Kun aherrukseen uppoaa

Tällä viikolla on ollut monta tosi ihanaa ja kivaa juttua. Vauvan rakenneultra, sukupuolen selviäminen ja neuvolakäynti. Häikäisevä aurinko, kevään tuntu ja tarpeettomaksi käyneet lisävaatekerrokset. Sairastamisen jälkeen palautunut puhekyky, perheiden kanssa vietetty aika, kavereiden kanssa sovitut tapaamiset. Huomaan, että kandiin liittyvä stressinpoikanen on silti saanut minut tiukkaan otteeseensa. Täytin tiistaina kalenteriini deadlinet ja merkinnät huhtikuun lopulle saakka ja tajusin, että minulla on ihan oikeasti hommaa. Vaikka yksi aiempi kurssi päättyi, siitä vapautuva aika ei riitä tarjoamaan kandin aktiivisen kirjoittamisen vaadittua kapasiteettia. Kirjoittaminen ja analyysissa tarvittava ajatusten prosessointi kuormittavat. Huolellista jäsentelyä  ei pysty puristamaan väkipakolla vartissa kasaan tai syväluotaavaa ja akateemista tekstiä huijaamaan oikoreittiä pitkin kulkemalla.

Sairastaessani jouduin kieltäytymään useammasta työvuorotarjouksesta, ja nyt minulla ei vain ole luentojen vähyydestä huolimatta aikaa mennä. Tiedän, että on ihan normijuttu joutua välillä kieltäytymään - olen kuitenkin päätoimisesti opiskelija, ja he tietävät sen. Silti vähän harmittaa. Olen ollut maaliskuussa töissä vain yhden päivän. Jotenkin pelkään, että jos kieltäydyn liian usein, minua ei enää pyydetä. Myös raha tulisi tarpeeseen. Viihdyn aidosti päiväkodissa ja se on ehdottomasti kivointa työtä, mitä olen tähän mennessä tehnyt. En silti halua ja pysty priorisoimaan töitä kovin korkealle. Töihin meno tarkoittaa aina kahdeksaa tuntia menetettyä opiskeluaikaa. En myöskään enää vilkkaan ja vauhdikkaan päiväkotipäivän päätteeksi iltaisin kykene keräämään voimia opintojen tekemiseen, vaan minun on pakko levätä.

Mukaviakin aktiviteetteja on pakko rajata, koska ne ovat pois opiskelusta. Miehen vapaapäivät koulusta ovat kivoja, mutta huomaan, etten saa läheskään yhtä paljon aikaiseksi kuin yksin kotona ollessani. Kandin teko on niin intensiivistä, että lyhytkin työskentelypätkä saa aivot tööttäämään ja väsymyksen hiipimään kehoon. Onneksi on sauna. Ja kalenteri, johon aikatauluttaa to do -listaa ja yrittää saada mielenrauhaa sitä noudattamalla. Ja YouTube ja Instagram, joilla tarvittaessa nollata aivot.