2. helmikuuta 2019

Herkuton helmikuu


Ihan vastahan kirjoittelin meidän tammikuun "haasteestamme", ja nyt on jo aika siirtyä helmikuuhun! Tammikuun varsinainen aikomus, eli tavoite käydä joka sunnuntai seurakunnassa, toteutui nappiin. Olimme jumalanpalveluksessa kaikilla viikoilla, ja aktiivisempi tahti jatkuu varmasti myös jatkossa, kun kerran vauhtiin pääsimme. Liikuntameiningit sitten taas... En taida enää koskaan kirjoittaa blogiin mitään liikkumiseen liittyviä lupauksia. Arjen yllättävä kiireisyys vei mukanaan, kouluhommia oli enemmän kuin ajattelin ja yllättävän työkeikat aiheuttivat iltoihin sen verran painetta ja väsymystä, ettei urheilemaan lähteminen ole houkuttanut. Koiraa olen kuitenkin ulkoiluttanut tavallista enemmän, joten jotakin liikuntaa ainakin on tullut harjoitettua. Mutta joo. Turha varmaan julistaa enää minkäänlaisia liikuntalupauksia, kun ne menevät järjestään penkin alle. Minulle parempi tavoite on ehkä ylipäätään päätyä ryhmäliikuntatunneille edes välillä, fiiliksen mukaan.

Mutta mitä nyt helmikuussa sitten onkaan luvassa? Päätimme jatkaa teemakuukausien vuotta, ja nyt helmikuussa vietämme herkutonta kuukautta. Kaikki karkit, keksit, sipsit ja snacksit ovat siis pannassa. Ruoaksi ja mahantäytteeksi tarkoitetut epäterveellisetkin ateriat, kuten pakastepizzat, ovat silti sallittuja, eli kyse on ehkä eniten sokerista ja "naposteluherkuista". Yleensä olemme tottuneet pitämään teehetken päivittäin muutaman namin kera, joten helmikuun haaste vaatii hieman totuttelua. Onneksi helmikuu on vuoden lyhin kuukausi, haha!

Ekaan testiin herkuttomuus joutui jo tänään, kun menin äidin ja siskoni kanssa kaupungille. Kauppojen kiertelyn lomassa kävimme yhdessä lounaalla ja kahvilla. Kun muut valitsivat vitriinistä viinerit, minä jouduin skippaamaan houkuttelevan jälkiruoan. Onneksi hedelmäinen smoothie oli sentään sallittu! Toisaalta herkuttomasta linjasta ei edes halua poiketa, koska sovimme repsahduksille aika rajun rangaistuksen: yksikin lipsahdus merkitsee viikon pidennystä herkkulakkoon. En halua jatkaa hedelmien voimin vielä maaliskuussakin miehen napostellessa nameja, joten parasta pysyä ruodussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti