Nyky-yhteiskunnassa yksi suurimmista hyveistä tuntuu olevan kunnianhimo, parhaaseen mahdolliseen suoritukseen pyrkiminen ja aina vain paremman tavoittelu. Uralla pitäisi edetä, omaisuutta kertyä, elämän kohota nousujohtoisesti vuosi vuodelta kohti menestyneempää ja onnellisempaa minää. Mutta entä, jos onkin ihan tyytyväinen siihen perusarkeen? Entä, jos tärkeämpiä arvoja ovatkin arjen helppous ja rentous, ei jonkin hienomman tavoitteleminen?
Minä en ole ikinä ollut kovin kunnianhimoinen siinä mielessä, että haalisin itselleni mahdollisimman paljon tekemistä tai piiskaisin itseäni kohti maksimaalista suoritusta mahdollisimman monessa. Toki haluan tehdä parhaani, mutta juuri siksi rajaan tarkkaan sen, mihin panostan. Olen herkkä stressaantumaan ja ylikuormittumaan ulkoisesti pienenkin tuntuisista tehtävistä. Jos olen vastuussa jostakin asiasta, vastuu painaa minua raskaana, ja keskitän paljon energiaa tehtävän miettimiseen, murehtimiseen ja suorittamiseen. Siispä koen usein hyvinvointini kannalta parhaaksi kieltäytyä vastuutehtävistä. Tiedän niiden kuormittavan minua herkästi liikaa, koska en osaa suhtautua niihin kevyesti.
Ajatukseni työelämää kohtaan ovat aika lailla samansuuntaiset. Haaveilen mielenkiintoisesta ja sopivalla tavalla haastavasta työstä, mutta urakeskeisyys ei totisesti ole minulle mitenkään tärkeätä. Etenemisen tai palkkapussin sijaan toivon, että työ tuntuu merkitykselliseltä ja tärkeältä minulle itselleni. Haluan ehdottomasti panostaa jatkuvaan kehittymiseen ammatissani, kouluttautua ja oppia uutta. Uskon kuitenkin, että viihdyn parhaiten pitkäaikaisessa työpaikassa, jonka käytännöt ovat tulleet minulle tutuiksi. En ole sen tyyppinen henkilö, joka hakisi aina vain vastuullisempia ja korkea-arvoisempia tehtäviä. Lisäksi vapaa-aika ja elämän levollisuus on minulle tärkeää, joten esimerkiksi jatkuvaa vuoro- tai ylityörumbaa en jaksaisi.
Ylipäätään haluan tällä tekstillä sanoa, että on täysin ok valita se helpoin ja kevyin vaihtoehto. Omasta hyvinvoinnista kiinnipitäminen ja omien voimavarojen tunnistaminen on tosi tärkeää. Vaikka ympäröivä maailma tuntuisi painostavan kohti maksimia, itsensä ylittämistä ja jatkuvaa äärirajoilla keikkumista, suurimmalle osalle ihmisistä jatkuva rajojen rikkominen ei sovi. Siitä ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti