Moi kaikki!
Maanantaina pyörähti tosiaan käyntiin viimeinen kolmipäiväinen kesätyöpaikallani kaupassa, ja tänään, torstaina, työ on vihdoinkin ohi! Fiilikseni on vapautunut mutta myös ristiriitainen, koska vaikka työnteko oli suurimmaksi osaksi kivaa ja mukavaa, olen odottanut sen loppua pitkään ja hartaasti. Varsinaista lomaa minulla ei ennen opintojen alkua ole kuin reilun viikon verran, ja senkin olen ajatellut hyödyntää kirjatenttiin lukemalla. Aikataulullisesti elämäni ei siis muutu välttämättä kovin paljoa rennompaan suuntaan, mutta henkisesti ero on suuri. Vaikka alkukesän kaltaista itkettävää ahdistusta en kokenutkaan enää aikoihin, työ kuitenkin oli tietynlainen jännityksen ja stressin aihe koko kesän. Ja toki iltapainotteisen työn päättyminen on mukavaa siksikin, etten enää joudu jättämään jatkuvasti väliin seurakunnan pienryhmää tai yhteistä vapaa-aikaa miehen kanssa.
Huolimatta siitä, että suuren osan kesää odotin syksyä ja työ tuntui lähinnä pakolliselta, joskin ihan mukiinmenevältä velvollisuudelta, olen tosi kiitollinen työpaikastani. Kesä opetti minulle paljon, ennen kaikkea itsestäni ja epävarmuuden sietämisestä. Näin jälkikäteen todellakin näen, miksi minun oli hyvä olla töissä juuri täällä ja käydä läpi kaikki nämä tunteet. Jouduin kesän aikana turvautumaan Jumalaan ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Kompastuskiveni uskonelämässä on aina ollut se, että yritän pitää langat omissa käsissäni ja porskuttaa omavoimaisesti eteenpäin antamatta Jumalalle tilaa tai mahdollisuutta toimia. Tänä kesänä olen kuitenkin kokenut uudenlaista Jumalan läsnäoloa, turvaa ja yhteyttä. Olen siitä äärimmäisen onnellinen. Kyllä sitä on odotettukin!
Viimeisten työvuorojen lisäksi tällä viikolla ohjelmassa on ollut, ja on tulossa, perheen ja kavereiden tapaamista. Maanantaina kävin siskoni kanssa vanhempien luona koiranpentua moikkaamassa, kun äidillä oli tavallista pidempi työpäivä. Teimme mukavan kävelylenkin koirien kanssa, ja äidin tultua kotiin söimme ja kahvittelimme yhdessä. Otin myös kameran mukaan kyläilylle ja kuvasin hieman sekä koiria että luontoa. Kännykkäräpsyjä tulee nykyään otettua paljon, mutta pennusta ei ollut tätä ennen ollenkaan oikealla kameralla otettuja valokuvia. Eläväisen ja vilkkaan pennun taltioiminen ei ole mikään maailman helpoin homma, mutta sain onneksi pari kelvollista kuvaa otettua. Parhaiten onnistuivat kuitenkin sellaiset otokset, joissa hauva oli minun tai siskoni sylissä.
Tänään menemme mieheni vanhempien luokse, joten koirallemme on taas luvassa lajitovereiden seuraa. Miehen vanhemmilla on peräti kolme koiraa, joista etenkin bernhardilainen on meidän koiramme paras kaveri. Huomenna minulle on sen sijaan luvassa kavereidentäyteinen päivä. Tapaan heti aamusta hyvää ystävääni, ja illalla minun ja mieheni yhteinen kaveri tulee meille. Jo useamman vuoden meillä on ollut perinteenä lauta- ja videopeli-ilta perjantaisin. On kiva, miten parisuhteen kautta olen päässyt tutustumaan ja kaverustumaan myös miehen ystävien kanssa.
Koulukirjoihinkin pitäisi tosiaan tarttua, mutta ehkä annan itselleni pari päivää armonaikaa ja aloitan pänttäämisen vasta ensi viikolla. Onneksi molemmat tentin opukset löytyvät netistä ja aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta, joten lukeminen voi olla ihan mukavaakin. Suoritin alkukesästä töiden ohella yhden kurssin kirjatenttinä, mutta silti tuntuu, että kunnon opiskelusta on kulunut ikuisuus. Motivaatiota on siis ainakin ehtinyt kerääntyä - tosin bloggaamisen varjopuolena sanottakoon, että vielä enemmän sitä motivaatiota olisi suunnitella ja kirjoittaa tänne, haha! No, enköhän saa nämä molemmat puuhat sovitettua rinnakkain.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti