13. toukokuuta 2019

Nivoutuvat elämäntilanteet


Kun menimme kesällä 2016 naimisiin, samana vuonna oli myös kolmen muun seurakunnasta tutun ystäväpariskuntamme häät. Kihlautumis- ja häähumua pursuili joka suunnasta. Tuntui, että kaikki tuntemamme pariskunnat suunnittelivat sitoutumista samoihin aikoihin. Se tuntui välillä hupaisalta mutta oli tietysti tosi kivaa, koska kutsukorteista ja kukkakimpuista pystyi jutustelemaan muiden kanssa kyllästyttämättä heitä hengiltä. Parhaan ystäväni loppukesäisissä juhlissa olin myös kaasona, joten erityisesti hänen kanssaan niin hääjuhliin liittyviä käytännön seikkoja kuin naimisiinmenon syvempiäkin kerroksia tuli puitua tuona keväänä runsaasti.

Hassua kyllä minusta tuntuu, että raskausuutisten ja vauvasuunnitelmien kanssa on käynyt ihan samoin. Paras ystäväni (jonka vauva syntyi pari päivää sitten!) oli raskaana jo ennen minua, ja juttelimme viime kesänä lukemattomia kertoja perhesuunnitelmista, ehkäisyn poisjättämisestä ja vauvahaaveista. Sen jälkeen, kun olimme julkistaneet oman raskausuutisemme, selvisi kuitenkin, että itse asiassa kaksi muutakin pariskuntaa ihan lähipiiristämme odottaa lasta! Toisella heistä on vieläpä laskettu aika vain parin viikon päässä omastamme. "Vauvasuman" paljastuminen oli hauskaa, koska se tuli niin yllätyksenä. Toisin kuin naimisiinmenosta, raskaudesta ja perheen perustamisesta ei ole yleensä tapana keskustella vielä yritysaikana. Avioon aikovat menevät ensin kihloihin ja suunnittelevat häitä julkisesti, mutta lapsen yrittäminen pysyy yleensä puolisoiden välisenä asiana.

Sinänsä tämän vuoden useammat vauvauutiset eivät yllätä, koska olemme niin samanlaisessa elämäntilanteessa monien ystäviemme kanssa. Suurin osa on nyt ollut naimisissa sen kolmisen vuotta, ja jotkut ovat jo saaneet opintonsakin loppusuoralle. Koska perhe on monille tärkeä tulevaisuudensuunnitelma, ei ole mitenkään kummaa, että raskausuutisia alkaa tipahdella yhdestä jos toisestakin suunnasta. On ihanaa, että ystäväpiirissä eletään läpi samoja elämäntilanteita samoihin aikoihin. Samaistumispintaa ja yhteistä keskusteltavaa riittää. Ystävyys ei kuitenkaan tietenkään välttämättä vaadi koordinoitua elämänrytmiä, vaan myös aivan eri tilanteissa olevilla ihmisillä voi olla paljon yhteistä. Olen pohdiskellut perheeseen liittyviä teemoja jonkin verran myös vasta hiljattain seurustelun aloittaneen kaverini kanssa. Vaikka raskausviikot ja muut tarkemmat yksityiskohdat tulee puitua läpi toisten raskaana olevien kanssa, laajemmista tulevaisuuteen liittyvistä aiheista voi vallan hyvin keskustella kenen kanssa tahansa. Lopulta ystävyys on ennen kaikkea persoona-, ei elämäntilannekysymys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti