Minä oppijana

Erilaisista oppimistyyleistä puhutaan aika usein opiskelun yhteydessä: yhdelle tieto jää parhaiten muistiin lukemalla, toiselle kirjoittamalla, kolmas kuuntelee huolella opettajaa ja neljäs haluaa tehdä ja kokeilla itse. Minulle oma oppimistyyli on aina ollut aika selvä. Miehen aloitettua opiskelut on kuitenkin ollut hauska huomata, miten erityyppisiä opiskelijoita olemme. Sen myötä olenkin pohtinut teemaa aiempaa enemmän, ja tänään ajattelin jakaa hieman ajatuksiani aiheesta.

Olen aina ollut hyvä koulussa ja oppinut nopeasti. Olin kyllä myös tunnollinen oppilas ja valmistauduin kokeisiin, mutta mitään suuria ponnisteluja tai pänttäämistä kouluarvosanojen kympissä pitäminen ei minulta vaatinut. Koulussa käytetyt oppimismenetelmät vain istuivat minulle kuin nenä päähän, koska muistan lähes kaiken lukemani vaivatta. Ala-asteen matematiikan tunneilla sain yleensä tehtävät ensimmäisenä valmiiksi ja lukiossa reaaliaineet olivat suosikkejani. Yläkoulun kemian tunneilla tehdyistä kokeista en sen sijaan innostunut, vaikka ne olivat luokkakavereiden lemppareita. Tuntui ajan tuhlaukselta opetella jokin simppeli kemiallinen kaava sähläämällä vartti kaasupolttimen ja mittalasin kanssa, kun yhtä hyvin asian olisi voinut lukea parissa minuutissa kirjasta. Siten se olisi myös jäänyt mieleeni selkeämmin.

Olen aina lukenut todella paljon, joten osittain lukumuistini on varmasti harjaantunut lapsena kirjojen äärellä vietettyjen hetkien ansiosta. Hahmotan lukemani kokonaisuuksina: esimerkiksi tenttikirjasta muistan eri luvut omina otsikkoinaan, joista haarautuu aina lisää ja tarkempaa tietoa. Erityisesti tekstien rakenteen ja päänsisäisten listausten tekeminen auttaa minua muistamaan, mitä kirjassa sanottiin. Käytän myös muistiinpanoja oppimisen tukena. Yliopistossa tapanani on ollut lukea tenttimateriaali kerran läpi muistiinpanoja tehden, ja sitten kerrata asiat pariin kertaan muistiinpanoista joka kerralla muistiinpanoja lyhentäen ja tiivistäen.

Yliopiston pääsykokeita varten luin pääsykoekirjan läpi kolmesti. Koen, että sillä lukemisella kaikki olennainen jäi mieleeni, eikä kymmenenkään lisälukemiskertaa olisi tuonut enää muuta kuin turhautuneen fiiliksen. Toki joillain aloilla pääsykoemateriaali täytyy muistaa aivan sanasta sanaan ulkoa, ja sellaiseen omani kaltainen valmistautuminen ei olisi riittänyt (eikä meikäläisen hermotkaan sen puoleen). Kerran pitkällä automatkalla testasimme huvikseen miehen kanssa, minkä verran minulle oli jäänyt yhdellä lukukerralla mieleen hänen koulutehtävästään. En ollut edes yrittänyt painaa tekstiä mieleeni, koska tarkoitus oli ainoastaan oikolukea ja korjata rakenteellisia seikkoja. Silti muistin kokonaisuuden varsin tarkasti, vaikka yksityiskohdat ja numerot eivät mieleeni olleetkaan jääneet.

Uskon, että hyvä luetun ymmärtämiseni on auttanut minua huomattavasti opinnoissa jopa sellaisilla alueilla, jotka eivät edes oikeastaan liity lukemiseen. Esimerkiksi vieraskielisestä puheesta selvän saaminen ei varsinaisesti ole normielämässä vahvuuteni, mutta ylioppilaskirjoituksissa sain silti varsin hyvät pisteet kuullunymmärtämisen kokeista sekä englannissa että ranskassa. Yo-kirjoituksissahan kuullunymmärtämistä mitataan pääasiassa monivalintakysymyksillä, jotka ovat tarkkuudessaan ja mutkikkuudessaan usein ihan oma taiteenlajinsa. Vaikka saisi loistavasti selvää nauhan puheesta, täytyy lisäksi ymmärtää, mitä vastausvaihtoehdot merkitsevät aivan tarkalleen, jotta osaa ympyröidä oikean vaihtoehdon. Minulle tällainen testaamisen tapa sopi todella hyvin. Toki pelkällä luetunymmärtämisellä kokeista ei olisi voinut päästä läpi, eli kyllä minunkin täytyi myös ymmärtää nauhan puhe, mutta monivalintakysymysten hallitsemisesta oli silti paljon etua. Sama koskee matematiikan sanallisia tehtäviä.

Sitten on taas muita osa-alueita, joilla muistini ei toimi lainkaan. Esimerkiksi karttoja ja reittejä en opi millään, en sitten mitenkään. En hahmota ympäristöä karttamaisesti tai yhtenäisenä kokonaisuutena, vaan vaikka kulkisin samaa reittiä lukemattomia kertoja bussilla, en välttämättä osaisi perille kävellen. Mieleeni jäävät vain tietyt yksityiskohdat ja selvästi erottuvat paikat. Osaan siis ehkä sanoa, että matkalla on silta ja kauppa, mutta sitä, mitä niiden välistä löytyy tai mihin suuntaan mistäkin kohtaa pitäisi kääntyä, en hahmota ollenkaan. Myöskään käytännön asioiden oppiminen tekemällä ei ole vahvuuteni. Kaupassa kesätöissä ollessani tein epätoivoisesti kännykkään muistiota niistä sadasta ja yhdestä pienestä käytännön asiasta, jotka vaikkapa kaupan siivouksesta tai Veikkauskoneen käytöstä piti muistaa. Jos mies näyttää minulle jonkin kikan kuvankäsittelyohjelmalla, muistan sen kyllä sen aikaa, kun käytän sitä, mutta viikon kuluttua olen autuaasti unohtanut, mistä valikosta toiminto löytyikään.

On huvittavaa, miten täydelliset vastakohdat minä ja puolisoni muistin suhteen olemme. Hän nauttii opinnoistaan, joissa asiat harjoitellaan lähinnä tehtävien ja käytännön ongelmanratkaisun kautta, on motivoitunut ja menestyy hyvin. Minulle taas esseiden kirjoittaminen ja lukeminen sopii paljon paremmin, ja miehen alan kaltainen tietous valuisi varmaan päästäni ulos saman tien. Vastaavasti hän ei aina ymmärrä, mitä erikoisesti muotoillulla tenttikysymyksellä haetaan takaa ja huokaa syvään, jos kurssi sisältää lukemista tai kirjoittamista. Hän hahmottaa uudet reitit ensiyrittämällä eikä voi käsittää, kuinka en muista oikeaa risteystä vielä kymmenennelläkään kerralla. Toisaalta, ehkä ihan hyvä näin. Minä oikoluen hänen esseensä ja hän pitää huolen, etten minä eksy. Sopii toivoa, että vauva perii molemmilta ne muistin parhaat puolet - muuten lopputuloksena saattaa olla aikamoinen katastrofi, haha!

Postauksen kuvat ovat Pixabaysta. Jaloista aikeistani huolimatta en totisesti tervehtynyt vielä alkuviikosta, vaan täällä me pidämme miehen kanssa sairastupaa edelleen. Onneksi kirjoittaminen sujuu jotenkuten kipeänäkin, vaikka kuvaamiseen en jaksanutkaan panostaa.