6. helmikuuta 2019

Rottis - meidän parisuhteemme The Elokuva


Olohuoneemme seinällä on komeillut jo parin vuoden ajan kehystettynä synttärikortti, jonka tein miehelleni hänen täyttäessään 23 vuotta. Kuvassa poseeraavat Rottis ja Rosetta, 80-luvun ruotsalaisen animaatioelokuvan päähahmot. Tiedättehän, kuinka joillain pariskunnilla on "omia biisejä", jotka kuvastavat heille nimenomaan heidän suhdettaan? Minulla ja miehelläni ei ole mitään yksittäistä "meidän kappaletta", mutta jos pitäisi sanoa, mikä leffa symboloi parisuhdettamme, se olisi ehdottomasti Rottis.

En ollut ennen mieheni tapaamista koskaan kuullutkaan mistään Rottiksesta, koska elokuva ei ilmeisesti ole ikinä levinnyt mitenkään laajaan tietoisuuteen. Lisäksi silloin, kun itse olin otollisimmassa piirrettyjenkatseluiässä, leffa oli jo yli 15 vuotta vanha. Mieheni oli kuitenkin onnistunut jossain törmäämään Rottikseen ja tykästynyt siihen saman tien. Hänellä oli tallessa ainoastaan elokuvan alkupuolisko, mutta jo ihan suhteemme alkuvaiheessa hän katselutti sen minulla. Ja minä olin ihan yhtä myyty! Rottis on ihan hulvaton animaatio. Kyseessä on nuorille katsojille suunnattu rakkaustarina, jossa yhdistyvät tosi loistavasti opettavaisuus, huumori ja romantiikka. Piirroksessa on huimasti yksityiskohtia, joista monet huomaa vasta usean katselukerran jälkeen. Lisäksi leffaa rytmittävät hauskat lauluosuudet. Koko animaation juonikin on persoonallisuudessaan aivan loistava, ja yleensä nauran joka kerta elokuvan nähdessäni vedet silmissä. Vaikka Rottiksen päähenkilöitä ovat jo filmin nimenkin mukaisesti Rottis ja Rosetta, myös sivuhenkilöt, kuten pölynimurikauppias ja "voi niitä nuoria" -fraasia hokeva vaari, ovat aivan timanttisia.

Mies oli seurusteluaikoinamme yrittänyt jo pitkään löytää Rottista kunnollisena, kokopitkänä versiona. Lopulta pari vuotta sitten tärppäsi: joku myi elokuvaa VHS-kasetilla Huuto.netissä. Laitoimme saman tien viestiä myyjälle, ja mieheni lupasi maksaa videosta 50 euroa edes kysymättä, minkä verran myyjä oli ajatellut kasetista pyytää. Kauppias oli vähän ihmeissään anteliaasta hintatarjouksesta, mutta postitti kauan kaivatun Rottiksen meille tietysti mielellään. Lopulta mies päätti maksaa ilahduksissaan vielä kympin ekstraakin, joten lopulta tuo kallisarvoinen videokasetti kustansi meille hulppeat 60 euroa. Mutta eipä ole kaduttanut kertaakaan! Nykyään Rottista tulee katsottua aika harvoin, koska juoni on jo niin tuttu. Olemme kuitenkin levittäneet leffan ilosanomaa kavereille ja katseluttaneet sitä niin miehen kavereille kuin soluporukallekin. Nykyisin animaatio löytyy myös kokonaisuudessaan YouTubesta. Jos hulvaton kahden nuoren rotan rakkaustarina siis kiinnostaa, käykää ihmeessä tsekkaamassa Rottis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti