Raskaudesta ja vauva-arjesta kerrotaan monissa blogeissa. Tuntuu jopa ehkä vähän kliseiseltä, että oma blogini on alle kaksi kuukautta vanha ja kerron meidän toivovan perheenlisäystä - vaikka en itse asiassa edes tiennyt blogia aloittaessani, että jättäisimme ehkäisyn pois näin pian. Vaikka perheblogit ovat yksi suosituimmista blogigenreistä, lapsen yritysajasta kuitenkaan harvoin kirjoitetaan mitään. Raskauden julkinen käsittely alkaa yleensä vasta silloin, kun raskaana ylipäätään jo ollaan, ensimmäinen kolmannes on turvallisesti takana ja ultrassa käyty.
En toisaalta ihmettele: lapsen yrittäminen liittyy seksiin ja ehkäisyyn, jotka ovat varsin henkilökohtaisia teemoja. On ihan ymmärrettävää, että mahdollisesta keskenmenosta tai muista haasteista ei haluta joutua kertomaan kaikille. Siinä vaiheessa, kun vauvauutinen julkistetaan, positiivisen testin tekemisestä voi helposti olla kulunut jo pari kuukautta. Vaikka odotusaikaa ennen tärppäämistä olisikin ollut, se on ehkä jo niin kaukaista ja joka tapauksessa päättynyt onnellisesti, että raskauden yrittämisestä ei vain kenties luonnostaan tule niin keskusteltua. Aihe tuntuu nousevan esiin ainoastaan silloin, jos lapsettomuus on ollut erityinen haaste. Ne, jotka lapsen kohtuullisen ajan sisällä saavat, harvoin kertovat ajatuksiaan ja tunnelmiaan yritysajalta.
Tällainen hiljaisuuden kulttuuri ja yritysajan sivuuttaminen vauvoista puhuttaessa on mielestäni kuitenkin vähän outoa. Raskausoireista ynnä muusta puhutaan aika avoimesti, joten miksi esimerkiksi myös sitä ei voisi sanoa ääneen, kauanko lasta yritettiin ennen tärppäämistä? Yritysaika on kuitenkin tärkeä ja tunteikas vaihe ja vertaistuki voisi olla tosi tervetullutta. Toki jokainen tekee omat ratkaisunsa, enkä halua mitenkään syyllistää niitä, jotka salaavat vauvan yrittämisen tai raskauden mahdollisimman pitkään. Jokaisella on siihen omat syynsä ja täysi oikeus. En itsekään ole vielä kertonut ehkäisyn lopettamisesta blogin ulkopuolella muille kuin hyvälle ystävälleni.
Facebookin salaisissa vauvaryhmissä käytävän vilkkaan keskustelun perusteella uskon, että monet kaipaisivat vertaistukea ei vain raskauteen, vaan myös siihen ovulaatioaikojen, kiertopäivien ja raskaustestien täyteiseen ajanjaksoon ennen varsinaista raskausuutista. Hienoa kyllä juuri nyt viime aikoina blogimaailmassa on noussut esiin monia rohkeita naisia, jotka ovat kertoneet, miltä vauvan yrittäminen (etenkin silloin, kun se ei onnistu ihan tuosta noin vain) tuntuu. Esimerkiksi Mutsis on -blogin Emilia on kirjoittanut avoimesti lapsettomuushoidoista ja Desire Nyman kertonut vauvatoiveista ja lukuisista keskenmenoista ennen esikoista.
Itse rohkaistuin paljastamaan meidän vauvahaaveemme osin heidän esimerkistään rohkaistuneena, osin ihan siksi, että haluan purkaa ajatuksiani aiheesta, joka joka tapauksessa pyörii päässä kaikista eniten tällä hetkellä. Minulle asiasta bloggaaminen on tietysti myös jokseenkin yksinkertaisempaa kuin monelle muulle: blogini on vielä aivan lapsenkengissään, joten on erittäin epätodennäköistä, että tutut eksyisivät lukemaan tekstejäni. Toisekseen kirjoitan puolianonyymisti, ilman omia kasvojani tai koko nimeäni, joten hyvän päivän tutut tuskin edes tunnistaisivat minua blogin kirjoittajaksi. Vaikka en siis olekaan ainakaan tässä vaiheessa vielä halukas kuuluttamaan vauvahaaveitamme jokaiselle lähipiiriimme kuuluvalle, täällä blogissa aiheen pohdiskelu tuntuu sopivalta keskitieltä salailun ja jakamisen välillä.
Tällainen hiljaisuuden kulttuuri ja yritysajan sivuuttaminen vauvoista puhuttaessa on mielestäni kuitenkin vähän outoa. Raskausoireista ynnä muusta puhutaan aika avoimesti, joten miksi esimerkiksi myös sitä ei voisi sanoa ääneen, kauanko lasta yritettiin ennen tärppäämistä? Yritysaika on kuitenkin tärkeä ja tunteikas vaihe ja vertaistuki voisi olla tosi tervetullutta. Toki jokainen tekee omat ratkaisunsa, enkä halua mitenkään syyllistää niitä, jotka salaavat vauvan yrittämisen tai raskauden mahdollisimman pitkään. Jokaisella on siihen omat syynsä ja täysi oikeus. En itsekään ole vielä kertonut ehkäisyn lopettamisesta blogin ulkopuolella muille kuin hyvälle ystävälleni.
Itse rohkaistuin paljastamaan meidän vauvahaaveemme osin heidän esimerkistään rohkaistuneena, osin ihan siksi, että haluan purkaa ajatuksiani aiheesta, joka joka tapauksessa pyörii päässä kaikista eniten tällä hetkellä. Minulle asiasta bloggaaminen on tietysti myös jokseenkin yksinkertaisempaa kuin monelle muulle: blogini on vielä aivan lapsenkengissään, joten on erittäin epätodennäköistä, että tutut eksyisivät lukemaan tekstejäni. Toisekseen kirjoitan puolianonyymisti, ilman omia kasvojani tai koko nimeäni, joten hyvän päivän tutut tuskin edes tunnistaisivat minua blogin kirjoittajaksi. Vaikka en siis olekaan ainakaan tässä vaiheessa vielä halukas kuuluttamaan vauvahaaveitamme jokaiselle lähipiiriimme kuuluvalle, täällä blogissa aiheen pohdiskelu tuntuu sopivalta keskitieltä salailun ja jakamisen välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti