Kuten täällä blogissa onkin käynyt ilmi, me kerroimme raskausuutisesta lähipiirillemme jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Vanhempamme ja sisaruksemme saivat tietää alle viikon sisällä positiivisesta raskaustestistä, samoin pari läheisintä ystävää. Soluporukalle ja miehen isovanhemmille paljastimme uutiset kahdeksannen viikon tietämillä. Vähitellen tieto on muutenkin levinnyt, kun olemme tavanneet ihmisiä ja halunneet mainita tulevasta elämänmuutoksesta. Vaikka raskauden jatkuminen ja vauvan syliin saaminen ei tietenkään ole ollut missään kohtaa mitenkään varmaa, avoin linja on tuntunut meille hyvältä. Tuntuisi hirveältä kokea keskenmeno, jos surua joutuisi piilottelemaan ja kaikki läheiset jatkaisivat elämäänsä normaalisti, tietämättä tilanteestamme.
Ultran jälkeen olemme alkaneet kertoa raskaudesta vieläkin avoimemmin. Sitä ei ole enää samalla tavalla tarvetta piilotella keneltäkään, vaan olen sanonut kuulumisten kyselyn yhteydessä ihan hyvänpäiväntutuillekin, että raskaana ollaan. Ajattelin alunperin, että julkistaisimme raskauden myös somessa heti ultran jälkeen, mutta sitä emme ole vielä toistaiseksi tehneet. En tiedä miksi, mutta jotenkin ultrakuvan lataaminen Facebookiin tai Instagramiin tuntuu vähän... teennäiseltä, vaikken ole ajatellut niin kenenkään muun somesta luettujen vauvauutisten kohdalla. Lisäksi haluaisin, että somejulkistus tapahtuisi jollain kivalla kuvalla, ei pelkällä kännykkäräpsyllä ultrakuvasta. Olenkin nyt ajatellut, että raskaudesta voisi kertoa sosiaalisessa mediassa sitten vasta keväämmällä, kun valo lisääntyy ja maha alkaa näkyä selkeästi. Haluan joka tapauksessa ottaa jotain kivoja raskauskuvia, joten sellainen olisi samalla kätevä tapa tiedottaa viimeisiäkin tuttuja vauvasta.
Oma muuttunut ajattelu on tuntunut vähän hassultakin, koska aivan alkuraskaudesta lähinnä odotin, koska uutiset "saisi" kertoa julkisesti kaikille. Ensimmäisen kolmanneksen lähestyessä loppuaan olen kuitenkin kokenut myös näitä toisenlaisia tuntemuksia. Niiden ansiosta ymmärrän nyt paremmin, miksi jotkut eivät halua jakaa raskauttaan kovin varhaisessa vaiheessa kenellekään. Siinä missä alkuun olisin halunnut toitottaa ilosanomaa kaikille ja päästä fiilistelemään omaa innostusta koko ajan, jossain kohtaa myös tietynlainen yksityisyyden ja herkkyyden tunne hiipi sisimpääni. Ajatus siitä, että raskaus olisi jokaisen puolitutun tiedossa, alkoi vähän ahdistaa. Omaa pientä halusi jotenkin varjella. Että tuttavien tietämys veisi osan hänen yksityisyydestään, ja minun.
Vaikka tietynlainen sosiaalinen normisto ja yleisin tyyli tuntuu olevan kertoa raskaudesta julkisesti ultran jälkeen ja sitä ennen haluamassaan kohtaa niille kaikista läheisimmille ihmisille, parasta on toimia siten, kuin kussakin tilanteessa parhaalta tuntuu. Raskaudesta saa kertoa kaikille vaikka heti, eikä se todellakaan ole merkki naiiviudesta tai siitä, ettei keskenmenon mahdollisuutta tiedostaisi. Samalla on myös ihan fine olla puhumatta vauvasta mitään ennen, kun lähipiiri arvaa jo kasvaneesta vatsasta asioiden laidan, eikä se mittaa vanhempien innostusta vauvauutisesta. Vastaus otsikon kysymykseen olisikin siis varmaan, että silloin kun haluaa ja se itsestä hyvältä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti