Tämän postauksen julkaiseminen jännittää. Mietin aika pitkään, onko tätä järkeä kertoa näin julkisesti (vaikka kukaan lähipiiristäni miestä lukuun ottamatta ei edes tiedä blogistani, ja tuntemattomia lukijoitakaan ei vielä ole pahemmin kertynyt). Mutta: me toivomme vauvaa. Jätimme ehkäisyn pois syyskuun alussa, ja nyt käynnistymässä on toinen kierto ilman sitä.
Varsinainen päätös tapahtui meillekin aika yllättäen ja nopeasti. Olemme tietenkin puhuneet lapsista ihan parisuhteemme alusta lähtien, ja teema on noussut esiin keskusteluissa säännöllisin väliajoin. Naimisiin mennessämme juttelimme miehen kanssa, että sopiva aika perheenlisäykselle voisi olla kandivuoteni jälkeen: silloin opinnoissa olisi luonteva kohta jäädä äitiyslomalle. Tässä parin vuoden aikana on kuitenkin tietysti tapahtunut paljon, esimerkiksi miehen opiskelujen alkaminen, ja vielä alkukeväällä ajatus ehkäisyn lopettamisesta olisi tuntunut ihan liian aikaiselta. Kesän lähestyessä ajatus vauvasta lähitulevaisuuden juttuna alkoi kuitenkin tuntua yhä luontevammalta. Ehkäisykapselin poistaminenkin ajankohtaistui, joskin ajattelin alkuun, että käyttäisimme silti muuta ehkäisyä vielä hyvän tovin. Kesän aikana myös juttelin vauvajutuista paljon raskaana olevan ystäväni kanssa ja tulin sitä kautta pohtineeksi teemaa runsaasti. Vähitellen vauvahaave alkoi muuttua "sitten joskus"- tasolta "tapahtuisipa se jo pian" ja "toisaalta, miksei jo nyt" -ajatukseksi.
Parisuhteessamme mies on yleensä kokenut itsensä valmiiksi tällaisiin isoihin päätöksiin ja elämänmuutoksiin nopeammin kuin minä. Esimerkiksi seurusteluaikoina hän olisi ollut valmis kihlautumaan jo varsin pian, kun taas minä tuumailin ja olin epävarma päätöksestä paljon pidempään. Ehkäisyn poisjättäminen ja vauvan toivottaminen tervetulleeksi ei siis vaatinut mieheltä yhtä perinpohjaista ajatusprosessia kuin minulta. Minulle on luontaista, että puntaroin päätöksiä ja harkitsen vaihtoehtoja kauan, mutta kun lopulta saan varmuuden jostakin, en myöskään ikinä jälkikäteen kadu päätöksiäni. Kerran, kun puhuimme perheenlisäyksestä yhdessä, mies tiivisti tilanteen varsin järkevästi: ellemme halua odottaa vähintään kolmea-neljää vuotta, että molemmat ovat valmistuneet ja päässeet kiinni työelämään, ei haaveen lykkäämisestä oikeastaan ole mitään hyötyä.
Jatkossa tulen varmasti kirjoittamaan blogiin ajatuksia yritysajalta enemmänkin, ja toivottavasti tietysti sitten ajallaan pääsen jakamaan myös raskauskuulumisia. Itse asiassa kirjoitin hormotinonta ehkäisyä käsittelevät postauksenikin ulos niin aikaisin ihan siksi, etten joutuisi julkaisemaan preesensmuotoista pohdintaa ehkäisystä kovin paljoa jälkijunassa siitä, kun ehkäisy on meillä todellisuudessa jäänyt tauolle.
Elämme jännittävää ja ihanaa aikaa, ja tuntuu hyvältä päästä jakamaan sitä tänne <3
Varsinainen päätös tapahtui meillekin aika yllättäen ja nopeasti. Olemme tietenkin puhuneet lapsista ihan parisuhteemme alusta lähtien, ja teema on noussut esiin keskusteluissa säännöllisin väliajoin. Naimisiin mennessämme juttelimme miehen kanssa, että sopiva aika perheenlisäykselle voisi olla kandivuoteni jälkeen: silloin opinnoissa olisi luonteva kohta jäädä äitiyslomalle. Tässä parin vuoden aikana on kuitenkin tietysti tapahtunut paljon, esimerkiksi miehen opiskelujen alkaminen, ja vielä alkukeväällä ajatus ehkäisyn lopettamisesta olisi tuntunut ihan liian aikaiselta. Kesän lähestyessä ajatus vauvasta lähitulevaisuuden juttuna alkoi kuitenkin tuntua yhä luontevammalta. Ehkäisykapselin poistaminenkin ajankohtaistui, joskin ajattelin alkuun, että käyttäisimme silti muuta ehkäisyä vielä hyvän tovin. Kesän aikana myös juttelin vauvajutuista paljon raskaana olevan ystäväni kanssa ja tulin sitä kautta pohtineeksi teemaa runsaasti. Vähitellen vauvahaave alkoi muuttua "sitten joskus"- tasolta "tapahtuisipa se jo pian" ja "toisaalta, miksei jo nyt" -ajatukseksi.
Parisuhteessamme mies on yleensä kokenut itsensä valmiiksi tällaisiin isoihin päätöksiin ja elämänmuutoksiin nopeammin kuin minä. Esimerkiksi seurusteluaikoina hän olisi ollut valmis kihlautumaan jo varsin pian, kun taas minä tuumailin ja olin epävarma päätöksestä paljon pidempään. Ehkäisyn poisjättäminen ja vauvan toivottaminen tervetulleeksi ei siis vaatinut mieheltä yhtä perinpohjaista ajatusprosessia kuin minulta. Minulle on luontaista, että puntaroin päätöksiä ja harkitsen vaihtoehtoja kauan, mutta kun lopulta saan varmuuden jostakin, en myöskään ikinä jälkikäteen kadu päätöksiäni. Kerran, kun puhuimme perheenlisäyksestä yhdessä, mies tiivisti tilanteen varsin järkevästi: ellemme halua odottaa vähintään kolmea-neljää vuotta, että molemmat ovat valmistuneet ja päässeet kiinni työelämään, ei haaveen lykkäämisestä oikeastaan ole mitään hyötyä.
Jatkossa tulen varmasti kirjoittamaan blogiin ajatuksia yritysajalta enemmänkin, ja toivottavasti tietysti sitten ajallaan pääsen jakamaan myös raskauskuulumisia. Itse asiassa kirjoitin hormotinonta ehkäisyä käsittelevät postauksenikin ulos niin aikaisin ihan siksi, etten joutuisi julkaisemaan preesensmuotoista pohdintaa ehkäisystä kovin paljoa jälkijunassa siitä, kun ehkäisy on meillä todellisuudessa jäänyt tauolle.
Elämme jännittävää ja ihanaa aikaa, ja tuntuu hyvältä päästä jakamaan sitä tänne <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti