Näiden kolmen viikon aikana en ole tainnut ostaa vauvalle muita vaatteita kuin kahdenkymmenen sentin bodyn kirpparilta - hinta oli niin halpa ja tuote priimakunnossa, että olisi ollut hölmöä kieltäytyä. Muutoin ultran ja sukupuolen selviämisen läheisyys ovat kuitenkin saaneet minut malttamaan mieleni. Kun on tiennyt, ettei tarvitse odottaa kauaa, on ollut kivempi himmailla hankintoja siihen asti, kunnes voi vapaasti hankkia sukupuolta ilmentäviä vaatteita. Vauvan sijaan olenkin keskittynyt omiin vaatteisiini. Mahan alettua toden teolla näkyä olen havahtunut omien kuteideni alati kutistuvaan kokoelmaan. Kirjoitan piakkoin oman postauksen raskausvaatteista, tekemistäni hankinnoista sekä pukeutumisesta mahan kanssa.
Ylipäätään viime viikkojen aikana olen vihdoin tuntenut olevani "kunnolla raskaana". Maha tuntuu kasvaneen ihan hurjasti, eikä tuntematonkaan enää sekoita raskautta turvotukseen tai pömppikseen. Tuntuu aika hullulta ajatella, että olen nyt ylittänyt raskauden puolivälin. Toisaalta raskausaika tuntuu kestäneen tosi kauan ja ajatus siitä, että beibin saapumiseen on vielä toinen samanmoinen ajanjakso, tuntuu pitkältä. Toisaalta taas on ihan käsittämätöntä, että olen tosiaan jo puolivälissä ja vasta nyt koen, että ihan oikeasti olen raskaana. Toki alkuraskaudessakin oli omat selvät oireensa, mutten varsinaisesti kokenut olevani raskaana oksentaessani vessanpönttöön tai yökätessäni jääkaapille. Vaikka oireet tietysti muistuttivat vauvan olemassaolosta, koin oloni enemmänkin vain sairaaksi kuin raskaana olevaksi. Maha ja liikkeet ovat minulle paljon konkreettisempi, nimenomaan raskautta implikoiva tekijä.
Eilinen rakenneultra tuli oikeastaan jopa vähän puskista, koska innokkaan odottamisen sijaan olin koko edellisviikon kotona kipeänä. Ylimääräistä energiaa asian fiilistelyyn tai jännäämiseen ei siis oikein ollut - lähinnä vain toivoin, että olisimme molemmat terveinä ja ylipäätään pääsisimme tiistain ultraan sekä torstain neuvolakäynnille. Vaikken ehtinyt pahemmin jännittää etukäteen, aamulla äitiysultraan ajaessa olin silti tosi innoissani. Kumpikohan hän mahtaa olla? Kai hänellä on edelleen kaikki hyvin? Sukupuoli oli rakenneultraan mennessä mielessäni ehdottomasti päällimmäisenä, vaikka terveydellisillä seikoilla on tietenkin oikeasti paljon enemmän väliä. Np-ultran jälkeen en kuitenkaan ole enää stressannut keskenmenoa tai kasvuhäiriöitä. Selväähän on, että aina voi jotain ilmetä tai tapahtua, mutta olen onneksi päässyt kauhukuvien aktiivisesta miettimisestä eroon. En koe, että siitä olisi mitään hyötyä, joten elän mieluummin oletuksella, että vauvalla on kaikki hyvin.
Vähemmän tyylikkään np-ultrasta myöhästymisen jälkeen olimme tällä kertaa todella ajoissa liikkeellä. Ultraaja oli sama kuin viime kerrallakin, mutta tällä kertaa mukana oli myös opiskelija. Kaikki vauvan ruumiinosat käytiin huolellisesti läpi, ja ultraus kesti paljon kauemmin kuin viime kerralla. Lopuksi opiskelijakin vielä kokeili ultrata. Kaikki oli kuitenkin vauvalla oikein hyvin! Hassua ajatella, miten paljon hän on kasvanut sitten np-ultran. Kasvoja emme päässeet näkemään kovin tarkasti, koska epeli piilotteli pääasiassa käsiensä takana, mutta muutoin saimme kyllä perusteellisen katsauksen tulokkaaseen. Ja selvisihän se sukupuolikin - jee! Paljastan sen kuitenkin vasta seuraavassa postauksessa, joten pysykäähän kuulolla ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti