset. Maha tulee myös kasvamaan vielä runsaasti, enkä haluaisi venyttää kovin montaa normipaitaani käyttökelvottomaksi. Mieluummin pidän raskausvaatteet ja tavalliset kuteet pääosin erillään. Paitojen lisäksi minulla on yksi kirpparilta hankittu maksimekko kesää varten. Sen helma on liian pitkä ja laahaa maata, mutta uskoisin saavani sen ommeltua lyhyemmäksi suhteellisen vaivattomasti. Mekko on myös kätevä kotona käytettäväksi, mikäli asuntomme muuttuu tänäkin vuonna kesää kohden pätsiksi.

Pitkähihaisia sain onneksi juuri edellisellä kirpparikierroksella hankittua kaksi lisää: harmaan pooloneuleen sekä viininpunaisen, pitkän neuleen yhteishintaan 4,50€. Ne eivät ole raskausmallistoa, ainoastaan suurempaa kokoa, mutta kun hihat käärii, ne toimivat oikein hyvin. Lisäksi nappasin jo aiemmin  itselleni miehen siskon vanhan, löysän ja pitkän collegen, kun veimme hänen vaatteittaan kierrätykseen.

Ennen mahan kasvua olin siinä luulossa, että useammat vanhat neuleeni mahtuisivat päälle raskauden aikanakin, mutta sain aika pian huomata olevani väärässä. Vaikka löysät neuleet teoriassa menevät päälle, ne näyttävät ihan kamalilta, kun mahaa myötäilevän laskeutumisen sijaan helma törröttää suoraan mahan jatkeena. Pitkähihaisissa ihanaa on kuitenkin se, että aukinaiset, takkimalliset lämmikkeet laajentavat valikoimaa huomattavasti. Ne mahtuvat mahan koosta riippumatta, joten umpinaisia neuleita ei tarvitse hankkia montaa. Uskonkin pärjääväni tähän mennessä hankituilla pitkähihaisilla mainiosti.


Vaatekaapin uusiminen muutaman kuukauden vuoksi tuntuu toki vähän ikävältä, koska en yleensä ostele juuri lainkaan vaatteita. Toisaalta hankinnat on mielestäni järkevää tehdä jo nyt eikä suotta kärvistellä huonosti istuvissa normivaatteissa. Loppuraskaudesta väljemmät vaatteet tulevat joka tapauksessa olemaan välttämättömyys. Pystyn myös toivon mukaan käyttämään hankintojani tulevissa raskauksissa. Lisäksi olen pyrkinyt suosimaan käytettyjä vaatteita ihan jo hinnankin puolesta. Raskauspaitoja sekä muita housuja kuin farkkuja on ollut hankala löytää omassa koossani käytettyinä, mutta niissäkin olen ollut varsinainen tarjoushaukka. Yhden imetykseen sopivan raskauspaidan, kaikki pitkähihaiset sekä toiset raskausfarkuistani olen onneksi löytänyt käytettyinä.

Yhden vikahankinnankin olen kyllä tehnyt. Lidlissä myytiin raskausfarkkuja reilusti H&M:kin halvempaan kahdentoista euron hintaan, joten ostin sovittamatta yhdet kuvitellen, ettei S-koko nyt kovin paljon pieleen voi mennä. Vaan väärässäpä olin: housut eivät istuneet lainkaan, vaan lököttivät reisistä kamalan näköisesti. Tiedättehän, farkut, joiden kuuluisi olla istuvaa pillimallia, mutta jotka ovatkin ihan liian suurta kokoa? Ei hyvältä näytä. Jemmasin pöksyt toistaiseksi kaapin perälle siltä varalta, että vaikka lihoisin loppuraskaudesta hieman, mutta luultavasti vien ne kierrätykseen viimeistään vauvan synnyttyä. Onneksi rahaa ei sentään mennyt paljoa hukkaan ja toivon mukaan joku toinen saa niistä vielä hyvät ja uudenveroiset housut itselleen. Tästedes en kuitenkaan osta mitään sovittamatta, varsinkaan housuja. Lidlin halvat hinnat ovat houkuttelevia, mutta sovittamismahdollisuuden puuttuminen on kyllä iso miinus. Pitää siis jatkossa tyytyä kirpputorien valikoimaan edullisia löytöjä metsästäessä.

Kuvituksena H&M:n ja Mamaliciousin verkkokaupoista löytyneitä kuvia vaatteista, joita olen hankkinut. Mamaliciousin paidan ostin kirpputorilta, joten löysin netistä ainoastaan erivärisen esimerkkikuvan. Oma paitani ei ole siniharmaa, vaan haalean vihreä valkoisilla raidoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti