Millainen hän mahtaa olla

Kun hän kieriskelee mahassa ja työntää pienellä kädellään kohdun seinämää.

Kun pidän sylissäni parhaan ystäväni viikon ikäistä, maailman suloisinta pientä tytärtä.

Kun eräs päiväkodin pienimmistä lapsista tulee luokseni ja sanoo "syliin".

Kun pelaan neljävuotiaan kanssa Muuttuvaa Labyrinttia, kun autan laittamaan tiukan vetoketjun kiinni, kun kehotan siivoamaan legot lattialta.

Kun näen aamulenkillä pienet alakoululaiset, jotka kävelevät reput selässään kouluun.

Huomaan miettiväni jatkuvasti, millainen tuleva vauvamme mahtaa olla. On niin hassua, että hän on vielä aivan tuntematon, vaikka olen odottanut häntä ja tiennyt hänen läsnäolostaan jo reilusti yli puoli vuotta. Silti en tiedä hänestä juuri mitään. Tiedän, että hän on tyttö, erittäin suurella todennäköisyydellä vaaleatukkainen ja sinisilmäinen. Mutta en silti osaa kuvitella, miltä hän näyttää tai millainen persoona hän on. Kun neuvolan kyselylomakkeessa pitää rastittaa omia mielikuvia vauvasta (nukkuuko hän hyvin? syökö säännöllisesti? onko helppo imettää?), en tiedä yhtään, mitä vastaisin. Tuntuu vaikealta kuvitella vauvaa tarkasti. Huomaan jopa hieman vältteleväni sitä: en halua muodostaa jotakin vahvaa mielikuvaa, koska todellisuus saattaakin olla ihan toinen.

Toki minulla on silti ajatuksia ja toiveita vauva-arkeamme koskien. Tiedän, että ensimmäisinä elinkuukausina (ja luultavasti vielä paljon pidempäänkin) nukkuminen tulee olemaan todella katkonaista. Olen varautunut siihen, ettei vauva välttämättä viihdy itsekseen lattialla, mutta toivon kantorepun tuovan helpotusta arkeen, mikäli hän on paljon sylissä viihtyvää sorttia. Minulle on selvää, että jos se vain suinkin onnistuu, aion tehdä kaiken voitavani imetyksen onnistumisen eteen. Ja olen varma, että millainen vauva sitten onkaan persoonaltaan ja taipumuksiltaan, hän tulee olemaan meille maailman rakkain ja juuri täydellinen.

Mutta oikeasti tutustuminen uuteen perheenjäseneemme alkaa vasta syntymän jälkeen. Käsitys oman lapsen luonteesta myös varmasti kehittyy ja muuttuu sen myötä, kun hän kasvaa ja alkaa muodostaa yhä enemmän omaa identiteettiään ja mielipiteitään. Vastasyntynyt vauvanpötkylä on vielä helppo kuvitella verrattuna siihen, miten hankalaa on tässä vaiheessa pohtia lapsemme mielenkiinnonkohteita ja ulkonäköä vaikkapa kuusivuotiaana. Onneksi hän kasvaa vähitellen. Ja onneksi myös minä saan kasvaa erilaisiin äidin rooleihin vähitellen, lapsen mukana.