Viikonloppu vierähti tällä kertaa perusarjesta poikkeavissa tunnelmissa, sillä lähdimme puolisoni, vanhempieni, siskoni ja hänen miehensä kanssa isän sukulaisten luokse toiseen kaupunkiin. Koska reissuseuruetta oli mukana kuusi henkeä, ajoimme melkein kolmen tunnin matkan kahteen autoon jakautuneina. Lemmikitkin saivat tulla mukaan. Vanhempieni koira matkusti tyytyväisenä farmariautomme takatilassa meidän koiran kaverina.
Kun olin lapsi, vietimme isän veljen luona kaikki uudetvuodet, mutta viime vuosina en ole juurikaan nähnyt isän puolen sukua. Mieskin on tavannut heitä häiden ja ylioppilasjuhlieni lisäksi vain kerran, sinä kesänä kun aloimme seurustella. Vietimme silloin viikonlopun isän suvun mökillä. Silloin kuitenkaan kaikki tämänkertaiset henkilöt eivät olleet paikalla, joten mies pääsi tapaamaan myös monia hänelle aivan uusia ihmisiä. Esimerkiksi Irlannissa asuva serkkuni oli lapsensa kanssa käymässä Suomessa. Minäkään en ollut tavannut puolitoistavuotiasta taaperoa aikaisemmin.
Tällä kertaa emme menneet mökille, vaan majoituimme ja vietimme suurimman osan ajasta sedän luona. Lauantaina kävimme koko neljäntoista hengen sukulaisporukalla ravintolassa syömässä. Tilasin lohta ja aivan superherkullista juustokakkua, joka oli höystetty marjoilla ja lakkahillolla. Ravintolan jälkeen ajoimme mummoni luo ja haimme hänetkin viettämään iltaa sedän luokse. Mummo on mennyt viime vuosina todella huonoon kuntoon, ja hänen muistinsa ulottuu enää parin minuutin päähän. Välimatkasta johtuen en ole nähnyt häntä kovinkaan usein, joten mummon muistamattomuus tuli kyllä vähän yllätyksenä, vaikka tiesinkin, että hänen muistisairautensa on edennyt. Isoäiti tunnisti ainoastaan isäni ja hänen veljensä, ja keskustelu ei oikein enää ollut mahdollista, kun samat fraasit pyörivät ympyrää kolmesti viiden minuutin sisään. Toisaalta hän kyllä vaikutti ilahtuneelta seurasta, oli hyväntuulinen ja silitteli tyytyväisenä vanhempieni koiraa, joka hakeutui jatkuvasti mummon viereen rapsuteltavaksi.
Iltapalan jälkeen isä vei mummon takaisin kotiinsa. Lenkitimme vielä koirat, juttelimme jonkin aikaa keittiössä sukulaisten kanssa ja aloimme käydä yöpuulle. Perinteisesti olen aina ollut todella sikeäuninen, mutta tällä kertaa en saanut nukutuksi ollenkaan. Yövyimme miehen kanssa vuodesohvalla samassa huoneessa siskoni ja hänen miehensä kanssa. Menimme muita aiemmin nukkumaan, joten olohuoneesta kantautuneet äänet ja vieras vuode valvottivat. Pyörin hereillä todella kauan, ja nukkuessanikin lähinnä torkuin kevyesti heräillen vähän väliä. Ilmeisesti raskaus on vienyt jonkin verran unenlahjoistani mukanaan. Tästedes pitääkin ottaa aina vähintään oma tyyny mukaan yökyläreissuille. Onneksi minua herkkäunisempi mies oli sentään tajunnut ottaa korvatulpat mukaan, joten hän sai nukuttua ihan kohtalaisesti.
Sunnuntaina olo oli vähäisistä unista johtuen hieman nuupahtanut. Söimme aamiaista ja kävimme vielä pikaisesti mummon luona kylässä. Hän ei muistanut eilistä tapaamista eikä sitä, ketä olemme, mutta toisteli moneen kertaan, kuinka mukavaa on, että tulimme käymään. Vaikka sairaus on surullinen, ainakin siis ilahdutimme häntä sen aikaa, kun olimme paikalla. Lähdimme jo ajoissa ajamaan takaisin, koska ruokailu- ja koiranpissatuspysähdyksineen matka kesti monta tuntia. Vaikka sukulaisten isosta määrästä johtuen en ehtinyt jutella kunnolla läheskään kaikille, oli kiva edes piipahtaa tällä tavalla parin päivän verran sukuloimassa. Ja oli myös kiva mennä sunnuntai-iltana omaan sänkyyn nukkumaan ja kuitata pyöritty yö yli kahdeksan tunnin sikeillä unilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti