Tammikuun tuulia: joka viikko seurakuntaa ja liikuntaa

Näin uuden vuoden alussa erilaiset lupaukset tulevalle vuodelle ovat jälleen ajankohtaisia. Tosin minusta tuntuu, että nykyisin muodikkaampaa on jättää lupaukset ja paremman elämän vannomiset väliin ja julistaa ennemmin onnellisuutta, armollisuutta ja kohtuutta kaikessa kuin tiukkoja tipattomia tai kuntokuureja. Itse allekirjoitan lupauksettoman uuden vuoden ajatuksen, enkä ole ikinä oikein ollut varsinaisten uudenvuodenlupausten fani. Tänä vuonna teen kuitenkin poikkeuksen siinä mielessä, että vaikka varsinaisia lupauksia en teekään, on pari asiaa, joihin aion näin tammikuussa kiinnittää huomiota.

Kirjoitin jo lokakuussa seurakunnassa käymisestä ja siitä, miten se on meillä päässyt viimeisen puolen vuoden aikana hiipumaan pahemman kerran. Marraskuun tienoolla kävin pariin otteeseen kirkolla ystäväni kanssa, mutta sen jälkeen meno on jatkunut samaan tapaan kuin tähänkin asti: ilman seurakunnassa käymistä. Pienryhmämme on toki kokoontunut edelleen lähes viikoittain, mutta siinä kaikki. Kyse ei ole siitä, etteikö seurakunnassa käyminen olisi kivaa ja hyödyllistä. Enemmänkin poissaolo on johtunut siitä, että olemme armottoman urautuneita rutiineihimme: kun seurakuntayhteys on jäänyt pois arjen automaattisista peruspalikoista, lähtemisen kynnys on noussut paljon korkeammaksi. Ei jaksaisi tänään, ai niin eilen olikin sunnuntai, eipä tullut taaskaan lähdettyä.

Tyhmän kierteen katkaisemiseksi mieheni ehdotti tammikuulle pientä rutiinien muutosta. Menemme joka sunnuntai jumalanpalvelukseen, jotta saamme taas totuttauduttua reippaiksi kirkkoilijoiksi. Eka sunnuntai oli tänään, ja voin sanoa, että olipa loistava päätös! Päivän opetus oli tosi hyvä ja paikalla sattui olemaan sekä miehen että minun ystäviä. Istuimme kahvittelemassa niin kauan, että sali oli jo aivan tyhjentynyt lähtiessämme. Hyvä kun maltan odottaa ensi viikkoa.

Toinen asia, jossa haluaisin henkilökohtaisesti ryhdistäytyä, on se vakiouudenvuodenlupaus liikunta. Ehdin käydä syksyllä parilla kehonhuoltotunnilla, ja ne tekivät tosi hyvää. Joululoman ajan ryhmäliikunnat olivat tauolla (harmi sinänsä, kun nyt sitä aikaa ja intoa olisi ollut), mutta ensi viikosta eteenpäin yritän mennä kerran viikossa. Ei se voi olla niin vaikeaa! Pahimmat raskausoireetkin toivon mukaan loppuvat parin viikon sisään, niin en voi enää syyttää kotona möhnäämisestä etovaa oloa. Yhden raskausajan kotitreenin olen nyt lomalla tehnyt ja koiran kanssa tulee toki lenkkeiltyä reipasta tahtia vähintään tunti päivässä, mutta ryhmäliikunta virkistäisi varmasti mieltänikin. Raskaus on saanut minut hengästymään aiempaa helpommin, ja välillä jopa nopeatempoisen koiran kanssa harppominen tekee tiukkaa. Rauhallinen pilatesmeininki on juuri sitä, mitä kroppani ja mieleni halajavat.