Vauvalle vakuutus?

Facebookin vauvaryhmissä (joista aika moni muukin postaukseni on saanut inspiraationsa) tosi monet ovat sanoneet ottavansa vauvalleen vakuutuksen. Ei sen korvatulehduskierrettä potevan lapsen kanssa todellakaan kannata jäädä julkisen puolen jonoon istumaan, äkkiä vaan yksityiselle ja erikoislääkärille kunnon hoitoa saamaan. Minä olen kuitenkin vähän eri mieltä, ja tänään puhutaan siitä.

Me emme aio vakuuttaa lastamme, koska emme koe sille tarvetta. Yksi tärkeä syy vakuutuksen ottamiselle lienee juuri mahdollisuus hyödyntää yksityisiä terveydenhuollon palveluita.  Itse luotan kuitenkin Suomen julkiseen terveydenhuoltoon ja koen, että täällä hyvien palveluiden ja turvaverkkojen yhteiskunnassa kenelläkään ei ole pakottavaa tarvetta maksulliseen lisäturvaan. Jos vauvalle tulee terveysongelmia, ne kyllä hoidetaan julkisella puolella ja myös maksuihin on mahdollista saada tukea. Ylipäätään koen terveydenhuollon eriytymiskehityksen ei-toivottuna, enkä halua olla tukemassa sitä ostamalla vauvalleni "parempaa" hoitoa. Lisäksi terveyskeskus sijaitsee aivan kotimme lähellä, joten käytännön kannaltakin julkisten palveluiden hyödyntäminen on meille sujuvaa.

Toinen tekijä päätöksemme taustalla on raha. Vaikken lähes koskaan koe, että meiltä puuttuisi taloudellisessa mielessä mitään, olemme kuitenkin pienituloisia. Vakuutus ei ole meidän mittapuullamme mitenkään ihan halpa menoerä. Käytämme vakuutuksen ottamatta jättämisessä säästyvät rahat mieluummin elämiseen kuin siihen helppouteen, että saisimme lääkärikäyntien yhteydessä palvelua jonottamatta sekä lyhyellä varoitusajalla. Lisäksi lääkärikäynteihin kuuluu vakuutuksesta huolimatta omavastuuosuus, joka sekään ei ole meidän tuloillamme mikään mitätön kulu. En yksinkertaisesti koe, että meillä olisi varaa vauvan vakuutukseen ilman, että se vaikuttaisi merkittävästi muuhun talouteemme.

Vielä kolmas iso syy sille, ettemme hanki vauvalle vakuutusta, on ihan jo se, ettemme sitä edes saisi. Syntyvän lapsen vakuutuksen myöntämisen edellytys on lähes aina kaikkiin raskauden aikaisiin tutkimuksiin ja seulontoihin osallistuminen. Me emme kuitenkaan osallistuneet np-ultran yhteydessä tehtävään kromosomipoikkeavuuksien seulontaan. Seulontaan kuuluisi riskiluvun laskeminen äidin taustatietojen, verikokeen sekä ultrassa mitatun niskaturvotuksen perusteella, eli siis todennäköisyysluvun määrittäminen kromosomipoikkeavuudelle. Emme kokeneet sitä tarpeelliseksi useammastakaan syystä.

Ensinnäkään mahdollinen kromosomipoikkeavuus ei vaikuttaisi päätökseemme pitää lapsi millään tavalla. Toisekseen mittauksessa saadaan tietää nimenomaan todennäköisyysluku, esimerkiksi 1:200, eikä poikkeavuuden olemassaolosta pystytä varmistumaan ilman jatkotutkimuksia. Vaikka riski olisi ollut kohonnut, emme olisi halunneet osallistua jatkotutkimuksiin keskenmenoriskin vuoksi. Kohonnut riskiluku olisi siis kohdallamme johtanut pelkkään ylimääräiseen huoleen ja stressiin, kun varmuutta suuntaan tai toiseen ei olisi voitu saada. Eettisestä näkökulmasta emme myöskään halunneet tukea seulontojen ideaa, joten koimme parhaaksi ratkaisuksi kieltäytyä riskiluvun laskennasta. Ultraaja tutki vauvan muilta osin ja katsoi ainoastaan silmämääräisesti, että niskaturvotus näytti normaalilta.

Toki lapsen voisi vakuuttaa myös syntymän jälkeen ilman vaatimusta kaikkiin sikiöseulontoihin osallistumisesta, mutta syyt 1 ja 2 olla ottamatta vakuutusta saavat meidät jättämään myös sen vaihtoehdon väliin. Voi olla, että kopsahdan vielä kovaa ja korkealta sairastelevan vauvan ja julkisen puolen jonottelun kanssa, mutta tällä hetkellä vakuutuksen skippaaminen tuntuu ehdottomasti ainoalta järkevältä vaihtoehdolta meille.